Muutama sana pahoinvointiyhteiskunnastamme

Siis Suomi on osittain pahoinvointiyhteiskunta. Kotikaupungissani esim. on tapahtunut kuukauden sisällä useita itsemurhia.

Eräs tutun tuttu, kaunis jonkun verran yli 30-kymppinen suomalainen nainen mm.ssa päätti elämänsä tässä muutama viikko sitten.

Stten näitä ikäviä tapahtumia on ollut useampia. Masennus ja yksinäisyys taustalla. ja näitä masentuneita ja syrjäytyneitä on nyt kymmeniä tuhansia. hallituksemme väki on enemmän huolissaan muiden kansojen sosiaalivirroista kuin oman kansamme hädästä. He näyttävät sen rahojen suuntaamisella näille, jotka eivät syntyjään tähän maahan kuulu.

Suomalaiset omassa maassaan syrjäytyneet tai syrjäytetyt tulisi saada elämään mukaan, heihin tulisi panostaa eikä Jussuf-virtojen vastaanottamiseen ja heidän paapomisiin. Nämä jussufilaiset pitä psyäyttää rajoille ja rikoksia tehneet jussufilaiset tulee ajaa ulos.

Minä maksan veroja mielluummin oman kansan hätään kuin huuhakulttuurijoukkojen paapontaan. En halua tänne suomen sosiaalivirastoihin enää ainuttakaan ulkomaalaista miestä enkä näitä ankkurilapsia.

On helevetti kumma, että jotain ilman tukea elänyttä kunnollista kaukoidän perhettä ajetaan ulos sen vuoksi, koska pummaamalla elettynä saa tietyn tulorajan, jolla pärjää eli enemmän kuin mitä nämä ilman tukea saaneet tienaavat ja siihen rajaa tulisi päästä, jotta saisi maassa olla.
464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On todellakin kumma, että tähän maahan ei rakenneta tuhansia pieniä vuokra-asuntoja ja anneta pientä muuttoavustusta, jotta ihmisten olisi helpompi muuttaa maalta kaupunkiin ja parantaa huomattavasti työnsaantimahdollisuuksia ja jo työssäkäyvillä olisi hintataso kohtuullisempi asunnossaan.

Mutta tämä maa on valinnut toisen tien; Pidetään Suomalaiset työttömänä maalla ja rakennetaan isoja asuntoja kaupunkeihin, joihin lennätetään asukkaat ulkomailta veronmaksien rahoilla ja lisäksi kustannetaan ilmainen asuminen ilman mitään velvotteita.

Huonosti tulee käymään tälle maalle...

Äänestä
  • Kiinteistölainsäädäntö KIELTÄÄ pienet asunnot. tämä on TOTTA! Mikälie pankki tämänkin junnannut läpi maksimoidakseen korkotulot?

    Äänestä

  • Halpaa EI SAA! kirjoitti:

    Kiinteistölainsäädäntö KIELTÄÄ pienet asunnot. tämä on TOTTA! Mikälie pankki tämänkin junnannut läpi maksimoidakseen korkotulot?

    Eikö ole ihan mielipuolista menoa ja sääntöä liian monissa asioissa. Perrrkele kun voisi itse jotain tehdä asioille. Vaatisi liikaa, kun vuorokausi on vain 24 h ja töissäkin pitää käydä, jotta saa leipää pöytään..

    Äänestä

Kansalaisia ei enää kuulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eivoikäsittää !!! kirjoitti:

Siis Suomi on osittain pahoinvointiyhteiskunta. Kotikaupungissani esim. on tapahtunut kuukauden sisällä useita itsemurhia.

Eräs tutun tuttu, kaunis jonkun verran yli 30-kymppinen suomalainen nainen mm.ssa päätti elämänsä tässä muutama viikko sitten.

Stten näitä ikäviä tapahtumia on ollut useampia. Masennus ja yksinäisyys taustalla. ja näitä masentuneita ja syrjäytyneitä on nyt kymmeniä tuhansia. hallituksemme väki on enemmän huolissaan muiden kansojen sosiaalivirroista kuin oman kansamme hädästä. He näyttävät sen rahojen suuntaamisella näille, jotka eivät syntyjään tähän maahan kuulu.

Suomalaiset omassa maassaan syrjäytyneet tai syrjäytetyt tulisi saada elämään mukaan, heihin tulisi panostaa eikä Jussuf-virtojen vastaanottamiseen ja heidän paapomisiin. Nämä jussufilaiset pitä psyäyttää rajoille ja rikoksia tehneet jussufilaiset tulee ajaa ulos.

Minä maksan veroja mielluummin oman kansan hätään kuin huuhakulttuurijoukkojen paapontaan. En halua tänne suomen sosiaalivirastoihin enää ainuttakaan ulkomaalaista miestä enkä näitä ankkurilapsia.

On helevetti kumma, että jotain ilman tukea elänyttä kunnollista kaukoidän perhettä ajetaan ulos sen vuoksi, koska pummaamalla elettynä saa tietyn tulorajan, jolla pärjää eli enemmän kuin mitä nämä ilman tukea saaneet tienaavat ja siihen rajaa tulisi päästä, jotta saisi maassa olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu