Jos mies lyö niin se lyö toisenkin kerran. Mikä siinä viehättää et pitää jatkaa suhdetta sen ekan lyönnin jälkeen.? Onko se muka niin vaikeeta lähteä pois, siihen en usko. Ja jos on lapsia ja mies juo joka viikko ja alkaa väkivaltaiseksi niin onko se sen arvoista ettei halua erota.
Naiset ei opi
Kysyn vaan
19337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vaikea on lähteä kun itse on ensimmäisenä läpsiny, raapinut ja räkinyt, sitä on ikäänkuin itse syyllinen, vaikka mies sitten takaisin löikinkin. Siinä on se vaikeus.....
minä en repinyt, raapinut enkä edes provosoinut. mies tuli kotiin, kaivoi haulikon esiin ja kävi käsiksi, löi ja kuristi. Miehellä todettiin keskivaikea masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lupasi ettei enää juo ollenkaan, mutta uusi "kohtaus" pelottaa. Meillä on kaksi lasta, heille mies ei, luojan kiitos, tehnyt mitään, mutta lapset joutuivat näkemään tilanteen. En tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä.
joopajoo.
odottele vaan rauhassa seuraavaa kohtausta.
ehkä jo sitten ottaa lapsetkin tähtäimeen.
tajusitko edes poliiseille ilmoittaa että vievät aseet lopullisesti pois?
ota nyt loparit vielä ennen kuin voit
Väkivalta on jokaisessa tapauksessa väärin. Itse olen kasvanut väkivaltaisessa kodissa, ja olen joutunut todistamaan monet kerrat kuinka isä lyö äitiäni. Äitini on läheisriippuvainen, eikä osaa ajatella selkeästi kun isäni on paikalla. Mutta kun hän on pettämässä häntä, äitini tajuaa asian, mutta kierre jatkuu edelleen. Olen itse tuhannet kerrat kysynyt miksei hän eroa? Selkeää vastausta en ole saanut vieläkään.
miunkin äidin miesystävä oli väkivaltainen ja veteli äitiini turpiin aina kännissä.
Itse olin suhteessa, missä alusta alkaen kai oli havaittavissa agressiivistä käytöstä, kunnes se sit monien vuosien päästä äityi kahdeksi pahoinpitelyksi. Silloin otin tavarani, lapseni ja lähdin.
Auttaako "uhreja" aloittajan syyttely? Jos toista rakastaa, voiko siitä uskoa jotain niin pahaa? EI, ennen kun sen kokee konkreettisesti! Syyttely tuntuu pahalta "mitäs olit niin idiootti" ei, ei se ole tyhmyyttä, se on jotain muuta, mitä ei voi selittää, mutta tyhmyyttä se ei ole.. :'(
Mies ei koskaan ennen ole kohdistanut minuun väkivaltaa. Joskus riidan yhteydessä on uhannnut lyödä, mutta ei koskaan ole sitä aiemmin tehnyt. Humalassa on kyllä väkivaltainen ja joutuu toistuvasti tappeluihin.
Pääsin livahtamaan ulos ja menin naapuriin soittamaan poliisit. Jotenkin en voi uskoa että näin kävi...
Mies on ihan romuna tästä tapahtuneesta ja on hakenut apua itsellen ja minä ja lapset saamme apua myös...
Onko se aina niin että tämän kaltainen tilanne uusiutuu? Vai voiko tämä jäädä tähän yheen kertaan? Rakastan miestäni, mutte en halua asettaa itseäni enkä varsinkaan lapsia enää vastaavanlaiseen tilanteeseen... Pää on ihan sekaisin tästä kaikesta...
Jos alkoholi aiheuttaa tuon eikä mies halua raitistua edes pyynnöstä, tai jos alkoholi ei aiheuta, muuta lapsien kanssa pois. Raititunut retkahtaa aika usein takaisin viinaan, mutta aika moni kerran raitistunut on jossain vaiheessa loppuelämänsä raittiina vaikka olisi vielä pari kolme retkahduskautta. Asiaa ei yhtään auta jos saa luulla että vaimo ja lapset pysyy vaikka tekis mitä. Tottakai mies tietää että voit ottaa eron koska tahansa ja lapset menee sulle, mutta ei sitä tajua sillä tavalla että ottaa onkeensa ennenkuin tarpeeksi on kolahdellu tuommoset asiat. Jos mies ei ymmärrä lopettaa heti ja tehä asialle jotain, lähde lasten kanssa.
Sitten et aseta! Yksinkertaista. Enkä myös ymmärrä millä helvetin tekosyillä nainen oikeuttaa lapsensa samaan helvettiin itsensä kanssa.Rakastaa,rakastaa..! Todellakin. Meteli ensimmäisestä lyönnistä heti, muutto varsin jos onlapsia. Terapiaan,hoitoon vaadittava toinen jos vielä on halua jatkaa. Kaikki eivät "parane", muutu mutta mahdollista varmaan on.
No metelin tästä nostinkin... Asia on tullut hyvinki julki, olen puhunut siitä niin lähipiirin kuin ammatilaistenkin kanssa ja käräjille mennään. Miestä toki hävettää valtavasti, muttei hän ole kieltänyt minua puhumasta siitä, päinvastoin. ja on itsekin puhunut ja niinkuin jo kirjoitin hakenut itse apua itselleen.
Koetan käsitellä asiaa ja samalla olla mieheni tukena ja huoli lapsista on valtava, miten selviävät siitä mitä joutuivat näkemään. En tiedä mihin omat voimani riittävät tämän kaiken keskellä. Toisaalta tuntuu pahalta ajaa hänet pois yhteisestä kodistamme, mutta hänen läheisyytensä saa minut välillä ahdistumaan. Hän tarvitsee nyt tukea, mutta olenko oikea ihminen nyt sitä antamaan? Teenkö väärin? Vai pitäiskö minun vaan etsiä oma asunto ja seurata hänen toipumistaan hieman etäämmältä? Ja toipuuko hän jos joutuu erilleen perheestään? Entä lapset? He kuitenkin ikävöivät isäänsä? Miten voin antaa anteeksi? Miten voin olla varma ettei näin enää käy? pää täynnä kysymyksiä joihin en varmaan ihan heti löydä vastausta... mutta saman kokeneet, lukisin mielelläni kokemuksianne....
olet täysi taukki jos tuet miestäs kun se kerran on lyönyt sua. Jos olisin sun veli niin mä hakkaisin sun miehes sillain et se ei koskaan enään löis ketään. Niin paljon vihaan miehiä jotka lyövät naista joka ei pysty puolustautumaan
Lähteminen on raskasta ja maksaa joskus todella paljon rahaa. Aina ei ole riittävästi sukanvarressa, jotta vois vaan ottaa ja lähtee. Ikävää mutta näin se vaan menee.
On se vaan jännä juttu miten joku päätyy väkivaltaisen paskan siipaksi.
Itse olen seukannut ja sekstaillut jotain 30-40 miehen kanssa eikä yksikään ole ikinä käyttänyt minkäänlaista väkivaltaa minua kohtaan.
Kaveripiirissä on muutama joita on hakattu, mutta nekin päässy kunnialla eroon paskiaisista.
Ihmetyttää tosissaan miten joku voi puolustella olemistaan sen jälkeen kun viittii jatkaa elämäänsä YHDENKIN kerran lyöneen miehen kanssa.
Jotain säälipisteitäkö pitäisi typeryydestä jakaa?
Sitä saa mitä tilaa, toimii kaikkialla elämässä, tyylit vain vaihtelee.
Kaikki naisetko täydellisen viattomia? Tilastollisesti mahdotonta.
Otsikossa kaikki!
Niin....ei ole helppoa ottaa ja lähteä. Jotenkin sitä kai alkaa syyllistämään ja etsimään vikoja itsestä. Minä odotan, että minun avopuolisoni lähtee linnaan ja sitten otan eron....aijemmin en ehkä uskalla.
Omalla kohdalla väkivaltaisesta suhteesta lähteminen oli pitkä henkinen prosessi. Mieheni uhkasi tappaa veljeni, minut ja polttaa vanhempieni talon jos lähtisin. Hän ei ollut mikään kännisekoilija vaan todella vaarallinen ihan selvinpäin. Niin usein olin joutunut sairaalaan fyysisen väkivallan takia että tiesin että hänen uhkailunsa esim. veljeni tappamisesta voisi ihan hyvin toteutua. Halusin suojella viattomia ihmisiä tältä hirviöltä. Vasta kun olin yli vuoden päivät tehnyt tarkan suunnitelman miten toimin, lähdin enkä enää koskaan palannut. Seuraavan vuoden pelkäsin mitä lähdöstäni seuraisi mutta nyt alan uskoa jo parempaan huomiseen. Sairaalla väkivallalla peloteltu, henkisesti kahleissa elänyt ihminen saattaa prosessoida turvallista lähtöä kauan.
Ikäviä noi muutamat kommentit, joissa yksinkertaistetaan kipeä kokonaisuus. Olen ollut melkein 20 v naimisissa pääasiassa henkisesti, mutta myös fyysisesti väkivaltaisen miehen kanssa. Lähtöprosessi oli pitkä ja vaativa, mutta nyt olen onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Olen epäillyt kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja keskivaikeaa/vaikeaa masennusta ja jos sun vaikka mitä. Viimein tulin siihen tulokseen, että en jää enää odottamaan hänen paranemistaan. Olimme hakeneet yhdessä ja erikseen apua monesta suunnasta. Tämä on vapautus minulle ja lapsille. Toivon sinulle paljon voimia ja viisautta ratkaisuihisi!