Ollaan seurusteltu miehen kanssa nyt sellaiset 10kk, ja yhdessä ollaan asuttu kohta neljä kuukautta. Nykyään meillä riidellään ihan pienistä asioista, ja todella usein. Mitään ei herralle uskalla sanoa, kun suuttuu ihan vähäpätöisimmistäkin asioista. Riidat kestävät hyvällä tuurilla montakin päivää, ja ovat miehekkeen osalta sellaista ihme "mökötystä" ja etääntymistä.
Olen monesti yrittänyt kysyä vastausta tuollaiseen käytökseen, sillä eihän se nyt normaalia ole että suututaan esimerkiksi siitä, jos en aina satu vaikka kuulemaan mitä hänellä on sanottavaa. Ja aina saan vastaukseksi sen epämääräisen "en tiedä" fraasin. Tätä on nyt jonkun aikaa jatkunut, ja parina päivänä voin sanoa sen olleen sama vanha ittensä, kun oli seurustelun alkaessakin. Mut sit se palaa tohon samaan kaavaan.
Onko kellään muulla ollut tällaista parisuhteessa? Onko se ihan normaali ilmiö, vai tartteeko mun olla huolissani? Oon ite ehkä sitä mieltä et on tainnut arkistuminen iskeä tähän suhteeseen ja ryminällä, mies ei taas osaa sanoa miksi käyttäytyy miten käyttäytyy.
Olen monesti yrittänyt kysyä vastausta tuollaiseen käytökseen, sillä eihän se nyt normaalia ole että suututaan esimerkiksi siitä, jos en aina satu vaikka kuulemaan mitä hänellä on sanottavaa. Ja aina saan vastaukseksi sen epämääräisen "en tiedä" fraasin. Tätä on nyt jonkun aikaa jatkunut, ja parina päivänä voin sanoa sen olleen sama vanha ittensä, kun oli seurustelun alkaessakin. Mut sit se palaa tohon samaan kaavaan.
Onko kellään muulla ollut tällaista parisuhteessa? Onko se ihan normaali ilmiö, vai tartteeko mun olla huolissani? Oon ite ehkä sitä mieltä et on tainnut arkistuminen iskeä tähän suhteeseen ja ryminällä, mies ei taas osaa sanoa miksi käyttäytyy miten käyttäytyy.
Vastaukset 5
Vanhimmat
niinpä niin. 10kk on todella lyhyt aika tutustua toiseen ihmiseen.. ja kun on jo puolen vuoden jälkeen muutettu yhteen, on arki koittanut todella nopeasti teidän suhteeseen.
ei ole helppoa kun vieraat ihmiset jakavat jokaisen neliön asunnossa jne.
Luultavasti avopuolisollasi taisi olla yhteenmuutosta täysin erilainen kuva kuin mitä todellisuus toi tullessaan.. puhukaa, repikää kaikki asiat auki..
jos ei arki helpotu, muuttakaa erillenne, en kehota heti eroamaan, kun olette vasta tuore pari.. mutta ehkä pieni yksityisyys, ja sen myötä ikävä, voisi muistuttaa miksi yhteenmuuttoa alunperin suunnittelitte.
Riitelyt syövät aivan liikaa voimia jotta niitä kannattaa pitkittää, nopeasti asioiden kimppuun vain!
Äijäs on selvästi jostain syystä mustasukkainen sinulle, onko menneisyydessäsi jokin provosoiva syy vai nykyisyydessä.
Keskustelkaa tilanne ehdottomasti auki, muussa tapauksessa se vain pahenee kun omat luulot ja ajatukset ruokkivat tunnetta lisää.
Ei ole normaalia. Kaikissa liitoissa riidellään joskus mutta kyllä elämän kokonaisuuden pitäisi aina olla reilusti positiivinen. Jos huonoja hetkiä on enemmän kuin hyviä, ovat asiat jo todella huonosti. Sen toisen kanssa vietetyn elämän pitäisi olla mukavampaa kuin yksin vietetty.
"Mitään ei herralle uskalla sanoa, kun suuttuu ihan vähäpätöisimmistäkin asioista."
Ei se suutu-EHKÄ se vetäytyy, koska pelkää sanoa suoraan mitä ajattelee. Johtunee lapsuudessa seuratuista kotiriidoista...kun on tarpeeksi nähnyt huutoa, ja pahaa mieltä lapsuudessaan, ei halua itseään ja omaa suhdettaan samaan sotkuun(kuin mitä vanhemmilla oli).
Tai sitten tässä voisi olla se syy, eli mies välttää riitaa, koska tietää häviävänsä sen pakosta-vaikka olisikin oikeassa. On tutkittu tosiasia, että naisten taito riidellä on lähes olematon, mies voi kyllä väittää vastaan mutta jossain vaiheessa se on nimenomaan mies, jonka on luovutettava jotta riita ratkeaa edes jotenkin.
Kun kahden ihmisen suhteesta otetaan VASTUU, mennään avioliittoon!
Silloin kummatkin sitoutuu elämän loppuu asti kestävään suhteeseen ja yrittää yhdessä löytämään riidoista ratkaisun, hyvän molemmille osapuolille.
Avoliittoon meno ilman sitoutumista suhteen eteen ponnistelemista on vain asumis- ym kulujen jakamista!
Siinä nainen häviää aina! Menettää vuosia, jolloin voisi löytää "oikean aviomiehen" ja jonka avioliiton turvaan voisi alkaa hankkimaan yhdessä lapsia - ennemmin tai myöhemmin.
En suosittele todellakaan avoliittoa, ellei vain joudu jakamaan asumis- ym elämänkuluja, mutta se on vain sitten tajuttava missä suhteessa mennään ja miksi?