neuvoa tarvitseva :S

Ei sun poikaystäväs tiedä mitään rakkaudesta tai seurustelusta. Ja teil on 400 km välimatka ja tapaatte kerran kuussa niin eihän toi ole edes kunnon seurustelua vielä. kihloihin mennään jos asutaan yhdessä, suunnitellaan tulevaisuutta ja muuta. tuskin sillä on ammattiakaan vielä. Moni suhde kaatuu välimatkaan ja siihen ettei mietitä kunnolla koska tulevaisuudesta ei ole mitään takeita. Kannattaa sun puhua sille vähän järkeä päähän ensiksi et ensin pitäis asua yhdessä ja tolleen. Sun miehelläs on väärät kuvitelmat rakkaudesta. Suhteeseen pitää sitoutua ja jos tapailee kerran kuussa niin ei se ole vielä sitoutumista.

unohdin mainita edellesessä että me molemmat opiskelemme, hänellä tosin puoli vuotta jäljellä (hän on 21v), itsellä 2v. yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia jo mietitty, että muutettaisiin yhteen kun molemmat saa opiskelun päätökseen ym. (hän muuttaisi lähemmäs mua sen jälkeen kun itse valmistuu jolloin voisi tapailla viikottain

senkun pamautat kihloihih, ni se selviää alta aikayksikön jos nyt on liian vaikeaa tajuta Sormus alkaa kyllä ahdistaan ja kuristaan jos ei ollut hyvä ratkaisu. Eikä siitä ahdistuksesta tarvitse arpoa, että tuntuuko tämä oikealta vai ei. Kihloihin mennään yleensä yhteisesti, mut jos sä olet noin vietävissä, etkä itsekään tiedä mitä haluat, niin parempi sun onkin pysyä jonkun peräkaritsana. Kun ei kerran sitä omaa mielipidettä asioista ole, eikä edes tajua, että itse voisi asioistaan päättää. Montako seurustelukokemusta sut sais tajuamaan, että sä voit itsekin päättää asioistas? 10? 58? 13475? Toiset tajuaa kerrasta parista, toiset ei koskaan. Ja koska sinä ilmeisesti olet nähnyt jo elämässä kaiken mahdollisen, niin ei kun kihloihin vaan het paikalla mars.

Montako kaatoa/avoliittoa/muuta söhellystä ja säätöä miehellä pitää mielestäsi vähintään olla, jotta hänet voi kihlakumppanina ottaa vakavasti? : ) Mietipä!
Mietihän miten isoisä ja isoäiti ikinä saattoivat mennä kihloihin ja perään naimisiin, vaikka molemmat olivat toistensa ensimmäiset? Miksiköhän 99 % aiemmista kulttuureista on pitänyt yksiavioista avioliittojärjestelmää, jonne mentiin nuorina ja kokemattomona, normaalina ja ihanteellisena elämänmenona?
Kyllä 21-vuotias nyt varmaan osaa itsekin arvioida asioita, jopa oikein. Eli älä holhoa häntä, se on eri asia jos et itse halua tai uskalla "pariutua" virallisesti.

Kuule kihloissa on kivaa, saat esitellä valitsemaasi timanttisormusta kaikille ja tulet kokemaan yllättävää arvonantoa sieltä sun täältä.
Kihlauksen purku niin halutessasi on ihan helppo homma myöhemmin, ei se ole kuin avioliitto arabimaissa. Suosittelen teitä käymään sormuksia katselemassa jo vaikka ensi viikonloppuna. Usko itseesi, häneen ja teihin, ajattele positiivisesti!

Heippa, olen aika avoin mitä tulee parisuhteisiin. Tuo 5kk:n seurustelu ei vielä kuulostanut "kauhealta" mitä tulee kihlautumiseen, eikä edes kaukosuhde! Mutta mikä kuulostaa toppuuttelemisen arvoiselta on se että näette vain n.kerran kuukaudessa! Sinun kyllä oikeasti pitää puhua poikakaverisi kanssa vakavasti. En usko että noin vähillä tapaamisilla mitenkään pystyisitte tuntemaan toisenne niin hyvin, että voisitte olla varmoja naimisiinmenosta. Toki varmasti tunteita riittää, mutta kun se avioliitto ei ole pelkkä tunteiden kauppa.

Itse olen nyt seurustellut n. 2v poikaystäväni kanssa, naimisiinmeno on jo sovittu (mutta ei virallisesti kihlauduttu), ehkä vuoden päästä on se itse hääpäivä. Me elimme n. vuoden kaukosuhteessa, jolloin molemmat tiesimme kyllä jo että toistemme kanssa haluamme lopun elämää viettää. Siinä oli vain se ero että näimme lähes joka viikonloppu, ja vietimme silloin tällöin jopa kuukauden saman katon alla. Pystyimme näin opiskeluiden puitteissa tekemään. En voisi ikinä kuvitella lupautuvani avioliittoon jos en tuntisi täysin millainen toinen on kotonaan (pidemmän päälle) jne. :/

Miksiköhän n 45 % avioliitoista päättyy eroon. Varmaan se takia et menivät liian äkkiä naimisiin kun eivät vielä tunteneet edes toisia kunnolla. v 2010 avioliiton teki 29 000 paria ja 13 600 päättyi eroon

Kihlaus = sopimus avioliitosta. Miksi se on niin vaikea ymmärtää?

Kukin pari mieltäköön sormuksien vaihdon kuten haluaa. Kuten että olemme sitoutuneet toisiimme pariuskollisesti ja haluamme sen merkiksi kantaa sormuksia. Itse olin toistakymmentä vuotta kihloissa avomiehen, lasten isän kanssa, ja eniten harmitti eron jälkeen se sormukseton olotila, kuin olisi alaston.
Harmittaa nytkin kun miesystävä ehdottomasti ei halua mitään sormuksia, vaikka ainakin itse olen täysin sitoutunut suheeseen, tietäen että toista samanlaista en tule koskaan kohtaamaan.

Mitä hohtoa kihlautumisessa sitten on jos ensin on jo asuttu vuosi-pari yhdessä, toinen on arkisen tuttu vessatapoja myöten, ei romantiikan hiventäkään jäljellä sanon minä.

ai herranpieksut oikasti, oikeastiko jotkut kannustaa menemään kihloja ostamaan? Minkähänlaiset käsitykset teillä on kihloista. Haluaako mies vain rengastaa sinut sormuksella, että saa vähän helpottuneemman olon että muut miehet näkee että olet jo varattu. On niin surullista kun nykyaikana ei arvosteta kihlojen ja avioliiton merkitystä samalla tavalla kuin vielä joku vuosikymmen sitten. Kihlaus on lupaus avioliitosta, kun menee kihloihin niin naimisiin olisi perinteiden mukaan mentävä vuoden sisällä kihloista. Vaan eivät monetkaan nykyään arvosta perinteitä, kaikki on hälläväliä "jos alkaa sormus ahdistaa niin voihan sen aina heittää pois, avioliitostakin pääsee pois tuosta vaan". Ihankuin se olisi vain joku heppoinen sinetti sille että ollaan pariskunta. Sinetti jonka voi purkaa kun kyllästyy.

Mies kuulostaa kypsymättömän innokkaalta, se ensirakkauden huuma...rakkauden huuma ylipäätänsä, entä sitten kun se huuma alkaa mennä ohi parin vuoden päästä ja alatte elää oikeasti sitä oikeaa arkea? Haavemaat romahtelee. onneksi osaat sanoa oman mielipiteesi ja kuulostat viisaan varovaiselta. Sinun on vaan pidettävä kiinni mielipiteestäsi, et todellakaan vielä tunne sitä miestä. Et mitenkään voi tuntea, jos olette tunteneet vasta puolisen vuotta ja näettekin peräti kerran kuukaudessa. Ette ollenkaan tiedä millaista se arki on yhdessä ja mitä toisesta paljastuu vielä, oletteko oikeasti oikeat toisillenne. Oikeasti kannattaa seurustella ensin edes se pari vuotta ja asua yhdessä ennenkuin teette tuollaisia isoja päätöksiä. Jos mies suhtautuu tuolla tavalla suhteessanne kihlautumisiin, niin mitähän muuta kypsymätöntä käytöstä vielä paljastuu.

Älä suostu mihinkään mistä et ole täysin varma, haluatko. Pitäisi kuitenkin ymmärtää että te olette vasta tutustumassa toisiinne.

Jos poika on kovin rakastunut, häntä loukkaa kihlauksen torjuminen. Hän tulkitsee sen kuitenkin jollakin tasolla niin, että hän ei kelpaa. Eli parempi mielestäni suostua vaikka vähän epäröidenkin, kuin torjua ajatus.
Toki olisi hyvä nyt pikkuhiljaa kummankin tutustua toistensa vanhempiin, se on myös yksi tärkeä tekijä sen suhteen, haluaako naimisiin vai ei. Siis miten toisen perheen kanssa tulee toimeen.