Miksi naiset kestävät paremmin yksinäisyyttä?
Okei, yksi hyvin ilmeinen vastaus on se, että naisilla olisi aina saatavilla läheisyyttä miehiltä, jos he haluaisivat. Ei ehkä Brad Pittiltä, mutta joltain mieheltä. Yksin elävät naiset ovat ikään katsomatta kuitenkin yleensä aika nirsoja, eivätkä suinkaan hyväksy yhtään mitään useimmilta niistä miehistä, joita heidän ympärillään pyörii. Satunnaista munaa voivat ehkä hyväksyä, jos ovat niin paatuneita, että eivät liitä seksiin enää mitään tunteita.
Jos siis lähdetään oletuksesta, että yksin elävät naiset ovat lähes yhtä pahasti ilman läheisyyttä, ilman rakkautta, ilman kumppanuutta kuin yksin elävät miehetkin, niin miksi naiset kestävät sen paremmin?
Miksi naiset eivät niin helposti muutu alkoholisteiksi tai nisteiksi siinä tilanteessa?
Entä miksi nainen uppoutuu fantasiamaailmoihin ja muuttuu vähän höppänäksi samalla, kun mies samanlaisessa tilanteessa uppoaa fantasiamaailmoihin ja muuttuu vaaralliseksi stalkkeriksi tai breivikiksi?
Jokerikysymys: tuleeko tällaisten asioiden pohtimisesta kellekään naiselle halu pelastaa joku yksinäinen mies rappiolta ja kamalalta kohtalolta?
Okei, yksi hyvin ilmeinen vastaus on se, että naisilla olisi aina saatavilla läheisyyttä miehiltä, jos he haluaisivat. Ei ehkä Brad Pittiltä, mutta joltain mieheltä. Yksin elävät naiset ovat ikään katsomatta kuitenkin yleensä aika nirsoja, eivätkä suinkaan hyväksy yhtään mitään useimmilta niistä miehistä, joita heidän ympärillään pyörii. Satunnaista munaa voivat ehkä hyväksyä, jos ovat niin paatuneita, että eivät liitä seksiin enää mitään tunteita.
Jos siis lähdetään oletuksesta, että yksin elävät naiset ovat lähes yhtä pahasti ilman läheisyyttä, ilman rakkautta, ilman kumppanuutta kuin yksin elävät miehetkin, niin miksi naiset kestävät sen paremmin?
Miksi naiset eivät niin helposti muutu alkoholisteiksi tai nisteiksi siinä tilanteessa?
Entä miksi nainen uppoutuu fantasiamaailmoihin ja muuttuu vähän höppänäksi samalla, kun mies samanlaisessa tilanteessa uppoaa fantasiamaailmoihin ja muuttuu vaaralliseksi stalkkeriksi tai breivikiksi?
Jokerikysymys: tuleeko tällaisten asioiden pohtimisesta kellekään naiselle halu pelastaa joku yksinäinen mies rappiolta ja kamalalta kohtalolta?
Vastaukset 162
Vanhimmat
Naistenväliset ystävyyssuhteet ovat ehkä läheisempiä kuin miesten? Ehkä se helpottaa yksinäisyyttä. Ja jostain suurin osa naisista saa pienet helpotuspanot silloin tällöin "läheisyyden" tarpeeseen.
Niin toki suuri ellei suurin osa naisista härskisti hyväksikäyttää tilannetta, että YTM:kin ovat valmiita satunnaismunaa antamaan ihan minkälaisille tahansa naisille. Toisaalta yksinelävissä naisissakin on kuitenkin huomattava osa niitäkin naisia, jotka elävät täysin seksittä. Eikä heillä kuitenkaan pimahda päässä kovin pahasti. Yksinäinen nainen alkaa kerätä sammakkofiguureja ja sammakkokankaita. Vrt. Yksinäinen mies alkaa kerätä käsiaseita.
Ehkä se testosteroni laittaa miehen raivoamaan, jos häviää erän tai pari elämän kilpailussa. Nainen taas lussahtaa ja menee kotiin keräilemään itseään.
Olen nainen, enkä missään nimessä halua olla yksin. Enkä ole nirsokaan miesten suhteen, mutta valitettavasti kaikki luokseni juttelemaan tulleet miehet ovat olleet tupakalta ja viinalta haisevia yli 60-vuotiaita miehiä. Ja itse olen siis 20.
Vaikka yleisesti ottaen naiset eivät juokaan niin paljon ja usein kuin miehet, se ei tarkoita, etteikö naisilla olisi ongelmia yksinäisyyden suhteen. "Ratkaisemme" ongelmat vain eri tavalla.
Kyllä suurimmalle osalle yksinäisistä miehistäkin olisi tarjolla naisen läheisyyttä, jos heidän kriteerinsä eivät olisi niin kovat.
Pelastan mieluummin muita eläimiä, niillä on sentään oikeasti huonot oltavat Suomessa. Eikö muuten sääli"seura" ole vielä pahempaa kuin ei lainkaan "seuraa"?
Joillekin mikä tahansa seura taitaisi olla parempi kuin ei seuraa ollenkaan...
Kyllä sääliseura kelpaisi.
Joillakin ei ole ei ilmeisesti ole taottu yhtä paljon ylpeyttä päähän kuin minulla.
Minä en voisi pitää "seuraa" miehelle vain säälistä. Se olisi loukkaus meitä kumpaakin kohtaan.
Mitä sillä ylpeydellä tekee? Omalla kohdalla ainakin olen monella tapaa jo niin ulkona tavisten kuvioista, tietyllä tapaa pohjallakin, että ei ole enää juurikaan menetettävää. Jos en tuntisi ollenkaan ylpeyttä, niin siitä olisi vain hyötyä. Paha kyllä, en ole siitä päässyt eroon vaikka hyödyllistä olisi.
Miksi on niin ihmeellistä jos mies ja nainen ovat erilaisia? JOS te (useimmat miehet tällä palstalla) kerran haluaisitte että miehet ja naiset käyttäytyisivät samallalailla niin eikö olisi helpompi olla miehen kanssa. Sitten olisi kaikki niin selvää ja ymmärrettävää, saisitte (jokaikinen surkimuskin) hellyyttä ja läheisyyttä.
"Jokerikysymys: tuleeko tällaisten asioiden pohtimisesta kellekään naiselle halu pelastaa joku yksinäinen mies rappiolta ja kamalalta kohtalolta?"
Ei todella tule mitään haluja. Jokainen luo itse omat edellytyksensä ja mahdollisuutensa parisuhdemarkkinoilla. Yksin oleminen EI OLE kamalaa, säälistä jonkun kanssa oleminen olisi.
"Satunnaista munaa voivat ehkä hyväksyä, jos ovat niin paatuneita, että eivät liitä seksiin enää mitään tunteita."
Ja tuo pelastaa naisen yksinäisyydeltä?? Aika omituinen ajatusmaailma sinulla.
Jos nainen on yksinäinen, eiköhän se syrjäydy aivan yhtä helposti kuin mies. Nainenhan on tunnetusti se "heikompi" osapuoli, joten miten joku "satunnainen muna" sen pelastaa?
Itselläni on kavereita, joihin olen todella harvoin yhteydessä, tai ainakin harvoin nään heitä. Ja kyllä! Olen yksinäinen. Silti en suostu ajattelemaan, että elämäni olisi ohi, vaan ajattelen, että joskus on kaikki vielä paremmin. Rakennan sen niin että kaikki ON paremmin.
Ei se ole satunnainen muna, vaan ajattelu tapa.
Yksin en ole sen takia, että olen ruma, tai että en olisi sosiaalinen. Elämän tilanne vaan tällä hetkellä tekee kaikesta hieman vaikeaa. Silti en masennu (ainakaan pahasti) vaan menen eteenpäin, vaikka olen melkein kaiken menettänyt, jonka aiemmin rakensin.. Elämä vaan menee niin.
Sitä mitä on, ei osaa arvostaa ennen kun sen kaiken on kerran menettänyt. Jos saisin mennä elämässä 7 vuotta taaksepäin, aikaan jolloin olin todella nuori, tekisin monta asiaa toisin.
Elämä potkii, mut ei auta kuin ottaa ne potkut vastaan ja paikata niiden aiheuttamat haavat.
Aamu koton,aamu eläintarhassa,näin kahdentoista lapsen äitinä voin sanoa että yksinäisyyskin on toisille ylellisyyttä.
Täällä toinen samanlainen tapaus!
En osaa arvostaa tätä "ylellisyyttä" ja elämän yksinäisyyttä johon olen joutunut tänä kesänä.
Naisilla on muitakin mielenkiinnon kohteita ja hatutuksenpurkumuotoja. Esim. lohtusyöminen, shoppailuterapia (eilen puolimaraton Stockalla, säästin AIVAN VALTAVASTI rahaa käyttäessäni etukupongit ;), ja kyllähän naisetkin dokaavat. Kunnon itsesäälikänni punaviinin ja suklaan voimin antaa taas voimia pitkälle.
Naisilla on ystäviä ja naiset lukevat, käyvät teattereissa, taidenäyttelyissä, konserteissa, luennoilla, katsovat elokuvia, toteuttavat itseään muilla tavoin esim. sisustavat kotejaan, tekevät käsitöitä, rakastavat lemmikkejään, kirjoittavat pöytälaatikkoon tai ihan julkisuuteenkin, jotkut osallistuvat politiikkaan tai hyväntekeväisyyteen....
Ei, ei pienintäkään halua pelastaa yksinäistä miestä rappiolta ja kamalalta kohtalolta. Kissojenkin (konkreettisen) pelastamisen olen jo lopettanut, oli se kuitenkin aika rankkaa.
Ennemmin kuolema kuin lohtusyöminen!
ps, nainen uskaltaa/kehtaa/saa käydä yksin baarissa ;)
Syöminen on ihanaa :) Kaikkiin olotiloihin, myös nälkään.
Hidas kuolema yksin ryypäten ja koneen ääressä runkaten = miehen oma valinta.
Harvoinpa niitä siellä kuitenkaan ilman kavereita näkee.
Se ettet sinä näe ei todista mitään.
Vakipaikassa on aina kavereita :)
Itsesäälikänni on loistava idea! Mutta kannattaa myös muistaa, että onni onanian on naistenkin saavutettavissa. Kyllä naiset voivat "laulattaa lapasta" siinä missä miehetkin. Sitä paitsi käsitöistä ei tule kankkusta, korkeintaan kipeä peli, sano.
Ettei kaikilla, naisillakaan... ole ystäviä.
En osaa sanoa yleisellä tasolla, mutta omalta osaltani voin sanoa että olen itse valinnut yksinäisyyden.
Elin pitkässä avioliitossa ja sen jälkeen kaukosuhteessa muutaman vuoden. Olen nyt elänyt muutaman vuoden yksin, ja täytyy myöntää, että tämä on paras jakso elämässäni pitkään aikaan. Asiaan varmaan vaikuttaa, että kaukosuhteeni oli erittäin raskas ja monimutkainen, mies oli erittäin ailahtelevainen, suuttui kovin helposti ja piti monta päivää kestäviä mykkäkouluja ja oli usein masentunut.
Nautin rauhasta, siitä, ettei tarvitse joka asioista riidellä (tai oikeastaan ei riidelty vaan nimenomaan mykkäkoulua hän piti, kun asiat eivät menneet hänen päänsä mukaan) ja selitellä jokainen pieni juttu juuria myöten. Se on totta että miehiä löytyisi helpostikin seurustelusuhteeseen ja varmaan vielä helpommin seksisuhteeseen, minuun on aina miehet ihastunut helposti. Nuorempana se tuntui ihan kivalta, nykyään yritän jopa välttää joutumasta iskutilanteisiin, olen varmaan saanut koppavan maineen, mutta parempi niin, en jaksa sitä jankutusta. Myönnän myös, että rima on erittäin korkealla, ja tarkoitusta laskea sitä ei ole, koska minulle on samantekevää löytyykö mies vai ei. Toki voisin suhteeseen ryhtyä jos kaikki kriteerit täyttyvät ja muutenkin kolahtaa 100 %:sti.
En pelastaisi miestä vain sen takia, että toinen on yksinäinen tai muuten vain kaipaa tulla pelastetuksi. Mielestäni miehen pitää olla vahva, sinut itsensä kanssa, mies rappiolla ei ole edes vaihtoehto, en harrasta hyväntekeväisyyttä tässä suhteessa laisinkaan.
En suoraan sanoen ymmärrä miksi nainen uppoutuisi fantasiamaailmaan, mitä nyt sitten sillä tarkoitat?
Itse on ole kovin riippuvainen sosiaalisista kontakteista työpaikan ulkopuolella, saan sen tarpeen tyydytettyä siellä, meillä on todellakin hyvä työyhteisö, en kaipaa enää iltaisin seuraa, päinvastoin nautin kun saan tehdä mitä itse haluan, luen paljon, lenkkeilen, sisustan ym. Viikonloppuisin teen silloin tällöin jonkun reissun toiseen kaupunkiin, shoppailen ym. joskus seurassa joskus yksin. Mielestäni en elä fantasiamaailmassa, en haaveile enemmästä, vaan olen ihan tyytyväinen siihen mitä minulla on. Ulkonäkö, taloudellinen tilanne, asumismuoto, ystävänpiiri, arkielämä, juhlapyhät, kaikki on ok. Rakastan jopa juhlapyhät, josta monet ahdistuvat, minusta ne ovat ihania, saa laittaa kodin kauniiksi, leipoa, siivota ja saa nukkua pitkään en velvotteita, ihanaa
tykkään elää yksin. Kovasti miehiä on pyörinyt, muttei yhtäkään varteen otettavaa. Olen saanut muutamia riippakiviä. Täytyisi olla todella tyly ja katkaista kaikki yhteydet. Väliäkös sillä, vaikka muut sanoisivat koppavaksi tai ylimieliseksi. Viihdyn yksin. Tahdon rakentaa elämäni yksin, jos ei sopivaa miestä löydy, kun ei löydy. On vapauttavaa kun ei ole velvotteita ja saa nukkua pitkään yksin ;D Kukaan ei ole narisemassa raha-asioista.
Kavereina voi olla miehiä tai naisia. Monet vetää helposti herneen nenuun jos en tahdo sen kummempaa. Monet ei ymmärrä, että jotkut oikeasti nauttii yksin elämisestä.
yksielo on usein naiselle hyvä vaihtoehto. Minulle miehen saaminen ei ole mikään tavoite, ei ole koskaan ollut. En ikinä meikkaisi, pynttäisi ja tuunaisi itseäni houkutellakseni miehiä. En nauti miesten huomiosta jos se on seksististä.
Miksi yksielo on niin vaikeaa miehille? Seksikin hoituu parhaiten omin käsin niin ei tarvitse kenenkään tunteilla leikkiä. Kyllä maailmassa pareja ja lapsia riittää vaikka joku 10 prossaa jääkin tästä toiminnasta ulkopuolelle. Nautitaan elämästä.
Parisuhde taitaa olla monille vain haavekuva onnesta. Oikeesti se voi ola yhtä helvettiä, monille onkin.
Kuulostaa naisen kirjoittamana vähän liian mustavalkoiselle.
Ensinnäkin, miksi oletat, että kaikki miehet edellyttävät naiselta jatkuvaa pynttäytymistä ja tuunausta, sekä meikkaamista suurinpiirtein jopa silloin, kun ollaan viemässä sitä roskapussia tai mennään ulos lenkille ? Hei haloo ! Mun mielestä ei kannata laittaa omia mielipiteitä miesten itsensä sanoiksi, kun vaikuttaa siltä, että nuo vaatimukset lähtevät sinusta itsestäsi.
"Miksi yksielo on niin vaikeaa miehille? Seksikin hoituu parhaiten omin käsin niin ei tarvitse kenenkään tunteilla leikkiä."
Silloiin ei taida olla kyse ihan normaalista parisuhteesta, jos seksin yms. saralla on tarvetta leikkiä ihmisen tunteilla.
"Parisuhde taitaa olla monille vain haavekuva onnesta. Oikeesti se voi ola yhtä helvettiä, monille onkin."
Ihmeellinen lähtökohta. Ihminen voi elää yksin tai parusuhteessa, mutta minun mielestä siinä ei ole mitään hävettävää, jos eläminen on siitä huolimatta onnellista. Kenenkään en ole kuullut menevän parisuhteeseen siksi, kun siellä on surullista ja tylsää...
Mitä tulee parisuhteisiin noin yleensä ottaen, moni tekee omasta suhteesta yhtä helvettiä jo pelkällä ylisuorittamisella ja sillä, että suhteelle on asetettu liian suuria odotusarvoja. Siksi ei ole ihme, kun ei olla tyytyväisiä...
Mulla ei hirveästi ole ystäviä, kavereita tosin joo mutta heidän kanssaan en vapaa-aikaa oikeastaan vietä. Olen kaunis ja seksikäs nuori nainen, seuraa kyllä saisin jos haluaisin.
Mutta nautin yksinolosta.
Kertaakaan en ole siitä ahdistunut eroni jälkeen (nyt puolitoista vuotta siitä:), päinvastoin. Minusta on ihanaa olla kauniissa yksiössäni, lenkkeillä ja tanssia, ottaa omaa aikaa, hemmotella itseäni. En ole koskaan pitänyt yksinäisyyttä ei-toivottavana tai ahdistavana asiana.
Joskus mielelläni perustan perheen kyllä mutta tarvitsen myös parisuhteessa yksinäisyyttä, ja sen puutteen vuoksi pistin edellisen suhteeni poikki.
"Olen kaunis ja seksikäs nuori nainen, seuraa kyllä saisin jos haluaisin."
Ehkä tässä on ainakin yksi olennainen ero. Jos saisin ajateltua että olen komea ja seksikäs mies, joka saa helposti seuraa, niin ei ne pimeät illat yksin olisi varmaan niin synkkiä. Aina tarvittaessa voisi käpertyä omaan erinomaisuuteensa.
Tietysti tavallinen mieskin voi ajatella näin, mutta on siinä melkoinen itsensäpettämisen riski.
Naulan kantaan. Nythän on niin että tämäkin mies tuntee monta naista, jotka ihan aidosti luulevat olevansa niin kauniita ja haluttavia että joskus tosissaan naurattaa katsella moista meininkiä. Tosin elelköön vaan ihan rauhassa omassa pilvilinnassaan...
No omasta puolestani voin kertoa, että olen 23-vuotias nainen, ja ollut koko elämäni varmasti ihan yhtä yksin kuin monet tällä palstalla itsensä ATM miehiksi luokiteltavat. Jos siis vastakkaisen sukupuolen seurasta puhutaan. En ole koskaan seurustellut, harrastanut seksiä tms. Toki haluaisin vielä jossain vaiheessa tai vaikka heti (jos sopiva mies löytyisi) pariutua, mennä naimisiin, saada lapsia, mutta jos ei miestä löydy niin sitten täytyy tyytyä elelemään sinkkuna.
Kaikenlainen romanttinen äksöni miesten kanssa on tällä hetkellä aivan nollissa tai ei sellasta oo koskaan juuri ollutkaan. En oo kuitenkaan sellanen ihminen, joka turvautuisi alkoholiin, uppoutuisi fantasiamaailmoihin tai hyppäisi tuntemattoman kanssa sänkyyn, vaikka ajoittain aika kipeästi miestä kaipaisikin. Itse kai etsin sitä läheisyyttä sitten muista ihmisistä. Mulla on aivan fantastinen lapsuuden perhe, ja tiedän että ne kaikki välittää musta. Mulla on heihin kaikkiin hyvät välit. Meidän suku on kans kohtuu läheinen. Tutustun aika hitaasti uusiin ihmisiin, mutta ne ystävyyssuhteet joita mulla on niin ovat tosi läheisiä ja pitkäaikaisia suhteita. Mulla on ystäviä jotka olen tuntenut ala-asteelta asti ja pidetään yhä yhteyttä ja nähdään vaikka jokainen meistä on hajautunut ympäri Suomea, yksi jopa Ruotsiin asti.
Sitten.. no nyt ku oon yksin niin mulla on aikaa ja vapaus tehdä mitä sielu sietää. Opiskelen ja mulla on yksi tosi mukava harrastus jossa tutustuu helposti uusiin ihmisiin..Oon hommannut kummilapsen Afrikasta, jolle lähetän rahaa kuukausittain ja jolle kirjoittelen säännöllisesti. On aina yhtä ihanaa saada siltä vastaus kirjeeseen ja kuulla miten kiitollinen se on saamastaan avusta.
En jaksa surkutella sellaisista asioista mitä muilla on, mutta mulla ei. Teen sellaisia asioita, joista itse nautin, ja jos en nyt sitten koskaan tule sitä miestä itselleni löytämään niin sitten elelen mahdollisimman onnellisena ilman miestä.
Eikö miehet muka ikinä lähestyä sinua, vai eikö ne kelpaa jotka lähestyvät?
Ei, byääh :( Siis aika vähän. Osa kyllä saattaa tollottaa selvästi kiinnostuneena, mutta eivät lähesty. Ehkäpä on aika vähänä myös ne paikat joissa minua voisi lähestyä. En käy baareissa, joissa suurin osa lähestymisistä tapahtuu. Enkä kyllä muutenkaan ota mitään känniörinöitä tosissani. Ja voi kyllä sanoa, että hyvin monet lähestyvistä ei kelpaa, koska he ovat pääsääntöisesti huomattavasti minua vanhempia, kännisiä tai muuten ei tosissaan olevia tai yhdenillan juttuja hakevia, joista huomaa etteivät he oikeasti ole minusta ihmisenä kiinnostuneita.
Ja jos jonkun miehen kanssa suhteeseen alkaisin niin sen pitäisi olla aika pitkän aikavälin tuttavuus, niin että tuntisin hänet kunnolla ja pystyisin luottamaan häneen. Minulla kestää naiskavereihin tutustuessakin se oma aikansa kun lähennymme, ja ihan sama juttu on miesten kohdalla.
No missä sitten käyt, jos et baareissa?
Ei sinänsä, eipä sieltä baareista mitään järkevää helpolla löydäkään. Baarien ahkerin kävijäporukka on sellaisia ihmisiä, mitä näkee Big Brotherissa. Sitten sattuu vielä olemaan, että ne samat BB-ihmiset ovat myös ahkerimpia iskijöitä ja flirttailijoita. Tuloksena on se, että kun tavis, ei-BB-henkinen ihminen menee baariin, niin useimmiten sutinoita syntyy juuri jonkun BB-henkisen ihmisen kanssa. Ja siitähän harvoin syntyy mitään oikeaa... Eli baarissa käymällä ja suhteita aloittamalla joutuu lyömään kirvestä kiveen monta kertaa. Itse en enää etsi naista ollenkaan baareista.
Yleensä vietetään kavereiden kanssa aikaa jonkun kotona ja siellä saatetaan sitten vaikka kokkailla, höpistä kaikesta maan ja taivaan väliltä, katella elokuvaa, pelailla jotain ym. Tai sitten mennään ravintolaan syömään, kahville, elokuviin, keilaamaan, lenkille, johonkin konserttiin tai vaikka teatteriesitykseen. Shoppailemaan, kiertelemään kirppiksiä, kirjastoon..Kesällä vaikka piknikille, uimarannalle tai huvipuistoon..Ohan näitä nyt vaikka mitä paikkoja, joihin suuntaa mielummin ku baariin.
No miten sitten kuvittelet, että joku tulee sinut iskemään vaikka puistossa?
Huom!! Jos tarkkaan asiaa mietit, niin oikeasti saisit varmaan sätkyn, kun joku mies istuisi viereesi puistossa, ja alkaisi keskustella sinusta kovasti kiinnostuneena.
No en mää mitään kuvittelekaan. Tuollainen vastaava tilanne minulle on tapahtunut ihan kadulla kävellessä, ja yllätyin kyllä aikalailla. Luulen kyllä että ennemmin se mies kaveripiirin kautta, opiskelu- tai työporukoista tai sitten harrastusten kautta löytyisi.
Toisin sanoen: Et mielelläsi näe vaivaa tutustuaksesi uusiin ihmisiin etkä oikein muutenkaan ole kiinnostunut mistään epävarmasta.
Olenko ollenkaan oikeassa...?
Jos on ujo ja sosiaalisesti jotenkin täysi tumpelo niin selvä. Sen vielä ymmärtää. Mutta että maksimituloksen pyytäminen minimaalisella panoksella...ei pysty ymmärtämään.
Jos kaveripiirin kautta löytäisi miehen/naisen, niin kaveripiirin pitäisi olla suppeahko. Puhumattakaan siitä että läheisissä kaveripiireissä oikeasti pyörivät olisivat suurimmaksi osin sinkkuja.
Toisaalta: voihan se olla niinkin kuin itselläni. Eli paljon kavereita ja kaveripiirejä, mutta kaikki ovat varattuja eivätkä tunne sinkkuja.
"Olenko ollenkaan oikeassa...?"
No vähän hakoteillä kyllä olet, mutta ei se mitään :) Sen voin myöntää, että en ole mikään kovin räiskyvä persoona, joka tekee tuttavuutta joka toisen vastaantulijan kanssa,heittää small talkia kaikkien kanssa tai tuo hirveästi itseään esille. Se ei ole minulle luontevaa, ja vaikuttaisin varmaan vain juntilta jos yhtäkkiä sellaiseksi suulaaksi supliikkinaiseksi yrittäisin muuttua. Jollekin toiselle se supliikkinaisen rooli taas sopii vallan mainiosti.
Näen kyllä vaivaa tutustuakseni uusiin ihmisiin ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Olen ystävällinen ja yleensäkin kiinnostunut muista ihmisistä. Mutta minulla ei ole tarvetta haalia kovin laajaa kaveripiiriä ja tuttujen verkostoa ympärilleni. Kaipaan myös sitä omaa tilaa ja rauhaa enkä jaksa olla koko ajan kommentoimassa lukemattomien puolituttujen facebook kavereiden tilapäivityksiä tai höpistä joutavia puoli tuttujen kanssa.
En ole mikään porukan puheliain tyyppi tai luontevin esiintyjä, mutta siitä huolimatta usein lähden ja suostun erilaisiin juttuihin mukaan vaikka alussa saatankin jännittää tajuttomasti. En koe omaa rauhallisuuttani, ujouttani, mitä se sitten ikinä onkaan mitenkään rajoittavaksi tekijäksi, koska minulla on kuitenkin rohkeutta tarttua asioihin vaikka tietäisinkin etten niissä kovin vahvoilla olekaan.
Ei sitä itse voi kun ihailla joidenkin ihmisten sanavalmiutta, tilannetajua, muiden viihdyttämisen/hauskuuttamisen taitoa, hyviä puhelahjoja tai sulavaa ja sujuvaa jutustelua vuorovaikutustilanteissa. Mutta niin sitä vain itsekin on tällaisilta tosi rempseiltä ja suorasukaisiltakin tyypeiltä kuullut, että he arvostavat tiettyjä ominaisuuksia minussa, mitä heillä itsellään ei ole.
Niinh...
Vaikutat siis hiljaiselta ja ujolta, ellet itse ole sanonut näitä asioita porukoissa.
Aktiivinen kiinnostuminen avaa kuitenkin ovia enemmän kuin ihmisistä kiinnostunut persoona joka ei spontaanisti ole supliikki.
Pelkoja, ahdistumista...kenties?
Kuten sanoin: jos on sosiaalisesti tumpelo, se voidaan tulkita negatiiviseksi piirteeksi vaikka kuinka sitä näin tuntemattomien ihmisten kesken koettaa vakuutella vain hyväksi asiaksi.
Mun mielestä sitä voi muutakin kuin vain ihailla toisten ihmisten sanavalmiutta yms.
Suurimmaksi osin tyypeiltä kuulee arvostusta sellaisiin asioihin joita itse kukin tahtoisi itsessään "parantaa".
Miten sä näkisit itsesi jonkin toisen silmin? Ihan vain muutamalla sanalla.
Siis sellaisen ihmisen, joka lähestyisi sinua.
Eikö olekin hirveetä. Joku nainen on YKSIN. Ilman miestä siis. Oikein kaksi miestä tarvitaan tenttaamaan tätä koska eihän tämä millään voi olla totta. Kaivelkaa nyt oiken niin varmasti paljastuu se suuri syy tähän luonnottomuuteen. Kas kun kumpikaan teistä miehistä ei ole vielä tuonut esille epäilyksiään ulkonäöstä tai painosta.
"Ja jos jonkun miehen kanssa suhteeseen alkaisin niin sen pitäisi olla aika pitkän aikavälin tuttavuus, niin että tuntisin hänet kunnolla ja pystyisin luottamaan häneen. Minulla kestää naiskavereihin tutustuessakin se oma aikansa kun lähennymme, ja ihan sama juttu on miesten kohdalla."
Sama.
"Iskuyrityksen" kokeminen olisi jotain ihan kamalaa, en osaisi suhtautua ollenkaan.
Pakkohan tämä jonkun on sanoa, jos miehet eivät itse huomaa. jiptp on varmasti ihan kauhea läskikurpparumilus, kun on YKSIN. Ei kukaan nätti tai tavisnainen ole koskaan YKSIN.
(Eipä kestä, jiptp!)
Ja varmasti valehtele ikänsä. Oikeesti on jo 31v. eli koko elämä takana. Koska ei kukaan 23-vuotias voi olla YKSIN jos on tippaakaan pantavan näköinen. Läytyihän ne todelliset syyt.
Mukavaa etten ollut ainoa jonka mielestä tämä on mennyt jo ihan tenttaamiseksi jiptp:n tilanteesta että miks ihmeessä hän on yksin, onko se niin kova pala tämän palstan miehille että on olemassa nainen joka osaa elää elämäänsä ilman parisuhdetta ja vielä olla tyytyväinen siihen. Alkoi ihan naurattaa kun luki tuota kyselyketjua...
Jiptp taisi sanoa ettei hän etsi aktiivisesti miestä, hän nauttii elämästä ihan yksikseenkin ja jos sopiva mies tulee vastaan niin hän menee tämän matkaan. Missään ei taidettu sanoa että hän odottaa miestä saapuvaksi kuin kuuta nousevaa... Ei tarvitse sitä omaa tilannetta peilata häneen, siitähän tässä on kyse että täkäläisiä vaan vituttaa tällaiset naiset jotka eivät ole aktiivisesti ettimässä miestä.
Kai se kuulostaa tenttaamiselta kun tuntemattomat kyselee.
Toiset voi sanoa sitä keskustelemiseksi...noin niin kuin tässä kontekstissa.
Tarvitseeko sitä kommentoida kaikkeen ihan vain pelkästään siksi kun voi? Ja odottaa sitten ettei kukaan sano mitään takaisin. En ymmärrä.
Ei se ole kova pala, vaan pelkästään kiinnostavaa kuulla, kun on omassa elämässä tutustunut samankaltaisiin yksilöihin.
No sinähän varsinainen ihmistuntija olet. Aika heppoista alkaa tekemään minusta jotain analyysia täällä kirjoittamieni tekstien perusteella. Opiskelen alaa, johon vaaditaan hyvät vuorovaikutustaidot ja monissa harjoitteluissa ohjaajani ovat sanoneet että minulla myös sellaiset on. Hyviin vuorovaikutustaitoihin kuuluu niin paljon muutakin kuin se, että osaa puhua. Aktiivinen toisen kuunteleminen on vähintään yhtä tärkeää. Ja sanotaan se nyt vielä kerran, että minä todellakin olen kiinnostunut ihmisistä. Tuskin muuten olisin alalle hakenut, jossa ollaan koko ajan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.
En luokittelisi itseäni sosiaalisesti tumpeloksi, vaikka en olekaan suuna päänä joka tilanteessa. Sosiaalisesti tumpelo voi olla myös ihminen, joka pälpättää taukoamatta eikä ymmärrä antaa toisille puheenvuoroa tai kuuntele lainkaan mitä jollakin toisella on sanottavaa. En ymmärrä miksi esimerkiksi hieman ujoa tai hiljaista ihmistä pidetään automaattisesti sosiaalisesti tumpelona tai vuorovaikutuskyvyttömänä, koska se ei todellakaan aina näin ole.
"Suurimmaksi osin tyypeiltä kuulee arvostusta sellaisiin asioihin joita itse kukin tahtoisi itsessään "parantaa"." Kyllä mää sen myönnän, että olisi ihan mukava tuotakin taitoa itsessäni parantaa, mutta ei minusta koskaan mitään Sami Hedbergiä tai vastaavaa tule, eikä tarvi tullakaan. Tuskin kukaan aivan täydellinen vuorovaikutustaidoiltaan on. Ihan varmasti kaikilla niissä on jotain parannettavaa. Ja jos joku näkee mun rauhallisuuden tai pienoisen ujouden jotenkin negatiivisena asiana niin senkun näkevät. En varmaan siinä mitään menetä, vaikka en lähtiskään sellaiseen ihmiseen tutustumaan, joka ei arvosta mua tällaisena kuin olen.
Toisen silmin näkisin itseni helposti lähestyttävänä (olen se jonka kaikki pysäyttelevät kadulla ja kysyvät tietä tai jotain muuta asiaa), ystävällisenä ja toisesta ihmisestä kiinnostuneelta, ehkä myös hieman hiljaisena. Osoitan esim. kyselemällä, että olen kiinnostunut toisen ihmisen asioista, mutta minulla menee vähän aikaa ennen kuin itse alan avautumaan ja kertomaan asioistani. Nyt näistä mun palsta-avautumisista sais varmaan jo kohta laadittua romaanin.
Vau....näistäkin saadaan kiistelyä aikaan.
Kun sanotaan että kuka sä olet tekemään kenestäkään analyysia ja sitten itse todetaan toisen tarkoittavan jotain mitä itse halutaan. Valikoiva kuulo ja silleen, luulemma. Ihan inhimillistä.
Totta turiset. Sosiaalisesti tumpelo voidaan määritellä monella tavalla. Eihän tässä nyt pystytä jatkuvasti tekemään empiiristä tutkimusta siitä, miten kulttuuri arvottaa asioita. Useimmiten se nyt vain niin, että ujous todetaan negatiivisemmaksi piirteeksi kuin jatkuva ulospäinsuuntautuneisuus. Käytännössä se VOI tarkoittaa juurikin sitä, että jotkut puhuvat paljon ja turhaa.
"En ymmärrä miksi esimerkiksi hieman ujoa tai hiljaista ihmistä pidetään automaattisesti sosiaalisesti tumpelona tai vuorovaikutuskyvyttömänä, koska se ei todellakaan aina näin ole."
Niin. En minäkään kaikkea ymmärrä. Se ymmärrys voi kasvaa muun muassa siinä työn ohessa...jos siis todellakin tekee töitä vaikkapa sosiaalialalla, missä näkee minkälaiset luonteenpiirteet ovat sitä mitä asiakkaat odottavat.
Varsinaisesti oikeaa tai väärää ei kaiketi ole olemassa.
"En varmaan siinä mitään menetä, vaikka en lähtiskään sellaiseen ihmiseen tutustumaan, joka ei arvosta mua tällaisena kuin olen."
Miksi ehdottomuus? Eiköhän ihmisiä arvosteta myös kyvyistä sopeutua ja tehdä kompromisseja.
En pysty ymmärtämään (helpolla) sitä, kun sisäänpäin vetäytyneet ihmiset haluaisivat arvostusta ja kannustamista siihen, että voivat vain olla hyviä kuuntelijoita. Jotenkin se vain särähtää omaan korvaan, kun olen itse ollut hiljainen ja ujo nuori, joka päätti vain että ei se johda mihinkään.
"Toisen silmin näkisin itseni helposti lähestyttävänä (olen se jonka kaikki pysäyttelevät kadulla ja kysyvät tietä tai jotain muuta asiaa)"
Tapauskohtaista.
Omalla kohdalla yleistä siksi, koska liikun paljon yksin enkä näytä pelottavalta (lue: vaatetukseltani).
Avaudu toki lisää, niin me kaikki loppujen lopuksi halutaan täällä tehdä.
"Kun sanotaan että kuka sä olet tekemään kenestäkään analyysia ja sitten itse todetaan toisen tarkoittavan jotain mitä itse halutaan." Häh.. siis kyllähän sää tuolla vinkkasit että vaikutat vähän sellaselta, tällaselta ja tollaselta.
"Useimmiten se nyt vain niin, että ujous todetaan negatiivisemmaksi piirteeksi kuin jatkuva ulospäinsuuntautuneisuus." Mutta miksi sen pitäis olla näin? Molemman tyyppisissä ihmisissä on kuitenkin ne hyvät puolensa ja molemmat voivat tulla ihan yhtä hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, jos ei nyt oteta huomioon aivan täysin mykkiä ja toisia ihmisiä kammoksuvia tyyppejä.
".jos siis todellakin tekee töitä vaikkapa sosiaalialalla, missä näkee minkälaiset luonteenpiirteet ovat sitä mitä asiakkaat odottavat." Minusta monenlaiset luonteenpiirteet sopivat esim. sosiaalialalla työskenteleville henkilöille, ja on rikkaus, että siellä erityyppisiä ihmisiä työskenteleekin. Asiakkainakin on erilaisia ihmisiä, ja esimerkiksi hyvin arat tai hiljaiset asiakkaat saattavat kokea todella rempseän työntekijän jopa pelottavana. Olla sitä mieltä, että toinen sanoo esim. liian suoraan asiat tai vaikka kokea ettei saa suunvuoroa tms. He ehkä osaavat paremmin samaistua siihen rauhallisempaan työntekijään, ja nämä työntekijät myös ehkä saavat tästä arasta asiakkaasta paremmin irti kaikenlaista asiaa ja pääsevät hänen kanssaan parempaan vuorovaikutukseen. Todella rempseät ja suorasanaiset asiakkaat voivat taas kokea rauhallisemman työntekijän luona olonsa jotenkin vaivautuneeksi, ja tulisivat ehkä paremmin toimeen rempseämmän työntekijän kanssa.
"Miksi ehdottomuus? Eiköhän ihmisiä arvosteta myös kyvyistä sopeutua ja tehdä kompromisseja." Kyllä minä olen monenlaisiin ihmisiin tutustunut. Varmasti myös sellaisiin, jotka eivät ujoutta tai hiljaisuutta kovin pitkälle arvosta. Mutta jos nyt palataan vähän lähemmäksi tämän keskustelun aihetta ja mietitään sen miehen löytymisen kannalta tätä asiaa niin en minä suhteeseen alkaisi miehen kanssa, joka näkee minun perusluonteenpiirteeni jotenkin negatiivisena asiana ja paasaisi, että minun täytyy nyt muuttua sellaiseksi ja tällaiseksi, että kelpaan.
"En pysty ymmärtämään (helpolla) sitä, kun sisäänpäin vetäytyneet ihmiset haluaisivat arvostusta ja kannustamista siihen, että voivat vain olla hyviä kuuntelijoita."
En itse yhtään vähättelisi tuota kuuntelemisen taitoa. Mutta siihen kuuluu tietenkin myös se, että osoittaa kuuntelevansa, esim. nyökkäilee ja esittää lisäkysymyksiä, sanoo jotain kommenttia väliin, houkuttelee toista kertomaan lisää aiheesta. Pelkkä hiljaisena paikallaan nököttäminen ja zombina kaukaisuuteen katsominen ei ole aktiivista kuuntelemista.
"Jotenkin se vain särähtää omaan korvaan, kun olen itse ollut hiljainen ja ujo nuori, joka päätti vain että ei se johda mihinkään." Aijaa, mitä sitten itse olet yrittänyt tehdä tuolle ujoudellesi? Mutta ujoutta ja hiljaisuuttakin on kyllä niin eri asteista, ja nuo kaksi asiaa voidaan määritelläkin niin miljoonalla eri tavalla. Osa voi elää todella rajoittunuttakin elämää ujouden vuoksi ja osaa se ei taas haittaa juurikaan.
Ja mitähän tähän sanois... Oon saanut kuulla mm. kun venaan vuoroani baaritiskille että hymyile vähän, misk sä et hymyile, no onks kaikki noin huonosti, ja ym.. musta on sanottu että oon sosiaalinen..joo ehkä oon. mutta jotenkin meen lukkoon baarissa ku tullaan juttelee.. en todellakaan tiedä misk.. ja se että ollaan monesti sanottu kauniiksi.. ja myöskin ihan tavallinen nainen...
Sinä joka voit auttaa.. et tiedä elämästä siis yhtään mitää.. Nätti/ kauniskin voi olla yksin, katos kun sekin on varmaan ollut jonosta pois just silloin kun on jaettu sosiaalisuutta ym.
Vinkkasin mitä vinkkasin, jännää kuinka helposti voidaan ottaa itseensä juurikin tuntemattomien ihmisten sanomiset. Mutta joo, se on sun oikeutesi. Anteeksi jos loukkasin, ei ollut tarkoitus.
"Mutta miksi sen pitäis olla näin?"
Erittäin hyvä kysymys.
Ehkä siinä on kyse jonkinsorttisesta tasapainosta, tai sen järkkymisestä. En tiedä.
"ja esimerkiksi hyvin arat tai hiljaiset asiakkaat saattavat kokea todella rempseän työntekijän jopa pelottavana."
Jos tietäisin tarkemmin tilanteen jossa asiakas kohdataan niin voisin sanoa jotain. Totta kuitenkin. Yleistäen. Eipä mielenterveystyössä ainakaan kuulu laittaa kahta erilaista persoonaa tekemään yhteistyötä, vaikka sellaisiakin tapauksia tiedän.
Jos itse olisit se kertoja ja joku tuttusi se aktiivinen kuuntelija, niin haluaisitko häneltä muutakin kuin nyökkäilyä ja houkuttelua kertomaan asioista? Tarkoittaen että tahtoisitko hänen olevan asiasta aidosti tohkeissaan?
"Aijaa, mitä sitten itse olet yrittänyt tehdä tuolle ujoudellesi?"
Päätin vain että ei ole mukavaa olla yksin sellainen kuin on. Ja että ei se vie mitään pois luonteesta tahi persoonasta, jos päättää olla sosiaalisempi. Aktiivisesti.
Siinä teini-ikäisenä kun sosiaaliset suhteet kuitenkin saivat ne muodot jota ovat tänäkin päivänä. Jos olisin jäänyt ujoksi ja hiljaiseksi silloin, olisin vieläkin ystävyyksiä ja hienoja kokemuksia vailla.
"Osa voi elää todella rajoittunuttakin elämää ujouden vuoksi ja osaa se ei taas haittaa juurikaan."
Nimenomaan. Jos ujolla ihmisellä on oma diagnoosi tilanteesta ja hän on sitä mieltä että tämä on nyt näin ja sillä sipuli, niin olkoon. Vaikka se voisikin olla surullista vierestä katsottuna.
"Anteeksi jos loukkasin, ei ollut tarkoitus." Saat anteeksi. Ehkä itsekin olen vähän turhan herkkähipiäinen, tai ymmärrän täällä nää jutut väärin, mutta lepyn kyllä myös nopeasti.
"Jos itse olisit se kertoja ja joku tuttusi se aktiivinen kuuntelija, niin haluaisitko häneltä muutakin kuin nyökkäilyä ja houkuttelua kertomaan asioista? Tarkoittaen että tahtoisitko hänen olevan asiasta aidosti tohkeissaan?"
Siis joo kyllähän sitä mielellään kuulisi jotain kommentteja ja mielipiteitä asiasta tai sitten vastapuolen kokemuksia samasta aiheesta. Ei pelkkää nyökkäilyäkään jaksa loputtomiin katella.. Mutta aika rasittavaa on sekin ku on selittämässä jotain juttua ja huomaa ihan selvästi ettei toinen kuuntele vaan pälyilee muualle, räplää kännykkää ja lopulta alkaa selittään jotain omaa, tietysti tärkeämpää, asiaa siihen päälle, joka ei mitenkään liity siihen asiaan mistä on vähän aikaa sitten itse jutellut.
"Päätin vain että ei ole mukavaa olla yksin sellainen kuin on. Ja että ei se vie mitään pois luonteesta tahi persoonasta, jos päättää olla sosiaalisempi. Aktiivisesti.
Siinä teini-ikäisenä kun sosiaaliset suhteet kuitenkin saivat ne muodot jota ovat tänäkin päivänä. Jos olisin jäänyt ujoksi ja hiljaiseksi silloin, olisin vieläkin ystävyyksiä ja hienoja kokemuksia vailla."
Kuulostaa hienolta. Ei se persoonasta mitään viekään pois ja kuulostaa, että sen vaikutukset elämääsi ovat olleet hyvinkin positiivisia :) Mutta on niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka jotenkin kauheasti häpeävät tuota ujoutta itsessään ja koittavat peitellä sitä jollain ylisosiaalisella käytöksellä. Heillä on joku jatkuva rooli ja suojamuuri koko ajan päällä, jonka kans on varmaan myös aika raskasta elää. Ketään ei uskalleta päästää liian lähelle, jottei vaan kenellekään paljastuisi se roolin alla piilevä todellinen luonne. Tuossakin pitäisi joku balanssi löytää, että hyväksyisi ensinnäkin sen, että on ujo, mutta tiedostaisi myös että niitä omia sosiaalisiataitoja ja vuorovaikutustaitoja voi harjaannuttaa. Eikä se tarkoita sitä, että pitäisi muuttua aivan eri ihmiseksi.
Rasittavaa, mjooh, jos ne vaihtoehdot todellakin on siinä. Tiedä sitten kuinka paljon voi yleistää....sukupuolen, iän ja tilanteen mukaan.
Mun päätös on ollut pelkästään positiivista ja mun mielestä niin sen kuuluukin olla. Kaikkien kohdalla. Peloista kannattaa päästä yli ja edes yrittää ennemmin kuin jäädä suojamuurinsa taakse.
En todellakaan tiedä että kuvittelenko mä vaan, vai onko nykyään vaan enemmän ujoja ja sosiaalisesti rajoittuneimpia (nuoria) ihmisiä kuin silloin kun itse oli...hmm...noh, vieläkin nuorempi.
Häpeästä mä en toki tiedä mitään. Jos on jo pienestä pitäen tottunut nolaamaan itsensä (tahtomattaan) niin ei sitä enää aikuisena jaksa hävetä omia piirteitään.
"Tuossakin pitäisi joku balanssi löytää, että hyväksyisi ensinnäkin sen, että on ujo, mutta tiedostaisi myös että niitä omia sosiaalisiataitoja ja vuorovaikutustaitoja voi harjaannuttaa. Eikä se tarkoita sitä, että pitäisi muuttua aivan eri ihmiseksi."
Juurikin näin.
Löydettiinhän me sittenkin konsensus, vaikka useampi kommentti takaperin ois voinut epäillä ja suuresti :)
"Jos on ujo ja sosiaalisesti jotenkin täysi tumpelo niin selvä. Sen vielä ymmärtää. Mutta että maksimituloksen pyytäminen minimaalisella panoksella...ei pysty ymmärtämään."
Tuo panos-tuotos -ajattelu ihmissuhteissa tuntuu olevan miehille tyypillistä. Naiset, etenkin yksineläjät, kokevat sen vieraammaksi. Jotenkin naisen on helpompi ottaa elämä sellaisena kuin se sattuu tulemaan ja tyytyä siihen mitä on. Miehillä tietysti jo pelkkä seksin tarve on paljon naisia suurempi. Mies myös käytännössä aina nauttii niin irto-, osto- kuin parisuhdeseksistä. Naiselle seksi ei automaattisesti merkitse ekstaattista nautintoa, vaan voi olla yhdentekevää tai jopa huonoa. Senkaan vuoksi jokaiseen munatarjoukseen ei ole halua tarttua.
"En todellakaan tiedä että kuvittelenko mä vaan, vai onko nykyään vaan enemmän ujoja ja sosiaalisesti rajoittuneimpia (nuoria) ihmisiä kuin silloin kun itse oli...hmm...noh, vieläkin nuorempi."
En osaa sanoa. Voi olla että nykyään nuoret on enemmän uppoutuneet johonkin tänne virtuaalimaailmaan eivätkä ole niin paljon kasvotusten kontaktissa ihmisiin, jolloin noita sosiaalisia taitojakin oppisi. Tai sitten sää oot vain armeliaasti unohtanut oman teiniaikasi. Nuoret ovat vaan vielä niin epävarmoja ja niille on tosi tärkeä kuulua joukkoon. Kyllä sitä itsekin huomaa, että iän myötä on muuttunut paljon rohkemmaksi ja uskaltaa olla se mikä on.
"Löydettiinhän me sittenkin konsensus, vaikka useampi kommentti takaperin ois voinut epäillä ja suuresti :)" Löydettinhän me, ihme ja kumma :)
Samaa ajattelin minäkin, kauhea tenttaaminen vaikka likka ei edes valittanut oloaan, kertoi vaan kuinka asiat ovat.
Jos ei ole sosiaalinen ja rempseä niin ei ole eikä tarvitse sellaiseksi tullakaan.
Syy siihen että naiselle on helppoa olla yksin johtuu nykymaailmasta, jossa ventovieraiden "herrojen" viemistä aika-ajoin hoitamaan seksuaaliset tarpeet on ihan hyväksyttävää. Moraalille tai itsekunnioitukselle täyshäätö. Naisille on helppo saada joku hoitamaan homman kun taas miehiin suhtaudutaan perinteisen karsaasti. Sitten pakkaa sekoittaa vielä tuhannet afrikkalaiset joiden paneminen on jopa valtiovallan propagandan mukaan parempi kuin valkoisen suomalaisen miehen.
Kaikessa siinä mitä media tuuttaa naisten päähän menee pieni mieli sekaisin. Onnellinen parisuhde vaikuttaa ajatuksena jopa kornille.
Naisilla on myös hulvattoman elämän myötä huonot eväät parisuhteeseen, vai mitä luulette sellaisesta naisesta jolla on takanaan kymmenien miesten viikoloppumorsiona oleminen.
Myös naisten kuin miestenkin huononnettu itsetunto tuhoaa lähtökohdat hyville ihmissuhteille.
Ongelma on myös vapaa kasvatus eli sen puute. Moni suomalainen nainen ei pysty käyttäytymään kunnioittavasti miestä kohtaan, vaikka haluaisi. Ei tiedä miten.
Itse olen huomannut että kulttuureissa joissa on sattuman kautta ollut tarpeen ja jäänyt koskemattomaksi naisen kunnioitus miehiä kohtaan ja miesten annettu olla miehiä eikä jotain hipstereitä. Voi löytyä nainen kumppaniksi.
Tähän tulokseen olen vuosien saatossa tullut, ikävä kyllä.
Haluaisin kommentoida aiemman tekstisi kohtaa "Jos on ujo ja sosiaalisesti jotenkin täysi tumpelo niin selvä. Sen vielä ymmärtää. Mutta että maksimituloksen pyytäminen minimaalisella panoksella...ei pysty ymmärtämään."
En yritä haastaa riitaa, vaan haluaisin vain kysyä, että oliko jossain vaiheessa puhetta maksimituloksen odottamisesta minimaalisella panoksella?
Ymmärrän täysin nimimerkkiä jiptp, kun hän kertoo että ihmisiin tutustuminen vie aikansa. Ehkä siksi esim. sattumalta vastaan tulevan ihmisen kanssa tutustuminen ei lyhyessä ajassa ehdi edetä sellaiselle tasolle, että edes tulisi ajatelleeksi onko tämä uusi tuttavuus mahdollisesti pariutumismielessä kiinnostava vai ei. Tällaisessa tapauksessa on aivan ymmärrettävää, ettei aktiivisesti hakeudu ihmisten kanssa juttusille esim. baarissa tai muussa sosiaalisessa tilanteessa.
Itse en tee aktiivisesti lähestymisyrityksiä, enkä odotakaan mitään "maksimitulosta". Olen huomannut, että useimmiten olen kiinnostunut ihmisistä juuri esim. työympäristössä, kun tuttavuuden alussa ei ole käynyt mielessäkään mikään pariutumisulottuvuus. Kun saa tavallaan vahingossa rauhassa tutustua "neutraalissa" ympäristössä, jotain voi tapahtua.
Ei ollut puhetta varsinaisesti asiasta, totta.
Se liittyy kuitenkin asiaan kun katsotaan miten naiset näkevät parisuhteiden rakentamisen ja (vakavan) seurustelusuhteen "saamisen".
Keskustelun yhtälöön näillä pointeilla on vaikutuksensa.
Kenen kuuluu tehdä tuttavuutta ja kuinka paljon sillä on merkitystä?
Rauhassa tutustuminen...niinhän sen olisi hyvä mennä. Sehän ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nopeasti tutustuminen olisi pahasta. Eihän?
Jos mies puhuu livenä naiselle pantavan näköisyydestä on varmasta yksin ja tulee olemaankin ellei muuta asennettaan. Normaali mies tietää että naisessa on muutakin kun pantavuus. Nainenhan loppujen lopuksi päättää onko pantavana vaikka olisi sen näköinen.
Sori kun tungen nokkani tänne väliin, niin saadaan taas kohta kunnon tappelu aikaiseksi. Niin siis miten naiset sitten näkevät sinun mielestäsi parisuhteiden rakentamisen ja (vakavan seurustelusuhteen "saamisen"?
"Kenen kuuluu tehdä tuttavuutta ja kuinka paljon sillä on merkitystä?" Mielestäni tuttavuutta voi tehdä ihan kuka vain ketä nyt kiinnostaa tutustua toiseen ihmiseen. Jos tuttavuudesta sitten alkaa esimerkiksi kaveruus tai ystävyys niin siinä molempien tulisi vastavuoroisesti pitää sitä suhdetta yllä. Mutta ei kaikkiin ihmisiin nyt vaan yksinkertaisesti jaksa tai ole kiinnostusta tai tarvetta tehdä tuttavuutta. Koen sen aivan liian arpepeliksi mennä tekemään tuttavuutta tuntemattomiin parinhaku mielessä, ja yleensä tuollaset yritykset meneekin aivan mettään kun toisesta ei ole tiedossa muuta kuin ulkonäkö. Ja se kans rassaa, että miehestä saa sitten jonkun rasittavan riippakiven, joka kuvittelee että on kiinnostunut muussakin mielessä vaikka yrittäisi jutella vaan ihan normaalisti. Paljon on myös niitä, joita ei kiinnostais tutustua ollenkaan vaan on heti ehottelemassa ties mitä. Tää suomalainen kulttuuri on myös aika pitkälti sellanen, että ei täällä tuntemattomat paljon toisilleen juttele, ja jos eri sukupuolta olevat juttelevat toisilleen niin se koetaan heti iskemiseksi.
Yksi esimerkki junassa ollessa, kun katsoin että kyytiin astuu senoloinen mies, että hän on tekemässä tuttavuutta kaikkien kanssa ja minua ei nyt kiinnostanut ollenkaan alkaa hänen juttukaverikseen. No esitän nukkuvaa, ja tämä mies menee istumaan siihen vähän matkan päähän ja alkaa heti höpötellä käytävän toisella puolella istuvien naisten kanssa. Hän myös kommentoi naisille minusta jotain "tuokin vain nukkuu tuolla", jolloin en enää itse pysy pokkana ja naurahdan. No eiköhän tää mies singahda samantien siihen mun viereen istumaan, kyselee ummet ja lammet ja yrittää ihan selvästi tehdä vaikutusta. Siinä hän istuu sitten loppumatkan ja roikkuu vielä juna-asemallakin perässä.
"Sehän ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nopeasti tutustuminen olisi pahasta. Eihän?" Riippuu vähän mitä tuolla nopeasti tutustumisella tarkoitetaan. Luottamuksen syntymiseen kuitenkin menee aina aikaa, eikä minkään suhteen aloittaminen ole järkevää jos ei voi luottaa toiseen.
Heh heh...
"Oikeesti on jo 31v. eli koko elämä takana. "
Niin, no tuo nyt riippuu ihmisestä itsestään. Se on nykyisin tuota tehokkuusajattelua nääs, kun pitää olla kokenut jo 15-vuotiaana (myös seksin saralla), ja vähintään kolmas ero viimeistään kaksykkösenä. Sitten kaksvitosena voikin jos ostaa ihan oman rollaattorin ja kutimet...
Vaikka ihminen ei olisi elänyt kolmekymppiseksi mennessä parisuhteessa, so what ? Etenkin kun huomioi nykyiset "parisuhteet" tai pitäisikö sanoa pikemminkin "pari suhdetta", jotka ovat menossa kaiken aikaa. Kun edellisestä suhteesta on hekuma ja pullantuoksu jo karannut, voi siirtyä seuraavaan sihteeseen noukkimaan rusinat pullasta. Jep jep...
Ihan vain rehelisesti sanoen, ennemmin kolmekymppinen, terveellä itseluottamuksella varustettu vanhapiika, kuin parikymppinen puudeli, jolla ei ole sen paremmin elämänkokemusta tai vastuuntuntoa tai kunnioitusta edes kumppaniansa kohtaan.
Vakka kantensa valitsee...
Tiedät varmasti itsekin ettei sellaista voi kysyä mitä kysyit. Ei ilman että tekee sellaisia yleistyksiä joista kaikilla on oma mielipiteensä.
Mutta okei...haaste vastaanotettu:
Kuten (tässäkin) ketjussa on useamman miehen kohdalla todettu, nainen "saa" suhteen suunnilleen sormia napsauttamalla. Ei ole olemassa sellaista miestä, joka tyrmäisi seurusteluaikeet. Ei ainakaan suorilta käsin.
Joten: naiset määräävät miten rauhassa itse tahtovat tutustua ja miesten osa on miellyttää ja niin sanotusti kestää. Ihan vain ensisijaisesti siksi, koska naiset määräävät ja testaavat miehiä.
Yleistyksiä, niin paljon yleistyksiä...yäk :D
"Ja se kans rassaa, että miehestä saa sitten jonkun rasittavan riippakiven, joka kuvittelee että on kiinnostunut muussakin mielessä vaikka yrittäisi jutella vaan ihan normaalisti."
Tämähän on seurausta siitä, miten riippakivi-miestä on aiemmin naisten puolelta kohdeltu. Se on vain ehdollistettua käytöstä, tyyliin:
Nainen juttelee minulle > miksi ihmeessä? > ei muuta vaihtoehtoa kuin kiinnostus Minusta > annan huomiota takaisin.
Sitten kun tuo kaava ei toimikaan jokaisen naisen kohdalla, niin mies voi helposti katkeroitua. Näin mä sen näen.
"Tää suomalainen kulttuuri on myös aika pitkälti sellanen, että ei täällä tuntemattomat paljon toisilleen juttele, ja jos eri sukupuolta olevat juttelevat toisilleen niin se koetaan heti iskemiseksi."
Totta. Samanaikaisesti sukupuolten välinen railo on muuttunut kanjoniksi. Aika hauskaa itseasiassa, jos miettii muuten ihmisen kehitystä ja historiaa.
Naiset tahtovat jotain muuta (ja enemmän) kuin mitä suurinosa miehistä tarjoaa (lue: pystyy tarjoamaan).
"Luottamuksen syntymiseen kuitenkin menee aina aikaa, eikä minkään suhteen aloittaminen ole järkevää jos ei voi luottaa toiseen."
Erittäin yksilökohtaista. Me pystytään toki puhumaan vain kahtena erilaisena yksilönä, mutta jotain muutakin voisit sanoa jos sulla on teoria...jostakin ,)
Mä myönnän olevani luottavainen tyyppi, kaiken kaikkiaan. Ei vain jaksa ajatella ensimmäisenä ihmisistä mitään epäluuloista tai pelätä.
Kuten sanottua: tässä on aivan liikaa yleistyksiä, mutta se taitaa olla ainut tapa saada keskustelu aikaan. Kunhan vain ihmiset eivät ottaisi niin henkilökohtaisesti, huh.
Joo, en ota henkilökohtaisesti. Munkin teksti tulee varmaan sitäpaitsi sisältämään yleistyksiä.
"Kuten (tässäkin) ketjussa on useamman miehen kohdalla todettu, nainen "saa" suhteen suunnilleen sormia napsauttamalla." Okei, ehkä voi saada helpommin kuin mies. Mutta suuri kysymys onkin se minkälaisen suhteen nainen saa. Musta tuntuu, että naiset miettii tarkemmin kenen kanssa suhteeseen oikeasti kannattaa alkaa, tuleeko se suhde kestämään, onko meillä mitään yhteistä ym.. Miehet taas sählää joka suuntaan, ja ehdottelee vähän kenelle tahansa. Kunhan nyt jonkun suhteen sais viritettyä jonkun kanssa, ei sillä nyt niin väliä kenen.
"Ei ole olemassa sellaista miestä, joka tyrmäisi seurusteluaikeet." Okei, ehkä tuo oli taas vähän yleistystä, mutta ihan varmasti on miehiä, jotka tyrmäävät seurusteluaikeita. Tuo sun lausehan muuten tarkoittaisi sitä, että kuka tahansa mies suostuisi seurustelemaan kenen tahansa naisen kanssa, jos nainen vaan sattuisi kysymään haluaako tämä seurustella.
"Joten: naiset määräävät miten rauhassa itse tahtovat tutustua ja miesten osa on miellyttää ja niin sanotusti kestää. Ihan vain ensisijaisesti siksi, koska naiset määräävät ja testaavat miehiä." No joo, voi jossain määrin olla totta. Mutta ehkä naisten pitää vähän testata koska he (tai me) eivät voi olla varmoja onko mies oikeasti tosissaan ja tarkoittaako hän oikeasti sitä mitä sanoo. Kuten jo aiemminkin mainitsin niin miehet nyt yrittävät iskeä jokaista vähän sinnepäinkin olevaa naista. Naiset taas ovat useammin tositarkoituksella liikkeellä, ja jos joku nainen lähestyy miestä niin mies voi olla aika varma että nainen on tosissaan ja hän on oikeasti miettinyt sovitaanko me yhteen.
"Tämähän on seurausta siitä, miten riippakivi-miestä on aiemmin naisten puolelta kohdeltu. Se on vain ehdollistettua käytöstä, tyyliin:
Nainen juttelee minulle > miksi ihmeessä? > ei muuta vaihtoehtoa kuin kiinnostus Minusta > annan huomiota takaisin." No joo, ehkä tuossa on jotain järkeä. Mutta ku mää en es jutellu, nauroin vaan ja senki tein vahingossa, mutta kai se sitte tulkitsi tuonkin vähän väärin. Ja oli tosiaan sen koko loppu junamatkan siinä vieressä, vaikka kuinka yritin vinkata, että olisin nyt mielummin kyllä ihan yksin.. Määkään en kuitenkaan viitti enkä halua kovin pahasti sanoa, mutta lopulta on melkeenpä pakko kun ei vähemmästä tajua.
"Naiset tahtovat jotain muuta (ja enemmän) kuin mitä suurinosa miehistä tarjoaa (lue: pystyy tarjoamaan)." Kyllä mää uskon, että suurinosa naisista haluaa vieläkin ihan tavallisen miehen.
"Me pystytään toki puhumaan vain kahtena erilaisena yksilönä, mutta jotain muutakin voisit sanoa jos sulla on teoria...jostakin ,)
Mä myönnän olevani luottavainen tyyppi, kaiken kaikkiaan. Ei vain jaksa ajatella ensimmäisenä ihmisistä mitään epäluuloista tai pelätä." Tuo teoria-juttu meni multa vähän ohi. Mutta joo kyllä määkin aika luottavaisena itseäni pidän, mutta kyllä mun mielestä jokaisen tulee ansaita se luottamus jotenki. Suoraan ei voi tietää, voiko johonkin tuntemattomaan luottaa vaan yleensä sen huomaa sitten ku on vaikka sovittu jotain ja toinen pitää lupauksensa tai ei pidä.
Mun mielestä Se Kysymys ei liity suhteen laatuun. Ihan kuin mikä tahansa muukaan asia ei ole suoraan jaoteltavissa laatu-vastaan-määrä-sarakkeisiin.
Jos uskoo onneen (tai edes siihen, että jokainen tekee oman onnensa), niin pitää ymmärtää että mahdollisuudet mahdollistavat (d'uh) asioita.
Lyhyestä virsi janiineespäin:
Naisilla on enemmän mahdollisuuksia "saada" parisuhteita, vaikka olisikin kranttu (lue: valikoiva). Miehet ovat sellaisessa tilanteessa (nykyään ehkä enemmän kuin koskaan), missä on enimmissä määrin pakko koettaa "ketä tahansa", koska mitään takuuta edes mahdollisuudesta ei ole.
Miehet mukautuvat sen pelossa että nainen jättää. Naiset taas tietävät alituisella tasolla tämän ja ovat vaativampia.
Tavallaan voisin itse miehenä loukkaantua siitä, kun kaltaisesi ujo ja rauhallinen nainen puhuu miesten "sähläävän joka suuntaan", kun kyse on siitä että naisten ei itse tarvitse kuin valita parhaat päältä. On kyse sitten ulkonäöstä, tilipussista tai tietynlaisesta maailmankatsomuksesta.
En nyt kuitenkaan ota itseeni, olenhan itsevarma mies :P
Kyllä miehet ovat aivan yhtälailla tositarkoituksella hakemassa seuraa. Me vaan koetaan se asia niin, että annetaan mahdollisuus ihmisten väliselle kanssakäymiselle sen sijaan että tehdään (naisten tapaan) ensin mielessä lista plussista ja miinuksista ja sitten vasta suvaitaan antaa miehelle tilaisuus hurmata.
Tämä nimenomaan kertoo koko asian:
"Tuo sun lausehan muuten tarkoittaisi sitä, että kuka tahansa mies suostuisi seurustelemaan kenen tahansa naisen kanssa, jos nainen vaan sattuisi kysymään haluaako tämä seurustella."
Ajattelepa tuo kommenttisi ilman negatiivista pohjavirettä.
Tyhmä letkautus...mutta en malta olla sanomatta: Se ei pelaa joka pelkää.
"...hän on oikeasti miettinyt sovitaanko me yhteen."
En usko tämän olevan minkäänlainen Turn-on yhdellekään miehelle. Se enemmänkin kuulostaa alentuvalta. En pidä tällaista toimintaa mitenkään reiluna, kuten en pidä sitäkään hyvänä asiana että naisten kuuluisi pitää miehiä ensin epäluotettavina ("koska ne nyt sanoo samat jutut jokaiselle naiselle..."), vaikka tämä on täysin tilannekohtaista.
Kai tiedät käsitteen "flirtti"?
"tavallisen miehen."
Tavallinen mies ei naiselle riitä. Ei oikeasti. Harva nainen tietää sitä itsekään, mutta sitten kun se suhtautuminen siihen omaan "tavalliseen mieheen" muuttuu rakastavasta naljailevaan (yleistetysti: naiset ovat ilkeämpiä, naiset harjoittavat henkistä väkivaltaa miehiä enemmän) niin olisi vain parempi tunnustaa että se mies ei riitä kun parempaakin on (aina) tarjolla.
Tässä välissä tätä viestiä meinaa ihan naurattaa kun omat kirjoitukset tuntuvat kuulostavan kerta kerralta jotenkin synkemmiltä.
Se teoria-juttu tarkoitti sitä, että jos sulla on jotain sanottavaa miehistä/naisista ja siitä miksi me käyttäydytään niin kuin käyttäydytään yms., niin ole hyvä ja kerro niistä.
"Suoraan ei voi tietää, voiko johonkin tuntemattomaan luottaa vaan yleensä sen huomaa sitten ku on vaikka sovittu jotain ja toinen pitää lupauksensa tai ei pidä."
Voisiko tämän lukea niin, että sun luottamus on (miesten suhteen) ollut koetuksella...useasti?
Mulla oli kerran eksä, joka petti mua. Ei ollut kuitenkaan selkärankaa sanoa totuutta mulle. Ei mennyt luottamus ihmisiin/naisiin, korkeintaan säälin häntä. Mun oma pieni tarina luottamuksesta ja sen kadottamisesta :D
Mä en koe olevani kukaan arvostelemaan ketään toista saatika sitä kuka olisi luottamuksen arvoinen.
Lapsetko täällä kirjoittelee MIEHEN tai NAISEN yksinäisyydestä. Kasvakaa nyt vaikka 30v lisää ja alkakaa sitten pohtia asiaa uudelleen.
Kyllä yksinäiset naiset haluaa nimenomaan TAVALLISEN miehen.
Unohdit että nyt oli puhe yksinäisistä naisista.
Nainen joka on tottunut ottamaan miehiä jonosta, ei varmaan osaakaan arvostaa parisuhdetta siinä missä vuosikausia yksin elänyt nainen.
Ironista onkin, että naiset ehkä tulevat jopa paremmiksi ihmisiksi yksinäisyydessään, mutta miehet katkeriksi..?
Se tässä niin vaikeeta onkin, kun ei tunnu löytyvän miehiä, jotka olisivat samassa elämäntilanteessa (yksinäisiä) ja silti ihan tavallisia.
Itse kun olen ollut sinkku jo 8 vuotta, niin en haluais mitään vasta eronnutta joka etsii laastarisuhdetta ja panopupua, sitten parin kuukauden päästä meneekin takaisin vaimon luo..näitä näkee paljon.
Olen siis koittanut tapailla kauemman aikaa sinkkuna olleita miehiä, mutta he ovat kaikki olleet katkeria, naisia vihaavia sovinisteja. Tuskin sellaisiksi syntyivät, mutta yksinäisyys teki sellaiseksi.
Moni nainenhan ratkaisee tämän ongelman ottamalla varatun miehen..
Itsellänikin on niitä ollut tyrkyllä, mutta siihen en kyllä suostu.
Oon sitten yksin vaan lopun ikäni, jos ei löydy kilttiä normi-äijää mulle.
Kyllä tässä 8 vuodessa on kaikki ulkonäkökriteerit sun muut karissut, että turha mesota naisten vaativan liikoja.
Tunnen oppineeni paljon näiden vuosien aikana. Nyt osaisin todella arvostaa pieniä ihan arkisiakin asioita parisuhteessa, enkä napsuttaisi turhista.
En edes odota saati halua mitään jatkuvaa huumaa, vaan aitoa välittämistä. Miksei miehet osaa kypsyä henkisesti yksin ollessaan, vaan kasvattavat vihaa?
Seksiä ei minulla ole tämän 8 vuoden aikana ollut kertaakaan, ei silti pönttö leviä. Eikä läheisiä ystäviäkään oikein enää ole, työkavereiden kanssa nyt tulee käytyä firman pippaloissa, mutta sekin on sellaista aika pinnallista..
Että kyllä todella yksin oon ollut.
Kyllä välillä on yksinäinen olo, mutta ei ole käynyt mielessä alkaa siitä miehiä syyttämään ja inhoamaan.
Miksi miehet sitten alkaa inhota naisia kun jäävät yksin? Koska sehän vesittää kaikki haaveet löytää naisystävä. Ja kaikki tuollaiset naurettavat "nainen saa aina"-kliseet vain pahoittavat miesten mieltä entistä enemmän ja lisäävät sitä naisvihaa., kannattais unohtaa moiset tykkänään.
Ei kunnolliset naiset jaa ympäri kaupunkia pimppaa yksinäisyyteensä, ihan turha sellaisia ajatella. Eikä kunnolliset miehetkään niin tekisi, jos se olisi heille yhtä mahdollista kuin naisille.
Kyllä on varsin kylmä ihminen oltava, että pelkällä merkityksettömällä panolla sais yksinäisyyden tunnetta lievennettyä!
Mutta mulle on ainakin ihan sama olla ilman suhdetta jos se laatu on jotain surkeaa. Ei mua kiinnosta mitkään turhat säädöt. Niistä on yleensä jopa enemmän haittaa ku hyötyä. "Naisilla on enemmän mahdollisuuksia "saada" parisuhteita, vaikka olisikin kranttu (lue: valikoiva)." Niin tai sitten joutua jonkin 30 vuotta vanhemman väkivaltaisen alkoholistimiehen kotiorjaksi (okei, ehkä vähän kärjistetty esimerkki).
"Miehet ovat sellaisessa tilanteessa (nykyään ehkä enemmän kuin koskaan), missä on enimmissä määrin pakko koettaa "ketä tahansa", koska mitään takuuta edes mahdollisuudesta ei ole." Mutta miksi täytyy koittaa saada kuka tahansa? Onko miehelle kenties onnetonkin suhde parempi kuin yksin olo?
"Tavallaan voisin itse miehenä loukkaantua siitä, kun kaltaisesi ujo ja rauhallinen nainen puhuu miesten "sähläävän joka suuntaan", kun kyse on siitä että naisten ei itse tarvitse kuin valita parhaat päältä." No mulla ei ainakaan ole mitään valinnanvaraa miehistä. 99,999 % kaikista lähestymisistä on jotenkin poissuljettuja vaihtoehtoja, joko kännisiä, liian vanhoja, ei etsimässä vakavaa suhdetta tai muuten vaan ongelmaisia. On ihan äärettömän harvinaista, että tavalliset suurinpiirtein omanikäiset miehet lähestyisi. Ei minussa tietääkseni mitään suurempaa vikaa pitäisi olla. Luonteeni puolesta en ole mikään räiskyvin persoona, joka sieltä joukosta helposti erottuis, mutta ihan perusnätti nainen olen. Mutta kyllä miehetkin tuppaavat pääasiassa lähestymään niitä kaikkein ulospäinsuuntautuneimpia ja kauneimpia bileprinsessoja, jotka ovat saaneet iskuyrityksiä jo lukemattomilta muiltakin miehiltä ja joilla sitten on jo oikeasti varaa valita ja jaella pakkeja. Ja on miehissäkin näitä järjettömän komeita ja itsevarmoja, jotka saa varmasti myös lähestymisiä naisilta, ja joilla on varaa valita.
"..niin olisi vain parempi tunnustaa että se mies ei riitä kun parempaakin on (aina) tarjolla." En kiellä etteikö näin ajattelevia naisia olisi, mutta niin on kyllä miehiäkin, jotka vaihtavat naista kauniimpaan ja nuorempaan. "Voisiko tämän lukea niin, että sun luottamus on (miesten suhteen) ollut koetuksella...useasti?" No ei es oo. En nyt es tiiä mistä se johtuu, mutta vaikka oon monissa asioissa rohkaistunu tässä vuosien saatossa niin aika epävarma vielä miesten suhteen.
Joo..tästäkin tuli hieman negatiivinen, kärjistetty ja yleistetty vuodatus, mutta älkää ottako itseenne.
Sä se sitten osaa väistellä keskustelua sanomalla edelleenkin noita ympäripyöreitä ,)
"turhat säädöt"
Uusi termi tähän keskusteluun. Tiedän kyllä mitä tarkoitat, vaikka en suostukaan katsomaan asiaa niin joko-tai-asenteella. Mutta joo...tarvitseeko erikseen mainita mitään "turhista säädöistä" kun ne on korkeintaan jotain teini-ikäisten kotileikkejä?
Sun esimerkki todellakin oli kärjistetty. Mä taidan nyt tietää että miksi juuri sellainen kuin sulla oli.
"Mutta miksi täytyy koittaa saada kuka tahansa? Onko miehelle kenties onnetonkin suhde parempi kuin yksin olo?"
Lyhyesti sanottuna: On. Onnettomassakin suhteessa on jotain mitä parantaa ja minkä vuoksi jaksaa elää täysillä. Yksin....yksin voi toki olla onnellinen, mutta jos tykkää ihmisistä ja tykkää sitoutua ja jakaa asioita Sen Jonkun kanssa, niin ei ole hyväksi väkisin pitää itseään sinkkuna ja jättää mahdollisuuksia väliin. Kai se loppujen lopuksi on vain tärkeysjärjestyksen tekemistä...että se, mikä on itselleen tärkeintä koko tässä tarkoituksettomassa elämässä, oli NIIN tärkeää, että mitään muuta ei halua niin paljon.
Läheisriippuvuuskaan ei varmasti tule tyhjästä, vaan pitäähän siinä(kin) olla jokin logiikka...?
Kuten sanoin: sä kiertelet tässä nyt asioita joita mä olen koettanut avata niin paljon kuin mahdollista.
Miten sä näet seurusteluasian sellaisena, että joko Se Oikea tai Kuka Tahansa? Eikö dynamiikalla ole mitään osaa ja arpaa?
Jokainen(?) nainen puhuu kovaa ääneen (jos kysytään) sellaisesta asiasta kuin "kemia", tiedäthän?
Se kai tarkoittaa sitä, että jos ei polvet notkahda minuutin jälkeen uuteen ihmiseen tutustumisesta, niin potentiaalisesta Se Oikeasta tulee Kuka Tahansa. Aika raadollista.
Sä sanot ettei sulla ole valinnanvaraa ja sitten seuraavassa lauseessa sä luettelet vaihtoehtoja. Pointti on siinä, että sulla on todella ollut valinnanvaraa ja vaihtoehtoja, olkoonkin että surkeita.
Kuvitteleppa nyt sitten itsesi mieheksi, sellaiseksi mieheksi kuin itse olet naisena, kuinka monta vaihtoehtoja sulla tulisi samankaltaisissa tilanteissa eteen miehenä kuin nyt naisena?
Mä pyydän ettet käännä tätä nyt joksikin seksin vonkaus-asiaksi. Se ei liity asiaan ja on typerää yleistämistä. Mutta senhän sä jo tiesitkin, luulemma ,)
"On ihan äärettömän harvinaista, että tavalliset suurinpiirtein omanikäiset miehet lähestyisi."
Eivät niin, jos haluaisit lähestymisiä miespuolisilta peilikuviltasi. Ethän sä itsekään lähesty...?
Tai ehkä sä vain käyt väärissä paikoissa...?
"Ja on miehissäkin näitä järjettömän komeita ja itsevarmoja, jotka saa varmasti myös lähestymisiä naisilta, ja joilla on varaa valita."
Tottakai on. Suhteellisesti ehkä yksi kymmentä vastaavaa naista kohtaan. Mun puolesta ne piirit saa pyöriä keskenään eikä se ole keneltäkään "normaalilta" pois.
"...jotka vaihtavat naista kauniimpaan ja nuorempaan."
Niinh, mutta vaihtavatko tai ajattelevatko ne miehet vaihtavansa johonkin parempaan? Vai onko kyse täysin ulkonäöstä?
Mies vaihtaa tyhmyyksissään jos fyysiset halut ohjaavat.
Nainen vaihtaa ilkeyttään, koska tietää että voi saada paremmankin. Henkistä väkivaltaa vähän ensin ja sitten kamat kassiin ja mies jätetään yksin. Tästä nyt on varmasti jotain tilastotietojakin...että naiset jättävät useammin kuin miehet.
Me meinattiin jo päästä samoille sivuille tässä keskustelussa, mutta sä taidat puhua ruotsia ja mä varmaankin jotain kreikkaa :D
Argh..voiko mikään olla rasittavampaa ku deletoida tuollanen kilometrin pitunen viesti, jonka sai juuri kirjoitettua!
No joo, mennäänpä asiaan. Huhhuijaa, tästä keskustelusta ei varmaan tuu loppua :D
"Lyhyesti sanottuna: On." Siis ootko ihan oikeesti tosissas? Nyt mää en ymmärrä enää yhtään mitään. Entä jos nainen on joku hillittömän mustasukkainen tapaus, joka ei anna sun tehdä tai harrastaa mitään omia juttuja, tutkii sun puhelutiedot, teettää sulla kaikki työt ja tuhlaa sun kaikki rahat niin onko tää oikeasti parempi vaihtoehto ku yksinolo? Tai jos nainen on ihan ok, mutta et vaan oo yhtään ihastunut tai rakastunut siihen? Mitä järkeä yleensäkin tuollasissa suhteissa olisi?
"yksin voi toki olla onnellinen, mutta jos tykkää ihmisistä ja tykkää sitoutua ja jakaa asioita Sen Jonkun kanssa, niin ei ole hyväksi väkisin pitää itseään sinkkuna ja jättää mahdollisuuksia väliin." Ei kai kukaan nyt väkisin itseään pidä sinkkuna. Jotkut haluavat ihan omasta vapaasta tahdostaan pysytellä sinkkuna ja se heille suotakoon.
"Miten sä näet seurusteluasian sellaisena, että joko Se Oikea tai Kuka Tahansa? Eikö dynamiikalla ole mitään osaa ja arpaa?" Siis kyllä mää nyt uskon, että on ehkä olemassa usempiakin miehiä kenen kans asiat vois loksahtaa paikoilleen ja keiden kans vois seurustella. Mutta ei niitä ihan kauheasti oo, kun suuri osa rajautuu pois iän vuoksi, sen vuoksi että ovat jo varattuja, heillä on joku aivan erilainen elämänkatsomus tai arvot ku mulla tms. Ja kaiken lisäksi miehen tulisi myös seksuaalisessa mielessä kiinnostaa. En ole nyt ihan varma mitä tuolla dynamiikalla tässä tarkoitetaan, mutta jos sillä tarkoitetaan suhteen toimivuutta niin totta kai sekin on tärkeää. Mutta se ei pelkästään riitä. Pitää olla ihastunut toiseen, muutenhan se ois sama ku hengais kaverinsa kanssa. Kyllä se kumppani mulle nyt ois jotenkin erityinen, eikä kuka tahansa kaikkien joukossa. Enkä mää itse haluais kuulla olevani vaan joku satunnainen Pirkko, jonka kans nyt vaan seurustellaan ku Sirkku, Mirkku, Maikku ja Taina ei nyt suostunukaan.
"Se kai tarkoittaa sitä, että jos ei polvet notkahda minuutin jälkeen uuteen ihmiseen tutustumisesta, niin potentiaalisesta Se Oikeasta tulee Kuka Tahansa." No en mää nyt sanois, että ihan noin nopeasti potentiaalisesta Se oikeasta tulisi kuka tahansa. Kyllä sitä nyt pidemmällekin jatkaa tutustumista, mutta voi olla, että sitä "kemiaa" ei koskaan synny. Jotenki vaan tuntuu ettei olla ollenkaan samalla aaltopituudella tai toinen ei herätä yhtään sellaisia tuntemuksia kuin ihastuminen yleensä herättää. Musta nuo on oikeestaan kaikkein tärkeimpiä ominaisuuksia, että mies vaikuttaa minusta oikeasti kiinnostuneelta, on samalla aaltopituudella ja ihastusta on molemmin puolin. Jos nuo asiat on kunnossa niin monissa muissa asioissa voi antaa paljon anteeksi.
"Kuvitteleppa nyt sitten itsesi mieheksi, sellaiseksi mieheksi kuin itse olet naisena, kuinka monta vaihtoehtoja sulla tulisi samankaltaisissa tilanteissa eteen miehenä kuin nyt naisena?" Apua..emmää osaa kuvitella. Olisin varmaan kiitollinen kun saisin olla suht.koht. rauhassa kolkytvuotta vanhempien naisten iskuyrityksiltä, ja yrittäisin löytää jonkun kaltaiseni naisen :D Emmää oikeesti pysty kuvittelemaan tätä ku ajattelisin varmaan miehenä ihan erilailla ku nyt.
"Eivät niin, jos haluaisit lähestymisiä miespuolisilta peilikuviltasi. Ethän sä itsekään lähesty...? Tai ehkä sä vain käyt väärissä paikoissa...?" No ei niitten nyt aivan peilikuvia tarttis olla. Kuhan nyt suunnilleen samanikäsiä ja täysjärkisiä. kröhöm..kuka on sanonut etten lähesty, oon mää ainaki joskus yrittäny..En tiedä, mitkä nyt sitte ois niitä oikeita paikkoja, joissa mun pitäis käyä.
"Niinh, mutta vaihtavatko tai ajattelevatko ne miehet vaihtavansa johonkin parempaan? Vai onko kyse täysin ulkonäöstä?
Mies vaihtaa tyhmyyksissään jos fyysiset halut ohjaavat." Mun mielestä tuolla syyllä nyt ei oo mitään väliä. Vaihto se on siinä missä naisenki miehen vaihto, eikä tuo syy tee siitä yhtään sen hyväksyttävämpää.
Joo, kyllä mää ruotsia paremmin ymmärrän ku kreikkaa :D
Ensimmäiseen kappaleeseen sanoisin että elämä on sellaista. Toki sun esimerkki oli äärimmäisen kärjistetty. Mutta joo...elämä on vaihtoehtoja ja yleisesti on parempi katua sellaista mitä on tehnyt kuin jättänyt tekemättä. Kerrotun kaltaisissa suhteissa ei ehkä olekaan mitään järkeä. Hmm...liian kärjistettyä kuitenkin, varsinkin kun oletan että tiesit mitä mä tarkoitin.
Ehkä elämässä nyt ei ylipäänsä ole mitään järkeä ja se asenne tähän kaikkeen ratkaisee. Luulisin.
Vapaasta tahdostaan sinkkujen ei ole tarpeen sitten valitella mistään ja vaatia mitään. Mielipiteensä voi sanoa, mutta olisi kaikille mukavaa että olisi valmis perustelemaan keskustelun vuoksi että miksi.
Nyt me taidetaan päästä jo asian ytimeen kun sä sait sanottua konkreettisesti että mitä miehestä tahdot (parisuhdemielessä).
Elämänkatsomus, ikä, arvot ja seksuaalisuus. Yhym, hyvähyvä.
Nämä kaikki ei siis ole löytynyt vielä yhdestäkään miehestä? Tai ainakaan tarpeeksi hyvin että voisit kuvitella antavasi suhteelle mahdollisuuden?
"Pitää olla ihastunut toiseen, muutenhan se ois sama ku hengais kaverinsa kanssa."
Hyvä pointti. Parisuhde ei ole kaveruutta vaan jotain suurempaa. Tai niin sen ainakin kuuluisi(?) mennä.
"Jotenki vaan tuntuu ettei olla ollenkaan samalla aaltopituudella tai toinen ei herätä yhtään sellaisia tuntemuksia kuin ihastuminen yleensä herättää."
Mitä ne tuntemukset ovat? Mistä voit tietää mitä ne ovat jos kertaakaan et ole niin syvästi tuntenut miestä kohtaan? Oletan ettet ole, koska toisinkaan et ole sanonut.
"Emmää oikeesti pysty kuvittelemaan tätä ku ajattelisin varmaan miehenä ihan erilailla ku nyt."
Erittäin mielenkiintoista. Kerro toki lisää niistä ajatuksista jotka muuttuisivat pelkän sukupuolen takia.
Vaihtamisen syyllä ei tietenkään ole lopputuloksen takia mitään väliä, mutta kun ihmisten väliset suhteet eivät ole niin yksinkertaisia. Eivät oikeasti. Olisi pelottavaa ajatella niin. Mä tiedän kyllä ihmisiä, jotka voivat vaihtaa sellaista vipua itsessään, minkä seurauksena KAIKKI tunteet toista kohtaan loppuvat kerrasta. Se vain kuulostaa aika rankalta. Näin siis ilman äärimmäisiä esimerkkejä.
Tässä vastauksessa meni tarpeettoman pitkään...huoh...
"Hmm...liian kärjistettyä kuitenkin, varsinkin kun oletan että tiesit mitä mä tarkoitin." Joo, tarkoitit tällä kai sitä ettei heti pitäis lyödä hanskoja tiskiin vaikka vähän jotain erimielisyyksiä tai kränää kumppanin kans tulisikin. Ja olen itse ihan samaa mieltä. Vaikka se suhde ois vähän onnetonkin välillä, niin molempien pitäis jotenkin koittaa saada se toimimaan uudestaan. Kyllähän nykyihminen on vähän sellanen, että "kaikki mulle nyt heti" ja jos joku asia ei toimi niin ei jakseta nähdä vaivaa sen eteen että se saatais toimimaan vaan otetaan vaan uutta kehiin ja kun ongelmia tämän uuden kanssa ilmaantuu niin nehän häviävät taas kätevästi vaihtamalla. Mutta tää kyllä koskee ihan samalla tavalla niin miehiä kuin naisiakin. Mää en tiedä noita tilastoja kummat niitä eroja ottaa enemmän, miehet vai naiset. Mutta selvää on ainakin se, että ei niitä eroja nyt ihan huvikseen tai kiusallaan oteta. Kyllä siinä suhteessa silloin joku oikeasti mättää.
"Vapaasta tahdostaan sinkkujen ei ole tarpeen sitten valitella mistään ja vaatia mitään." Toivottavasti et nyt viittaa minuun tällä tekstillä. Minä olen sinkku vain ja ainoastaan siksi etten ole vielä onnistunut löytämään ketään. En alunperinkään kirjoituksessani valittanut mitään ja silti sain heti tivauksia tyyliin "Eikö miehet muka koskaan lähesty sua, vaan eikö ne vaan kelpaa jotka lähestyy?" En oo missään vaiheessa valittanut siitä, että miehet ei lähesty.
"Nyt me taidetaan päästä jo asian ytimeen kun sä sait sanottua konkreettisesti että mitä miehestä tahdot (parisuhdemielessä)." Kerropa sinäkin vuorostaan mitä naisesta tahdot?
"Nämä kaikki ei siis ole löytynyt vielä yhdestäkään miehestä? Tai ainakaan tarpeeksi hyvin että voisit kuvitella antavasi suhteelle mahdollisuuden?" No, niin kai sitten.. Tai sitten mun ujous ja epävarmuus on jarrutellut joihinkin potentiaalisiin ehdokkaisiin tutustumisessa.
"Mitä ne tuntemukset ovat? Mistä voit tietää mitä ne ovat jos kertaakaan et ole niin syvästi tuntenut miestä kohtaan?" Siis kyllä mää ihastunut oon ollu useampaankin mieheen. Kai sääkin nyt tiedät mitä ne tuntemukset on...siis pulssi nousee, sydän hakkaa, hymyilyttää ja punastelee tän ihmisen seurassa, höpöttelee jotain aivan älyvapaata tai pahimmassa tapauksessa menee aivan lukkoon. Ei pysty keskittymään mihinkään, toinen pyörii jatkuvasti mielessä.
"Erittäin mielenkiintoista. Kerro toki lisää niistä ajatuksista jotka muuttuisivat pelkän sukupuolen takia." Siis..emmää tiiä. Mietin vain, että valittelisinko sitten päivästä toiseen täällä naisen puutetta niinkuin niin monet miehet tällä palstalla. Mutta eikö miehillä ja naisilla ihan tutkimustenki mukaan oo vähän erilaiset aivot, minkä vuoksi me ajatellaanki vähän eritavalla?
"Mä tiedän kyllä ihmisiä, jotka voivat vaihtaa sellaista vipua itsessään, minkä seurauksena KAIKKI tunteet toista kohtaan loppuvat kerrasta. Se vain kuulostaa aika rankalta." Kyllä, rankalta kuulostaa. Siis, miten tuommonen tapahtuu, että kaikki tunteet loppuvat kerrasta? Eiks tuossa välissä pidä nyt jotain aika radikaalia tapahtua, onko niitä tunteita sitten ehkä koskaan ollutkaan vai hiipuuko ne vaan pois?
no tässä se tulikin, mikä on miehissä ja naisissa se ero!
Pähkinänkuoressa: Miehille kelpaa kuka tahansa nainen, mutta naiset haluaa oikean, rakastavan ja -kyllä- ihan tavallisen miehen.
Se on ihan kunnioitettava toive eikä takuulla mitenkään liikaa vaadittu, mutta silti naisia moititaan siitä(kin).
Miehet vaan vääntää omassa päässään tämän asian niin, että miehen pitäis olla kauhean erityinen! ja sillä ajatuksella taasen kasvattavat sitä naisvihaansa.
Voi kun te miehet itse kokisitte mitä on olla nainen, niin tajuaisitte miten vaikeeta on löytää ihan tavallinen normaali mies.
Tällä tarkoitan että sais edes hampaansa pestä ja muutenkin tajuta ihan normaalit yksinkertaiset perusjutut, mitkä luulis olevan kaikilla selviö, mutta ei vaan näköjään ole. Naimisissa olevat miehet osaa ne koska heillä on vaimot ne opettanut ja ehkä juuri sen takia naiset eivät löydä sinkuista miehistä ketään vaan pitää ottaa varattu.
Enkä myöskään ymmärrä tota "naiset saa aina"-ajattelua koska mikäli oon oikein käsittänyt, niin aina kun nainen panee niin siinä on mieskin mukana, häh?
Opetelkaa miehet hoitamaan hygieenianne ja vähentäkää sitä ämmien syyllistämistä joka saatanan asiasta, niin ehkä voittekin saada puolison joskus, se on todellakin näin yksinkertaista!
Kun nainen panee, niin nainen voi olla ihan taviskin, mutta mies on suurella todennäköisyydellä naisia jatkuvasti saalistava, miesten enemmistöstä täysin poikkeava mies.
"Jos siis lähdetään oletuksesta, että yksin elävät naiset ovat lähes yhtä pahasti ilman läheisyyttä, ilman rakkautta, ilman kumppanuutta kuin yksin elävät miehetkin, niin miksi naiset kestävät sen paremmin?"
Se johtuu ihan siitä että naiset ovat erillaisia miehiin verrattuna... niin kauan kuin naisella on ystäviä niin niin kauan nainen pystyy yksin elämään ilman että pimahtaa (näin ainakin minun kohdalla).
"Jokerikysymys: tuleeko tällaisten asioiden pohtimisesta kellekään naiselle halu pelastaa joku yksinäinen mies rappiolta ja kamalalta kohtalolta? "
Ei, ei ainakaan minulle. Se on sääli että joku on niin pahassa tilanteessa, mutta en lähde omaa elämääni pilaamaan sillä että menen "pelastamaan" jonkun miehen elämän josta en välitä tippaakaan, kunhan säälin. Sellaisessa suhteessa ei ole minulle mitään annettavaa, mies vaan voi olla hiukan onnellinen kun on JOKU vieressä ... en usko että kukaan mieskään lähtee "pelastamaan" yksinäistä naistakaan (jollei nainen ole mieleensä) ...
Lyhyt tietoisku tähän väliin:
Miehet "pelastavat" naisia yhtenään, myös tällaisista abstraktimmeista ongelmatilanteista, eikä pelkästään pahan lohikäärmeen luolasta.
Opimme tästä taas sen, että jos nainen ei välitä* jostain miehestä, niin on ihan v*tun sama mitä sille miehelle tapahtuu.
--> Naisten empatia kohdistuu lapsiin, eläimiin ja muihin viattomiin luontokappaleisiin, miehet on aina korvattavissa.
*välitä = mies on kiinnostava miehenä
Kyllä minä voisin "pelastaa" miehiä ystävänä tai kaverina. Kelpaiskos se?
Toi on aika loogista ja totta.
Jos nainen ei välitä miehestä, ei edes kaverina, niin silloin mies on pelkästään uhka. Ajatus siitä että osoittaisi huolenpitoa ja mielenkiintoa "epä-kiinnostavaa" miestä kohtaa on aika ällö, ensimmäinen ajatus minulla olisi se, mitä siitä seuraa. Ymmärtääkö joku väärin, toivooko liikoja.
Naiset käsittelevät tunteitaan paremmin. Siis myös sitä ahdistusta yksinäisyydestä. Lisäksi naiset hyväksyvät tilanteen paremmin. Siis he eivät katkeroidu ja syytä muita, he ikäänkuin hyväksyvät tilanteensa ja kohtalonsa ja osaavat käsitellä paremmin negatiiviset tunteet, mitä saattaa vaikka parisuhteen puutteesta syntyä. Naiset osaavat hakeutua harrastuksiin ja saavat sitten muunlaista läheisyyttä. Lisäksi naiset tyytyvät vähempään helpommin. Jos siis saatavilla ei ole parisuhdetta, he ovat tyytyväisiä kaveruusläheisyyteen.
Miehet useammin eivät pysty käsittelemään tunteitaan kovinkaan hyvin, he kohdistavat ulospäin ja muihin asioita. He syyttävät muita miehiä, naisia ja maailmaa. Heille tilanne on enemmän kilpailua ja miehet eivät ole niin helposti tyytyväisiä, he kilpailevat ja suhdekin on usealle suoritus. Miehellä tunteet kääntyvät väkivallaksi, siis ulospäin, muiden syyttelyksi. Ehkä miehet eivät ole saaneet eivätkä siis oppineet käsittelemään tunteitaan ja kipeitä asioita. Yksin jäänyt mies on omasta mielestään usein epäonnistunut. Useimmiten laajennetut itsemurhat ovat miesten tekemiä, joskin naisetkin niihin joskus syyllistyy. Mutta se on kuvaus siitä, että nainen ja perhe ovat miehen omaisuutta, saavutus ja tappiossa, ne ikäänkuin saa hävittää, jos kerran itsekin häviää. Perusajatuksessa on siis jotain vikaa.
Miehet eivät ehkä osaa rakentaa identiteettiään niin monipuolisesti, siis ilman kilpailua ja suoritusta. Miespuoliset kaverit eivät osaa auttaa toisiaan.
Tämmöisiä ajatuksia tulee mieleen. Naiset vellovat joskus liikaa tunteissaan ja miehet eivät osaa käsitellä niitä ollenkaan. Liiasta vellomisesta on haittaa, jos jotain pitää vaan tehdä, mutta siitä, ettei osaa käsitellä tunteitaan (tai joskus edes tunnista niitä) voi mennä henki. Alkoholistit ja nistit peittävät jotain. Se alkaa ahdistuksen (tms) peittämisellä, muka hauskan pidolla. Jokainen käsittää että jos aina pitää ottaa että rentoutuu tai että on hauskaa, on jo lähtökohtaisesti jotain pielessä. Ei kukaan normaali ihminen halua joka ilta paria rauhoittavaa, eikä aina vetää lärvejä. Ei kukaan oikeasti tarvitse viinaa. Joten sillä liikakäyttönä ja lärveinä vaan peitetään jotain. Viinakulttuurimme ei auta tässä yhtään, mutta miehet siis upottavat tunteitaan, eivätkä uskalla antautua elämälle ilman naista. Naisen kanssa he sitten voivat elää tunteitaan, tai naisen kautta.
Sitten on näitä pahasti pettyneitä, sekä naisissa että miehissä, jotka eivät vaan uskalla suhteisiin. Heistäkin miehet usein eivät hyväksy tilannetta, vaan suuttuvat ja suuntaavat sen muihin. Huorittelijat ja muut agressiivisesti naisia haukkuvat miehet ovat lähes 100% varmuudella saaneet pakit, loukkaantuneet, tulleet jätetyksi, he kokevat naisen loukanneet miehisyyttään. Ja heidän miehisyytensä myös eniten siinä naisessa roikkuu.
Kaikille ei ehkä ihan oikeaa kumppania löydy, mutta seuraa, harrastuksia, ja elämää kyllä, usein myös se hieman kompromissimpi kumppani epätäydellisyyksineen, ihan miehille ja naisille. Ja toisaalta, moni osaa elää yksinkin tyytyväisenä, epätäydellistä mutta hyvää elämää.
Mitä seksiin tulee, niin siinäkin on se hyväksyminen avainasemassa. Kukaan ei seksin puutteeseen nimittäin kuole ja käteen osaa vetää molemmat sukupuolet. Naiset osaavat fantasioida ehkä paremmin, miehet tarvitsevat aina jotain ulkopuolista virikettä, vaikka pornoa, peittämään omat fantasiat, haaveet ja tunteet. Siksi naisilla se on sooloseksiä, miehillä runkkaamista. Vaikka porno toimisi molemmilla silloin tällöin, on miehet pääkuluttajia: miksi heillä ei oma mielikuvitus toimi? Jotenkin se liittyy myös siihen tunteitten piilottamiseen, ettei saa haaveilla, eikä runkaaminen saa olla seksiä. Siinäkin miehillä on tietty nautintokielto: käteen saa vetää ja pussit tyhjentää, mutta siitä ei saa nauttia kuin tiettyyn rajaan saakka.
Ehkä ne asiat ovat usein suoraviivaisempia miehelle? Ehkä usealla vaikuttaa testosteroni? Suurimman vian uskon olevan ahtaassa mieskulttuurissa, mistä ei kaikki miehet voi löytää paikkaansa, ihan ilman naistakin.
Jokerikysymykseen vastaus: Ei.
Kyse ei ole kohtalosta ja se rappiokin on valinta.
Melkoisen oivaltavassa kirjoituksessa huvitti vähän se, että miehistä löytyi vikaa, mutta naisista ei oikein mitään. No, sokeat pisteensä kullakin.
Melkoisen oivaltavassa kirjoituksessa huvitti vähän se, että miehistä löytyi vikaa, mutta naisista ei oikein mitään. No, sokeat pisteensä kullakin.
Siinä on ero että naiset ovat vapaaehtoisesti yksin ja miehet koska eivät kelpaa kenellekkään. Pakosta yksinäisiä naisia on äärimmäisen vähän. Ei muniakaan ahdista "ikävä" asia jonka olen itse valinnut.
Aika pieni osa kaikista yksinäisistä miehistäkään on sellaisia, jotka eivät oikeasti yhtään ketään saisi.
-Naiset saavat sosiaalista hyväksyntää miehiltä vaikka eivät olisikaan parisuhteessa. Miehet eivät pelkää naisia vaan suhtautuvat naisiin suojelevasti ja myönteisesti.
-Toiset naiset suhtautuvat tuntemattomiin naisiin melko neutraalisti.
Sen sijaan;
-Naiset eivät suhtaudu sinkkumieheen tilaisuutena vaan uhkana ja tämä lisää miehen stressiä ja syrjäytymistä.
-Vieraat miehet suhtautuvat toiseen mieheen kilpailijana ja joskus avoimen aggressiivisesti.
Kai tuossa on se kultareunus että miesten väliset suhteet ovat pienen alkukankeuden jälkeen monesti läheisempiä. Siis naiset ovat pinnallisemmalla tasolla enemmän kavereita keskenään mutta se on enemmän teatteria. Miehet taas voivat olla nopeasti aika hyviäkin kavereita kunhan joku ensin avaa suunsa.
-
Vaihtelee myös kulttuureittain. Panoeinokulttuureissa kuten Kreikassa tai Italiassa pinnallinen ystävällisyys korostuu enemmän kuin syvä ystävyys. Suomessa taas korostuu pinnallinen erakkous.
Harvemmin nainen on yksinäinen, mutta miehet jäävät avioeroissa ilman llapsia. ja tuntevat olonsa yksinäiseksi.
Helsingin Sanomat. 4.7.2009.
Suomessa on kasvamassa isättömien poikien sukupolvi.
Yksinhuoltajaäitejä on Suomessa 100.000, joilla on 150.000isätöntä lasta..
Hesari mainitsee, että puolet eli 75.000 on isättömiä poikia, minne unohtui toinen puoli 75.000 isästöntä tyttöä.
Tilanne on muuttunut isien ja lasten kohdalla paremmaksi, enään ei riitä perättömät väkivalta, taiskaus, tai lapsen hyväksikäyttöilmoitukset.
Sosiaalityöntekijöitä ja muita viranomaisia on koulutettu vuodesta 2008 lähtien tunnistamaan Narsistinen äiti, joka haluaa eron, mutta lapset itselle.
Ei mene ennään läpi oikeudessa.
Tuttavaperheessäni kolmen lapsen äiti kärähti rinnakkaissuhtesta. Mies haki avioeron. Lasten äiti ukasi syyttää miestään sosiaaliviranomaisille juopoksi remtuksi ja 11 v. tyttären seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Lasten isä ilmoitti, että siinä tapauksessa hän nostaa syytteen perättömistä syyttöksista, joista voi seurata 2 vuoden vankeustuomio.
Äiti pelkäsi joutuvansa vankilaan ja peruutti kaikki uhkauksensa.
Lopputulos. Lapset halusivatjatkaa "tylsää arkista elämää juoppo renttu hyväksikäyttäjäisän kanssa".
Nyt lkaikki lapset ovat aikuisia, jokaisella on ammatti ja vakituinen työpaikka.
Lapset kävivät tapaamassa äitiään ja suunnitelua "isäpuolta", silloin kun se sopi heidän aikatauluun ja pitkään etäisyyteen 300 km.
Ikäväikö aiti lapsiaan?.
Lue Hesarin juttu 845 kommenttia, sekä muita aihepiiriin liittyviä uutisia.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomessa on kasvamassa isättömien poikien sukupolvi/1135247428585
---
Voisiko olla niin, että sellaiset naisetkin tuntevat itsensä yksinäisiksi ja ahdistuneiksi, mutta osoittavat sen muulla tavalla kuin miehet, jotka ryyppäävät, rellestävät ja riehuvat jo muutenkin ihan tarpeeksi (kuuluu mies-luontoon).
Ehkäpä nainen kätkee ikävät tunteet sisäänsä. On myös katkeroituneita naisia eivätkä kaikki heistä ole vanhoja.
Ristiriitaiset tunteet naisilla voivat näkyä myös kateutena =piikkikkäinä sanoina ja katseina kanssasisaria kohtaan (_hyvin paljon_ yleisempää naisilla kuin miehillä). Myös selitys siihen, mikä on näiden nenä pystyssä kävelevien nirppanokka-tyylisten naisten käytöksen taustalla, voi hyvinkin olla miehen puute. (Tai ainakin oikeanlaisen, nykyisestä kun ei raaski erota, koska sillä on rahaa ja parempaakaan ei ole tullut vastaan.)
Lyhyesti ja ytimekkäästi: Nainen on erilainen kuin mies monessa suhteessa ja osoittaa tunteensa eri tavalla kuin mies, vaikka tuntemukset sisällä ovat samankaltaisia.
Naiset kestävät paremmin "yksinäisyyttä" kuin miehet, se on ilman muuta sanomattakin selvää. Olen heteronainen ja minulla on kolme hyvää naisystävää, joiden kanssa voin osallistua harrastuksiin ja joille voin uskoutua. Lisäksi saan olla vapaa ja käyttä aikani miten haluan, kun ei ole miestä. En mistään hinnasta vaihtaisi kolmea hyvää naisystävääni yhteen miessuhteeseen. En koe olevani yksinäinen. Minusta se on aivan kummallinen sana jo sinänsä, en ymmärrä sitä. Minä asun yksin, mutta en ole yksinäinen ja asun yksin omasta vapaasta tahdostani.
Miehellä sen sijaan ei yleensä ole kuin yksi hyvä ystävä (ei koske aivan kaikkia), jolle voi uskoutua ja se on joko oma vaimo tai naisystävä. Jos ei heillä niitäkään ole, heillä saattaa olla irrallinen seksisuhde, joka ei yleensä tyydytä läheisyyden tai hyväksytyksi tulemisen tarpeita mitenkään. Tottakai silloin on mies yksinäinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Jokaisella miehellä tulisi olla myös miespuolisia hyviä ystäviä, joille voi uskoutua ja jos yksi lenkki pettää niin aina jäisi joku jäljelle.
Olet kyllä täysin pihalla asioista varsinkin miesten osalta. Miehet nimenomaan eivät keskimäärin tarvitse ystäviä siten, kuin naiset tarvitsevat. Naisille ystävät merkitsevät paljon, ovat tuki ja turva. Mies haistattaa tuelle ja turvalle pitkät, hän on kavereiden kanssa muista syistä joista tärkeimpänä yksinkertaisesti halu juhlia ja viettää hauskaa. Mies on itsenäisempi kuin nainen, mutta parisuhteessa saattaa syntyä vahvojakin (suojelevia) tunteita naista kohtaan. Tasavertaisuus on huono lähtökohta parisuhteelle, koska naisen on saatava kokea että mies on häntä ylempänä kaikessa suhteeessa, sekä että mies on kontrolloiva osapuoli.
Jostain kumman syystä kuitenkin palstalla tuntuu olevan eniten äänessä vähemmistöt, varsinkin nämä luuseri-miehet jotka julistavat itsensä atm:iksi. Missä on itsekunnioitus?, missä on kunnia? taitavat olla unohdettuja käsitteitä nykypäivänä. Ennen tuollaisia atm:ien kirjoittamia tekstejä olisi hävetty muiden miesten keskuudessa. Itse siis sanoisin heille, että jos olet atm, kestä se kuin: MIES.
Kytllä nuo atm keskustelut hävettää ihan nykypäivänäkin. Joskus tulee mieleen että onko nuu jonkun feministiporukan käänteispsykologisia kirjoituksia, esiintyvät miehinä... Vaikea uskoa että kukaan mies noita kirjoittaisi.
Enpä ihan purematta niele muuta kuin sen, että naiset kaipaavat ystävää ehkä enemmän. Vähintäänkin niin, että miehet hyötyvät kaverisuhteiden syvyydestä ja että niitä on riittävän monta.
Luulen että kirjoittelu johtuu siitä että suomalaiset miehet on reheliismenpiä tunteistaan. Sanotaan suoraan että "olenpa yksinäinen". Kun taas naisten tapa käyttätyä poikkeaa suuresti miesten tavasta, ja moinen rehellisyys johtaisi monen naisen kohdalla välittömään "ystäväpiirin" menetykseen. Naiset ei pysty diilaamaan itsekeseen yksinäisyyttä, siksi myös herkemmin ottavat jonkun vaan panemaan sänkyynsä. Toki epärehelllisesti itselleen perustellen valheella.
En pelasta enää yhtään miestä! Monta olen jo pelastanut, mutta en pelasta enää. Olen kasvanut jo aikuiseksi. Yhdenkin miehen pelastin ensin, opetin tavoille ja pukeutumaan hyvin. Tein työni liian hyvin - muutkin tytöt tykkäsivät...
Mietityttää, että mistä kummasta on Sillitrooli nuo tekstinsä väittämät vetäny.
Onko tehty joku onnellisuustutkimus ? Vai lieneekö koko väittämäpommi tehty ihan omista mielikuvista.
Tutkimuksissa, joista vastikään kuulin TV:stä selvisi, että naiset ovat nuorempana miehiä onnellisempia mutta myöhemmällä iällä taas miehet. Eiköhän ystäväkaarti ole yksi onnellisuuden tae. Eli jos miehet myöhemmällä iällä osaavat rakentaa paremmin ystäväpiiriä ympärilleen. Vai onko silloin onnellisuuden pohjana lähinnä se, että mammonaa on jo kertynyt. Sillä mies on kuitenkin vielä pohjimmiltaan vanhan sukupolvien perinteen alla: " Mies elättää ja on vastuussa."
Olen seurustellet muutaman miehen kanssa.Aina kuitenkin käy niin ,että kauemmin ,kun ollaan yhdessä,niin mies "laiskistuu".
Makaa sohvalla,katselee formuloita ,käy välillä sauhuilla parvekkeella ja odottaa,
että ruoka on pöydässä .Tietysti naisen tekemänä.
Sitten taas tupakalle,siinä nainen sitten tiskaa sen aikaa.Pesee miehen pyykit.
Siivoaa ja korjaa vaatteita.
Mies palaa sohvalle katsomaan formuloita tai muuta urheilua.Nainen keittää kahvit
silläaikaa ja sitten taas tiskaa....................................... Sama toistuu joka kerta,kyllä vähemmästäkin halut menee..................
Höpönlöpön..voin sanoa suoraan että miehillä ei ole mitään hätää ilman naisia. Päinvastoin. Saa olla rauhassa siltä kaikelta kiukulta ja sekoilulta mitä sieltä tulee. 10v yritin tulla toimeen kyseisen rodun kanssa. Ei siitä mitään tule. Ei kukaan jaksa loputtomiin sitä lässytystä kuunnella.
Ei ole hätää, ei. Nainen olen ja 30v parisuhteen jälkeen jäin yksin ja yksin varmaan pysynkin. Niin on makeaa elämä kun saa päättää itse asioistaan eikä tarvitse miehen huonon tuulen puuskia katsella.
Ex-miehellä menee huonommin. Elämä yksinään ei ollutkaan sitä mitä kuvitteli. Itse halusi "itsenäistyä". Alkoholi mukana kuvioissa ja työpaikan menetys uhkaa.
Onneksi ei ole enää pieniä lapsia helmoissa joten saan elää vain itselleni.
Aloittaja syökööt paskaa ja paljon. Totta, naisten on helpompi saada seuraa, mut älä vittu ala noihin sairaisiin mulkkuihin sekoittamaan kaikkia sinkkumiehiä!
Ei oo tommoset asiat mielessä, lähinnä itseä koskevat asiat ovat nyt työn alla, mut siihen loppuratkaisuun en muita sekoita!
Terkuin:Ikisinkku, 19, mies!
19v ei ole vielä mikään ikisinkku. Kunhan ikää tulee 20-30 vuotta lisää ja on edelleen sinkku niin silloin voi varovasti puhua ikisinkusta.
Asia vilpitön, tottakai Äiti pärjää paremmin kuin Isä
Kyllä se on aika helppoa olla ilman naista kun kattoo minkälainen tarjonta on. Miehillä se kumppanin kaipuu tulee esille joillain päihteidenkäyttönä,naiset taas alkaa ahmimaan.Täälä on paljon sinkkunaisia ja niistä suurin osa on lihavia sikoja.Ei oo sattumaa.Totta että naisten on helpompi olla sinkkuina.Munaa saa vaikka näyttäis miltä.Kyllä aina joku epätoivoinen tarttuu baarista mukaan.Miehillä se ei oo niin helppoa.Monet joutuu raottaan kukkaroa saadakseen läheisyyttä.
No joo.. kuusi vuotta itsellisenä takana ja mitat edelleen 160cm/50kg. Mulla ei ole kyllä ollutkaan sitä kumppanin pakkomielteistä kaipuuta.
Jokerikysymykseen vastakysymys: jos mies arvelee naisen olleen jo pitkään yksin, uppoutuneen fansiamaailmoihin ja muuhun omaan tekemiseen, tuleeko miehelle halu pelastaa nainen rappiolta ja kamalalta kohtaloltaan?
voin vastata miesten puolesta; ei tule koska tämän palstan mukaan: "Nainen on yksin omasta tohdostaan, mies on yksin vaan koska kukaan ei kelpuuta häntä", sellanen olisi vastaus tällä palstalla
Kyl miehet mun mielestä käyttää alkoholia ihan sen takia kun se on kivaa eikä naisen puutteen vuoksi. Tai sen takia mä ainakin otan, olin yksin tai kaksin.
Riippuu kai enemmän ihmisestä kun sukupuolesta miten yksin pärjää
Eipä ole ongelmia olla yksin, siis ilman miestä Mielummin yksin kun huonossa parisuhteessa. Kyllä sinkkunaisille jotka liikkuvat ihmisten ilmoilla seuraa löytyy, välillä jopa ylitarjontaa on. Varmaan meistä sinkkunaisista tulee nirsoja, siinä missä miehistäkin. Minulle riittää mainiosti se että tapaan mukavaa ja huomaavaista miestä sillointällöin kaiken kivan merkeissä. Ei tässä missään fantasiamaailmoissa eletä.
Joten sinkkúna olo on minulle elämäntapa,josta meinaan nauttia niin kauan kunnes potkasen tyhjää ;) Yhtään ukkoa en aio pelastaa rappiolta enkä muultakaan, jokainen on oman onnensa seppä.
Niin makaa kun petaa, sanoo viisaat =)
Eikä juuri ole ongelmia minullakaan olla yksin. On eräs mies jota tapailen aina silloin tällöin jonka olen tuntenut nuoruudesta lähtien , siinä on vain tavallaan aika hupaisaakin se et hän on tykännyt minusta aina nuoruudessa oli aivan ihastunut meil ei kuitenkaan ollut mitään , niin se että hänen kanssa ei voi harrastaa seksiä menee täysin lukkoon pelkää niin paljon et mokaa koska vastapuoli olen minä , niin ei kertakaikkiaan uskalla, halaa ja pussaa kyl senkin edestä, tämä tuntuu vaan minusta oudolta luulis et yrittää ihan onnessaan mut ongelmat ie kullakin. joulun pyhinä pitäs käydä moikkaamas häntä, pitäiskö yrittää virittää oikeen hyvä tunnelma ja kattoo si et miten käy! hän on myös aina tykännyt ulkonäöstäni.
Minäkin olen yksin, mutta onneksi alkaa tv:ssä tuo ihana Monkki. Niin ameriikkalaista huumoria, että pakko pitää oksennuspussit käden ulottuvilla.
Olisipa kiva tavata se mies, joka on ko. ohjelman televisioon valinnut.
Todennäköisesti hyvin huvittava (rasittava) tapaus!!!
Eiköhän Monk voitaisi laskea atm:ksi? Äijä on ollut vuosikaudet yksin ja neuroottisena.
Ei tule tunnetta, että haluaisin pelastaa jonkun "kenet tahansa" miehen, mutta toivoisin kyllä että tästä miesryhmästä löytyisi sellainen, että molemmat tykkäisivät ja olisivat kiinnostuneita toisistaan. Kurjaa, kun me ainakin ajoittain yksinäiset ihmiset kohtaamme toisemme niin harvoin.
Mulla ei kyllä todellakaan ole ollut miesseuraa aina kun olisin halunnut, lähellekään. Suurin osa esim. baari-illoista on sellaisia etten edes vaihda yhtään sanaa kenenkään miehen kanssa. Onhan elämässä ollut hyviäkin hetkiä miesten suhteen, mutta usein niistä on tultu rytinällä alas.
Niin kun emme varmasti tule koskaan tapaamaan. Syy on vain se, että en vietä leskenä ja yksin aikaani missään baarissa.
Olisipa kunnon koti-iltojen viettäjiä ja ikäisiäni mutta kai viihtyvät niissä baareissa mieluiten, kai vai..
Todella synkkää tämä hiljainen eläminen..
Mieluummin sitä miehenä on yksin kuin possun kanssa.
Tosi taitaa olla. Joskus kun katsoo oikein hyvin syöneiden (kilomääriä liikaa) niin jotenkin halujen kanssa peli on menetetty. Moniko laittaisi seuranhakuilmoitukseen vaikkapa elopainonsa taikka BMI lukunsa.
Minun ainakin on täytynyt pudottaa painoani sille nuoruudenaikaiselle kevyimmälle ajalle, eli entinen paino jaettuna karkeasti kahdella.
Muutos saattaa olla hätkähdyttävä jos tuttu ei vuosiin ole tavannut ja sattuisi kysymään varmuuden vuoksi,: ookko sä ( ....)?
Ei meinata uskoa ihan helposti mutta tosi on kun pääsee kävellen muutaman kilometrin pitemmälle, omin avuin.
Jos et saa muuta kuin possua, eikä se possu kelpaa, niin ei voi mitään. Olet sitten koko loppuelämäsi yksin.
Voit ihan rauhassa miettiä maa tasoasi, jos et saa kuin possuja.
Sille on syynsä, miksi siat pariutuvat keskenään.
*omaa tasoasi
ja sama täällä naisella,jos mies ei tee muutakun käy ns,pakoliset työt,muuten lösöö sohvalla ja ajaa autolla,ja läskit kasautuu!!!
Nimim. ei läskeille: et sitten ilmeisesti saa laihaa naista. Jos possulla tarkoitat lihavaa naista. Nykyiset oikeat possut on aika hoikkia. Silava kerros ohut. Katselepa kuvia nykyisistä sikaloista.
Miten oma ihrakerros? Onko ympäri kehoa vai pelkästään mahana ettei kengän kärkiä näy?
Syy on siinä, että miehet yrittävät aina tehdä kaikesta niin mahtavaa, kun taas naiset keskittyvät kukkien kasvattamiseen. Koska sosiaalinen media ja paine sanelee miesten käyttäytymistä, niin miehet yksinkertaisesti ajavat itsensä loppuun ylitöillä ja muilla ratkaisuilla, jotka tehdään aina kovimman vaihtoehdon kautta. Naiset menevät töihin, jotka antavat heille iloa, rahaa ja onnellisuutta, kun taas miesten kompastuskivinä ovat naisten kilpailuttaminen, armeija ja menestyksen paine. Suomessa vielä otaksutaan, että miehen pitää selvitä kaikesta yksin. Jos miehet ottaisivat mallia naisista, eli niistä helpommista elämänratkaisuista, niin miehetkin eläisivät sen keskimäärin 8 vuotta pitempään.
No ei kannata tehdä niin että raataa itsensä loppuun.. huokaus.
Jaahans! On kyllä pakko kommentoida että on maailmat miesten ja naisten välillä kovin erillaisia,tässä muutama minun mielipide: nainen menee baariin saa 100% varmuudella jonkun kontaktin mieheen kun taas mies menee niin sanotulla normaali ulkonäöllä baariin etkä tee mitään aloitetta itse niin 100% varmuudella ei tule minkäänlaista kontaktia naisen kanssa jos tulee niin se on saamarinmoinen vahinko!
Sitten esim2 avioero: 95% varmuudella nainen vie puolet talosta vaikka itse olet sen maksanut ja vielä lapset jos niitä on. Ja varmuudella kun sosiaalitoimistossa selvitellään raha asioita niin sielä on sosiaalitantta nainen joka yhdessä ex vaimon eli "sisaren" kanssa käy kimpuun kuin yleinen syyttäjä että näin!!
Kuinka on mahdollista, että naiset aina vain saavat, mutta miehet eivät koskaan saa..
Mutta olisi loogista ajatella, että jos joku baariin menevä nainen "saa", niin silloin myös joku mieskin "saa"......? Vielä pidemmälle vietynä: Jos joku mies saa aluksi useasti, löytää hän kohta lopullisen kumppaninsa ja jättää baareista "saamiset" siihen.. Eli yksi on jälleen pois pelistä, rumba jatkuu.
Naiset hankkivat panomiehiksi, miehiä jotka viestittävät ja ovat todettavissa heti sellaisiksi jotka ei jää "roikkumaan" eli josta ei tulisi mitään. Normaalimies haluaa muutakin kuin panoa. Nainen joka on siirtynyt siihen vaiheeseen että etsii vain panoa ja sitä prinssiä joka vie jalat alta eli suomeksi katkeroitunut vanhapiika ei kelpuuta tavallista miestä panomieheksi.
Ai normaali mies haluaa muutakin kun panoa. Mitäs ne miehet on jotka haluaa vain sitä panoa? Onko mahdollisesti katkeroitunut vanhapoika? Ei kaikki miehetkään halua "roikkujia" mutta ovat varmaan ihan normaaleja silti. Niinkuin naisetkin.
Pääasia että tarpeet kohtaa eli molemmilla sama päämäärä. Ei asiassa ole mies eikä nainen toistaan huonompi.
maailma pyörii miesten pillunhimon takia.. jos naiset ois samanlaisia kuin miehet niin asuisimme puissa ja naisimme toisistamme vain aivot pihalle.. naisilla on on valta valita ja siksi miehet vetävät riikinkukkovetimet päälle. bodarilihat toimitusjohtaja asemat ja whatever. pakko pelata jos haluaa voittaa
Alkukantaiset heimoyhteisöthän toimivat edelleen kuvailemallasi tavalla. Sivistyneen yhteiskunnan on kehittäneet nimenomaan kunnian- ja vallanhimoiset miehet (naisetkin, muttei samassa määrin), joilla ei ole ollut pillunsaanti pääasiana, vaan oman agendan jyystäminen läpi hinnalla millä hyvänsä. Tai muuten vaan aspergerit tiedemiehet, jotka eivät ole koskaan naista saaneetkaan... Toki nämä vähemmän tärkeät, kuten mainitsemasi toimitusjohtajat, voivat ollakin yksinkertaisuudessaan vain pillun perässä.
Toisaalta kuten sanoit, ehkäpä maailma jatkaa pyörimistään juuri miesten pilliunhimon takia. Varsinaisesti eteenpäin ei kuitenkaan sen takia mennä.
"Mieluummin sitä miehenä on yksin kuin possun kanssa. "
Ehdottomasti näin on. Kun erosin possusta ja aloin seurustelemaan 5kk päästä normaalin hieman ylipainoisen kanssa, niin seksi oli kuin eri planeetalta !
Suosittelen jättämään possut omaan kermakakkuunsa.
"normaalin hieman ylipainoisen"
Eeh? Sanat "normaali" ja "ylipainoinen" eivät kuulu samaan lauseeseen, ellet sitten halua sanoa että ylipainoinen ei ole normaali. Ylipainoinen ja normaali eivät voi kuvata samaa lauseen obektia.
Olisin ymmärtänyt kommenttisi vittuiluna ilman viimeistä lausetta.
Mies on varmaan itsekin "normaali ylipainoinen". Eli omasta mielestään normaali. :D
Mä elän yksin ja olen vuodesta toiseen sinkkunainen.En osaa sanoa mitään tulevaisuuteni suhteen, muuta kuin, että isompi kämppä ja hyvätuloisempi lifestyle töissäkäyvänä - se ois hienoa.
Huomattavasti hankalampaa mulle on miesseuran löytäminen.Haluaisin ehkä perheen ja pari lasta, mutta en tiedä, onko realistista odottaa, että tämä unelma toteutuisi minun elämässäni.Alan olla jo aika kiinni omissa urissani.
Hankalaa on, kun muut naiset ovat huolissaan miestensä uskollisuudesta.Olen heille uhka, koska olen sinkku ja oletettavasti läheisyyden kaipuinen.Olen myös saanut ilkeän ihmisen ja miesmäisen naisen maineen. Tanssijan CVni töhrittiin pysyvästi väitteellä, että olisin nuorena ollut gynecomastiaa sairastanut poikasekasikiö.
Mielenkiintoinen keskustelu, itse nimittäin (kuulemma) ihastun aina miehiin jotka ei ole ns. "omaa tasoani", vaan siis muiden mielestä liian rumia mulle..? Itse en vain pidä ulkonäköä tärkeimpänä asiana miehessä. Sen sijaan muiden ominaisuuksien ja käytökseksen kanssa olen tarkka. En itse käy baareissa, enkä muutenkaan alkoholia käytä, niin minulle on tärkeää ettei mieskään käytä.
En muutenkaan hirveästi tykkää missään kulkea, viihdyn kotona. Ongelmana tässä on se, ettei miehet kotoa tule hakemaan, mutta olisi turha esim. mistään baarista etsiä kunnollista miestä, joka ei juo...
Se tuskin on yllättävää että ehdottomuudet vähentää onnistumisia.
Ja se taasen on surullista, että et ole ainut nainen joka noin ajattelee.
Hyvä lasienkeli21.Ainakin yksi mies tästä maasta löytyy joka käy baarissa ja juo joskus jopa kolme olutta siellä,mutta ainoastaan siksi koska on yksinäinen.Arvaappa kiinnostaisiko juominen ollenkaan jos se kunnollinen nainen löytyisi.Silloin minustakin tulisi välittömästi absolutisti.
ei ole yksinäisyys helponpaa kellekkään ,joskus kun lapset oli pieniä ja mies eli aattelin saispa olla yksin siivota ,saunoa keittää kahvit pullan kera ,nyt kun olen 5v yksin en tiedä mitä tekisin ,mee lenkille yksin ,mee nukkuun yksin ,mee kirjastoon yksin ,yhtään ei tee mieli vin muistelee niitä aikoja kun sai muita palvella ja aina oli työtä ,kuinka te muut ajattelette
Minusta naiset eivät kestä paremmin yksinäisyyttä. Vaikka yksin voikin asua ja elää -tehdä mukavia asioita, kun ei se oikeaa ole. Myös irtoseksiä ei pakosti ikisinkkuna halua, ainakaan minä.
Alkoholismia ei tarvitse olla, eikä höppänyyttä. Fantasiamaailma on aika kaukaa haettua. Eiköhän jokainen toivo hyviä asioita ja pidä hyviä mielikuvia yllä jossain määrin.. henkistä puolta.
Sinkkuna usein näkee pareja ja myös sellaisia jossa mies olisi itseä kiinnostanut, sinkkumiehiä ei näy yksin kulkemassa. Päivästä toiseen niin käy. Treffipalstoilla on vähän miehiä (paitsi kehäkolmosen sisäpuolella). Millä saataisi miehet treffipalstoille ja tutustumaan naisiin rohkeammin..
Suurin osa nettideittipalveluihin rekisteröityneistä on miehiä. Muistaakseni kaksi kolmasosaa miehiä ja yksi kolmasosa naisia.
Niin kehäkolmosen sisäpuolella..! Koittakaa joskus pirkanmaata.
Maksullisilla seuranhakusivustoilla on enemmän naisia koska ylläpitäjät
laativat takaistuja naisprofiileja. Kaikilla ilmaisilla joita tiedän on
aina huomattavasti enemmän miehiä. Mutta niistä mieskin naisseuraa. Itse
löysin kun kerroin olevani kasvissyöjä ja luontoaktivisti, mitä silloin
tosin olinkin.
Naiset selviävät yksin paremmin kuin miehet koska he ovat kylmiä, tunteettomia petoja. Lapsiaan he rakastavat toki, mutta sekin on omistavaa rakkautta. Kun mies rakastaa lastaan, se on paljon suurempi, pidempi ja vaativampi matka empatiaan ja rakkauteen.
Naiset ovat kaiken lisäksi vähän tyhmiä. Niille riittää että avaa aamulla oven ja tervehtii aurinkoa ja siteeraa Tommy Tabermannia tai Nalle Puhia. Jos nuo kirjalliset idolit ovat unohtuneet, voi aina ylittää itsensä ja kipaista hakemaan Gloria-kasan alta Pikku Prinssi.
Naiset ovat tyttöinä poikia heikompia ja keräävät kostokatkeruutta, jonka sitten aikuisina purkavat mieheen.
Miehet, pitäkää ämmänne kurissa! Silloin tällöin armonpala seksiä tai typeriä tulppaaneja ja nainen pysyy onnellisena.
Ai mahoton, miten katkera mies siinä! Taidat muuten olla poikamiehiä...
Onneksi ei tarvitse pitää miestä pelkkien tulppaanien takia. Muutenkin ole sen verran viisas että osaan avata aamulla itse oven jne. En tarvitse miestä pikku juoksupojaksi.
Ei ainakaan minulle tule mieleenkään, keneltä voisi saada ns. satunnaista munaa. Ja sitä paitsi ajatuskin siitä on jo sinällään aivan mahdoton.
VAikka haluaisin pelastaa kaikki maailman miehet rappiolta ja kamalalta kohtalolta.
EN ole höppänä enkä élä missään fantasiamaailmasa. Kerta kaikkiaan ilman miestä eläminen on helpompaa kuin elämä tässä iässä saatavilla olevien vahojen gubbien kanssa.
mITÄ ENEMMÄN IKÄÄÄ KARTTUU, STIÄ VÄHEMMÄN MIESTÄ TARVITSEE, KUN EI OLE AIKOMUSTAKAAN ENÄÄ LISÄÄNTYÄ.
Hohhoijaa,
tulipa jonossa niin monta tyyli- ja kirjoitusvirhettä että ehti jo ihan ramaisemaan!
muuten, minulla on maailman hienoin puoliso, jumaloin häntä. Kaikki muut naiset saavat puolestani runkkailla kopissaan ja piehtaroida Eevan tilausmaksuhuolissa ja katsoa Almodovarin elokuvia tajuamatta niistä mitään.
Kyllä sellainen nainen on onnekas joka joskus edes saa kunnolla munaa nimettömältä mieheltä kerran kuussa.
EN usko . En todellakaan... Pelkän munan saaminen ei tee ketään pitkän päälle onnelliseksi. Sitä mukaanhan kaikki prostituoidut olisivat onnellisia. Pitää saada koko mies sydämineen kaikkineen, sitten voi olla onnellinen siitä syystä. Vaikkakin onlisi paljon muita syitä, joita voi iloita.
Ei se sukupuolesta ole kiinni, pelkkä stereotypia, itse olen yksinäinen mies ja varmasti olisin niksahtanut monet kerrat, mutta minulla on niin paljon kiinnostuksen aiheita, etten ehdi niksahtaa. On siitä konkereettista hyotyäkin ollut, esim. työelämässä pusken läpi harmaan kiven, kun en ole vielä "kesyyntynyt" naisen vaikutuksesta ja saan siitä myös huomattavaa tyydytystä. Myös hengellisellä elämällä on erttäin suuri osuus järjissä pysymiseen, kuten koulutuksella. En tunne, että olisin jotenkin hävinnyt elämässä, olen monessa asiassa paljon parempi kuin muut, eikä kumppani ole minusta niin dramaattisen harvinaislaatuinen saavutus ihmiselämässä.
Toivon voimia muillekin yksinäisille ja ymmärrän kyllä, että voi olla vaikeaa, mikäli esimerkiksi ei ole työtäkään, mutta kaikesta on mahdollista nousta lentämään kotkan tavoin, Jumala etsii epätoivoisia, halveksittuja, alaspainettuja erityisesti, jotta saisi näyttää ikuisen, loppumattoman voimansa ja nostaa heidät korkeuksiin, tarttukaa tilaisuuteen! Jesaja 40:29-31
Jos siis lähdetään oletuksesta, että yksin elävät naiset ovat lähes yhtä pahasti ilman läheisyyttä, ilman rakkautta, ilman kumppanuutta kuin yksin elävät miehetkin, niin miksi naiset kestävät sen paremmin?
-Miesten "ystävyyssuhteet jää usein tasolle käydään porukalla ryyppäämässä/harrastamassa, mutta mitään sen syvällisempää harvemmin on. Luonnollisesti kun muut kaverit seurustelee, ei ryyppyseuraa saa ihan joka ilta ja se seurueen sinkku jää oikeesti yksin. Ja no eihän ryyppyseura vastaa välttämättä sitä, että olisi edes kovin läheisiä alunperinkään.
Naisilla taas ystävät puuhailee kaikkea muutakin kuin bilettämistä keskenään ja näin seurustelu ei "tuhoa" ystävyyssuhteita ja sinkku saa edelleen seuraa kuten ennenkin.
Miksi naiset eivät niin helposti muutu alkoholisteiksi tai nisteiksi siinä tilanteessa?
-Katso edellinen vastaus. Sinkkumies ei saa seurustelevista kavereista mitään muuta kuin ryyppyseuraa... No luonnollinen askel on sitten siirtyä tissuttelemaan yksinäisyyteeensä.
Entä miksi nainen uppoutuu fantasiamaailmoihin ja muuttuu vähän höppänäksi samalla, kun mies samanlaisessa tilanteessa uppoaa fantasiamaailmoihin ja muuttuu vaaralliseksi stalkkeriksi tai breivikiksi?
-Jaa-a. Toivottavasti suurin osa sinkkumiehistä ei muutu stalkkereiksi
Enpä oikein tiedä selviävätkö naiset sen paremmin. Olen sinkkunainen ja yksinäisyys ei tunnu hyvältä. Minun pitäisi voida keskittyä luovaan työhön, kirjoittamiseen, mutta usein voimat ovat vähissä yksinäisyyden vuoksi, siis juuri parisuhdeyksinäisyyden. Ystävät eivät korvaa kumppanin puutetta.
Olin vuosikymmeniä parisuhteessa ja lopulta erosimme, ahdisti liika läheisyys ja erityisesti riippuvaisuus, elimme kuin puolikasta elämää, kaikki ei ole yksinäisiä, vaikka yksin asuukin.
Yksin voi olla toisinaan ahdistavaa, parisuhteessa voi pahimmillaan olla todella ahdistavaa. Se, että kykenee selviytymään yksinkin ja olemaan tyytyväinen siihen, on aikuisuutta. Toisissa roikkuminen ja parisuhteen hehkuttaminen palstalaisten tyyliin on keskenkasvuisuutta.
naiset ovat narsisteja luonteenlaadultaan lähes kaikki,
ja tarvisevat vain miestä siinä tapauksessa että tarvitsevat rahaa johonkin
sosiopaatteja psykopaatteja jotku kätkevät sen paremmin jotku eivät
nykypäivänä kun naiset tekevät töitä kodin ulkopuolella eivät tarvise edes rahaa mieheltä niin mihin niitä miehiä tarvii?
naiset "rakastavat" miehiä
oikeasti naiset rakastavat vain rahaa,vaatteita,ostamista(?) kenkiä(??)
niinhän miehet sanovat, samalla kumminkin haluavat juuri sellaisen naisen jolla on hienot meikit, vaatteet, korut, kengät, rakennekynnet, hiuslisäkkeet jne.
Sellaisen lookin ylläpito maksaa satoja euroja kuussa.
Jos sellaisen barbin ottaa, niin turha ihmetellä että oho, se olikin rahan perään..
ole aina huomion keskipisteenä, kestäkää se.
Minä en ämmien pillin mukaan juokse.
Tulen milloin haluan, teen mitä haluan ja menen milloin haluan, eikä
kellekään tarvitse tiliä tehdä.
Jos naista tekee mieli, aina saa huoraa (ammattilainen on aina ammattilainen).
Persettä saa pientä lisäkorvausta vastaan.
Moniko teistä naisista väittää antavansa persettä miehelleen?
Epäilen ettei juuri kukaan.
No en todellakaan anna. Voi mennä homostelemaan muualle!!
naisen perseellä on homostelun kanssa??
panen naista tuhkaluukkuun, se tekee minusta homon?
Jos nainen panee miestä sträppärillä, tekeekö se naisesta lesbon????
onko tämä oma olettamuksesi, vai onko asiaa edes kunnolla tutkittu?
Rohkenen epäillä että naiset kestävät yksinäisyyttä jopa miehiä huonommin, mutta osaavat peittää sen paremmin.
Itsekin oon ollut jo vuosia yksin ja kaikki olettavat minun nauttivan tästä, mutta kyllä salaa juopottelen ja syöpöttelen pahaan olooni..
Moni sanoo pärjäävänsä ystävien avulla, mutta ei minulla ole ystäviäkään.
Osaan kyllä hyvin näyttää ulkopuolisille, että mulla menee hemmetin lujaa ja hyvin ovat sen ostaneet.
Olisko pikemmin niin että naiset saa helpommin seuraa. Miehet(kuten itse) eivät saa aina välttämättä seuraa vaikka haluaisivat. Naisten kohdalla yksinäisyys johtunee siis enemmän nirppanokkaisuudesta kuin seuran puutteesta. Ainakin treffipalstoilla on käynyt nopeasti ilmi että mies tarjontaa on liiankin riittävästi.
Oliskohan monet miehet vähän sellaisia isoja lapsia, jotka tekevät ympäristön olon hankalaksi paikalla ollessaan vaatien huomiota vain itselleen ja sille, millä tuulella kulloinkin sattuvat olemaan - toiset ovat silloin vain rekvisiittaa/yleisöä, eikä heidän häiriintymisensä tunnu missään? Naiset ehkä enemmän miettivät, että seuran ja tunnelman pitää olla miellyttävä ja rohkaista avautumaan aidosti, ja käyttäytyvät myös itse niin, että tämä olisi mahdollista. (Poikkeuksiahan aina löytyy, eikä niin vähänkään.)
Jaa, no itse en ole ainakaan tavannut muita kuin poikkeuksia.
En tunne yhtään miestä jotka noin käyttäytyvät, tosin liikunkin ehkä vähän paremmissa piireissä kuin ne mainitsemasi miehet.
Kokonaan yksinäisiäkin naisia on ja he selviävät yksinäisyydestään todennäköisesti yhtä huonosti kuin kokonaan yksinäiset miehet. Kaveripiirilliset, kaverien lapsia hoitavat naiset ovat näitä cooliuden jumalattaria ja nykysinkkujen esikuvia, jotka eivät miestä kaipaa, koska saavat jo läheisyyttä ja lämpöä muualta.
Kyllä pitkälti näinkin. Cooliuden jumalatar voi pitää huolta lähimmistään, mikä aina pitää yllä jokinlaisia ihmissuhteita. Lisäksi hän pitää yllä omaa hyvinvointiaan käymällä usein kasvo-, käsi- ja jalkahoidoissa, hierojalla, kampaajalla, tarpeen vaatiessa lääkärillä,.. Tuskin olisi pahitteeksi, jos miessinkut ottaisivat esimerkkiä tällaisesta ajanvietosta.