Painukaa kotiinne aasialaiset ja afrikkalaiset

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011112314809701_uu.shtml

Olette jo ihan tarpeeksi polkeneet palkkoja ja työehtojamme !Emme halua teitä.
24313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tällaisessa Suomessa elämme nyt.

Kun yleistykset yhdistetään byrokraattiseen matematiikkaan, niin seuraukset ovat tällaisia.

Edes tällä palstalla, joka tuntuu keräävän helpommin rasismia kuin sen vastustusta, harvoin nähdään mitään näin typerää:

Suomen kansantuotetta halutaan väkisin laskea - ja ihmisoikeuksia polkemalla.

Ja siis kaikenkattavaa typeryyttä ylistämällä.

En tiedä onko minulta jäänyt jotain huomaamatta asian suhteen, mutta näin se silmääni näkyy.

Äänestä
  • ihmioikeudet ?

    Äänestä

Mutta niinhän se kansantuote laskee, kun ulkomaalaiset menevät töihin (ihmisoikeuksien)polkuhintaan, kenties pimeään työhön, ja näin poljetaan myös suomalaisten oikeutta järkeväpalkkaiseen työhön!

Esim. virolaisilla on yliedustus rakennusalalla ja harmaata toimintaa on runsaasti.

Tosin eihän se virolaisten vika ole vaan Suomen yritysten työnantajien, jotka sallivat tämmöistä toimintaa tapahtuvan. Hinta ratkaisee, kuten sianlihan tuotannossakin aktivistien possunraatojen kanniskelusta huolimatta..

Ei se ole afrikkalaisten vika kun heitä on yliedustus siivousalalla. Mihin muualle sitä menisi kielitaidottomana? Palkkakin taitaa olla suomalaiselle ansiosidonnaisella elävälle aika nihkeä vaihtoehto...

Tarvittaessa "ihmis"oikeudet viedään niin suomalaiselta, ulkomaalaiselta kuin viattomalta possultakin. Maailma ei vaan ole reilu paikka.

Äänestä

olisitko sinä (kyselijä) itse halukas tekemään nämä työt mitä nuo Aasialaiset ja Afrikkalaiset tekevät ? ja vielä yhtä hyvällä työpanostuksella ? oletko sinä itse valmis lakaisemaan rappukäytäviä 1200€/kk palkalla ?
ja sitten kaiken tuon lisäksi tekisitkö ilman lisäpalkkaa ? et todellakaan tekisi! voin kertoa että nuo ulkomaalaiset tekevät työnsä paljon paremmin kuin sinä joka olet kotona kaiken aikaa ja valitat siitä että et saa töitä, ei se työ koti sohvalle tule ! he ovat vaan niin ahkeria että on mennyt etsimään itselleen töitä eikä niinkuin sinä kotona lökötellen ja valittaen että ei oo töitä ! ja eikö se ole ihan sama että kuka sen työn tekee kunhan maksaa verot joilla sinut elätetään??!?!?!?!?!?

Äänestä
  • Hyvin sanottu.

    Äänestä

  • afrikkalaisten tyopanos tarvitsee lihaksia ja tahtoa...
    he tekevat tyotaan iloisesti ja ilman rassismia, valkoisin hampain..
    http://www.crap.fi/archive/981.jpg

    http://video.search.yahoo.com/video/play?p=worst robbery&tnr=21&vid=1354352689226&turl=http://ts3.mm.bing.net/videos/thumbnail.aspx?q=1354352689226&id=72e02801fe4cfdb3368f05cb56ed7098&bid=2TADvVh04mExqA&bn=Thumb&url=http://www.youtube.com/watch?v=QsTQW_oJBoY&rurl=http://www.youtube.com/watch?v=QsTQW_oJBoY&sigr=11aolna9u&newfp=1&tit=Worst Robbery In the History of Robbery Attempts

    vertaapa humanistien hampaita, innostusta ja lihaksia..

    ainoa ero on tyon lajissa ja laadussa ja rehellisyydessa..
    kiinalaiset/taiwanilaiset osaavat tehda teknillista ja ruumiillista tyota.

    Äänestä

  • valkoinen ne ekeri kirjoitti:

    afrikkalaisten tyopanos tarvitsee lihaksia ja tahtoa...
    he tekevat tyotaan iloisesti ja ilman rassismia, valkoisin hampain..
    http://www.crap.fi/archive/981.jpg

    http://video.search.yahoo.com/video/play?p=worst robbery&tnr=21&vid=1354352689226&turl=http://ts3.mm.bing.net/videos/thumbnail.aspx?q=1354352689226&id=72e02801fe4cfdb3368f05cb56ed7098&bid=2TADvVh04mExqA&bn=Thumb&url=http://www.youtube.com/watch?v=QsTQW_oJBoY&rurl=http://www.youtube.com/watch?v=QsTQW_oJBoY&sigr=11aolna9u&newfp=1&tit=Worst Robbery In the History of Robbery Attempts

    vertaapa humanistien hampaita, innostusta ja lihaksia..

    ainoa ero on tyon lajissa ja laadussa ja rehellisyydessa..
    kiinalaiset/taiwanilaiset osaavat tehda teknillista ja ruumiillista tyota.

    taisi paraikaa antaa näyttökoetta ammattitaidostaan tolla videolla, heh.

    Äänestä

  • Itärajan takaa olisi koko ajan tulossa kokonaisia perheitä Suomeen. Mutta
    myös muista eu-maista, jotka tulevat olemaan AINA etusijalla joihinkin aasialaisiin
    ja afrikkalaisiin verrattuna.

    Äänestä

  • "Liberaalit, globalisaation juoksupojat kurjistavat elintasomme viemällä meiltä työpaikkamme kehitysmaihin ja tuhoamalla hyvinvointiyhteiskunnan.

    Liberaalit ja globalisaation juoksupojat haluavat repiä alas kansallisvaltioiden rajat täyttääkseen maanosamme vieraalla halpatyövoimalla. Tämän halpatyövoiman avulla suuyritykset yrittävät lopulta alistaa järjestäytyneen kansallisen työväenluokan ja tehdä siitä kuuliaisen palvelijan itselleen.

    Vapaasti maahan vyöryvän ulkomaisen halpatyövoiman avulla kapitalistit laskevat voivansa painaa palkkatasomme entistäkin matalammalle.

    Liberaalien ja kapitalistien yhtälö on hyvin selkeä: Mitä enemmän kehitysmaiden työvoimaa on tarjolla, sitä alhaisemmaksi työn hinta muodostuu.

    Niin kauan kun työvoimasta on ylitarjontaa, pätkätyöt tulevat pysymään vitsauksenamme. Vasta kun työn kysyntä ylittää sen tarjonnan, työnantajat joutuvat ottamaan työntekijät vakavasti ja tarjoamaan heille pysyviä, kohtuullisesti palkattuja työsuhteita.

    Väestön syntyvyyden alenemisen takana ovat selkeät taloudelliset syyt, mutta koska talouden mekanismeihin ei haluta puuttua, väestökato ratkaistaan tuottamalla uutta, vähempään tyytyvää ja säyseämpää väestöä kehitysmaista.

    Pääomapiirit saavat lopulta mitä haluavat – vaihtavat maamme väestön itselleen enemmän sopivaan.

    Keskiluokka kuvitteli selviytyvänsä globalisaatiosta uhraamalla teollisuustyöväestön kehitysmaiden halpatuotannolle. Ratkaiseva hetki koittaakin vasta nyt, kun työn ulosliputus alkaa purra myös keskiluokkaa itseään.

    Työvoiman vapaa liikkuvuus alkaa tuoda markkinoille köyhien maiden koulutettua työväkeä, joka alkaa kilpailla työpaikoista perinteisen keskiluokan kanssa. Talouden rakenteiden vapauttaminen alkaa nyt kostautua keskiluokalle.

    Keskiluokan painajaiseksi muodostuu it-teknologian nopea eteneminen ja kehitysmaissa – ennen kaikkea Kiinassa ja Intiassa – tapahtuva koulutusvallankumous. Tähän mennessä tekniikan ja kuljetusmenetelmien kehitys on mahdollistanut lähinnä vain teollisen tuotannon siirtämisen kehitysmaihin, mutta nyt kehittyvä it-teknologia mahdollistaa yhä korkeampaa koulutustasoa vaativien tehtävien ulosliputuksen.

