Pientä seksiä?

Onko kellään (ollut) pidempiaikaista suhdetta pienen peniksen omaavan miehen kanssa? Tottuuko siihen, kun ei ole aiemmissa suhteissa moista vastaan tullut? Voiko siitä oikeasti (joskus myöhemmin) nauttia kun se ei tunnu missään? Ihan asialinjalla tätä kysyn, jotta tietäisin mitä tekisin..
16642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei mutta ihan älyttömän iso pimpu on tullu vastaan, heheheeee..

Äänestä

Mikä on pieni? Jokaisen miehen mielestä oma veitikka on ollut pahoiteltavan pieni, mutta samankokoisia ovat olleet.

Äänestä

Riippuu kuinka tärkeää itse yhdynnässä saatava nautinto sinulle seksissä on. Nautintoahan voi tuottaa myös käsin ja suulla tai apuvälineiden avulla.

Itse päätin muuten kivan, mutta vaatimattomasti varustellun miehen jättää, koska pidän "hydrauliikka"-osuudesta seksissä ja minulle on tärkeää tuntea miehen täyttävän minut.

Voisi kanssa kuvitella, että miehelle on vaikeaa pysyä kiihottuneena, jos kunnon kontaktia ei ole.

Asennoilla voi kokeilla parantaa puristusta ja tuntoa.

Jos sinusta tuntuu, että et saa seksistä nautintoa tai nautinto jää vajavaiseksi, ei se ajan kanssa mihinkään parane - ei kannata jäädä katkeroitumaan vaan vaihtaa kumppania - mitä pidempään päätöstä lykkää, sitä enemmän kirpaisee.

Äänestä
  • Onpa outoa. Kai mulla on sitten pieni alapaa koska en voi kuvitella miten miehen kalua ei vois tuntea :/

    Äänestä

  • Weird? kirjoitti:

    Onpa outoa. Kai mulla on sitten pieni alapaa koska en voi kuvitella miten miehen kalua ei vois tuntea :/

    Ei se tunteminen paljon lohduta, jos klitoris ei saa yhdynnän aikana kiihotusta myös sisäpuolelta. Eipä niissä emättimen seinämissä paljon tuntoa ole.

    Äänestä

  • 8+16 kirjoitti:

    Ei se tunteminen paljon lohduta, jos klitoris ei saa yhdynnän aikana kiihotusta myös sisäpuolelta. Eipä niissä emättimen seinämissä paljon tuntoa ole.

    Jos penis on niin lyhyt, että ei ylety G-pisteeseen, se todella vaikuttaa seksiin ja paljon.

    Äänestä

  • Weird? kirjoitti:

    Onpa outoa. Kai mulla on sitten pieni alapaa koska en voi kuvitella miten miehen kalua ei vois tuntea :/

    Sinulla ei vaan ole ollut miestä jolla on oikeasti pieni penis. Pienin, jonka olen kokenut oli hädin tuskin peukaloa isompi erektiossa. Penis ei esim. ylettynyt emättimen suuta pidemmälle takaapäin, eli kaikki asennot eivät yksinkertaisesti onnistuneet. Tämä todellakin haittaa seksielämää. Nainen on onnekas kun voi vaan vaihtaa seuraavaan, miestä ongelma seuraa koko elämän ajan.

    Äänestä

  • Kiitos asiallisesta vastauksesta! Samaa täyttävää tunnetta kaipaan niin paljon, että ei tee seksiä mieli tämän miehen kanssa ollenkaan. Lapsettomana alle nelikymppisenä tiedän mitä kaipaan ja tarvitsen, mutta vaikea on silti tämän vuoksi miestä jättää. Mutta pelkään juuri, että siirrän vain väistämätöntä.

    Äänestä

  • old_profile_53691 kirjoitti:

    Jos penis on niin lyhyt, että ei ylety G-pisteeseen, se todella vaikuttaa seksiin ja paljon.

    En tiedä miten isoja naisia olette, mutta kyllähän se tuntuu olevan enemmän niin päin, että miehillä tuppaa olemaan niin pitkä, että terska menee ohi G-pisteen.. ja miehet luulevat, että se tuntuu sitä enemmän mitä syvemmälle ährää..

    Äänestä

Jos päätät lähteä, niin muista olla hienotunteinen etkä pakauta päin naamaa että sun m***** on vaan liian pieni. Pahemmin et nimittäin voi miestä sanoilla lyödä.

Äänestä

Voi nauttia. Ei ole koosta kiinni. ELLEI sitten ole niin lyhyt että sillä ei oikeasti voi panna.Kokemusta on siitäkin.Jos erektiossa jää alle tulitikun mitan ja jos on vielä mahaa edessä niin ei se vaan oikein kyllä sillee perinteiseeen mennyt...

Äänestä

Et sää sitä pientä munaa tarvi jos se mies suostuu nuoleen sua?
Nimittäin lähes kukaan nainen ei saa emätinorkkua vaan klitoris.
Siihen ei edes tarvita mitään mulkkua ja ainahan voi käyttää tekosellaista.

Ongelma tulee vaan jos mies ei suostu nuoleen tai sormettaan ja haluaa väkisin vaan panna?

Äänestä
  • Siinäpä tuli suoraa tekstiä! Minusta ei kannata käskeä, koska eihän kaikki miehet tosiaan tykkää nuolla. Kannattaa kuitenkin ottaa asia puheeksi ja ehdottaa suuseksiä. Mistä sen tietää, vaikka hyvä suuseksi olisi teidän suhteenne pelastus? Itse olen kyllä sitä sorttia, että orkut tulee pienenkin kanssa. Sitä paitsi pieni mahtuu hyvin peppupuolellekin ;-)

    Eli älä nyt ihan heti jätä miestä vain tuon takia, jos muuta syytä ei ole.

    Äänestä

Ei sen kummempi ongelma kuin naisten rintojen koko. Jos koolla on väliä, sillä on väliä. Jos oikeasti toisesta tykkää, ei sillä ole väliä. Eikös se noin mene?

Äänestä
  • No on se vähän vakavampi asia se pieni penis... Miehen nautinto kun ei fyysisesti tyssää siihen tissien pienuuteen, kun taas liian pienen peniksen takia naisen nautinto voi todella jäädä saamatta. Naisen tissien koko on verrattavissa esim. miehen käsivarsiin tai muihin miehekkäisiin ominaisuuksiin. Niitä katsotaan, kosketaan ja niistä kiihotutaan mutta itse toiminta tapahtuu jossain muualla.

    Äänestä

Kyllä se koko vaan vaikuttaa. Itse ainakaa en pärjäisi pelkällä suuseksistä tai sormettamisesta saatavalla nautinnolla. Kyllä haluan sisääni jotain aitoa ja oikeaa, joka tuntuu jossain. Jos penis on pieni, ei se tunnu hyvältä. Ei juuri miltään. Niinku aikuisella miehellä olis pikkupojan vehkeet, ei paljo sytytä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piäni kirjoitti:

Onko kellään (ollut) pidempiaikaista suhdetta pienen peniksen omaavan miehen kanssa? Tottuuko siihen, kun ei ole aiemmissa suhteissa moista vastaan tullut? Voiko siitä oikeasti (joskus myöhemmin) nauttia kun se ei tunnu missään? Ihan asialinjalla tätä kysyn, jotta tietäisin mitä tekisin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu