a-studion keskiviikkoisessa lähetyksessä aina virkeä toimittaja sanna ukkola, jonka äiti on muuten kansanedustaja emerita tuulikki ukkola, paljasti euroedustajiemme saavutukset ja jakoi mepeille välitodistuksia.
sdp:n toinen euroedustaja, isä mitro repo, sain toimittajalalta erikoisnuhteet ja käytöksenalennuksen. syynä tähän rangaistukseen oli repon väitetty naisia alentava ja seksistinen käyttäytyminen edustajan tehtäviä hoitaessaan.
ortodoksipapit antavat selibaattilupauksen virkaan vihittäessä, jos he eivät ole avioituneita. tämä ehkä jo yksistään selittää repolaisen ylitsevuotavan tuttavustumishakuisuuden,- siitä pula siis mistä puutekin.
mielestäni tukahdutettu seksuaalisuus ei paranna ihmisen moraalisuutta, vaan voi päinvastaisesti sublimoitua sofistukoituneena hyväksikäyttönä. uskonnollinen normi- tai dogmimoraali ei siis ole ihan tervettä.
voi tietysti olla niinkin, että isä repon luonnolliseen mutkattomuuteen ei vaan haluta tai osata suhtatua luontevasti,- maailmahan on muuttunut osittain entistä kyynisemmäksi ja ihmissuhteet laskelmoiduiksi.
niin??
sdp:n toinen euroedustaja, isä mitro repo, sain toimittajalalta erikoisnuhteet ja käytöksenalennuksen. syynä tähän rangaistukseen oli repon väitetty naisia alentava ja seksistinen käyttäytyminen edustajan tehtäviä hoitaessaan.
ortodoksipapit antavat selibaattilupauksen virkaan vihittäessä, jos he eivät ole avioituneita. tämä ehkä jo yksistään selittää repolaisen ylitsevuotavan tuttavustumishakuisuuden,- siitä pula siis mistä puutekin.
mielestäni tukahdutettu seksuaalisuus ei paranna ihmisen moraalisuutta, vaan voi päinvastaisesti sublimoitua sofistukoituneena hyväksikäyttönä. uskonnollinen normi- tai dogmimoraali ei siis ole ihan tervettä.
voi tietysti olla niinkin, että isä repon luonnolliseen mutkattomuuteen ei vaan haluta tai osata suhtatua luontevasti,- maailmahan on muuttunut osittain entistä kyynisemmäksi ja ihmissuhteet laskelmoiduiksi.
niin??
Vastaukset 28
Vanhimmat
Jos se on vaan vilkas Karjalan poika?
tämäkin vaihtoehto on varteenotettava.
ai, ettäkarjalan pojilla ei ole tapoja, HALVAKSIPA PISTÄT karjalaisia. sivistymätön moukka se paremminkin on.
" Iltalehden haastatteleman naispoliitikon mukaan Repo puhui muutama vuosi sitten törkeyksiä luennoidessaan aiheesta "Toisen ihmisen kohtaaminen".
– Minä olen ihan viaton ja selibaatissa ja minulla on tämä kaapukin, mutta kyllähän te leidit tiedätte, että täältä pesisi, olisi patukkaa tarjolla, kuvailee naispoliitikko Revon puhetta Iltalehdelle."
" Nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat tuomitsevat seksuaalisen häirinnän ehdottomasti ja vaativat puolueelta samaa.
–Olemme jo aivan liian kauan sietäneet seksuaalista häirintää ja setämiesten keskinäistä selkääntaputtelua yhteiskunnassamme, toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio.
–Jokaisella ihmisellä on loukkaamaton oikeus koskemattomuuteen sukupuoleen, ikään ja asemaan katsomatta."
Ja oikeassa on.
Oikealla puolella se on heti siinä Returnin alapuolella, vasemmalla CapsLk nappulan alapuolella. Siis lähempänä itseäsi, ei suoranaisesti lähempänä Maata.
"Oikealla puolella se on heti siinä Returnin alapuolella, vasemmalla CapsLk nappulan alapuolella. Siis lähempänä itseäsi, ei suoranaisesti lähempänä Maata."
tarkoitat vissiin isoja alkukirjaimia, joita olisi kaiketi suotava käyttää äidinkielen taidon hallinnan osoituksena.
pienten kirjainten ( gemenojen ) hallitsema tekstuuri on mielestäni tasapainoisempi luettavuudessaan, lisäksi tyyli muistuttaa funktionaalista bauhausia modernistisuudessaansakin.
Mielummin ei kapslokkia, kuin kapslokki pohjassa.
Siis jos pitäisi valita näistä ääripäistä.
Siinä kapslokin alla oleva nuolinäppäin on tämän keskitien kulkijan ratkaisu.
Oisko peräti rehevä irstailija revonhäntä kainalossa?
Parempi tietysti että jahtaa aikuisia naaraita kuin kuoropoikia,
joita suurin osa papeista ainakin uutisten perusteella metsästää.
Viekää kaikki lapsenne kirkkoihin, siellä odottaa papin avara, lämmin ja
ehkä vähän liiankin lähimmäisenrakas syli?
Lainasitko Conania?
Ihan hyvä.
Pettymys tuo repolaisesta kertova uutinen.
Pitää tilata repolaiselle Jallu-lehti, niin rauhoittuu.
Nettiä kun ei kaikki irtsaat pukit hallinne.
Avainsana on varmaankin "väitetty" käyttäytyminen.
Tosipuheessa, Repo on ehkä unohtanut puhua keskieurooppalaiseen tapaan mairealla kielellä ja kohteliain sanankääntein, ja/tai sitten joku on käsittänyt sen tahattomasti tai tahallaan väärin. Suomessa voi sanoa kollegalle "sanohan Paavo..." mutta saksaksi pitänee muotoilla suunnilleen "Herr Doktor Schmit, könnten Sie sagen..."
Revosta Aamulehdessä:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194707206143/artikkeli/puheenaihe onko edes enaa hauskaa kun kukaan ei oikeasti ota poliitikkoa vakavasti .html
Lainaus samasta artikkelista entisen KepulaisMEPin Timo Järvilehdon urasta:
"Suomalaisen europoliitikon käytöstä ei olla nyt ensimmäistä kertaa häpeämässä. Aikoinaan halikkolainen Timo Järvilahti (kesk) sai huomiota ehdoteltuaan sikaisännän tankeroenglannilla saksalaiselle naiskollegalle siirtymistä hotellihuoneen puolelle kunhan rouva ensin hankkiutuu eroon seurassa mukana olleesta miehestään.
Järvilahden EU-ura päättyi lyhyeen, minkä jälkeen hän opiskeli itsensä uuteen ammattiin. Papiksi."
sikatilallinen järvilahti muistetaan hyvin luontevasta englannin supliikistaan
vii kous mai ruum?
kirkonmiehille ja muille uskisdyykkareille tuo kielillä puhumisen taito tulee taivaan lahjana, luonnostaan. :)
Auts,.......paha.........
;-)
”voi tietysti olla niinkin, että isä repon luonnolliseen mutkattomuuteen ei vaan haluta tai osata suhtatua luontevasti,- maailmahan on muuttunut osittain entistä kyynisemmäksi ja ihmissuhteet laskelmoiduiksi.”
Mitro ei osannut aavistaa, että sama käytös, mikä sopii kirkon piireissä, ei sovi politiikkaan. Politiikkaan on ujuttautunut mukaan vahva feminismi, jossa mies poliitikot nähdään herkästi seksuaalisina häirikköinä.
Naiset hyötyvät sukupuolisuudestaan poliittisissa piireissä.
Seksuaaliseen häirintään vetoaminen toimii aina.
Seksuaaliseksi häiriköksi leimatulla miehellä ei juurikaan ole tulevaisuutta politiikassa.
Outoa näissä häirintä tapauksissa on se, että pääsääntöisesti häirintä on ylempien virkanaisten ongelma. Mitä parempi virka, sitä enemmän he kokevat häirintää ja näkevät potentiaalisia mieshäirikköjä joka paikassa esim. hisseissä, käytävillä ja kahviloissa.
Mitro Revosta tuskin on seksuaaliseen häirintään. Feministien pitäisi vähän tarkemmin valita uhrinsa. Raukka tuskin ymmärtää edes mistä tätä syytetään.
Muista ICD F22.0!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harhaluuloisuushäiriö
feminismi on tuonut tiettyä uhriutumismentaliteettia etenkin työpaikoille. häirintää on mahdollista kokea monella tavalla ja mikä yhdelle on viatonta leikinlaskua, voi toiselle oikeastikin olla sietämätöntä nöyryytystä.
media tunkee nokkansa nykyään joka paikkaan ja sitä myös hyödynnetään. mauri pekkarinen "jäi kiinni" kyseenalaisista kommenteista keski-suomen maakuntapäivillä tvs. ja sanomisistaan yritettiin kääntää pahakin rikos. onneksi tilaisuuden videotallenne korosti tapahtuman todellisen luonteen.
mitro repo on kaiketi syyllistynyt väitettyyn häirintään ja toisaalta hyvin luultavaa on, että hän on toiminut hyvässä uskossa luullen sosiaalisuuden auttavan poliittisten tavoitteidensa edistämisessä.
joillekin kosketus on liian intiimiä omalle reviirille tunkeutumista ja puheet voivat myös helposti kääntyä kuulijan korvissa tarkoitustaan vastaan. minäkään en usko, että repo olisi tarkoituksellisesti ryhtynyt häiritsemään ketään, mutta teoriani selibaatista voi kyllä selittää suuren osan hänen sublimaattisesta käytöksestään.
liha on ollut henkeä voimakkaampi.
No huh, eipä paljon härskimpää hyvä veli-juttua löydä.. Vai onko Mitron toiminta sitten kirkon piirissä hyväksyttyä? Molempi pahempi...
Sinua Sami ei varmaan haittaisi, jos naispuolinen, vanhempi, hieman pyöreä henkilö kertoilisi Sinulle, että hameen alla kyllä olisi römpsää tarjolla, samalla kun hieroisi (ihanan (photoshopatun) lihaksikasta) reittäsi? Se olisi ihan normaalia kirkon lähimmäisenrakkautta. Mieskin on lähimmäinen. Entä jos Vader Mitro kertoisi sinulle että kaavun alla kyllä patukka löytyy, käsi reidellä? Vieläkö olisi sama ääni kellossa. Olette te vekkuleita alentamaan toisia, mutta luulenpa kun omalle kohdalle tulee asioita, niin onkin jo noitaroviot pystyssä. Hävetkää.
> Naiset hyötyvät sukupuolisuudestaan poliittisissa piireissä.
> Seksuaaliseen häirintään vetoaminen toimii aina.
Kerrankin puhut totta. Älä kuitenkaan hairahdu luulemaan että naisten *kaikki* menestys johtuu ns feminismistä.
”Kerrankin puhut totta. Älä kuitenkaan hairahdu luulemaan että naisten *kaikki* menestys johtuu ns feminismistä.”
Tasa-arvolla eli feminismillä aikaan saatu menestys on kyseenalainen. Sellaisiakin naisia on, jotka eivät tarvitse feminismiä pärjätäkseen. Valitettavasti myös sellaisia, joiden ainoa vaihtoehto pärjätä on käyttää feministisiä tasa-arvoon perustuvia menetelmiä – kuten vetoaminen seksuaaliseen häirintään, syrjintään ja alistamiseen.
Tavallisilla työpaikoilla naiset yleensä pärjäävät hyvin, mutta virkanaistasolla tarvitaan feminismiä. Syy lienee, se että virkanaistasossa on eniten epäpäteviä sukupuolikiintiöineen.
" virkanaistasossa on eniten epäpäteviä sukupuolikiintiöineen."
No virkamiehistä nyt varmaan 10% on millään lailla tehtäviensä tasolla, sukupuoleen katsomatta...
En tunnista itseäni syytöksistä, mutta pyydän silti anteeksi, koska minulla on tapana pyytää anteeksi jos joku kokee käytökseni luokannen häntä, vaikka en itse tunnekaan loukanneeni ketää, ja vajavaisia, erehtyväisiä ja syntisiähän me kaikki olemme mutta onneksi jumala antaa kaiken anteeksi ja läpälässynlässynlää.
Ollaan niin hurskasta siihen asti kun jäädään rysän päältä kiinni, ja kun sitten jäädään rysänpäältä kiinni, niin todetaan että ihminenhän se minäkin olen vaikka esitinkin pyhimystä ja jumalasta seuraavaa ennen kuin käry kävi.
Ei tollanen reiden hively oo asiallista.
varmasti tuntuu kiusalliselle ja ärsyttää monia, silti voi ymmärtää tilannetta tuon sublimaatioteorian kautta.
seksuaalisuus on vahvasti viettiperäistä , matelijanaivoista tai pikemminkin selkäytimestä kohoavaa, ja sen tukahduttaminen ( selibaatissa eläminen ) voi "lyödä läpi" arkisissakin tilanteissa niin, ettei ihminen edes itse ymmärrä käyttäytymisessään olevan jotain normaalista poikkeavaa.
murrosikäisillä pojilla esiintyy hallitsemattomia siemensyöksyjä, joten aikuisellakin miehellä voi ihan hyvin esiintyä autonomisia tartuntarefleksejä ja tahdonalaisen kontrolloidun käytöksen ohittavaa kaksimielisyyttä puheissa.
”Ollaan niin hurskasta siihen asti kun jäädään rysän päältä kiinni, ja kun sitten jäädään rysänpäältä”
Nyt kyllä feministit menivät liian pitkälle syyttäessään Mitroa seksuaaliseksi häiritsijäksi. Sama kuin väittäisi, että Sepi Kumpulainen on seksuaalisen häirinnän esimerkkitapaus.
Edellä mainitut tuskin kykenevät minkäänlaiseen seksuaaliseen häirintään.
Jos Mitro olisi noin yliladattu seksuaalisesti kuin annetaan ymmärtää, niin miksi ihmeessä tämä ei ole ennen käynyt ilmi? Luulisi, että noin seksuaalisesti yliladatulla Mitrolla olisi paljon taakse jääneitä seksuaalisia ylilyöntejä.
No onhan se nyt vanhastaan tunnettua, että se, mikä kirkon ulkopuolisessa maailmassa katsotaan seksuaaliseksi ahdisteluksi, on kirkonmiehille ja lahkopomoille normihommaa. Lue uutisia.
Uskonnollisessa täydellisen ihmisen tavoittelussa unohtuu helposti se tosiasia, että jokainen ihminen on enemmän tai vähemmän seksuaalinen olento.
Kuitenkin kun tämä asia tukahdutetaan muiden manifestien alle, jää julkisuuskuvaksi täysin seksuaaliton olento, eli henkilö pitää valheellista
kuvaa itsestään olemalla seksuaalisuuden yläpuolella, ikäänkuin pyhä.
Katolisessa kirkossa tämän kaltaiset kieroutumat ovat saaneet vakavia muotoja
Mitron ylilyönnit ovat siihen katsottuna teinin hapuilua naismarkkinoilla, mutta selvästikin vapautuminen papin kaavusta on tuonut kuorman katkeruutta elämättömästä elämästä. Hyvä puoli asiassa on se, että Mitro
pyytää anteeksi
Katolisethan olivat juuri pyytäneet selibaattilupauksen poistamista. Koska se aiheutti pedofiliaa. - Ei mene kristinuskolla hyvin ei.
"voi tietysti olla niinkin, että isä repon luonnolliseen mutkattomuuteen ei vaan haluta tai osata suhtatua luontevasti,- maailmahan on muuttunut osittain entistä kyynisemmäksi ja ihmissuhteet laskelmoiduiksi. "
Minusta hän ei todellakaan ole luonnollisen mutkaton vaan erittäin laskelmoiva tapaus. Minusta hänellä ja paavilla on sama sairas hymy.