    Vähän koulutusta vaativien teollisten työpaikkojen katoaminen kehitysmaihin sopi keskiluokalle mainosti, koska se halusi ostaa kaupasta halpoja tuotteita ja omien duunarien kohtalo oli sille alun alkaenkin yhdentekevä. Mutta nyt alati kehittyvä it-teknologia sekä Intian ja Kiinan työvoimareservi alkavatkin syödä myös keskiluokan leipää.

    Liberaalit selittelivät meille innokkaasti, kuinka hyödyllistä oli luoda massatyöttömyys Eurooppaan siirtämällä teollinen tuotanto kehitysmaihin – meillehän jäisi kuitenkin aina tuotekehittely ja tutkimus. Nyt kuitenkin Kiinan ja Intian massiivinen ja alipalkattu koulutetun työväen reservi alkaa huolehtia myös tuotekehittelystä ja tutkimuksesta – meille ei jää mitään.

    Keskiluokkaiset kokoomusinsinöörit tuntuivat unohtavan, että matematiikan ja englannin kielet ovat molemmat universaaleja eivätkä intialaiset ja kiinalaiset ole köyhyydestään huolimatta tyhmiä. Nyt myös ne, joiden piti selvitä globalisaatiosta voittajina, alkavat hävitä raskaasti.

    Keskiluokkaiset kokoomusinsinöörit luulivat, että globalisaatio iskee vain vähän koulutettuihin duunareihin ja ettei heidän tarvitse kuin ladella uusliberaaleja latteuksia seuratessaan vierestä työväenluokan kuolinkamppailua. Nyt kuitenkin kaikki alkavat kärsiä."

    jne.

    http://www.kolumbus.fi/aquilon/valmiit_tekstarit.htm

    Äänestä

  • Paljonko maksoit itse koulutuksestasi? Koulutukseenhan suomalaisella on varaa vain ottamalla opintolainaa ja ilman koulutustahan työtä ei tipu. Ja 1200€/kk on suuri summa. Sillä on hyvä sitten maksaa lainaa takaisin valtiolle.

    Äänestä

  • najis kafir kirjoitti:

    Hyvin sanottu.

    en ole nahnyt yhtaan laiskaa kiinalaista enka taiwanilaista.

    toisaalta olen nAHNYT VAIH YHDEN TYOTATEKEVAN FRIKKALAISEN..;
    SE OLI RUMPALI ja drugdealer.

    Äänestä

mowerille kysymys;

oletko sina viisas vai haluatko virkapaikan ansiosidonnaisilla?

Äänestä
  • turvapaikka on jo virkapaikka..HA HA!

    Äänestä

"Uudenmaan työlupayksikkö on evännyt työlupia afrikkalaisilta ja aasialaisilta siivoojilta ja kehottanut yrityksiä palkkaamaan siivoojia Euroopan talousalueelta."

Jos tämä pitää paikkansa, eikö Uudenmaan TE-keskus ole syyllistynyt syrjintään etnisyyden perusteella - siis rasismiin?

Äänestä
  • kuules sie pakoloinen;
    meilla suomessa on erilaiset tavat ja nakemykst asioista, enka vaihda niita lusmujen nakemyksiin!

    ULOS! KAPUT! mene auttamaan sossusussujasi afrikkaan!

    Äänestä

  • KEbabinsyoja kirjoitti:

    kuules sie pakoloinen;
    meilla suomessa on erilaiset tavat ja nakemykst asioista, enka vaihda niita lusmujen nakemyksiin!

    ULOS! KAPUT! mene auttamaan sossusussujasi afrikkaan!

    kuules sie najis:

    3 mooses 19,19
    daniel 2,43

    -siat sikojenkarsinaaan ja sudet metsaan! -suomi ei ole villiealainten turvapaikka!

    Äänestä

  • sikamuslimi kirjoitti:

    kuules sie najis:

    3 mooses 19,19
    daniel 2,43

    -siat sikojenkarsinaaan ja sudet metsaan! -suomi ei ole villiealainten turvapaikka!

    KUULES SIE NAHIS;'

    aasialaiset ovat tyota prlkaamattomia ja rehellisia. useimmat parempia kuin suomalaiset. ja he osaavat teknologian ja matematiikan.

    toista on afrikkaLAISET. NE TAAS OSAAVAT LISAAANTYA.

    YKSI VARMA TUNNISTIN ON; ISOT MUNAT/-PIENET AIVOT!

    http://www.crap.fi/archive/981.jpg

    Äänestä

  • aivotyra ..1 kirjoitti:

    KUULES SIE NAHIS;'

    aasialaiset ovat tyota prlkaamattomia ja rehellisia. useimmat parempia kuin suomalaiset. ja he osaavat teknologian ja matematiikan.

    toista on afrikkaLAISET. NE TAAS OSAAVAT LISAAANTYA.

    YKSI VARMA TUNNISTIN ON; ISOT MUNAT/-PIENET AIVOT!

    http://www.crap.fi/archive/981.jpg

    Suomi24 on suomalainen Internet-portaali. Se tunnetaan erityisesti tasokkaista keskustelufoorumeistaan ja erityisen aktiivisesta ylläpidostaan. Keskustelupalstan erityistuntomerkki on se, että sillä seurataan palstalle kirjoittelevien, kuten Jack Bauerin, elämää liveajassa. Suomi24:n tapahtumat päivittyvät reaaliaikaisena koko ajan.

    Palsta onkin tullut tunnetuksi mielenkiintoisista henkilöhahmoistaan, joiden suuri suvaitsevaisuus, syvällisyys ja keskustelutaito ovat hämmästyttäneet satunnaisia vierailijoita jo vuosikymmenten ajan. Sivusto on tullut tunnetuksi myös tajunnanvirta -tekniikan erityisen monisyisestä käytöstä, joka saattaa sekoittaa aloittelevaa palstan seuraajaa. Suomi24 ei siksi ole vain huonoa keskustelua, se on myös taidetta.

    Suomi24 on jo pitkään palvellut peelojen paratiisina. Siellä peelo kokee samanlaista tähteyttä kuin Big Brother-televisiosarjassa, jossa he alistavat elämänsä reaaliaikaisen tarkastelun alle. Moni narkkari on eksynyt kyseiselle sivustolle luultuaan, että sivuston nimi on Suoni24.

    Suoli24 taas vetää paikalle homofoobikoita, jotka tykkäävät katsella isoja falloksia levittämässä anusta. Näitä kuvia he yrittävätkin sinnikkäästi tarjoilla kaikille luullen muidenkin jakavan saman kiinnostuksen kohteen.

    Äänestä

  • Kun työpaikat alkaa katoamaan Suomesta (etkö todellakaan seuraa mediaa ?),
    me työllistämme ensin oman kansamme ja sitten eu-maiden (johon itsekin kuulumme, tiesitkös sitä ?) kansalaiset ! Emme suinkaan afrikkalaisia, aasialaisia ja movereita.

    Äänestä

  • tämä on REALISMIA kirjoitti:

    Kun työpaikat alkaa katoamaan Suomesta (etkö todellakaan seuraa mediaa ?),
    me työllistämme ensin oman kansamme ja sitten eu-maiden (johon itsekin kuulumme, tiesitkös sitä ?) kansalaiset ! Emme suinkaan afrikkalaisia, aasialaisia ja movereita.

    Vanhempana huolestuttaa katoavat työpaikat ja nuoret ei saaneet edes kesätöitä.
    Mistä ne saa sitä työkokemustakaan ? Nytkin taas pojan kaveri jää mielummin ammattikoulun jälkeen kotiin kokonaan, koska kukaan ei kuitenkaan työllistä.
    Nuoret on jääneet kotiin. Puhumattakaan niistä ,jotka on jättäneet koulunsakin
    peruskouluun. Niitähän oli muutama kymmenentuhatta uutisten mukaan.
    Niin on suorastaan joka miehen oikeus häätää täältä kaikki afrikkalaiset ja
    aasialaiset halpatyöläiset omaan kotimaahansa !

    Äänestä

miksi setä luulee nahjusmaisen poikansa siitä tarmokkaammaksi muuttuvan, jos ahkerat afrikkalaiset ja aasialaiset lähtevät? Jäävät vain poikasi oksennukset vessan lattialta siivoamatta.

Äänestä
  • niinpä, poikaa ei ohjata ilmaiseen koulutukseen ja järjestettyyn työpaikkaan niinkuin eräitä...

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    niinpä, poikaa ei ohjata ilmaiseen koulutukseen ja järjestettyyn työpaikkaan niinkuin eräitä...

    mitä kursailet, kerro pois keitä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


halpisduunareita kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011112314809701_uu.shtml

Olette jo ihan tarpeeksi polkeneet palkkoja ja työehtojamme !Emme halua teitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu