Tanssii tähtien kanssa –ohjelman kilpailijat eivät rikastu osallistumalla ohjelmaan.
Korvaussummia ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta IS on useammasta lähteestä saanut tietoonsa tanssijoiden saamien palkkioiden summia.
Tuotantoyhtiö maksaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelman osallistujille tietyn korvauksen viikoittain.
IS:n tietojen mukaan kiinteä viikkopalkkio on noin 600–700 euroa. Jos parit harjoittelevat noin kahdeksan tuntia päivittäin kuutena päivänä viikossa, tuntipalkaksi jää vain 12–15 euroa per henkilö.
Erillistä sunnuntaikorvausta ei makseta. Sunnuntait venyvät tanssijoiden osalta pitkiksi, sillä he saapuvat studiolle varhain: aamupäivällä parit meikataan ja stailataan, iltapäivällä he harjoittelevat illan koitosta varten ensi kertaa livebändin kanssa. Tanssijoiden ilta päättyy vasta lähellä kymmentä, kun lehdistötilaisuus loppuu.
Tällä tuotantokaudella Tanssii tähtien kanssa -ohjelman katsojaluvut ovat ylittäneet miljoonan katsojan rajan jokaisessa suorassa lähetyksessä. Valtava näkyvyys on hyödyttänyt aiempina vuosina ohjelmaan osallistuneita.
Moni tähtioppilas on saanut lisää työtarjouksia ohjelman päätyttyä. Jotkut tanssiparit tienaavat myös ohjelman jälkeisillä tanssikeikoilla.
linkkien pyytäjät saavat janin kansanedustajan viestin. veronmaksajat äänestäjät siis me idiootit ja lässyn lässyn

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ovatko nämä tähtioppilaat työttömiä jos ehtivät harjoittelemaan kahdekasn tuntia kuutena päivänä viikossa?
kansanedustajan työ on sellaista, ettei se edellytä työpaikalla oloa.