"Hei sopot.
Tiedoksenne alla oleva YTHS:n tiedote. YTHS:n hallitus päätti siis eilisessä kokouksessaan aloittaa yt-neuvottelut, jotta ensi vuoden budjetti saadaan tasapainoon. YTHS:hän ei voi tehdä alijäämää, koska sillä ei ole mitään varallisuutta tai edellisten vuosien ylijäämää, josta alijäämänsä paikata. Lisäksi Kela-rahoituksen ehtona on, että YTHS:n budjetti on tasapainossa.
Miksi yt-neuvotteluja sitten tarvitaan? Ensi vuoden budjettilaskelmissa on noin 850 000 euroa alijäämää. Budjetista on poistettu kaikki ylimääräinen. Jos esim. ostopalveluista leikattaisiin, näkyisi se suoraan opiskelijoiden saamassa palvelussa (esimerkiksi Seinäjoella koko suunterveys hoidetaan ostopalveluin).
Mistä alijäämä sitten on syntynyt? YTHS on muutaman viime vuoden alibudjetoinut henkilöstön palkat, kun lomarahoja on vaihdettu vapaiksi. Tänä vuonna Tehy kuitenkin ilmoitti, ettei tämä järjestely sovi ja YTHS:n hallitus päätti, että budjettia ei voida enää laatia sillä olettamuksella, että henkilöstö olisi halukas lomarahavaihtoihin. Se ei yleisestikään ole hyvää taloudenpitoa eikä YTHS työnantajana myöskään halua toimia ay-liikkeen tahtoa vastaan.
Lomarahavaihdoista on aiempina vuosina "säästetty" noin 600 000 euroa.
Tämä 600 000 euroa lisättiin siis henkilöstökuluihin ensi vuoden budjettiesitykseen. Kun Kelalta haettiin ennakkopäätöstä ensi vuoden avustuksesta, kerrottiin suoraan, miksi henkilöstökulut ovat nousseet ja mitkä ovat talouden realiteetit. Kela ei kuitenkaan huomioinut asiaa päätöksessään mitenkään vaan teki päätökset pienellä indeksikorotuksella verrattuna edellisen vuoden lukuihin. YTHS:n reaalisesti nousseita kustannuksia (lomarahavaihtojen lisäksi nousua on mm. eläkemenoissa) ei siis huomioitu vaan päätös tehtiin muihin terveydenhuollon kustannusindekseihin pohjaten.
Yt-neuvotteluissa pyritään löytämään sellainen ratkaisu, joka vaikuttaisi mahdollisimman vähän opiskelijoiden saamaan palveluun.
Mitään keinoja ei suljettu pois vaan YTHS käy aidot yt-neuvottelut ja hakee toimivinta ratkaisua.
Tilanne on erittäin ikävä mutta välttämätön. Toivotaan, että asia saadaan ratkaistua mahdollisimman kivuttomasti.
-Sini"

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.