Nyt aukeaa keskustelujen logiikka miehellekin.

Otetaan yksi sinkku nainen,varattukin käy.Sekaan ukkomies.

Syystä jota en ymmärrä tapailevat eli heillä on suhde.Alussa kiihkeää seksiä ja
salatapaamisia kunnes jotain tapahtuu.
Ilmeisesti nainen rakastuu ja tämä lienee kakkosen syndrooma alku.
Hänellä on mies petikaverina mutta muuten on yksin ja yksinäinen.Miettii yksinäisyydessään mitä toinen tekee kotonaan.

Nainen tahtoo lisää.Mies on ihmeissään,hetkinen,tapaillaan salaa ja nainen
selkeästi haluaa seksiä ja lisää tapaamisia mutta nyt tahtookin että kerron puolisolle mutta eihän tästä mitään puhuttu,päinvastoin.
Nainenkin teki selväksi että tämä on meidän välinen juttu ?
Mies tekee selväksi tavalla tai toisella ettei jatkoa tule ainakaan avioliiton muodossa,kaikkihan lähti siitä että oli kivaa yhdessä.
Varattu nainen kertoo että jättää miehensäkin jos vaan suhde etenee.

Mies sanoo ei ja nyt nainen toteaa että paska jätkä.Petturi mies.
Nainen palaa miehensä luokse tai sinkku kotiinsa ja miettii,en saanut sitä.
paska jätkä ja sen vaimon pitää saada tietää.

Eli ukkomiehen sänkyyn piti päästä mutta poislähtö tekee kipeää vai onko se nöyryytys niin paha kun ei mies rukoilekaan jäämään lopullisesti ?

Näin sen näki lukiessaan näitä viestejä ja lisätään nyt vielä ettei omakohtaista kokemusta ole mutta vierestä näkee kaikenlaista.
Ihmettelen toki miksi varattu mies lähtee näihin mutta naisten puheista kuulee usein hienoja lausahduksia kuinka toisten miehet jätetään rauhaan vaan totuus taitaa olla toinen.Kiinni käydään heti kun haluttaa.
35681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

:D eipä ole analyysisi kovin kaukana totuudesta. Noin se se menee pienin vivahtein.

Äänestä

Eli naisen itsetunto ei kestä hylkäämistä tai sitä ettei suhde etenekään alttarille asti,vaikkei sinne tahtoisikaan ;)
Kivaa pitää saada mutta lopetus pitää tulla naisen aloitteesta.

Äänestä

Ja ukkomiehen piti päästä vieraaseen petiin, mutta kun vastuu tekemisistään pitäisi ottaa niin jopa tekee kipeää ja kakat housuun :)) Vai onko se niin ettei kestäkään nöyryytystä kun joutuu myöntämään mikä paska on perhettään kohtaan ollut ?

Äänestä
  • Mitä kakkaa siitä housuun tulee,rikoksesta seuraa rangaistus ja sen tietää ennalta.
    No toki jos joutuu itse väärien lupausten kohteeksi ja se halukas kakkonen osoittautuu valehtelijaksi voi tulla yllätyksiä.

    Siksi tuntemani naiset iskevät vain ukkomiehiä salasuhteeseen,ei tule jälkipuheita.

    Äänestä

Vai oliko se sittenkin niin, että vaimo-kulta siellä leikkii ukkomiestä ja näpyttelee söpön kovin yksipuolisen ja vaimon kannalta asiaa tarkastelevan aloituksen, ja jokunen samanlainen (tai aloittaja-rouva ihan itse) näpyttelee myös söpöjä vastauksia vaimon näkökulmasta miestä leikkien... Älkää viitsikö ämmät. Ihan selvästi naisen logiikkaa ja vieläpä vaimon.

Säälittäviä on nämä muka miesten kirjoitukset täällä, olipa kyseessä ykkösen tai kakkosen surkeat sepustukset, joissa on tarkoitus toista osapuolta loukata näyttämällä "näin mies Sinusta ajattelee". Haistakaa vittu tyhmät ämmät! Ei mene läpi.

Vaadin parempia ja älykkäämpiä lahjaakkaampien ihmisten provoja! Nämä on vitun säälittäviä, ei edes naurata.

Äänestä
  • Mainiota ! Taisin sohaista arkaan paikkaan näille ruikuttajille jotka hakeutuvat ukkomiehen (tai varatun naisen) petiin ja katuvat tai pettyvät kun eivät saa kaikkea !

    Kyllä, aloittaja on erittäinkin paljon mies joka huvittuneena jäi seuraamaan muutamaa keskustelu ketjua.

    Edelleen kysymys : Miksi pitää iskeä varattua miestä tai naista ja sitten ruikuttaa perään ja syytellä petollista ihmistä.
    Kai sen blondikin tajuaa että se ukkomies tai rouva on varattu ja pettää toista ihmistä kanssasi ????

    Äänestä

  • voi maailma edelleen kirjoitti:

    Mainiota ! Taisin sohaista arkaan paikkaan näille ruikuttajille jotka hakeutuvat ukkomiehen (tai varatun naisen) petiin ja katuvat tai pettyvät kun eivät saa kaikkea !

    Kyllä, aloittaja on erittäinkin paljon mies joka huvittuneena jäi seuraamaan muutamaa keskustelu ketjua.

    Edelleen kysymys : Miksi pitää iskeä varattua miestä tai naista ja sitten ruikuttaa perään ja syytellä petollista ihmistä.
    Kai sen blondikin tajuaa että se ukkomies tai rouva on varattu ja pettää toista ihmistä kanssasi ????

    No mistä minä tiedän miksi pitää iskeä ja tehdä sitä ja tätä, kun en itse ole tehnyt.

    Älä viitsi rouva-pieni, olet yhtä läpinäkyvä ja säälittävä kuin se limalissuksi nimetty katkera kakkonen, joka tälle palstalle surullisia provojaan kirjoittelee. Olet sen kolikon toinen puoli, vaikka saharapillusanna, kun kakkoset on märkiä ja limaisia, niin kai vaimot on sitten rutisevan kuivia. Et sinä ole mies, eikä sun vedätys mene läpi, älä siis edes yritä.

    Kysy ennemmin nuo kysymykset miehesi kakkoselta mitkä sua kiinnostaa, niin voit saada vastaukset. Voit myös kysyä mieheltäsi miksi pettää sua.

    Asia joka kuitenkin kannattais sun ja kaikkien vaimojen ymmärtää on se, että ei ne teidän petturimiehet ala teitä rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa, eikä muutu uskollisiksi vaikka näitä läpinäkyviä provoja näpyttelisitte tänne kuinka. Myös kakkosten kannattaisi ymmärtää, että ei ne salarakkaat ala teitäkään sen kummemmin rakastaa ja arvostaa, eikä niistä teillekään tule uskollisia aviomiehiä, vaikka kuinka näpyttelisitte omia provoja tänne.

    Äänestä

  • Naisen logiikkaa... kirjoitti:

    Hehee.Edelleen mies aloitti ketjun ja varmuudeksi tarkistin peilistä ja pissasinkin seisten !

    Miksi aloitin ketjun oli ärsytys kovin yksipuolisesta kirjoittelusta.Luvattomaan suhteeseen kuitenkin tarvitaan kaksi ja itse en todellakaan kuulu moralistien joukkoon sen suhteen kuka kenenkäkin kanssa touhuaa,ihan sama.

    Se häiritsee että lähdetään niihin suhteisiin aivan kuin aikuinen ihminen ei ymmärtäisi mitä on tekemässä ja sillä hetkellä kaikki on oikeutettua vaan hetken päästä itkekään palstoilla että paha mies pani melkein väkisin ja nyt surettaa tai ilkeä Iita otti poskeen ja nyt vaimo on vihainen !

    Ellei järki riitä sanomaan ettei vieraisiin kosketa,pitää sitten kärsiä omantunnon kolkutukset ja harmitukset.
    Olipa mies tai nainen.

    Äänestä

  • Great on täällä yksi älykkökin! Juuri näin täällä kirjoitetaan, katso esim viestejä ketjussa jonka oli muka aloittanut Nyxä ja jossa kysytään mitä tämä ex on aiheuttanut kakkoselle ja uudelle suhteelle jne. p... Aloittaja on selvästi se ex joka on ilmeisesti rakastaa niin paljon itseään ja omia pahoja tekojaan että toivoisi joskus jonkun muunkin niitä kirjoittavan tänne. Olisi hienoa jos ihmiset kirjoittaisivat vain omana persoonanaan niin tekstit eivät olisi yhtä puuroa. Mutta kuule vielä naisen logiikka kyllä näitä ei voi kuin nauraa :)

    Äänestä

  • vale ja emävale kirjoitti:

    Great on täällä yksi älykkökin! Juuri näin täällä kirjoitetaan, katso esim viestejä ketjussa jonka oli muka aloittanut Nyxä ja jossa kysytään mitä tämä ex on aiheuttanut kakkoselle ja uudelle suhteelle jne. p... Aloittaja on selvästi se ex joka on ilmeisesti rakastaa niin paljon itseään ja omia pahoja tekojaan että toivoisi joskus jonkun muunkin niitä kirjoittavan tänne. Olisi hienoa jos ihmiset kirjoittaisivat vain omana persoonanaan niin tekstit eivät olisi yhtä puuroa. Mutta kuule vielä naisen logiikka kyllä näitä ei voi kuin nauraa :)

    ups toi oli tolle voivoimaailma nimmarille

    Äänestä

  • voiVOImaailmaa kirjoitti:

    Hehee.Edelleen mies aloitti ketjun ja varmuudeksi tarkistin peilistä ja pissasinkin seisten !

    Miksi aloitin ketjun oli ärsytys kovin yksipuolisesta kirjoittelusta.Luvattomaan suhteeseen kuitenkin tarvitaan kaksi ja itse en todellakaan kuulu moralistien joukkoon sen suhteen kuka kenenkäkin kanssa touhuaa,ihan sama.

    Se häiritsee että lähdetään niihin suhteisiin aivan kuin aikuinen ihminen ei ymmärtäisi mitä on tekemässä ja sillä hetkellä kaikki on oikeutettua vaan hetken päästä itkekään palstoilla että paha mies pani melkein väkisin ja nyt surettaa tai ilkeä Iita otti poskeen ja nyt vaimo on vihainen !

    Ellei järki riitä sanomaan ettei vieraisiin kosketa,pitää sitten kärsiä omantunnon kolkutukset ja harmitukset.
    Olipa mies tai nainen.

    Aamen, kirjoitat täyttä asiaa!

    Edelleen olen varma, että olet petetty vaimo. Kirjoitat kuin nainen, ja katsot asiaa vain vaimon näkövinkkelistä. Eikö sun mielestä sitten sillä petetyllä vaimolla ole mitään vastuuta omasta onnestaan?

    Tällä palstalla itkee ja ruikuttaa jokunen katkera kakkonen, oikeastaan tällä hetkellä vain yksi, se limalissuksi nimetty. Hän tehtailee aloituksia tänne välillä useita saman päivän aikana. Miehet ei tänne kirjoittele... Mutta, mutta, tänne kirjoittelee erittäin monta katkeraa petettyä naista, kun heidän mies on viety väkisin. Paha munahaukka on tullut ja tukasta sänkyynsä viattoman perheenisän repinyt vaimonsa ja lastensa viereltä ja väkisin nussinut.

    Miksi sua ei häiritse ja ärsytä kummasti ollenkaan, että naiset jotka on vuosikausia, jopa vuosikymmeniä tietoisesti naimisissa pettäjämiesten kanssa itkevät tällä palstalla, kun paha kakkonen tuli ja vei miehen väkisin? Kun et tuohon puuttunut ollenkaan, niin paljastit olevasi vaimo. Petetty vaimo.

    Minä olen pettäjämiehen ja läheisriippuvaisen naisen lapsi. Voin kertoa, että en tunne kumpaakaan vanhempaani kohtaan sympatiaa. Elämä oli helvettiä, mutta he sen sellaiseksi tekivät. Myös äiti... Hän ei ottanut mitään vastuuta omasta itsestään, vaan antoi isän kävellä aina uudestaan ja uudestaan ylitseen ja itki ja purki pahan olonsa meihin lapsiin. Isässä ei tietenkään ollut syytä, kun ne pahat toiset naiset väkisin veivät hänet...

    Olen helvetin katkera vanhemmilleni, että jo hyvin pienenä lapsena jouduin pohtimaan näitä nussimis-kysymyksiä -kuka saa panna ja ketä, ja kuka on syyllinen mihinkin. Niin pienenä lapsena, etten edes ollut kykenevä vielä tajuamaan mistä koko asiassa oli kyse. Äiti "uskoutui" meille lapsille ja suhtautui meihin kuin olisimme tasavertaisia hänen kanssaan, ja kertoi asioita joita pienen lapsen ei tarvi tietää. Hän ei koskaan ottanut vastuuta itsestään, ja pahinta mitä hän kuvitella saattoi olisi ollut avioero. Mielestäni vanhempani eivät koskaan rakastaneet toisiaan, ja isosiskoni on kertonut, että he olivat eroamassa sillä isä halusi eroa ennen syntymääni, mutta äiti tuli raskaaksi tahallaan ja minä synnyin ja avioliitto jatkui.

    Äiti on käsittääkseni jonkun sortin masokisti ja nautti tilanteesta, kun sai olla säälittävä ja poljettu vaimo-raukka. Me lapset oltiin enemmän tai vähemmän oman onnemme nojassa, kun isä huiteli maailmalla kullinsa perässä ja äiti istui kotona ja sääli itseään. Hän on säälinyt itseään niin paljon, ja kaikki petetyt naiset, että minulta ei enää sääliä heru hänelle eikä muillekaan. Olen säälinyt ja ymmärtänyt tarpeeksi. Myöskään pettäjämiehille ei sääliä ja ymmärrystä heru sitten pätkän vertaa, eikä koskaan ole herunutkaan, vihasin isääni lapsena, kun oli niin ilkeä äidille. Kakkosillekaan ei sääliä heru, vaikka aikuisena sain tietää, että se naapurin mukava ja kaunis nainen joka minua ja sisariani suorastaan rakasti, oli isäni salapano usean vuoden ajalta. Eipä ihmekään siis, kun me lapset oltiin niin rakkaita hänelle -olihan isäkin. Silti kaikki tuntuu vaan niin vitun suurelta valheelta, ja ainut mukava aikuinenkin lapsuudestani oli sitten petturi. Vihaan siis kaikkia osapuolia.

    Painukaa helvettiin kaikki, ja sinä vaimoke voit ottaa vastuun omasta elämästäsi ja onnestasi, ja lopettaa säälittävien provojesi kirjoittamisen. Ei mene läpi.

    Jaa.

    En jaksanut lukea, liian pitkä, liian täynnä bullshittä.

    Äänestä

  • vai niin kirjoitti:

    Jaa.

    En jaksanut lukea, liian pitkä, liian täynnä bullshittä.

    Mistä tiedät, että vastaus oli liian täynnä bullshittiä, jos et jaksanut lukea sitä? Taidat olla tyhmä ja lukutaidoton.

    Toivottavasti minun vastaukseni ei ollut liian pitkä noin lyhytjänteiselle ja tyhmälle ihmiselle. :)

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    En ole ikinä ennen kirjoittanut näin, mutta tähän kommenttiin on pakko sanoa että taidat olla epätavallisen huonokäytöksinen ja jopa hieman tyhmä. Avarra elämänkatsomustasi vaikka lukemalla. Jääräpäisyys ja kiihkoilu ei ole ihan tervettä.

    Äänestä

  • Sivustaseuraaja kirjoitti:

    En ole ikinä ennen kirjoittanut näin, mutta tähän kommenttiin on pakko sanoa että taidat olla epätavallisen huonokäytöksinen ja jopa hieman tyhmä. Avarra elämänkatsomustasi vaikka lukemalla. Jääräpäisyys ja kiihkoilu ei ole ihan tervettä.

    Ai niinkö, ja tuonko bullshitistä puhuvan naisenko vastaus kertoo herkästä runotytöstä ja hyvästä käytöksestä, sekä älystä? Miksi pitää edes kommentoida, jos ei jaksa lukea jonkun vastausta, vai lukiko sittenkin, mutta edellisen naisen vastaus liippasi liian läheltä omaa tilannetta? Minusta tuossa pitkässä vastauksessa ei ole mitään pahaa, vaan joku kertoo oman kantansa aloittajan viestiin, ja omia kokemuksiaan elämästä. Ja miten minä olen kiihkoillut?

    Äänestä

  • Naisen logiikkaa... kirjoitti:

    Edelleen olen varma, että olet petetty vaimo. Kirjoitat kuin nainen, ja katsot asiaa vain vaimon näkövinkkelistä. Eikö sun mielestä sitten sillä petetyllä vaimolla ole mitään vastuuta omasta onnestaan?

    Tällä palstalla itkee ja ruikuttaa jokunen katkera kakkonen, oikeastaan tällä hetkellä vain yksi, se limalissuksi nimetty. Hän tehtailee aloituksia tänne välillä useita saman päivän aikana. Miehet ei tänne kirjoittele... Mutta, mutta, tänne kirjoittelee erittäin monta katkeraa petettyä naista, kun heidän mies on viety väkisin. Paha munahaukka on tullut ja tukasta sänkyynsä viattoman perheenisän repinyt vaimonsa ja lastensa viereltä ja väkisin nussinut.

    Miksi sua ei häiritse ja ärsytä kummasti ollenkaan, että naiset jotka on vuosikausia, jopa vuosikymmeniä tietoisesti naimisissa pettäjämiesten kanssa itkevät tällä palstalla, kun paha kakkonen tuli ja vei miehen väkisin? Kun et tuohon puuttunut ollenkaan, niin paljastit olevasi vaimo. Petetty vaimo.

    Minä olen pettäjämiehen ja läheisriippuvaisen naisen lapsi. Voin kertoa, että en tunne kumpaakaan vanhempaani kohtaan sympatiaa. Elämä oli helvettiä, mutta he sen sellaiseksi tekivät. Myös äiti... Hän ei ottanut mitään vastuuta omasta itsestään, vaan antoi isän kävellä aina uudestaan ja uudestaan ylitseen ja itki ja purki pahan olonsa meihin lapsiin. Isässä ei tietenkään ollut syytä, kun ne pahat toiset naiset väkisin veivät hänet...

    Olen helvetin katkera vanhemmilleni, että jo hyvin pienenä lapsena jouduin pohtimaan näitä nussimis-kysymyksiä -kuka saa panna ja ketä, ja kuka on syyllinen mihinkin. Niin pienenä lapsena, etten edes ollut kykenevä vielä tajuamaan mistä koko asiassa oli kyse. Äiti "uskoutui" meille lapsille ja suhtautui meihin kuin olisimme tasavertaisia hänen kanssaan, ja kertoi asioita joita pienen lapsen ei tarvi tietää. Hän ei koskaan ottanut vastuuta itsestään, ja pahinta mitä hän kuvitella saattoi olisi ollut avioero. Mielestäni vanhempani eivät koskaan rakastaneet toisiaan, ja isosiskoni on kertonut, että he olivat eroamassa sillä isä halusi eroa ennen syntymääni, mutta äiti tuli raskaaksi tahallaan ja minä synnyin ja avioliitto jatkui.

    Äiti on käsittääkseni jonkun sortin masokisti ja nautti tilanteesta, kun sai olla säälittävä ja poljettu vaimo-raukka. Me lapset oltiin enemmän tai vähemmän oman onnemme nojassa, kun isä huiteli maailmalla kullinsa perässä ja äiti istui kotona ja sääli itseään. Hän on säälinyt itseään niin paljon, ja kaikki petetyt naiset, että minulta ei enää sääliä heru hänelle eikä muillekaan. Olen säälinyt ja ymmärtänyt tarpeeksi. Myöskään pettäjämiehille ei sääliä ja ymmärrystä heru sitten pätkän vertaa, eikä koskaan ole herunutkaan, vihasin isääni lapsena, kun oli niin ilkeä äidille. Kakkosillekaan ei sääliä heru, vaikka aikuisena sain tietää, että se naapurin mukava ja kaunis nainen joka minua ja sisariani suorastaan rakasti, oli isäni salapano usean vuoden ajalta. Eipä ihmekään siis, kun me lapset oltiin niin rakkaita hänelle -olihan isäkin. Silti kaikki tuntuu vaan niin vitun suurelta valheelta, ja ainut mukava aikuinenkin lapsuudestani oli sitten petturi. Vihaan siis kaikkia osapuolia.

    Painukaa helvettiin kaikki, ja sinä vaimoke voit ottaa vastuun omasta elämästäsi ja onnestasi, ja lopettaa säälittävien provojesi kirjoittamisen. Ei mene läpi.

    Niinpä, petetty vaimo, joka aina vaan antaa anteeksi on tyhmimmistä tyhmin, pettävästä munapäästä tappelee, hellanlettas kuinka tekopyhää että oksettaa.

    Äänestä

Juuri näin, supersäälittävää ja täysin pieleen mennyt juttu katkeran, petetyn vaimon taholta kirjoitettuna. Jos vaimo vain tietäisi totuuden niin eipä paljon kehtaisi täällä kirjoitella. Oisihan toki kamalaa jos joutuisi katsomaan peiliin ja tajuamaan että mies kokee jonkun toisen haluttavampana ja rakastettavampana mutta lasten, yhteisen asuntolainan sun muun takia mies joutuu vaimoa sietämään. Parempi vaan yrittää nähdä asiat itselleen mukavammassa valossa, vaikka epätodellisessakin.

Äänestä

Miksi muuten varattu mies viime viikollakin kosi minua ja samalla harmitteli että torjun hänet? Vaimo kuulemma lähtisi heti mäkeen jos suostuisin. Mutta mitä minä petollisella miehellä tekisin? Niin tyhmä en sentäs ole että sellaisen kokonaan itselleni haluaisin.Jotkut ovat ja pitävät kynsin hampain kiinni jopa.... ;D

Äänestä
  • Ja sinä uskoit?
    En ikänä kehtais edes täälä nimettömänä tunnustaa olleeni noin tyhmä.

    Äänestä

  • Jos vaikkapa näin? kirjoitti:

    Ja sinä uskoit?
    En ikänä kehtais edes täälä nimettömänä tunnustaa olleeni noin tyhmä.

    Vaimo se tässä on ainoa tyhmä. Siivoaa ja kokkaa ja mies nauraa selän takana. Voisin ottaa kyseisen miehen mutta en halua, ruinatkoon :) Kiva että vaimolle kelpaa jaettunakin.

    Äänestä

Näemmä tuolla jäljenpänä "kolahtelee" ja kovasti, kun joku tuo julki asian toista laitaa.

Kuorossa huudetaan, että petturi pitää paljastaa - mutta paljastajan motiiveista ei puhuta mitään. Edes jonkinlaisen oikeutuksen kakkosen käräytysintoon ymmärtäisi, jos ukkomies olisi luvannut ummet ja lammet -ja etenkin erota vaimostaan kakkosen "hyväksi", mutta näinhän ei yleensä ole.

Jos joku kakkonen erehtyy sanomaan, että pitää sovitun eli ei vasikoi miehestä eikä havittele tätä "omakseen", kakkonen on typerä hutsu, jota ukkomies vain käyttää hyväkseen. Hmm... Sitä en ole vaan koskaan näitä juttuja lukiessa ymmärtänyt, että miten niin kakkosta hyväksikäytetään, kun ukkomies on tehnyt asian heti kättelyssä selväksi eli että ei aio jättää vaimoaan kakkosen vuoksi? Jos kakkonen siis suostuu tähän, hän on tarinan pahis ja ukkomies on kaapattu about vaimokullan vierestä...

En ymmärrä, miksi kakkosella keittää yli, kun tietää tilanteen? Miksi sitten pitää alkaa esittää niin helv...tin hyvää ihmistä ja käräyttää pettäjä? Kakkonen on tehnyt tietoisen valinnan alkaessaan salasuhteeseen ja that's it eli ei ole mikään heittelemään kiviä ukkomiehen niskaan.

Täällä yksi jos toinenkin huutelee tyyliin, että tervetuloa kakkonen vaan ovikelloa soittamaan ja petturia käräyttämään... Mutta miten moni oikeasti haluaa, että vahingoniloinen ja kostonhimoinen kakkonen soittaa kelloa ja julistaa asiansa? Ja vastaavasti miten moni kakkonen haluaa saada vaimolta ympäri korviensa..? Tiedänpä tapauksen, jossa kakkonen ilmaantui vaimon työpaikalle avautumaan petturista ja sai varsin hyytävän vastaanoton ja etenkin kyydin ulos ovesta.

Mutta eipä siinä mitään... Eiku kaikki joukolla vaan ovikelloja rimputtelemaan ja paljastuksia tekemään! Eikös se niin mene, että sitä saa, mitä tilaa..

Äänestä
  • Puit sanoiksi sen mitä itse ajattelin esim. tuosta ketjusta, jossa kakkonen kyselee, miten käräyttää mies. Itse olen kakkonen, enkä usko, että eteeni tulee tilannetta, jossa edes harkitsisin vaimolle kertomista. Peli on ollut selvää alusta asti, avioeroa ei vaimosta tule. Hyväksyn sen. Ja jos se jonkun mielestä on pelkkänä panopatjana olemista, niin sitten olen sellainen. En itse koe asiaa niin.

    Naurettavaa kakkosen korjata omantunnontuskiansa vierittämällä paskaa viattoman vaimon niskaan. Kyllä se niin on, että ken leikkiin ryhtyy, sen on leikki kestettävä.

    Äänestä

  • toinentoinen kirjoitti:

    Puit sanoiksi sen mitä itse ajattelin esim. tuosta ketjusta, jossa kakkonen kyselee, miten käräyttää mies. Itse olen kakkonen, enkä usko, että eteeni tulee tilannetta, jossa edes harkitsisin vaimolle kertomista. Peli on ollut selvää alusta asti, avioeroa ei vaimosta tule. Hyväksyn sen. Ja jos se jonkun mielestä on pelkkänä panopatjana olemista, niin sitten olen sellainen. En itse koe asiaa niin.

    Naurettavaa kakkosen korjata omantunnontuskiansa vierittämällä paskaa viattoman vaimon niskaan. Kyllä se niin on, että ken leikkiin ryhtyy, sen on leikki kestettävä.

    Ei ne kakkoset ja kolmoset yleensä edes harkitse käräyttävänsä, vai tietääkö juuri kukaan sellaista tapahtuneeksi? Luulen että kaikki nuo käräytysvinkkien kyselyt on vain provoilua.

    Eikä ne vaimotkaan mitään viattomia ole, kyllä ne tietää olevansa vieraissa juoksevan ukon kanssa, jos ei tiedä niin täytyy olla jo saapastakin tyhmempi, enkä halua uskoa että niin tyhmiä ihmisiä on edes olemassa... Toki ensimmäinen petos tulee varmasti yllätyksenä, mutta sen jälkeen kyllä jo pitäisi huomata merkit ja tietää millaisen miehen kanssa sitä ollaan, eli kyllä ne on tiedossa.

    Se on juuri niin että sitä saa mitä tilaa ja ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Niin ykkösillä, kakkosilla, kolmosilla, jne. kuin niillä pettäjilläkin. Tietysti tästä poikkeuksena esim. tapaukset, että jollekin nuorelle ja viattomalle ihmiselle valehdellaan ummet ja lammet eroamisista yms. tai ei kerrota että ollaan naimisissa, sillä onhan näitäkin.

    Äänestä

Katkerat vaimot jäävät ruikuttamaan kun paremmat astuvat tilalle. Olisitte tajunneet tilanteen aikaisemmin. Tsemppiä teille.

Äänestä

Aloittajana jatkan hiukan ja tuossa alempana eräs kiihkoton kommentti,kirjoittajan nimimerkkiä en muista mutta eräs naisnäkökulma ja miehenä arvostan.

Ensinnäkin tarinan mies kertoi tapahtumat ja vaimokin malttoi mielensä,kerran olen vastaavaan tilanteeseen joutunut kun nainen historiasta on kummitellut.
Tyytyväinen olin siitä että kerroin nykyiselle vaimolle näyttäen myös saaamani tekstarit ja viestit.Nainen ei siis uskonut etten halua olla missään tekemisissä.
Vaimoni epäili kyllä vahvasti lähestyjän mielenterveyttä mutta mitä siinä teet.
Täytyy toivoa että löytää elämäänsä muuta kuin roikkua entisen ihastuksen perässä.

""Oven takana oli minulle tuntematon nainen, joka pyysi päästä sisään kertomaan jotain miestäni koskevaa. No päästin - aavistelin samalla, että tämäpä voi olla se mieheni entinen salarakas. Itkua tuhertaen nainen kertoi, miten on kovin rakastunut mieheeni ja että haluaa tämän "kokonaan". Kerroin, että tiedän kyllä heidän tarinansa, muttei mies ainakaan nyt ole vapaille markkinoille jäämässä - olin siinä vaiheessa jo ajatellut, että kun mies asian tunnusti muita kuin itseään syyllistämättä, hän ansaitsisi tilaisuuden jatkaa kanssamme. Nainen rääkyi täyttä kurkkua, että miten voin jatkaa petturin kanssa jne jne ?! Alkoi sitten mustamaalata miestäni ja ettei tästä ollut edes mihinkään ym. Kysyin viileästi, että no mikä tällaisessa miehessä sitten niin vetää, että omaksi haluaisi, kun ei edes ollut mihinkään..? Ja että eiköhän hänen ole nyt parasta poistua ennen kuin munaa itsensä lopullisesti.""

Äänestä

Varmaankin lähes kaikki nämä viestit täällä lukeneena, täytyy nyt todeta, että jos olet nainen, kuten joku tuolla aiemmin epäili, niin ymmärrän kyllä nämä viestittelysi. Siinä tilanteessa, kun pettämiset paljastuu, voi tapahtua ja tehdä mitä vaan, minulla on siitä ihan omakohtaista kokemusta. Mutta oikeesti, jos olet nainen, ja miehesi on sinua pettänyt, niin olet nyt isojen asioiden äärellä. Sinulla on nyt kädessäsi kaikki kortit, millaiseksi luot oman elämäsi ja tulevaisuutesi. Voit yrittää antaa anteeksi ja yrittää jatkaa eteenpäin, antaa miehellesi yhden uuden mahdollisuuden osoittaa, että hän on kunnon mies. Mutta vain yhden, enempään ei kannata alkaa, sillä se johtaa ihan helvettiin.

Jos taas oletkin ihan oikeasti mies, niin herää kysymys, miksi sinä yleensäkin tällä palstalla liikut? Tai no joo, saahan täällä liikkua ja kirjoitella kuka haluaa....

Mutta loppujen lopuksi, olet sitten kuka hyvänsä, meillä jokaisella on vastuu omasta elämästämme ja siitä millaiseksi sen luomme ja miten sallimme muiden meitä kohtelevan. Pettäjiä on aina, niin on ollut aina ja niin tulee olemaan aina. Aina on niitä helppoja kakkosia ja aina on niitä puolisoita jotka katsovat asioita sormiensa välitse eivätkä välitä. Heille suotakoon se, se on heidän valintansa. Sinä ja minä, me teemme valintamme sen mukaan, mihin me uskomme ja mitkä meidän arvomme ovat.

Minä olen elänyt pettäjän kanssa. Pitkään, nyt jälkeenpäin ajatellen liian pitkään katsoin asioita läpi sormien, selittelin itselleni että lasten vuoksi. Eräänä päivänä sitten mittani vain tuli täyteen ja niin lähti pettäjämies että heilahti ja tänä päivänä olen erittäin tyytyväinen, että pääsin hänestä eroon. Minulla on uusi mies, hyvä ja kunnollinen. Minulla on vain tämä yksi elämä, minä olen siitä vastuussa ja minun valintani ovat ne asiat, jotka vaikuttavat siihen, miten onnellinen olen.

Äänestä

Edelleen mies ja idea kirjoittaa lähti seuratessa kirjoitusten yksipuolisuutta ja syyllistämistä.Oikeassa elämässä taitaa paska jakautua fifty-fifty sukupuolten välilä.

Minulle sama mitä kukin touhuaa mutta en ymmärrä miksi syyllistetään muita jos itse lähdetään salasuhteisiin.
Harvoin luvattomat suhteet tuovat hyvää,joskus kuitenkin.

Kaikenlaista olen nähnyt mutta nämä kirjoitukset ovat aika uskomattomia.
Eräs koomisimmista lienee vakiokirjoittaja joka rustailee eri nimimerkeilläkin sepustuksiaan.
Naimisissa oleva joka on pettänyt puolisoaan eikä ole tehnyt mitään väärää mielestään mutta rikostoverinsa on/ovat pahoja ihmisiä.
Pettureita ja epäluotettavia paskiaisia toisin kuin itse.
Herää epäilys onko kaikilla lääkitys aivan kohdillaan?

Äänestä
  • ei meillä ole lääkitykset kohdillaan varmaankaan kovin monella, mutta alkaa vaikuttaa että ei ne ole sullakaan.

    Äänestä

ei tietenkään kaikkien kohdalla, mutta kyllä meillä naisilla on taipumus olla ensin kova pelaaja ja sitten rakastua repsahtaa. Sitten jos tullaan torjutuksi voi mieleen hiipiä kosto.... Vaimolle kertominen. Onpa näitä tuttavapiirissä useampi kuin yksi tällä kaavalla edennyt juttu.

Tarina on jatkunut niin, että vaimo on ollut järkyttynyt/shokissa ja joko heittänyt miehen heti pellolle tai sitten halunnut vielä yrittää, kun mies sitä haluaa. Jos on jälkimmäinen tapaus, niin siinä on sitten pariskunta löytänyt aluksi uuden vaihteen suhteeseensa. Intohimo ja tunne on noussut tappiinsa. Vuotta myöhemmin vaimo on käsitellyt pettymyksensä ja hakenut miehestä eroa.

Tällainen kaava vaan on nähtävissä ihan oikeassa elämässä.

Äänestä
  • Asiaa aloittajalta.
    Tapauksessani kakkoselle tuli ongelma erottuani,kostonhimoon ei ole sitä puolisoa jolle kertoa tai ainakaan sillä ei ole mitään merkitystä.

    Korkeintaan mokaa itsensä ja pilaa oman elämänsä roikkumalla päättyneessä salasuhteessa.

    Äänestä

Eikä ole ainoa,noita menneessä eläviä jotka tarpovat omissa pa__koissaan ihan työkseen riittää.
Ensin pitää seikkailla ja kun katumus iskee etsitään syyllistä muista.

Äänestä
  • Kuka sitä nyt omia virheitä myöntäisi.Syy on aina toisessa vaikka pettäisi itse.

    Äänestä

Asiaa !!!!!!!

Äänestä

Aloitus on huono provo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi maailmaa kirjoitti:

Otetaan yksi sinkku nainen,varattukin käy.Sekaan ukkomies.

Syystä jota en ymmärrä tapailevat eli heillä on suhde.Alussa kiihkeää seksiä ja
salatapaamisia kunnes jotain tapahtuu.
Ilmeisesti nainen rakastuu ja tämä lienee kakkosen syndrooma alku.
Hänellä on mies petikaverina mutta muuten on yksin ja yksinäinen.Miettii yksinäisyydessään mitä toinen tekee kotonaan.

Nainen tahtoo lisää.Mies on ihmeissään,hetkinen,tapaillaan salaa ja nainen
selkeästi haluaa seksiä ja lisää tapaamisia mutta nyt tahtookin että kerron puolisolle mutta eihän tästä mitään puhuttu,päinvastoin.
Nainenkin teki selväksi että tämä on meidän välinen juttu ?
Mies tekee selväksi tavalla tai toisella ettei jatkoa tule ainakaan avioliiton muodossa,kaikkihan lähti siitä että oli kivaa yhdessä.
Varattu nainen kertoo että jättää miehensäkin jos vaan suhde etenee.

Mies sanoo ei ja nyt nainen toteaa että paska jätkä.Petturi mies.
Nainen palaa miehensä luokse tai sinkku kotiinsa ja miettii,en saanut sitä.
paska jätkä ja sen vaimon pitää saada tietää.

Eli ukkomiehen sänkyyn piti päästä mutta poislähtö tekee kipeää vai onko se nöyryytys niin paha kun ei mies rukoilekaan jäämään lopullisesti ?

Näin sen näki lukiessaan näitä viestejä ja lisätään nyt vielä ettei omakohtaista kokemusta ole mutta vierestä näkee kaikenlaista.
Ihmettelen toki miksi varattu mies lähtee näihin mutta naisten puheista kuulee usein hienoja lausahduksia kuinka toisten miehet jätetään rauhaan vaan totuus taitaa olla toinen.Kiinni käydään heti kun haluttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu