elikkäs poden pientä parisuhde kriisiä, josta poikaystävälläni ei ole mitään käryä.
Olemme seurustelleet vähän päälle 2 vuotta ja asumme molemmat vanhempien tykönä, koska minulla on opiskelut kesken ja poikaystäväni, joka on valmistunut ei ole saanut töitä armeijan jälkeen. Poikystäväni on on minua 3 vuotta vanhempi, itse olen 19 v ja poikkis 22 v, mutta meillä ei ole juuri mitään yhteistä, paitsi samantapaiset perheet, arvot ja elämänkokemukset olemme molemmat eläinrakkaita ihmisiä ja pidämme toiminta- ja komedialeffoista.
Yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ei ole nimeksikään ja yhteistä aikaa alle 10 kertaa vuodessa, jos edes sitäkään, saan myös hoitaa ehkäisy asiat, koska poikikseni ei joko viitsi ostaa/liian vähän rahaa kumeihin (syön e-pillereitä), suurin osa rahoista menee autoon, tupakkaan, bensaan ja muuhun ylimääräiseen romppeeseen, yhteydenpitokin on vähentynyt viime aikoina, samoin näkeminen ( 1 - 2 kertaa viikossa, silloinkin tee/kahvikupin verran) suurin osa ajasta menee auton, softiksen, pelaamisen/dataamisen jne parissa, myös merkkipäivätkin jäävät vähälle huomiolle.
Tuntuu, että minun syksyisestä itkuparkuraivo kohtauksesat ei ollut hyötyä. sillä sanoin suoraan jos tähän meininkii ei tuu muutosta niin jätän hänet, minkä jälkeen halattiin ja pyydettiin anteeksi ja aneltii että älä jätä, joten annoin mahdollisuuden, tämän jälkeen kävimme leffassa jne mutta nyt tuntuu että sama meno jatkuu ja koko itkuparku episodi oli turhaa.
Tuntuu kuin olisimme vain hyviä ystäviä, minkä takia mietin kannattaako jatkaa enää parina, rakastamme toisiamme, nauratamme toisiamme jne.
Tilanne vain tuntuu pahalta, koska sain haluamani miehen, mutta joudun pirstomaan omani ja hänen sydämmen sen takia koska, meillä ole juuri mitään yhteistä/tekemistä saati maimitsematta sitä, että toinen ei edes huomaa mitään :( joten mikä neuvoksi ?
anteeksi jos tuli pitkä stoori mutta olen aivan hukassa ja toivoisin asiallisia mutta hyviä neuvoja, koska en haluais pilata meidän välejä ja tosiaan yks syy miksi tilanne tuntuu inhottavalta on se että, olen pihkassa luokkakaveriin :(
mutta hyvät neuvot olisivat enemmän kuin tervetulleita :)
Olemme seurustelleet vähän päälle 2 vuotta ja asumme molemmat vanhempien tykönä, koska minulla on opiskelut kesken ja poikaystäväni, joka on valmistunut ei ole saanut töitä armeijan jälkeen. Poikystäväni on on minua 3 vuotta vanhempi, itse olen 19 v ja poikkis 22 v, mutta meillä ei ole juuri mitään yhteistä, paitsi samantapaiset perheet, arvot ja elämänkokemukset olemme molemmat eläinrakkaita ihmisiä ja pidämme toiminta- ja komedialeffoista.
Yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ei ole nimeksikään ja yhteistä aikaa alle 10 kertaa vuodessa, jos edes sitäkään, saan myös hoitaa ehkäisy asiat, koska poikikseni ei joko viitsi ostaa/liian vähän rahaa kumeihin (syön e-pillereitä), suurin osa rahoista menee autoon, tupakkaan, bensaan ja muuhun ylimääräiseen romppeeseen, yhteydenpitokin on vähentynyt viime aikoina, samoin näkeminen ( 1 - 2 kertaa viikossa, silloinkin tee/kahvikupin verran) suurin osa ajasta menee auton, softiksen, pelaamisen/dataamisen jne parissa, myös merkkipäivätkin jäävät vähälle huomiolle.
Tuntuu, että minun syksyisestä itkuparkuraivo kohtauksesat ei ollut hyötyä. sillä sanoin suoraan jos tähän meininkii ei tuu muutosta niin jätän hänet, minkä jälkeen halattiin ja pyydettiin anteeksi ja aneltii että älä jätä, joten annoin mahdollisuuden, tämän jälkeen kävimme leffassa jne mutta nyt tuntuu että sama meno jatkuu ja koko itkuparku episodi oli turhaa.
Tuntuu kuin olisimme vain hyviä ystäviä, minkä takia mietin kannattaako jatkaa enää parina, rakastamme toisiamme, nauratamme toisiamme jne.
Tilanne vain tuntuu pahalta, koska sain haluamani miehen, mutta joudun pirstomaan omani ja hänen sydämmen sen takia koska, meillä ole juuri mitään yhteistä/tekemistä saati maimitsematta sitä, että toinen ei edes huomaa mitään :( joten mikä neuvoksi ?
anteeksi jos tuli pitkä stoori mutta olen aivan hukassa ja toivoisin asiallisia mutta hyviä neuvoja, koska en haluais pilata meidän välejä ja tosiaan yks syy miksi tilanne tuntuu inhottavalta on se että, olen pihkassa luokkakaveriin :(
mutta hyvät neuvot olisivat enemmän kuin tervetulleita :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
no jaa. ei se aina ole niiiin kauhean dramaattista. Voi olla aivan helpottavaakin erota, ja senkin jälkeen voi olla ystävänä aivan normaalia. Tarviiko sitä aina kuvitella, että se on niin kauheaa. Nuoriahan te vielä olette. Ja jos se ero nyt osoittautuu niin karmeaksi kokemukseksi, niin senkun alatte taas samaan hommaan. Istutte kerran pari viikossa kahvilla, niin eiköhän se helpota. Suurin osa eroista on harmaita mitäänsanomattomia eroja. Ei kuin toimintatragikoomileffasta valitettavasti.
kiitos neuvosta :) luulen kyllä että, kun puhutaan asiasta niin, ehkä parempi jatkaa vain ystävinä, mutta sen näkee sitten silloin :)