Ollaan seurusteltu 2,5 vuotta ja molemmilla on entisestä liitosta kohta teini-ikäisiä lapsia pari kappaletta. Suhde pelaa hienosti, mutta mieltäni vähän vaivaa tarve kyläillä entisen vaimon ja tämän miehen kotona. Olen niin paljon nähnyt pareja, jotka haluavat kuka mistäkin syystä pitää jonkin sortin yhteyttä exään.
Mm.tuttavieni toinen puolisko haluaa lasten takia pitää "normaalia" yhteyttä, kyläillä ja kutsua joskun kylään entisen vaimon/miehen kumppanineen. Jossain tapauksessa partneri ei halua ja kyläilyt ovat yhteisestä sopimuksesta hyytyneet.
Minä en haluaisi tapailla miesystäväni exää. En osaa sanoa miksi...Voin ehkä olla mustasukkainenkin, mutta tiedän, että se voisi olla ok. ja osaan seurustella kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta yksinkertaisesti en vaan halua, ei ole mitään puhuttavaa. Onkohan tämä jokin kuudes vaisto, joka kuitenkin varoittaa...Toisaalta saattaa tulla miehen entisen avioliiton entisiä ongelmia eteen keskusteltaessa, väittelyjä tai se entinen liitto palaa siihen kaiken keskelle tunteineen. Mistä sen voi tietää etukäteen. Mielestäni on turha ottaa "riskiä" pahaa mieltä tai mustasukkaisuus kohtauksia vapaaehtoisesti suhteeseen.
Ihmettelen vaan miksi mieheni haluaa tavata entistä vaimoansa ja tämän uutta miestä.
Myös hänen exänsä uusi mies on kovin kohtelias ja innostunut tapaamaan vaimonsa entistä miestä.
Lapset ovat viihtyneet hyvin molemmissa päissä eikä heidän puoleltaan ole koskaan tullut pyyntöä tapaamisiin. - En oikein saa itseäni balanssiin tuon asian kanssa. Pitäisikö edes... Haluaisin elää omaa, uutta elämäämme lasten ja meidän sukulaisten kanssa. En itsekkään tapaile exääni, vaikka hän on pyytänyt. Kertokaa äärikokemuksia. Tiedän että homma myös toimii, ketkä sitä haluavat.
Mm.tuttavieni toinen puolisko haluaa lasten takia pitää "normaalia" yhteyttä, kyläillä ja kutsua joskun kylään entisen vaimon/miehen kumppanineen. Jossain tapauksessa partneri ei halua ja kyläilyt ovat yhteisestä sopimuksesta hyytyneet.
Minä en haluaisi tapailla miesystäväni exää. En osaa sanoa miksi...Voin ehkä olla mustasukkainenkin, mutta tiedän, että se voisi olla ok. ja osaan seurustella kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta yksinkertaisesti en vaan halua, ei ole mitään puhuttavaa. Onkohan tämä jokin kuudes vaisto, joka kuitenkin varoittaa...Toisaalta saattaa tulla miehen entisen avioliiton entisiä ongelmia eteen keskusteltaessa, väittelyjä tai se entinen liitto palaa siihen kaiken keskelle tunteineen. Mistä sen voi tietää etukäteen. Mielestäni on turha ottaa "riskiä" pahaa mieltä tai mustasukkaisuus kohtauksia vapaaehtoisesti suhteeseen.
Ihmettelen vaan miksi mieheni haluaa tavata entistä vaimoansa ja tämän uutta miestä.
Myös hänen exänsä uusi mies on kovin kohtelias ja innostunut tapaamaan vaimonsa entistä miestä.
Lapset ovat viihtyneet hyvin molemmissa päissä eikä heidän puoleltaan ole koskaan tullut pyyntöä tapaamisiin. - En oikein saa itseäni balanssiin tuon asian kanssa. Pitäisikö edes... Haluaisin elää omaa, uutta elämäämme lasten ja meidän sukulaisten kanssa. En itsekkään tapaile exääni, vaikka hän on pyytänyt. Kertokaa äärikokemuksia. Tiedän että homma myös toimii, ketkä sitä haluavat.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Uskomatonta, että löysin viestisi! Aivan kuin olisin itse kirjoittanut! Jopa nimimerkkisi on sellainen, jota olisin voinut käyttää...
Juuri tätä olen itsekin miettinyt nyt pari viikkoa, kun aiheesta sukeutui äskettäin vähän kärhämääkin. Mieheni ex on aina ollut kovasti kiinnostunut meidän elämästämme. Alkuaikoina hän ramppasi meillä vähän väliä hakemassa jotain unohtunutta - jopa kaivoi pihalta "pensaitaan" vielä pari vuotta eron jälkeen. Lisäksi hän pitää yhteyttä ex-appivanhempiinsa (= minun nykyisiin) ja mieheni sisaruksiin. Kuitenkin hänellä on jo uusi perhe sekä miehen suku.
No, olen ajatellut olevani pikkumainen ja kypsymätön, kun tuollainen rassaa minua. Minulla ei ole ollut mitään intressejä ja mielenkiintoa olla mukana ex-mieheni tai hänen sukunsa elämässä. En yksinkertaisesti jaksa enkä halua pyörittää uusiosukurulettia joka suuntaan. Tietenkin lasten rippijuhlat ym. sellaiset ovat asia erikseen.
En ymmärrä, miksi menneitä pitäisi raahata mukana. Eihän mitään yhteistä puhuttavaakaan ole muuta kuin yhteinen historia. Pitäisikö sitä alkaa kelata porukassa iltakahvilla? Olen kuullut siitä jo niin riittävästi mieheni exältä ja mieheni sukulaisilta, että eläisin mieluummin ihan vain tätä päivää, kun tässäkin tuntuu olevan riittävästi. Minusta jostain pitää osata luopuakin ja antaa tilaa uudelle.
Joillakin exien kanssa ystävyyssuhteet varmaan pelaavat eivätkä ahdista. Meillä lasten arki molemmissa päissä sujuu ja asioista voidaan sopia aikuisten kesken. Minulle se on riittävästi enkä haluaisi yhtään enempää.
kiitos kommentistasi. "Minusta jostain pitää osata luopuakin ja antaa tilaa uudelle" Veit sanat suustani.
Luulen että jokaisella on oman elmänsä ja varsinkin uuden sellaisen kanssa halu rakentaa ja elää vihdoinkin sitä mitä on halunnut, niin miksi raahata niitä menneitä mukana, jos ei ole jotain erityisen tärkeää syytä. Pitäisi myös osata kunnioittaa sitä mennyttä eikä "kaivaa" esiin niitä tapaamisilla ja muistelemalla yhteisiä aikoja. Meillä on kuitenkin hyvä suhde ja rakastamme toisiamme.
Meillä on juuri meneillään ensimmäinen vakava väittely aiheen johdosta. Näyttää olevan aikamoisen tärkeä miehelleni. En tiedä miksi. Siksikö että lastensa äiti eli exä sairastaa ms-tautia ja on huonona (vaikkakin onnellisena uuden miehensä kanssa) ja kenties mieheni haluaa vielä huomioida exänsä sukulaistensa ja miksei lastensakin mieliksi. Olisiko sukulaisten kärkevät kommentit ja mieheni syyttelyt eron syistä ja suhteen lopettamisesta syynä saada syyllisyydet niskoiltaan pois...
En edes uskalla kysyä moista, koska huomaan aiheen olevan herkkä. Vai liekö tehdyt typeryydet painavat mieltä ja halu kuitata asia näin.
Mieheni jopa heitti vastaukseksi kysymyksiini "Okey, hän ei sitten enää mene sinne ollenkaan ja hänen on ilmoitettava lapsille että he saavat kulkea omin voimin matkat, koska minä en hyväksy hänen kulkemistaan siellä." Aika katkeraa tekstiä...sain syyt niskoilleni ja hänen lapsensa kun eivät ymmärrä samalla tavalla parisuhteen merkitystä ottavat tämän monin verroin negatiivisemmin, koska on kyse heidän äidistään.
Toisessa päässä positiivisen vastaanoton vuoksi mieheni innokkuus lyö laudalta melkein meneillään olevan suhteemme. Pelkäämpä vaan että tällainen "seurustelu" luo uusia kitkatilanteita.
Valvoin puoli yötä eilen miettiessäni asiaa miten pitäisi suhtautua. - Jos myönnyn, otan riskin suhteessamme tuleville tapahtumille tai jos en myönny, saattaa asiasta tulla miehelleni asian tärkeyden johdosta särö suhteeseemme tai jopa avaus katkeruudelle ja eroon. -Vaihtoehdot vähissä...
Itse en ole missään tekemisissä lapseni isän eli ex-mieheni kanssa, mutta nykyinen mieheni sopii edelleen asioita ex-vaimonsa kanssa vaikka heidän lapsensa jo yli 18v. Aina en jaksaisi hyväksyä sitä, varsinkin kun anoppi 'kaveeraa' edelleen tuon edellisen miniänsä kanssa, kutsuen hänet jopa sukujuhliin, joihin minunkin on ollut pakko osallistua. Ei lainkaa mielyttäviä tilaisuuksia. Ihanaa havaita, että en ole ainoa miehen ex:stä kärsivä.
Nykyinen mieheni ja hänen exänsä erosivat yhteisymmärryksessä. Ehkä se oli sitten mieheni exälle yllätys, että me mieheni kanssa tapasimme niin pian eron jälkeen ja muutimme yhteen. Sekin on tullut mieleen, että mieheni exälle eroaminen oli ehkä jonkinlainen leikki, aivan kuin Kauniissa ja rohkeissa, joissa erotaan ja palataan yhteen ja erotaan jne. Siitä kertoo mielestäni se, että mieheni ex oli jättänyt entiseen kotiinsa paljon henkilökohtaisia tavaroitaan, joita kävi sitten poimimassa. Ja tosiaan vielä vuosien päästä kaivamassa pihaakin. Ennätys taisi olla se, että viisi vuotta eron jälkeen kyseli vielä jonkin yleiskoneen vatkaimen perään.
Mieheni ei aluksi nähnyt noissa exän yhteydenpidoissa mitään kummallista. Arvelen, että hän itsekin vaistosi, mistä oli kysymys ja halusi olla varovainen, ettei suututtaisi exää ja hankaloittasi yhteisten lasten tapaamista ja meillä olemista. Tilanne ahdisti minua kovasti ja kysyin sitten, miltä hänestä tuntuisi, jos ramppaisin ex-mieheni luona ja entisessä kodissani kaivamassa sieltä milloin mitäkin. Silloin hän alkoi tajuta tilannetta ja pyysi exäänsä hakemaan kerralla kaikki tavaransa.
Sukulaisille emme ole moitiskelleet exiämme ja koska he ovat nähneet vain sen, että arki ja tapaamiset lasten kanssa toimivat, he ovat varmaan kuvitelleet, että olemme hyväkin ystäviä keskenämme. Sitäkin ole joskus miettinyt, että olisivatko sukulaiset ottaneet käyttätymismalleja telkkarista ja lehdistä, koska meidän kummankaan suvussa ei ole juuri eronneita.
Minua mieheni exän kaveeraaminen appivanhempieni ja sukulaisten kanssa on kiusannut. Minun suhteeni ex-appivanhempiini katkesivat luonnostaa kun erosin enkä ole ex-miehenikään kanssa tekemisissä muuten kuin lapsia koskevissa asioissa (onneksi lasten kasvaessa yhä vähemmän). Oikein huonoina hetkenä minusta tietysti tuntuu, etten kelpaa mieheni sukulaisille (tiedän, ettei se ole totta) ja että he kaipaavat entistä miniäänsä. Alan jopa kehitellä päässäni sellaisia ajatuksia, että jos en olisi tavannut miestäni silloin, mieheni ja ex olisivat voineet joskus palata yhteen eli että heidän eronsa on tavallaan minun syytäni. Selvinä hetkinä tajuan, ettei sellaista olisi tapahtunut.
En halua enkä jaksa pitää yllä mielettömän laajoja uusiosukukuvioita varsinkaan jos ne eivät ole luonnollisia. En minä tarvitse kaksia appivanhempia, natoja ja kälyjä enkä ymmärrä, miksi mieheni ex niitä tarvitsee. En ymmärrä mieheni sukulaistenkaan käytöstä, mutta ehkä se selittyy sillä, että kokemuksia tällaisista ei juuri ole. Lehdissäkin kirjoitellaan, miten ollaan eron jälkeen ystäviä jne. Mieheni tunnusti nyt, että hänelle äsken vietetyt lapsen uusiosukujuhlat (4 sukua appivanhempineen, mummoineen ja ukkeineen ristiin ja rastiin, uusia ja vanhoja) exän luona ahdistivat. Sen ahdistuksen hän sitten purki seuraavana päivänä kiukuksi minua kohtaan. Lisäksi suututti se, että mieheni sisar kutsui mieheni exän omiin juhliinsa.
Juhlien jälkimainingeissa täällä kotona asiasta on puhuttu ja mieheni on nyt sitä mieltä, että hyvin sujuneet yhteiset juhlat antoivat hänen sukulaisilleen ja exälle taas vääriä signeeleja eli sellaisia, että olemme ystäviä ja voidaan kaikki olla yhtä suurta sukua. Mieheni päätti, että järjestämme lasten juhlat tästä lähtien erikseen. Asiaa ei ole vielä keskusteltu loppuun mutta enkä ole samaa mieltä hänen kanssaan, koska lapsille juhlat ovat tärkeitä asioita.
Tuntuu typerältä mennä neuvomaan sukulaisia. Olkoot tekemisissä exän kanssa jos haluavat. Mutta sille en mahda mitään, että minä vetäydyn. En usko, että monia yhden pojan miniöitäkään jaksaa pitää järjestyksessä. Pitäkööt miniänään exää, jos niin haluavat. Minä pärjään kyllä ilman appivanhempiakin.
Sinun tapauksesi on siinä mielessä vaikea, että miehesi ex on sairastunut. Se tuo mukanaan oman värityksensä. Ehkä heistä kaikista tuntuu siltä, että asiat pitää olla selvitettynä. Miehelläsi on varmasti syyllisyydentunteita, varsinkin jos hän oli aloitteen tekijä erossa. Sinä saat helposti syyt niskoillesi, jos et taivu ruotuun. En tiedä, millainen sinä olet, mutta minä en pysty toimimaan periaatteitani vastaan - tai jos joudun toimimaan, kiukku purkautuu sitten johonkin muuhun toisena hetkenä: yleensä omaan mieheen kotiin tultua. Jos siis taivut yhteisiin tapaamisiin ja kyläilyihin, voi olla vaarana kamalat jälkiselvittelyt ja kiukunpuuskat kotona. Eivät nekään hyvää suhteelle tee, sillä kiukuspäissä tulee sanottua vaikka mitä harkitsematonta. Toisaalta jos kiellät miestäsi tapaamasta exää ja hänen uutta miestään, sekin aiheuttaa katkeruutta ja kiistoja, kuten jo sanoit. Ja olet jälleen syntipukki.
Onko exän ja hänen uuden miehensä tapaamisinnossa sitten kyse siitä, että he eivät ole vielä tavanneet sinua? Auttaisiko se asiaa, jos kävisit vaikka yksin heidän luonaan iltakahvilla ikään kuin näytillä? Joisit kahvit ja rupattelisit niitä näitä. Kun sitten tulisi puhetta siitä, että voisitte tavata ihan porukalla, voisit ihan rauhallisesti ja ystävällisesti kertoa heille, että sinä et halua/näe tarvetta sille, miksi teidän pitäisi kaveerata. Ei sinun tarvitse sitä ruveta kamalasti perustelemaan. Kovin syvällisellä ja periaatteellisella tasolla siitä ei kannata ruveta keskustelemaan, koska todennäköisesti teillä on niin erilainen ajatusmalli, että seuraisi vain lisää ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä. Puhuisit vain omasta puolestasi.
Anna miehesi kaveerata heidän kanssaan jos haluaa. Minun mielestäni sinä et voi sitä estää. Jos kuitenkin pysyt perustelemaan miehellesi asiallisesti ja ilman tunteita, että et halua olla sellaisessa kuviossa mukana, hänen pitäisi mielestäni ymmärtää sinua ja antaa sinun tehdä omantuntosi mukaan. Annathan sinäkin hänen tehdä omantuntonsa mukaan. Tärkeintähän on kuitenkin se, että hyväksyt miehesi lapset ja tulet heidän kanssaan toimeen. Muuhun sinua ei voida velvoittaa. Näin miehesi, hänen exänsä ja miehensä ymmärtävät myös sen, ettei heitä kutsuta teille, koska sinä et toimi heille emäntänä.
Jos miehesi sitten haluaa yksin tavata exää ja hänen puolisotaan, sinun pitää vain antaa hänen mennä ja niellä kiukkusi. Tee silloin itse jotain kivaa lasten kanssa, ettet istu kotona miettimässä, mistä siellä jutellaan. Voit soittaa vaikka minulle, jos ahdistaa ;-) Luulen, että tuollainen kuvio on vain väliaikainen syyllisyydenhoitokuvio ja kuihtuu itsestään.
"...Lapset ovat viihtyneet hyvin molemmissa päissä eikä heidän puoleltaan ole koskaan tullut pyyntöä tapaamisiin. - En oikein saa itseäni balanssiin tuon asian kanssa. Pitäisikö edes..."
Ei pidä.
Itse kielsin miestäni tapaamasta exäänsä, koska en luota siihen naiseen tippaakaan. Se ex kyllä seurustelee mieheni "parhaan"kaverin kanssa ja heillä on yhteisiä kavereita. Noh, minä pistin kapuloita rattaisiin ja ilmoitin, että "tuollainen periaate kaveruus loppuu tähän", koska näin, että mieheni ja se ex edelleen halusivat toisiaan. Ja 4kk sitten mieheni tunnusti, että kaipaa edelleen exäänsä jossain muodossa... Oli tosi kiva kuulla tuollaista (murruin tuhannen palasiksi). Nyt he eivät ole missään tekemisissä toistensa kanssa ja mieheni kaveripiirissä olen se v- mäinen akka... Mutta toisaalta, eipähän tarvi katsella exiä missään muodossa... Ja ONNEKSI heillä ei ole yhteisiä lapsia.
Minun periaate, kun on se, että jos on erottu, niin sitä ollaan erossa. Periaatteestakaan ei tarvitse tavata, vaikka kuinka olisi yhteisiä kavereita... Minäkään en tapaa minun exiä, eikä tulisi edes mieleenikään niitä tavata... edes periaatteesta.
Olen kyllä teidän kaikkien kanssa sitä mieltä että antaa exien olla. Omalla miehellä on paha tapa pitää yhteyttä ja kahvitella entisten kanssa.
Jokianen tekee tyylillään, mutta omasta mielestäni tälläiset saisi jättää väliin, vaikka kuinka vannotaan "ystävyyttä" ihan vain osoittaakeseen kunnioitusta nykyistä puolisoa kohtaan, eli jos nykyistä loukkaa niin sitten jätetään väliin. Jos sen vertaa ei voi joustaa niin ovat entiset ilmeisesti nykyistä tärkeämpiä?