Uskon todella, että tukahdutettu seksuaalisuus narsistisessa luonteessa saa aikaan pahoja ja luotaantyöntäviä asioita.
Mitro Repo on mielestäni vedättäjä ja huijari karmeimmasta päästä. Hän luulee, että hän voi tehdä mitä hyvönsä, kunhan pitääö sen typerän virneen naamallaan. Hänellä on mielestäni pahantahtoinen hymy.
Taannoisessa uutispätkässä näytettiin vanhaa videomateriaalia jostakin aiemmasta dokumentista tms. Siinä näytettiin miten Mitro Repo kiipesi (ilmeisesti) talonsa yläkertaan ja hiljentyi ikonin edessä, teki ristinmerkkejä ja rukoili pää painuksissa kynttilän ääressä.
Tuli mieleeni se Jeesuksen varoitus: älkää rukoilko, että toiset pitäisivät teitä pyhinä, vaan rukoilkaa yksinäisyydessä, muiden näkemättä, tai miten se nyt meni.
Ei riitä Mitro Revolle enää edes temppelissä julkinen rukoilu, vaan pitää päästä oikein valtakunnalliseen tv-verkkoon hartautta harjoittamaan, jotta katsojia istuu sohvalla joka olohouneessa. Haisee!
Juorut 6:
”No nyt on sitten kirkonkirjat sekaisin. Isä Mitro onkin hetero. Tai sitten suurimman osan homojen lailla, helvetin hyvä näyttelijä.
Ja kaikki kun luuli että Ortodoksisen kirkon porukoista vain Arkkipiispa Leo on ainoa hetero. Kyllä taitaa Mitro vaan pelata itseään ulos siitä seksuaalisesti ahdistavasta porukasta joksi se entisen työympäristönsä, ihan vakavissaan koki. Miten olisi sellainen t-paita Mitrolle kuin: "Hyvästi hintit!". Aika kova veto, jos Mitro tekisi sen selvinpäin, joka on kyllä häneltä aika paljon vaadittu”
Juorut 8. :
"Mutta vielä teatteriakin suurempi on Ortodoksinen kirkon häpeä Mitron osoituttua heteroksi.
Hän on kyllä oppinut puhumaan kuin homo ja pettänyt sillä koko kirkon. Mutta nyt kun on pääsyt ihmisten ilmoille niin luonnekkin karkasi käsistä. Muuten Mitron kunniaksi on sanottava se ettei hän ikinä minun tiettääkseni ole suositellut homoutta heterolle kaverille, elämän asioiden helpottamiseksi. Nän teki kuitenkin Metropoliitta Amrosius joka ravintolassa jankutti ja jankutti Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotolalle, että kyllä tämän pitäisi ryhtyä homoksi. Mauria nauratti ja keskustelu ei ollut hänen mielestään yhtä vakava kuin "Käännyttäjä"-Isä Ambrosiuksen. Joka vain jatkoi samaa teemaa, humaltumisensa antamalla voimalla. Sillä hän on hoitanut monia muitakin asioita.
Mitro kyllä saattaa hetoronakin olla nainen. Niin naisellinen hänen käytöksensä ja hajuaistinsa ovat. Mitro jumalaloi naisten hajuvesien tuoksuksuja ja riemuistee naisten alusvaatteiden kauneudesta; tietysti kun ei itse voi käyttää niitä, paistsi ehkä naisten alusvaatteita sittekin, niin tilanne karkaa käsistä. Tässä vaiheessa on kuitekin pyyhittävä yli se mahdollisuus että Mitro olisi homo. Hetero hän on yhtä varmasti kuin päivä on pitkä, mutta vaikea sanoa mies vai nainen. Nunnaluostari sattaisi olle hänelle hyvä työpaikka sitten kun EU:n hommista karkoitetaan. Olishan se ihan samaa sirkusta kuin Ortoksien elämä tähänkin asti. Maailman ainoa parrakas nunna"
http://jussiparviainen.blogspot.com/