Olen seurustellu jätkäkaverini kanssa reilu vuoden ja jo tässä vaiheessa alkuhuuma on laantunu, arki astunu kuvioihin ja tiedostan entistä enemmän molempien erilaisuuden. Mieheni on melkeinpä vastakohtani, vähän sellanen rentuhtava taivaanrannanmaalari, mutta kaikinpuolin aika perus mies. Ulkonäöstäänkään ei pahemmin huolehdi ja muihinkaan asioihin ei aina välttämättä kympillä panosta. Itse taas olen itsestäni huoltapitävä, hyvin estetiikan haluinen ja rakastan kaikkea kaunista ja kultturellia. Lisäksi tykkään noudattaa terveitä elämäntapoja ja elää jotakuinkin ekologisesti. Arvostan suuresti ja pidän elämän suolana mielenkiintoisia henkeviä keskusteluita kahvi/tee-kupin äärellä, enkä pahemmin kaipaa ympärilleni mitään meluista baaria. Mieheni kanssa taas keskustelemme aika arkipäiväsistä asioista ja monesti hänen ollessa luonani hän surffailee enimmäkseen netissä. Vähäisten avartavien keskustelujen lisäksi koen myös sen häiritseväksi, etten koe mieheeni mitään varsinaista "sielunkumppanuutta"/yhteyttä, eikä meillä ole paljon mitään yhteistä. Hänen kaverinsakin ovat enimmäkseen aika epämäärästä sakkia, jotka pössyttelevät usein ja ovat viinaan meneviä, joten en mielelläni vietä heidän kanssaan aikaa. Tullaan muuten ihan mukavasti juttuun ja seksi on hyvää, mutta jotenkin itse kaipaisin jotain paljon enemmän. Rakastan kyllä miestäni, mutta nykyään koen häntä kohtaan enää lähinnä kumppanuutta. Mieheni taas on edelleen rakastunu minuun ja kokee, että olen hänen elämänsä nainen. Tuntuu aivan kamalalle edes ajatellakaan, että murtaisin hänen sydämensä.. Olen ihan sekaisin mitä tekisin. Toisaalta tuntuu paremmalta olla parisuhteessa kuin sinkkuna. Tätä suhdetta ennenkin olin 2 vuotta sinkkuna ja tämä on kuitenkin ensimmäinen "pitkä" suhteeni. Olen myös sitä miettinyt, että olenkohan vaan liian vaativa ihminen ja onkohan niitä samanhenkisiä about 25-30-vuotiaita miehiä ylipäänsä olemassakaan.
Kahden vaiheilla..jättääkö vai ei?
oman tien kulkija
986537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
kuulostaisit unelmakumppanilta, harmi vain, että olen itsekin nainen. Ajattelen juuri tuolla tavalla monista asioista, jos en olisi hetero, tulisin heti paikalla iskemään sinut. Tiedän, että joissakin harvoissa miehissä on tuollaisia ja sitä minäkin haen. :) Muuta en osaa sanoa kuin että itse en ole alkanut tuollaisiin suhteisiin, koska olen ehkä liiankin romantikko siinä mielessä, että tiedän, että jostain löytyy se, joka klikkaa joka osa-alueella täydellisesti, tuntuu oikealta ja on oikea. Tuntuisi, että tekisi itselleen väärin, jos alkaisi suhteeseen, joka ei tuntuisi oikealta.
Täytyisi olla nukkumassa jo tähän aikaan mutta en malta olla kommentoimatta tekstejä. Itse tapasin sattumalta itseäni kypsemmän naisen, joka juuri sai kuvailemasi "pehmeät" puoleni itsestäni esille. Valitettavasti hän on ollut esteellinen pitämään yhteyttä työkiireiden takia, mutta sisimmässäni odotan hänen näkemistään. Minulla on myös pelko, että hän on ymmärtänyt minut väärin, enkä ole tällä välin edes päässyt kunnolla keskustelemaan asioista.
Haluaisin tutustua tähän mysteeri-naiseen, sillä en tiedä hänestä oikeastaan mitään. Minulla on kuitenkin tunne, että voisin saada hänestä hyvän ystävän, vaikka miesten tapaan pidän häntä puoleensa vetävänä. Erityisesti pidän tavasta, jolla hän kuuntelee minua, mutta hänessä voi olla myös muita valoisia puolia, jos saan mahdollisuuden oppia tuntemaan hänet paremmin. Vaikka seurustelenkin, niin mielestäni tällainen ystävyyssuhde voi olla ristiriidaton, jos pitäytyy asioihin josta kumppanille voi kertoa.
Jos jo vuoden seurustelun jälkeen koet -ja olet tietoinen siitä- ettette ole sielunkumppaneita (siinä merkityksessä kuin ihmiset yleensä puhuvat) niin eroa. Elämä liian lyhyt sellaiseen, paljon on olemassa parisuhteita jossa rakastetaan, ollaan rakastuneita ja kaiken tuon päälle parhaita ystäviä. Sinäkin voit löytää sellaisen suhteen, niinkuin poikakaverisi voi löytää sen jonkin toisen kanssa.
tämä oli alkup viestiin, ei sinulle "ikävä erästä", pahoittelen vahinkoa :)
Voi hyvänen aika. Kun ulkonäkö on niin tärkeä, niin hommaa nyt itsellesi joku trendikäs neitimäinen sipsuttaja "mieheksi".
komppaan :)
Kuulostaa ihan sille, että toinen on nainen ja toinen on mies :) ..toinen ei ole tyytyväinen elämäänsä ja kuvittelee jonkun neitimäisen sipsuttelijan muuttavan tilanteen. NOT.
No ne pössyttelijät yleensä ovat alakulttuuri ulkonäöstään tärkeitä sipsuttajia.
ja missäköhän vaiheessa aloittaja puhui pelkästään ulkonäöstä. Jos pariskunta elää aivan eri (arvo)maailmoissa, on aivan normaalia miettiä, voiko suhde kestää.
Taas vaihteeksi PROVO Suomi24:n pikkusieluiselta ja kateelliselta sihteeriltä...hohhoijaa..
Se kestää, tai ei. Niinkuin parisuhteet yleensä. Näin se vaan on.
No ei kestä, mies ei muutu tuosta mihinkään, pössyttelee ja jatkaa baarissa istumista.
Yleensä ei kestä täydelliset vastakohdat! Jos ei ole mitään yhteistä, niin johan tuo järkikin sanoo jo jotain! Jos pelkkä sekstailu on kummallekin se IN-juttu, niin silloin ok, mutta elämässä täytyy olla muutakin.
Miten niin erilainen? Hei, kuullu kappalejaosta... tai mitä oot puuhannu äikätunneilla?
voisi enempää naisissa vihata, kuin vertailua "liiallisen erilaisuuden välillä".
Milloin on liian boheemi, milloin on liian nörtti, milloin on liian rento, milloin on liian tiukkis... BLÄÄ, BLÄÄ, BLÄÄ, ETKÖ SINÄKÄÄN KEKSI ELÄMÄÄSI MUITA ONGELMIA, KUIN TÄMÄN?
EROA SITTEN, TOIVOTTAVASTI SAAT TILALLE SEN HAAVELEMASI VIRKAMIESTYYPIN, JOLLAINEN ISÄSIKIN ON.
NAISIA EI KANNATA YRITTÄÄ MIELLYTTÄÄ, EI SENTIN VERTAA.
OLEN MIELUIMMIN YKSIN, KUIN YRITÄN MIELLYTÄÄ
JOTAIN TIUKKAPILLUA, JOLLE EI KELPAA MIKÄÄN, EIKÄ KETÄÄN.
Oletko pössyzombie? Vai miksi vaahtoat virkamiehistä ja toisten isistä? Alapää läpät kyllä ihan ala-arvoisia ja älä nyt vedä kireänä herneitä nenään vaikka joku olisi sinut jättänytkin :D
Onko löysä kenties parempi?
aivan oikein,mitä pirua yrittää olla mielin kielin helpompaa olla yksin kuin kahtoa jotain nipottajaa
Mitä hittoa raivoat siinä senkin mielipuoli? Ei parisuhteesta tule mitään jos pariskunnalla ei ole MITÄÄN yhteistä, ilmeisesti järkesi ei juossut aivan sinne asti. Ja eikö maailmassa ole olemassa kuin jotain virkamiehiä ja alkoholisoituneita pössyttelijöitä? Luulen että siihen väliin menee paljon muunkinlaisia, kunnollisia miehiä. Sinä selvästi kuulut noihin pilvipäihin kun noin paljon näytti kolahtavan hermoon..
Kyl se vähän noin on. Henkeviä keskusteluja kahvi-teekupin ääressä. Voi hitto.
Mitä ne naisten henkevät keskustelut mahtavat olla.....?
Kuule turha jäädä tuleen makaamaan. Jos asiat häiritsee alkuun, ne tulee varmasti häiritsemään myös loppusuoralla. Kyllä niitä oikeata kultakimpaleita varmasti löytyy vaikka se irtiotto tiukalta saattaa kuulostaakin. Eivät kaikki nuoret miehet ole taivaanrannanmaalareita eikä varattuja, tuollainen erilaisuus repii rikki vielä jossain vaiheessa totaalisesti.
On nykyään vaikeeta löytää suht ok nainen.Ennen oli ihan toisin.
Ittepä sen tiedätte! Kukapa sivulliin täsä ny rupeis ennustajaeukoks teitin asioit puimaan? Ei sitä sivueläjät tied, kui teitil ittel tulee meneen.
Nähtävästi olet parisuhteessa se kireämpi ja kaavamaisempi osapuoli. Jos miehesi ei pössyttele joka viikko pakonomaisesti, niin mitään hätää tuskin on. Liika pössyttely taas tekee ihmisestä enemmän tai vähemmän zombien jonka maailmakuva värjäytyy pössyttelyn valossa. Itse Ääripössyttelijätkin pitävät itseään äärimmäisen älykkäinä tai muuten ihmissuhteiden guruna, vaikka totuus on jotain ihan muuta. Kimpassa kaverien kanssa sitten tuetaan naiivisti toisten "viisautta".
Mieti onko miehesi mies joka pössyttelee silloin tällöin vai pöpssytelevä ikirenttu maailmaa muka parantava renttu.
Se on kemiasta kiinni.
Ja taas KEMIA. Eikö se jo ole vanhaa hapatusta..................................?
Se on valitettava totuus, että yleensä sellaiset pohdiskelevammat tyypit joilla on jotain sanottavaa ja kiinnostusta muistakin kuin arkisista asioista eivät ole niitä kaikkein ulospäin suuntautuneimpia. Naisistakin iso osa tuntuu näin miehen näkökulmasta todella tyhjäpäisiltä juurikin siitä syystä, että nämä kanalaumat pitävät isointa meteliä itsestään. Esimerkiksi linja-autossa sellaisen kovaan ääneen omia henkilökohtaisia asioitaan puivan naislauman kyllä huomaa mutta monesti se hiljaa istuva nutturapää jää huomaamatta. Tosin en tarkoita, että huomaisin tämän kanalauman jotenkin positiivisessa merkityksessä vaan päinvastoin.
En ole parisuhteessa ja joskus kyllä tuntuu siltä, että löydänkö koskaan sellaista naista jonka kanssa oikeasti haluaisi elää kahdestaan. Kuitenkin se henkinen puoli kantaa paljon pidemmälle kuin se ulkonäkö. En usko, että ihmisten täytyisi olla täysin samanlaisia mutta yhteiset kiinnostuksen kohteet tuskin vaikeuttavat elämää.
Olipa sinulla kiinnostavia ajatuksia, etupenkin mies. Jos olisin nuori nainen, pyytäisin kuulla niitä lisää. Oma suuri ongelmani oli, että ulkonäkö (luojanluoma)
vei kaiken huomion, enkä ikinä tavannut miestä, joka olisi katsonut sen alle. Se ei ollut herkkua. Sielunkumppani jäi kohtaamatta.
Mikset voisi vieläkin kohdata sielunkumppaniasi? Itse en ole nuori, mutta en aio luovuttaa. Olisi ihanaa kohdata mies, joka tuntuisi omalta. Vääriä on tullut vastaan liian kanssa.
Mitä ihmeellistä tossa etupenkin miehen kirjoituksessa nyt oli ? Kyl naiset on hel-
polla höynäytettävissä, kun joku puhuu olevinaan jotain syvällistä... Tossa ei nyt mi-
tään ennenkuulumatonta ole. .Ja pisteitä tulee....
Ketä tässä nyt on höynäytetty ja millä? Totesin vain, että monessa tilanteessa ne omasta näkökulmastani mielenkiintoisemmat ihmiset jäävät taustalle kun ne ei niin mielenkiintoiset vievät sen kaiken huomion. Itse ihmisenä pidän enemmän tietyistä asioista joista suurin osa ei tunnu pitävän. En vedä kännejä juuri koskaan koska en pidä siitä. Mielummin viettäisin lauantai-iltaa hyvän ruoan parissa jutellen kuin, että olisin mesoamassa jossain baarijonossa ja illalla kebabit rinnuksilla taksijonossa.
Nautin elämästä mielummin selvin päin ja tästä syystä erotun aikalailla siitä isosta massasta Suomalaisa nuoria. Seurustelukumppanilta en nyt vaadi mitään uskomatonta sielunkumppanuutta mutta sellainen hiukan samanlainen elämän asenne ja kiinnostuksen kohteet olisivat jotenkin suotavia. Tarkoittaako tämä, että olisin mielestäni jotenkin syvällisempi kuin muut niin tuskin. Se tarkoittaa vain sitä, että pidän erinlaisista asioista kuin se äänekäs massa ja ne samanlaisista asioista kanssani pitävät naiset tuskin ovat sitä äänekkäintä ja helposti huomattavinta porukkaa tai ainakaan itse en ole heitä hirveästi tavannut. Sama koskee varmasti miehiä ja siinä samalla itseäni.
En tiedä, voiko sitä kutsua luovuttamiseksi; totesin vain kokemuksen kautta, että elämä muuttui paljon mukavammaksi, kun en enää "päivystä" joka paikassa sitä potentiaalista miestä, vaan elän vaan ja suhtaudun ilman tiuhaa suodatinta ihmisiin ihmisinä, sukupuoleen katsomatta. Toki olisi mukavaa, jos joku merkittävä tulisi vastaan, mutta en voi sitä puusta veistää.
Et sä nyt mikään poikkeus ole. Ei sitä äänekästä massaa sen enempää ole, ne kai nuomataan vaan helpommin.. Jotenkin vaan ihmetyttää kun joku kirjoittaa vähän niinkuin syvällisempiä, niin naiset muka haluaisivat tällaisen miehen.
Todellisuus on usein kyllä muuta... Niille hiljaisimmille miehille jää yleensä ne
rumimmat naiset, ja meluajat saavat ne parhaat... Niin mutta sulle ei ulkonäkö
ollutkaan tärkeä vai ? En minäkään äänekkäistä naisista, enkä yleensäkään äänekkäistä ihmisistä pidä.
No eipä tuossa nyt vielä mitään naisten suurta jonoa ole kirjoituksen perään ilmestynyt ja plussan painajathan nyt voi olla kaikki vaikkapa miehiä. Hiljaiset eivät osaa tuoda itseään esille sen olen huomannut itsessäni. Ei osaa tai halua pitää itsestään meteliä niin siinä jää helposti paitsioon.
En sanoisi, että ulkonäkö on tärkein ominaisuus ihmisessä vaikka kyllähän sillä nyt jotain merkitystä on ja jokaisella on varmasti omat mieltymykset. Mutta olen tavannut todella kauniita naisia jotka ovat todella todella rasittavia henkilöitä. Sellaisia joita ei vain yksinkertaisesti jaksa kuunnella paria minuuttia pidempään. Se viehättävyys voi kadota hetkessä kun nainen avaa suunsa. Ulkonäkö voi pettää.
Ei kai tosta nyt voi paljon erimieltä olla. . Ulkonäkö muuttuu, ja niin voi luonnekin
muuttua. Ulkonäköön sitä ensin ihastuu, eli on sillä merkitystä. Jotenkin on vaan
sellainen tunne, että ulkonäöstä kuvastuu ihmisen luonnekin.. . Niin jokaisella on omat mieltymyset, niin tavoissa kuin ulkonäössäkin...En vois kuitenkaan sellaisen kanssa aloittaa suhdetta jos ulkonäkö ei miellytä. . Mielummin vähän sopimatto-
mampi luonne, kuin ulkonäkö. .Toinen toista muokkaa....
HELLANLETTAS SENTÄÄN!
Mihin tämä maailma on mennyt kun pitää Suomi24 keskustelupalstalla kysellä MUILTA ihmisiltä mitä tehdä oman parisuhteensa kanssa!
Eikö kannattaisi miettiä miltä itsestäsi tuntuu ja mahdollisesti keskustella RAKENTAVASTI MIEHESI KANSSA ASIASTA??
Eikö kukaan osaa enään itsenäisesti päättää yhtään mitään?
Keskustelu on hyvinkin ok. Tällainen foorumikeskustelu on mielestäni yhdenlaista parisuhdeterapiaa, saa uusia näkökulmia. Suomalainen on monesti sellainen jurottaja. Netti on omiaan just meille, edes täällä avaudutaan.
mikään. Ensin halutaan joko "vähän boheemi" ja sitten kun ollaan aikansa häntä katseltu alkaakin jo kyllästyttää. Virkamiesmäinen tyyppi halutaankin kehiin tilalle, hänen kanssa on kiva perustaa perhe, sitten valitetaan (heti, kun vain silmä ja korva vältää sille bestikselle), että miten tylsä mies mulla onkaan.
Itketään silmät punaisiksi, kun haikaillaan sen "boheemin perään".
Hoh, hoijaa, älkää vaan tehkö sitä virhettä, että annatte naiselle pikusormen?
Hän näes vie seuraavaksi koko käden, eikä lopuksi mikään riitä hänelle.
Pillunsaamisen vuoksi ei kannata suostua ihan mihin tahansa.
Uskokaa jo! Naista ei voi, eikä kannata yrittää miellyttää,
eivät nuo raukat tiedä edes itse, mitä haluavat.
Syyttävät aina miestä, vaikka vika on siellä heidän omassa päässään.
On aina oma valinta kuinka tärkeäksi kokee muut jutut ja parisuhteen. Tuskin kaljaa juovista ja pössyttelevistä kavereista olisi haittaa tai miehenkään satunnaisesta pössyttelystä jos niitä aloittajan kaipaamia syvällisiä keskusteluja olisi enemmän, ja vaivauduttaisiin katselemaan toisen ajatusmaailmaa vähän enemmän. Kaipaan miehenä samanlaista, vaikka siinä on jo vähän yhteensattumaa että sattuu samoista asioista keskustelemaan syvällisen nautittavasti. Se vaatii luottamusta ja toisen huomioimista molemmilta. Eikö toisen tarpeiden huomioiminen ole pitkän suhteen kulmakivi?
Tässä on kyse ihan vaan miehen prioriteeteista: vähemmän nettiä ja enemmän panostusta keskusteluihin. Ehdotappa että kun mies on seuraavan kerran menossa nettiin jollekin muulle kuin laskuja maksaan tms että kävisitte vaikka puistossa kaikessa rauhassa tai jossain missä voi keskustella... tai vaikka vain löhöilisitte kaksin ja ihmettelisitte maailman menoa.
Jos pelkkä pillu kiinnostaa niin ainahan on yhenyönjutut ja pintaparisuhteet seikkailumielellä. Ei ole vaikeaa jos otat sen asenteen etkä pidä itseäsi luuserina ja menneisyytesi vankina. Pää kylmänä valomerkkiin asti, sitten hereille. Mene semmoisiin paikkoihin joissa viihdyt niin samanhenkisiä seksikumppaneita on paljon helpompi löytää, nimim. hevari diskossa.
Ja tiedän kokemuksesta että tulet onnettomaksi jos mies ei ole kiinnostunut syvällisistä keskusteluista ja sinun huomioimisesta. Ei kannata pitkittää jos asia on niin.
justniih mikä ihme meitä naisia vaivaa!!!!!!!!en mäkään kikulin saamisen toivossa tee ihan mitä tahansa saadakseni sitä,miksi miesten pitäis nöyrtyä ja alentua olemaan jotain mitä ei ole ,aitous kunniaan
Pitääkö kahteen kertaan kirjoittaa samaa tuubaa vähän eri muodossa tähän keskusteluun? Kummallinen päähänpinttymä näyttää olevan jostain "virkamiehistä". Niinhän se taas olikin että maailmassa ei ole kuin kahdenlaisia miehiä, virhamiehiä ja kotona makaavia pilviveikkoja. Sinä olet selvästi jälkimmäinen koska pidät heitä parempina kuin "virkamiehiä". Ei sinä ketään tule kyllä saamaankaan, ei pelkoa..s
Naiset on jääneet lasten tasolle.... Pitääkö se sittenkin paikkansa, että naiset ovat
hyviä vain yhteen tarkoitukseen, niinkuin muistan jonkun joskus sanoneen....
En haluais sen olevan niin..
nimittäin eroilmoituksen. se on tosi raskasta olla henkilön kanssa ,joka on lähes joka asiassa itsesi vastakohta. aina yhdistävä tekijä on siinä tapauksessa seksi ja sen on oltava tosi hyvää että jaksaa yli puol vuotta.
ASIALLISESTI vastaten kysymykseesi:
et ole liian vaativa. Kuulostaa siltä että olette hyvin erilaisia ja että asia tuntuu vaivaavan sinua. Eihän kukaan tietenkään voi, ulkopuolinen, sanoa mitä sun pitäisi tehdä, mutta ihan varmasti löydät miehiä jotka ovat paljon lähempänä sinua arvoiltaan ja elämäntavoiltaan, jos päätät erota tästä nykyisestä. Uskoisin itse että vastakohdat ei täydennä näissä asioissa toisiaan, vaan on helpompi olla onnellinen kun on samanlainen elämänasenne.
Hyvänä ohjeena, voit miettiä että mitä tekisit jos et pelkäisi. Jäisitkö vai jättäisitkö.
ASIALLISESTI vastaten, jos puolen vuoden jälkeen alkaa ahdistaa kumppani ei ole oikea.
Rakkautta tuosta ei tule.
Olette ihastumisen siinä vaiheessa, jolloin mietitään, mitä tehdä.
Jos jäät, muuttuu rakkaudeksi, jos lähdet , unohtuu.
Niin se vain menee.
JÄTÄ
Kuulostaa ihan tavalliselta parisuhteelta.
Kumppanuus on rakkauden perimmäinen päämäärä.
Tähtää siihen ja kestä, niin se vaan menee !
Jos tuollaista mietitkin niin eroat. Mielestäni en näe teillä tulevaisuutta kirjoittamasi perusteella. Olen elämää nähnyt ja nuoresta lähtien seurustellut. Viimeisimmät 2 suhdetta kestivät n. 11vuotta (ei lapsia) ja erojani en ole katunut. Nyt olen mielestäni vasta löytänyt oikean ja "etsiminen" on kannattanut. Ole itsekäs sillä kyllä sinulle sinun arvojasi vastaava kumppani löytyy. Ei se mies siitä muutu etkä sinäkään.
miehen kokemuksella kirjoitan että samanlaista alkuhuumaa se oli minullakin ,tosin kyllä epäilin että tää on liian hyvää ollakseen totta ja pahat aavistukset toteutuivatkin muutaman kk.perästä aivan odottamatta kun olis ite piru ollut irti , aiheeton mustisraivo ja käsittämättömän pienestä asiasta se riita repes koko yönyli kestäväksi riidaksi.Itse en jaksanut enää edes riidellä mutta sitä vikinää ja haukkumista riitti aamuunasti.Kyllä hän sitten senverran leppyi itsestään senverran että pyyteli anteeksi käytöstään mutta nää raivarit tuli myöhemmin taas kuvaan juuri silloin kun niitä vähiten odotti ja lopulta oli niin väsynyt tähän ihmiseen että oli pakko tehdä ratkaisu joka ei ollutkaan helppo kun hänellä on kuin kaksi persoonaa,niin rakastava ja niin repivän karmea hirmumyrsky. Lopulta se minunkin rakkaus häneen hiipui kun sen riitelyn seurauksena olin aina ihan paniikissa koska ei siihen voi vastata mitenkään muuten kuin paeta mahdollisimman kauas. Ei se ihmisten erilaisuus tee toisistaan keskenään sopeutumattomia mutta ei sitä kaikkea raivoamista pidä toisen niskaan aiheettomasti kaataa,voihan sitä purkaa muuhunkin jos on pakko.
Kannattaa miettiä asian ottamista vakavalla tasolla puheeksi. Asioista pakeneminen ei ainakaan auta. Ota miestäsi kädestä kiinni ja anna hänelle mahdollisuus parantaa tapansa, tai että etsitte yhdessä tien onneen, niin että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Pyrkikää avoimuuteen ja yritä saada miehesi puhumaan, tällöin avoimuus ja asioiden ratkominen helpottuu. Ei kannata antaa ensimmäisen vuoden hämätä, usein se menee huumassa ja pidemmän päälle todellisuus valkenee toisesta ja siten myös ihmisetkin "muokkaantuvat". Kuitenkin selkeästi välität hänestä. :)
Jos häntä kiinnostaa luonasi enemmän nettisi kuin sinä itse, niin ei hän välttämättä muista huomioida sinua muulloinkaan. Oma entinen renttu oli tuollainen ja lopulta alkoholi vei hänet lopullisesti mukanaan.
Lähde tuollaista suhteesta.Olette totaalisesti erilaisia. Jos sen jätkän kanssa menet naimisiin, niin siitä tulee sinulle yksinäinen avioliitto. Se ei ole yhtyeistä onnea.
Ja yksinäinen myös miehelle. En usko, että hänkään on onnellinen. Vuorovaikutuksen puutteet huomaa kyllä molempi osapuoli.
Mielestäni ap ja hänen kumppaninsa ovat liian erilaisia. Ja erot ovat sellaisia, ettei niitä millään keskusteluilla paranneta.
Jos jo nyt mietit tuollaista, ei tule pidemmänpäälle paremmaksi. Tulet ärsyyntymään jatkossakin. Suosittelen valitsemaan itsellesi miehen jolla on samat kiinnostuksen kohteet. Onhan niitä pariskuntia jotka asuvat tuollaisissa tapauksissa yhdessä mutta onko se niin onnellista? Monet velvotteesta kun on lapsia.
Jätät sen rentun .Kun tulee lapsia se sua hakkaa ja komentaa ,hyvä jos hengissä selviät .On niitä oikeita miehiäkin kun vain etsit ja odottelet .
Pidä kiinni suhteesta, älä nyt vielä jätä. Ero on aina vaikea, eron kokeneena tiedän että luopuminen on helppoa vaikka parisuhde toimii. Lapset on tehtävä heti, itse petin ja tulin petetyksi. Lapsia ei kannata tehdä pettävään suhteeseen.
"Toisaalta tuntuu paremmalta olla parisuhteessa kuin sinkkuna." Tämä lause mielestäni kertoo kaiken. Jos et ole suhteessasi onnellinen tai et näe itseäsi tämän miehen kanssa 10 vuoden kuluttua, on aika erota. Koskaan ei voi tietää kestääkö parisuhde, mutta jos jo tällä hetkellä vuoden seurustelun jälkeen mietit eroa, niin en usko tämän ihmisen olevan sinulle sopivin kumppani.
Itselläni on ihan samanlainen tilanne! Olemme olleet parisuhteessa jo useita vuosia, ihan teini-ajoista asti. Olemme täydelliset vastakohdat: itse olen ihmeellinen haahuilija, luova kun taas mieheni on enemmän insinöörimiehiä ja ajattelee asiat sen mukaan. Rakkauteni parisuhdetasolla on hiipunut jo pitkän aikaa, mutta välitän miehestä silti todella paljon. Olemme juuri eronneet ja se oli hyvä ratkaisu. Ilman riitoja tai mitään muutakaan erityistä syytä on hyvä olla näin. Kavereina pysytään, jaetaan ilot ja surut. Vuosien aikana on kuitenkin koettu yhdessä kaikenlaista. Omahan päätöksesi on, mutta tässä vain pala omaa tarinaani. Mieti kuitenkin tarkkaan ja tutkaile tilannetta..
miten ette nyt ymmärrä, että nainen on yleensä luonteeltaan juuri ap:n kaitainen, luonnostaan.
Ja mies useimmiten just kuvaamanlaisensa hyssykkä.
Ota puheeksi reilusti, että tämä suhde on nyt epätyydyttävä, ja epäilyttää sinua.
Kato, miten reagoi.
Jos reagoi, on rakkautta, jos ei , siitä sit voi tehdä hyvällä omallatunnolla päätöksen, ettei jatka suhdetta.
Ylipäänsä odotukset eivät täyty sen takia, ettei niistä edes puhuta kahden kesken, oikein istuta alas ja jutella, mitä kumpikin parisuhteelta kaipaa.
Aloittakaapa aktiivinen keskustelu, niin selviää, onko tympääntymistä, vai oletteko vain eksyneet tähän nykyiseen mulle- kaikki- heti.- vaivatta.
Oikea suhde kun vaatii että kestää sen arkisen ja tavallisen.
Lähde! Jos jäät, matka ei varmasti tule olemaan helppo.. Itse jäin lähes tulkoon vastaavanlaisessa tilanteessa ja nyt meillä on lapset ja yhteinen koti ja vuosien varrelle on mahtunut ongelmia ihan riittämiin eikä viina niistä lainkaan vähäisimpänä. Enää en mieti lähtemistä vaan toivon ja teen parhaani, että saamme suhteemme toimimaan näillä eväillä, mitä meillä on. Älä sinä kuitenkaan jää vain sen vuoksi, ettet uskalla pahoittaa toisen mieltä tai pelkäät yksin jäämistä!
Miksi edes ajattelet suhteen jatkamista, kun et koe mieheesi minkäänlaista sielunyhteyttä. Teitä pitää yhdessä vaan yksinäisyyden pelko, seksi sekä se seikka että sinua imartelee että mies sanoo olevansa sinuun rakastunut.
Senkin kanssa voi olla niin ja näin. Ehkä mies vaan kokee että hänen kuuluu sanoa niin, kun yhdessä olette.
P:S: roikkumista pitkittää myös se, että kyseessä on kuten kerroit vasta toinen pidempi suhteesi. Ilmeisesti pelkäät epätoivoisesti että jäät taas singlenä hortoilemaan.
Itse sorruin aikoinaan ei-rakkaussuhteeseen. Voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä: ei kannata.
Joo erota kannattaa jos ei ole onnellinen. Mitä pidempään vetkuilee huonossa suhteessa sen pahemmalta tuntuu eron jälkeen. Miksi olen pilannut elämäni tuollaisen ääliön kanssa? Ja sitten olleen katkeria koko loppu elämä , onnea! Kun löytää sen oikean rakkauden. Mistä ei ikinä halua erota. Kumpikaan. Niin tietää olevansa oikeassa paikassa. Tietää tekevänsä oikein jokaisena hetkenä eikä koskaan halua loukata kumppaniaan. Syvälliset keskustelut ja Pitkät rakastelut kruunaavat suhteen eroottisen latauksen joka on muodostettu pitkillä esileikeillä ja kumppania kiihottavilla kosketuksilla ja puheluilla ja viesteillä. Kun sitten saa rakkaansa käsiinsäon taivaassa. Ihanaa Joulua ja syksyä. Pysykää lämpinä ja rakastelkaa kiihkeästi :) Onnea eronneilla ja varatuille ja kumppanin vasta tapaaville :)
Taas tullaan siihen, että naiset rakastuu renttuihin, mutta arjen mukaan tulon jälkeen huomataan, ettei sovitakaan kunnolla yhteen.
Aloittajalle; ole liian vaativa. Kannattaa puhua asioista keskenänne.
Minäpäs rakastuin kunnon mieheen(=raitis, savuton ja työssäkäyvä) ja sit löysin renttumaisia hänestä piirteitä niin jätin.
Korjaus ylempään oli tarkoitus sanoa että et ole liian vaativa.
voi se samanhenkinen jostain löytyä
tässä sen näkee et naisille mikään ei kelpaa. Aina täytyis olla se täydellinen eikä yhtään vikaa saa löytyä. Varmaan jättäisit miehes heti jos löytyis joku parempi mies, paremman näköinen. Ja omakehu haisee taas niin perke..leesti et luulet olevasi parempi kin muu. jo et ole tyytyväinen niin jätä se mies mut näytä toi tekstis sille ensin..
Sydämen särkeminen on aina masentavaa. Toivottavasti teillä löytyy se yhteinen tie vielä.
Miksi parisuhteessa aina odotetaan, että toinen olisi mahdollisimman samanlainen? Itse ainakin hyväksyn erilaiset tavat jos kumppanikin hyväksyy omani.
Yläpään kautta ensin tutustutaan ja sitten alapäänkin hommat sujuu muitta mutkitta. Se on todellista onnea että voimme olla samalla aaltopituudella uskosta, politiikasta, työstä, lomista,sukulaisista, matkoista,lapsista ja niiden kasvatuksista ja harrastuksista. Sitten seksi seksi sujuu ja siitä molemmat nauttii paljon hyvin, paljon.Lähde pois suhteesta ennenkuin on liian myöhäistä. Mitä menit nussimaan jos ja kun et tiennyt millainen kaveri todella on?
Sitä on vaikeaa sanoa onko samanhenkisiä 25-30-vuotiaita miehiä olemassa ihan vain sen takia koska ihmiset ovat erittäin yksilöllisiä ja jos joku edes jokseenkin vetää puoleensa niin en menisi sanomaan että samanhenkiset vetää puoleensa. On kuitenkin enemmän tietynlaisia samanhenkisiä miehiä joihin naiset enemmän kohdistavat huomionsa ja vähemmän ns. erilaisia miehiä johon vain tietyt yksilöt kohdistavat huomionsa, joten jos koet miehesi olevan samaa rataa mihin suurin osa naisista kohdistavat huomionsa niin kyllä varmasti löytyy lisää.
Tässä on ainakin yksi saman henkinen mies. Pitkään olen kumppania etsiskellyt ja päädyin saman kaltaiseen ratkaisuun kuin sinä, mutta ei siitä mitään tullut. Tai alun perinkään siitä ei voinut tulla mitään. Se oli periaatteessa vain hätäratkaisu. Ehdottomasti on saman henkisiä miehiä olemassa. On vain niin äärimmäisen hankala tutustua kehenkään kulturelliin naiseen, koska ei ole mitään paikkaa missä sellaisiin tutustuisi ainakaan tällä hetkellä.
S24 etusivulla olleen kuvanne perusteella pika-analysoin tilanteenne.
Jos olet LUOKO ja ajat lyhytmallisella uudehkolla VW Golfilla (punainen!), niin suhteenne ei voi kestää!!
Itse asiassa, tuossa tapauksessa, tilanteesi ollessa ylläolevanlainen, et tule ikinä saamaan miestä itsellesi olipa hän minkälainen tahansa.. ;(
Seksisuhdekaan ei ole kestävä, ellei olla henkisesti samoin ajattelevia. Seksissä vaan laukaistaan ja se on siinä. Muu aika riidellään.
Ei tuo erilaisuus ainakaan helpota tilannetta kun aikaa kuluu. Tulee se kyllästymisen tunne ja outous ja uutuuden viehätys häipyy. Kokemuksesta sanon. että ei kannata uhrata elämäänsä turhiin tyyppeihin. Jo nyt mietit miten pääset siitä eroon. Kun aikaa kuluu niin yhä enemmän mietit miten pääset siitä eroon ja olet yhä enemmän nesteessä sen kanssa. Lopulta tulee se tunne, että joudut tekemään jonkun pakkoratkaisun ja repimään ittes irti tai vaihtoehtoisesti näännyt itse.
Aika erilaisilta tosiaan kuulostatte, eikä se ole mielestäni kovin hyvä asia. Lisäksi hieman ihmetyttää, että kerrot juuri seksin pelaavan hyvin, mutta muuten ei ole niinkään. Kuitenkin tunnet häntä kohtaan kumppanuutta, mikä mielestäni edellyttää mukavaa, antoisaa yhdessäoloa. Tietty sanoja voi käyttää eri merkityksissä.
Hyvä seksi voi mielestäni jonkin aikaa pitää pariskuntaa yhdessä, mutta entä sitten kun intohimo alkaa hiipua. Mistä mielenkiinto toiseen silloin, jos ei oikein arvostakaan toisen tekemisiä, kuten hieman tekstistäsi voi päätellä.
Mutta saattaahan suhteenne toimiakin. Ihmissuhteet ovat monesti aikamoisia mysteerejä. Ja saattaahan miehessäsi olla paljon sellaisia hyviä ominaisuuksia itsesi kannalta, joita et tähän laittanut tai et ehkä ihan tiedostakaan.
Avauksen postaaaja on kuvansa perusteella on hippi, eli:
>> pössyttelijät yleensä ovat alakulttuuri ulkonäöstään tärkeitä sipsuttajia.
Mikä tässä nyt on ongelma? Ilmeisesti sinä, joka haluat olla vaan sitä iänikuista harmaata massaa, joka ei uskalla rikkoa odotuksia millään tavalla, koska mietit mitä ne _muut_ ajattelevat. Jos vaikka opettelisit elämään omaa elämää ja p*skat nakkaisit toisten olettamuksista.
Toivottavasti teet oikean päätöksen ja löyrät onnen.
Jos etsit täydellistä niin tulet pettymään. Mies rakastaa sinua vaikka varmasti huomaakin että teillä ei ole paljonkaan yhteistä.
Minä olen sellainen että en välitä liiasta puhumisesta enkä analysoinnista. Puhutaan suhde puhki mielestäni, alkuun se on kivaa, mutta viimein tulee liian tutuksi ja alkaa kyllästyttämään sekin.
Miestä et voi muuttaa, joko sopeudut, tai palaat sinkuksi.
Eihän keskustelut useinkaan varmaan suhdetta koskettele. Täytyy myöntää näin naisenakin, että keskustelut suhteen tilasta ovat aika puuduttavia. Mutta keskustelut noin yleensä voivat velloa laidasta laitaan. Kaikkien kanssa keskustelut eivät ole kovin kiinnostavia, toisen kanssa taas jännittäviä ja inspiroivia. Se johtuu monista asioista, kuten erilaisista kiinnostuksista, tavasta ajatella, reagoida toisen puheeseen, huumorista jne.
Houkuttele mieshesi lenkille riittävän usein niin hän voi saada kipiän pitää itsensä kunnossa ja jos vatsa alkaa kasvaa niin voi hienovaraisesti huomauttaa läskeistä ja niin edelleen. Hommatkaa yhteinen yrheiluharrastus missä kumpikin viihtyy niin hyvä tulee vaikka laskuvarjohyppyharrastus jota ei ihna kaikki harrasta.
teitä naisia oikein vaivaa???
Mitä te näette jossain pössyttelevässä vempulassa.
Ei sellainen mikään mies ole, selkärangaton pasifisti korkeintaan.
MIkä noissa paskavätyksissä vetää puoleensa, oikeasti??
Ota nyt naisen logiikasta selkoa....
Olen tismalleen samaa mieltä, paras on naida lähinnä itseään olevan kaltainen ja sen vuoksi olen omia sukulaistyttöjä katsellut sillä silmällä jo pitempään. Eräs serkku olisi aika kiva, mutta liian kaukana suvussa ja oma sisko olisi sittenkin paras. Koetan esittää asiani hänelle erittäin hienotunteisesti kynttiläillallisella, toivottavasti kaikki käy hyvin.
Hei, En voinut olla vastaamatta, koska haluan kertoa oman tarinani vastakohta parisuhteesta. Seurustelin reilu 3 vuotta miehen kanssa (suhteemme päättyi reilu vuosi sitten), jonka kanssa meillä ei ollut juurikaan muuta yhteistä kuin se, että satuimme seurustelemaan. Minä olen aina ollut akateeminen, urakeskeinen, kultturelli, itsestäni huoltapitävä (urheilen paljon ja noudatan terveellistä urheilijan ruokavaliota tarkasti), rakastanut matkailua, pitänyt opiskelusta jne. Olen aina ollut erittäin ulospäinsuuntautunut, rakastanut pitkiä keskusteluja ystävien kanssa, pitänyt hienoista illallisista/kongresseista, pitänyt asioiden käsittelystä/ uuden tiedon oppimisesta, pitänyt maalla asumisesta, rakastanut luontoa, rakastanut eläimiä ja lapsia, halunnut perheen jne. Exäni taas oli perus duunari, hänellä ei ollut kummoisia urahaaveita (hän halusi tehdä 8-16 työtä, minulla taas on vuorotyö), hän halusi aina asua kaupungissa, hän oli erittäin allerginen eläimille (miksi emme voineet edes vierailla tuttaviemme luona joilla oli eläimiä) eikä pitänyt lapsista tai halunnut perhettä, luonteeltaan hän oli ujo ja sisäänpäin vetäytyväinen, hän ei pitänyt liikuskelusta muiden ihmisten parissa/kulttuurista/hienoista illallisista tms, hän ei olisi ikinä voinut kuvitella asumista ulkomailla eikä pitänyt matkustelusta (minä matkustelen työni vuoksi paljon ja asun nykyään ulkomailla), hän ei pitänyt pitkistä keskusteluista eikä ymmärtänyt, miksi parisuhteen asioita on hyvä käydä säännöllisesti läpi, jotta suhde jaksaa hyvin, hän oli erittäin mustasukkainen ja omistavainen (minä taas en ole juurikaan mustasukkainen tai omistavainen), hän piti bilettämisestä ja juhlimisesta yleensäkin (itse en juurikaan käy baareissa ja urheilun takia en käytä alkoholia, kuin vain harvoin lasin viiniä) jne. Rakastin häntä valtavasti ja tavallaan rakastan edelleenkin, mutta meidän elämät ja unelmat ovat niin erilaisia, että jo perusarjen pyörittäminen tuli hankalaksi. Emme riidelleet koskaan, mutta emme myöskään olleet onnellisia, koska kumpikaan ei voinut täysin toteuttaa itseään eikä unelmia, haaveita tai toiveita moneltakaan osin voinut kompromissienkaan kautta saada samankaltaisiksi. Mietin eropäätöstä yli vuoden ja se oli minulle todella raskas. Mieheni polvistuessa eteeni ja kysyessä minua vaimokseen kerroin hänelle sisimmät tunteeni. En ollut valmis jättämään kaikkea minulle tärkeää hänen vuokseen, ainakaan vielä. Tämän jälkeen tiemme jatkuivat eri suuntiin, ystävinä. Nyt me olemme molemmat saaneet toteuttaa itseämme, meillä on molemmilla omanlaisemme parisuhteet ja me olemme molemmat saaneet elämää omanlaistamme elämää. Päätös oli meille molemmille vaikea ja raskas, mutta lopulta tajusimme, että päätös oli suurta rakkautta molempien puolelta. Vain olemalla erillään, meillä oli molemmilla mahdollisuus kokea kaikki se, mitä sydän sanoo. Tässä tapauksessa asiat oli vain selitettävä itselle järjellä. Ajanmyötä opin ehkä ymmärtämään, että teimme oikean ratkaisun ollaksemme molemmat onnellisia. Nyt päälimmäisenä on hyvät muistot. En voi vielä tietää tekikö tämä päätös minua onnelliseksi, mutta nyt olen anakin vapaa ja minun on hyvä olla. Tulevaisuus näyttää loput. Ja sydän kertoo tien, minne mennä.
Tämän erilaisensuhteen kirjoittaja kertoo tarinaansa hieman sekavasti...Exäni oli sisäänpäin kääntynyt ja ujo,eikä pitänyt ihmisten parissa liikkumisesta eikä illallisilla istumisista...Mutta exäni tykkäsi bilettämisestä ja juhlimisesta yleensäkin...Eli,exä tykkäsi olla ihmisten parissa usein,mutta sitten ei tykännytkään olla ihmisten parissa...En kyllä yhtään ihmettele,miksi parisuhteenne karahti karille,jos et kahta riviä pidemmälle muista, millainen se exä oikein olikaan luonteeltaan.
Voin kertoa omakohtaisen tarinan. Minun tarinani kuulostaa tosi samankaltaiselta kuin sinun. Olin naimisissa ihan kivan miehen kanssa, joka oli kunnollinen, ei tupakoinut, ei juonut jne. Silti koin, että jossain täytyy olla minua varten se täydellinen sielunkumppani. Erosin ja siitä toipuminen oli parin vuoden prosessi.
Erosta on nyt muutama vuosi aikaa. Olen yhä sinkkuna. Sitä unelmien prinssiä ei olekaan löytynyt. Päinvastoin tapailemani miehet ovat toinen toistaan kauheampia. Sillä aikaa ystäväpiirissäni kaverit jatkavat parisuhdetta, tekevät lapsia, ostavat omakotitaloja ja jatkavat sitä "perustylsää" elämää, johon haluaisin kiihkeästi itsekin päästä jo vihdoin osalliseksi.
Oma kokemukseni on se, että asiaa arvostaa sitten vasta, kun sen menettää. Omalla kohdallani vika oli ehkä siinä, että tämä suhde oli eka vakava suhde. Jospa olisinkin tavannut exäni parin sinkkuvuoden jälkeen, jolloin olisin osannut arvostaa sitä turvallisuutta ja tylsyyttä.
Kokemukset kasvattavat ihmistä. Elämä on valintoja lähtipä sitten pois tai valitsisi jäämisen.
En voi oikeastaan muuta sanoa kuin että mieti mitä elämältäsi haluat. Jos olet valmis eroamaan siitä huolimatta, että riskinä on jäädä ihan yksin, niin siinä tapauksessa teet oikean ratkaisun. Sitä ennen kehoittaisin kuitenkin juttelemaan asiasta miehesi kanssa. Kerro, mitä kaipaat enemmän parisuhteelta ja kysy, voisitteko yhdessä tehdä asian eteen jotakin. Mieti myös sitä, että mitä asioita voit tehdä yksin tai ystäviesi kanssa, sillä parisuhteessa ei ole tarkoituksena, että kaikki asiat tehdään kahdestaan. Henkeviä keskusteluitakin voi käydä eri ihmisten kanssa tai vaikka netin keskustelupalstoilla ja energiaa voi pistää myös ikiomiin harrastuksiin ja työhön.
Jos haluat lapsia joskus, niin mieti, onko nykyinen miehesi sellainen josta tulisi myös hyvä isä.
Olen aivan samassa tilanteessa!! Tarinasi kuulosti niin omalleni, olin miettinyt itse samanlaisen kirjoittamista tänne.
Meillä vain menee vielä niin, että mies suuttuu, jos en kiinnostu hänen olut/netti/seksipuheistaan.
En kuitenkaan halua murtaa hänen sydäntään, olen elämän nainen, (välillä tuntuu, että myös "omaisuutta"...) ainoa joka ymmärtää ja
"Missä minä olisin ilman sinua?"
"En tiedä mitä tekisin jos jättäisit minut"
Et ole liian vaativa ihminen, suhteessa pitää ajatella myös itseään... mieti rauhassa, murratko vähitellen oman sydämesi kun et häntä halua satuttaa.
Jo on pikkusielusta ja typerää porukkaa koko h*lvetin kaksnelone täynnä : D Haukkukaa vaan toisianne hamaan hautaan asti, vaihtoehtoisesti voitte sulkea keskustelupalstat ja hankkia jostain ihan oikeankin elämän :D
Suhteista ja avioliitoistakin suurin osa on nykyään määräaikaisia.
Läheisriippuvuuden tiedostaa yhä useampi ja työstettyään asian tajuaa, että ihmistä ei ole luotu olemaan koko ajan toisen ihmisen kanssa.
Ihmiset pysyvät kimpassa mitä järkyttävimmistä syistä ... Yleensä talous ... :(
Itsekseen on mukava olla.
Sooloseksi voittaa aina keskinkertaisen pariseksin.
Sinkkujen määrä kasvaa koko ajan ... Se on kehitystä ... Parempaan elämään ... :)
Siis yhteenvetona, että tosiaankin se puuttuva henkinen yhteys välillämme häiritsee kaikkien eniten. Hyvä ystäväni löysi juuri sielunkumppaninsa ja heidän välillä on jopa telepatiaa. Hänen kauttaan aloin itsekin unelmoimaan samasta.. Vanhempanikin ovat toistensa sielunkumppaneita ja kaikki on mennyt aina luonnostaan ilman turhia kiistoja ja kommunikointi on toiminut, joten esikuvia kyllä löytyy. Olen ajatellut tässä vielä hetken katsella ja kuullostella sydäntäni rauhassa mitä se sanoo. Kiitoksia kuitenkin paljon hyvistä, monipuolisista ja asiallisistakin neuvoista! Tietty ratkaisun teen itse, mutta toki muiden neuvoja ja kokemuksia on aina mukava kuulla. Monesti myös jo pelkkä ongelman kirjoittaminenkin selkeyttää ajatuksia.
"Oma tahto" vastaajalle, että annoitpa hyvän kirjavinkin! Vaikka olenkin jo entuudestaan hyvinkin perehtynyt kyseiseen aiheeseen. Se on totta, että tuota "mindcontrollia" käytetään oikeastaan kaikkialla ja pelkoa lietsomalla ihmisiin iskostetaan ohjelmoituja ajatuksia. Siitä on vaan tietoisesti pyrittävä pikkuhiljaa poisoppimaan ja pyrittävä ajattelemaan omilla aivoillaan sekä kuunnella sitä omaa sisäistä ääntä.
Tämä lause kertoo sinusta aika paljon:
Toisaalta tuntuu paremmalta olla parisuhteessa kuin sinkkuna.
Se joka on suhteessa sen takia, että on joku, on kyllä aika säälittävä.
Viivi ja Wagner. Heh heh!
HYVÄÄ JOULUKUUTA ..............
Yli 55 vuoden elämänkokemuksella, toisen melko pitkäaikaisen parisuhteeni ollessa lopuillaan sanoisin että suhteenne on tuomittu epäonnistumaan. Kaiken sen perusteella, mitä asiasta kerrot, en näe mitään edellytyksiä suhteenne jatkamiselle. Mutta itsehän sinä tietysti asian päätät.
JÄTÄ HÄNET
joo JKlla näyttää olevan sama vastaus aina ...onhan se hyvä että on mielipiteitä!
Hohoiijaa,,,,olipa taas juttu;itse en olis päiväkää tuollaisessa suhteessa!
Mikä sua pelottaa olla yksin että tollanen urpokin on parempi?
Arvosta itseäsi ja omaa eläämääsi eläkä kuluta sitä jonninjoutavuuksiin .
Elämä on liian lyhyt jahkailuun ja Pelkäämiseen Rohkeutta sulle elää täysillä!;)
Olipa hyvin kirjoitettu.
Suosittelen että jatkat asiasta kirjoittamista ihan vaikka itsellesi. Aloita vaikka siitä millaista elämäsi oli ennen häntä, kun tapasitte, ja miten teidän suhde eteni siihen missä olette nyt.
Kirjoitat kuin pienen novellin asiasta. Muutamia sivuja kun saat aikaseksi, niin uskon että se jäsenätää sun ajatuksia aika paljon.
Toivottavasti tuosta olisi jotain apua sulle.
Mies, 32v.
Hei. Tuo kertomuksesi kuulostaa niin omalta elämältäni ja voin täysin samaistua sinuun.. Itse olen kyllä suhteessa ollut vielä kauemmin kuin sinä.. :/
Olen itse miettinyt että pitäisimme poikakaverin kanssa taukoa noin 1-2 kk ja katsotaan sen jälkeen mihin homma menee. Siinä kuitenkin saisi rauhassa miettiä vain omia tunteitaan...
Ihan varmasti löytyy 25-30 v miehiä vapaana joista sopiva löytyy!
Mutta suosittelen että mietit tarkkaan mitä itse haluat etkä sitä mitä toinen haluaa tai ei halua.
Kuulostaa tutulta. :( Tiedän olevani monen mielestä täysi kakara, kun olen 18v. mutta teksti näyttää melkein kuin itse kirjoittamaltani. Tämä minun vastaukseni ei ehkä auta sinua päätöksessä, mutta lainasin tähän pari lausetta tekstistäsi. Et ole ainoa.
"Olen seurustellu jätkäkaverini kanssa reilu vuoden ja jo tässä vaiheessa alkuhuuma on laantunu..."
- Jep, itsekin reilu vuoden ja itsestäni tuntuu, että alkuhuuma on laantunut. Näkeminen viikonloppuisin ei ole enää viikon kohokohta, pikemminkin huojentunut viikonlopun jälkeen, mistä lie johtuu?
"Arvostan suuresti ja pidän elämän suolana mielenkiintoisia henkeviä keskusteluita kahvi/tee-kupin äärellä, enkä pahemmin kaipaa ympärilleni mitään meluista baaria."
- Mmm... henkevät keskustelut meillä syntyvät illalla, kun ollaan jo menossa nukkumaan eikä mitään fiksua sieltä suusta tule.
- Baareista en pidä, vaikken ole käynyt, silti.
"Tuntuu aivan kamalalle edes ajatellakaan, että murtaisin hänen sydämensä.."
- Mm... mutta silti ahdistaa, kun ajattelee, että muutaman päivän päästä hän tulee... Äh... :(
"Olen myös sitä miettinyt, että olenkohan vaan liian vaativa ihminen..."
- Sama vika; olenko liian vaativa, vai onko jossain joku ihan oikeasti pielessä?