Aiempi suhteeni päättyi väkivaltaan ja alkoholismiin toisen osapuolen osalta. Jäin käytännössä yksin lasten kanssa.
Tapasin sitten miehen, joka ymmärsi ja häntä kosketti se, mitä olin saanut kestää. Hän tuli hyvin toimeen lasten kanssa ja oli todella helppo luonne. Joskus itse olin epävarma halukkuudestani suhteeseen ja joskus huomionhakuisena laitoin hänet kävelemään luotani. Hän sitten surullisena soitteli ja asiat sovittiin. Muuten meilä meni ihan mukavasti,
Sitten aloin odottamaan yhteistä lastamme. Hormoonien ja väsymyksen takia olin normaalia rasittavampi, jolloin saattoi ilmetä nalkutusta ym. Tosin joskus niihin oli aihettakin, jos mies ei ymmärtänyt, että alkuraskaudesta olin TODELLA väsynyt ja hän vaatii minua esim viettämään aikaa kanssaan elokuvien parissa pitkin öitä, kun itselläni oli herätys aamulla klo 5 ja hän sai nukkua pitkään. Aluksi se kai oli vaan tönimistä ja ravistelua.
Nyt raskauden jälkeen riitelemme aika rajustikin. Mies on saattanut tyrkkiä kovaakin, läpsiä ja töniä maahan. Yhdellä kertaa hänen piti potkaista minua uhkauksena kylkeen, mutta potkasi oikeasti, jolloin en saanut henkeä ja jouduin luopumaan kipujen takia harrastuksista kuukaudeksi. Silloin hän itse säikähti ja pyysi anteeksi. Tämän jälkeen kuitenkin on vielä ollut sellaista "kimpussa olemista" ja mustelmia käsivarsissa hänen puristeluistaan.
Mieheni on myös sen verran herkkä, ettei hänestä saisi sanoa mitään negatiivista ja hän saisi mielestään katsoa telkkaria vaikka koko illan, jos niin haluaa. Lasten kanssakaan emme juuri tee mitään, mistä minulla on huono omatunto ja syytän itseäni.
Huonojen hetkien ulkopuolella mies hauska ja ihana. Hän näyttää tunteitaan avoimesti ja käyttäytyy rakastuneesti. Hyvällä päällä ollessaan on myös osallistuvainen perheemme tekemisiin.
Itse olen ajoittain alamaissa ja alakuloinen, saatan sanoa pahastikin. Pelkään, että olen myös tartuttanut mieheeni tämän alakuloisuuden ja syyllistän itseäni väkivallasta. Aiemmissa hänen suhteissaan ei ole ollut väkivaltaa.
Olen ihan hukassa ja väsynyt. Puran pahaa oloani olemalla stressaantunut ja kiukkuinen. Minulla on voimakkaita tuntemuksia epäonnistumisista äitinä. Olin niin onnellinen, kun alkoholistin jälkeen löysin huumorintajuisen ja raittiin miehen, mutta nyt kävi näin.
Joskus mietin myös, että tuntuuko miehestäni niin raskaalle lastille olla yhtäkkiä myös vastuussa lapsiperheestä? Hänellähän ei lapsia aiemmin ollut.
Olen usein yrittänyt puhua ongelmistamme, mutta hän yleensä hermostuu. Seksikin meiltä on kadonnut, kun kumpikaan ei jaksa. Pusuttelua ja halimisia on kyllä ihan päivittäin.
Tässäpä tämä kaikki, huoh
Tapasin sitten miehen, joka ymmärsi ja häntä kosketti se, mitä olin saanut kestää. Hän tuli hyvin toimeen lasten kanssa ja oli todella helppo luonne. Joskus itse olin epävarma halukkuudestani suhteeseen ja joskus huomionhakuisena laitoin hänet kävelemään luotani. Hän sitten surullisena soitteli ja asiat sovittiin. Muuten meilä meni ihan mukavasti,
Sitten aloin odottamaan yhteistä lastamme. Hormoonien ja väsymyksen takia olin normaalia rasittavampi, jolloin saattoi ilmetä nalkutusta ym. Tosin joskus niihin oli aihettakin, jos mies ei ymmärtänyt, että alkuraskaudesta olin TODELLA väsynyt ja hän vaatii minua esim viettämään aikaa kanssaan elokuvien parissa pitkin öitä, kun itselläni oli herätys aamulla klo 5 ja hän sai nukkua pitkään. Aluksi se kai oli vaan tönimistä ja ravistelua.
Nyt raskauden jälkeen riitelemme aika rajustikin. Mies on saattanut tyrkkiä kovaakin, läpsiä ja töniä maahan. Yhdellä kertaa hänen piti potkaista minua uhkauksena kylkeen, mutta potkasi oikeasti, jolloin en saanut henkeä ja jouduin luopumaan kipujen takia harrastuksista kuukaudeksi. Silloin hän itse säikähti ja pyysi anteeksi. Tämän jälkeen kuitenkin on vielä ollut sellaista "kimpussa olemista" ja mustelmia käsivarsissa hänen puristeluistaan.
Mieheni on myös sen verran herkkä, ettei hänestä saisi sanoa mitään negatiivista ja hän saisi mielestään katsoa telkkaria vaikka koko illan, jos niin haluaa. Lasten kanssakaan emme juuri tee mitään, mistä minulla on huono omatunto ja syytän itseäni.
Huonojen hetkien ulkopuolella mies hauska ja ihana. Hän näyttää tunteitaan avoimesti ja käyttäytyy rakastuneesti. Hyvällä päällä ollessaan on myös osallistuvainen perheemme tekemisiin.
Itse olen ajoittain alamaissa ja alakuloinen, saatan sanoa pahastikin. Pelkään, että olen myös tartuttanut mieheeni tämän alakuloisuuden ja syyllistän itseäni väkivallasta. Aiemmissa hänen suhteissaan ei ole ollut väkivaltaa.
Olen ihan hukassa ja väsynyt. Puran pahaa oloani olemalla stressaantunut ja kiukkuinen. Minulla on voimakkaita tuntemuksia epäonnistumisista äitinä. Olin niin onnellinen, kun alkoholistin jälkeen löysin huumorintajuisen ja raittiin miehen, mutta nyt kävi näin.
Joskus mietin myös, että tuntuuko miehestäni niin raskaalle lastille olla yhtäkkiä myös vastuussa lapsiperheestä? Hänellähän ei lapsia aiemmin ollut.
Olen usein yrittänyt puhua ongelmistamme, mutta hän yleensä hermostuu. Seksikin meiltä on kadonnut, kun kumpikaan ei jaksa. Pusuttelua ja halimisia on kyllä ihan päivittäin.
Tässäpä tämä kaikki, huoh
Vastaukset 1
Vanhimmat
Huonojen hetkien ulkopuolella mies hauska ja ihana mut siltin väkivaltainen. No onpas sulla sit hyvä mies. Kerrassaan mahtava persoona.