MIelessäni oli paljon asioita joista halusin kirjoittaa mutta kun istuin tähän kirjoittaakseni ajatukseni niin en löydä sanoja.
Olen neljän vuoden ajan tehnyt surutyötäni täällä. Enää ei taida olla mitään kirjoitettavaa. Onneksi
Nyt haluan elää ja olla onnellinen.
Olen neljän vuoden ajan tehnyt surutyötäni täällä. Enää ei taida olla mitään kirjoitettavaa. Onneksi
Nyt haluan elää ja olla onnellinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tosi ikävää, että meni niin monta vuotta. Älä tuhlaa enää hetkeäkään.
Hienoa että olet päässyt eteenpäin, toivottavasti pysyt valitsemallasi tiellä.
Keskustelupalsta jossa ollaan anonyymejä ei ole kuitenkaan aina paras mahdollinen paikka eheytyä omista ongelmista, parhaimman tuen ja avun saa keskustelemalla kasvokkain ystävän tai ammattilaisen kanssa. Mutta jos tämä on sinulle toiminut niin ei muuta kuin vielä kerran onnea!
Saanko kysyä oivalsitko jotain mitä muut eivät ehkä ole tajunneet, vai onko kaikki vain jo sanottu?
Tietenkin ovat ystävät tosi tärkeitä mutta joskus tulee se piste että ei enää jaksa jauhaa, ei jaksa puhua.
Itse koin että ystävätkään eivät ymmärrä suruani. Joskus jopa häpesin että annoin surulle niin suuren vallan. Koin siitäkin syyllisyyttä-
Täällä olen jakanut kokemukseni toisten kanssa olen samalla tavalla ottanut toisten kertomuksista itelleni sen mikä on tuntunut tärkeältä.
Olen huomannut että vaikka olemme jokainen erinlaisisa niin romahduksen tullessa käyttäydymme niin samalla tavalla. oLen myöskin huomannut että saman kokeneita on tosi paljon. Se onkin ollut minulle erittäin rikas huomio, huomata että en ole yksin. On vain hyvä että täällä keskustellaan anonyymisti olen uskaltanut purkaa ja jopa tunnustaa asioita joita en missään tapauksessa olisi tunnustanut kenelleen.
Enää ei ole tarvetta jauhaa.
Mikään asia ei paina enään.
suosittelen että jokainen joka surusta sokeana ei osaa ajatella j atoimia selkeästi kirjottaisi ulos kaiken pahan. Antakaa itselle lupa surra. Se vie aikaa mutta siitä toipuu kyllä. Tilalle tulee ehjä, tasapainoinen, ehkä lujenpi ihminen.
Onnea matkaan kaikille jotka taistelevat.
Jatkoitko pettäjän kanssa vai lähditkö eheytymään yksin? Tämä kiinnostaa, tässä yksi "vuoden matkalla ollut" - eli paljon on edessä...
Jäin yksin kun lähti. EN voisi enää edes kuvitella olevani se ihmisen kans. Olen pitkään toivonut että unohtaisin hänet ja nyt täytyy sanoa että toisinaan en edes muista hänen ulkonäköään enkä liiemmin edes mieti koko ihmistä enää.
Joku sanoi että meni hukkaan. Itse olen kuitenkin sitä mieltä että vaikka tämä onkin ollut kova koulu niin tosi kallisarvoinen sellainen. Olen löytänyt itsestäni voimavaroja joita en uskonut olevankaan. Arvostan itseäni enämpi mitä osasin arvostaa avioliitossa ollessani.
Kaikkea hyvää sinulle ja voimia sillä niitä tarvitset.