Vituttaa

Vituttaa asua sellaisen paskiaisen kanssa joka ei halua puhua mistään, eikä halua korjata mitään eikä varsinkaan näe itsessään mitään vikaa. Itsessänikin on vikaa, en väitä etteikö olisi, mutta ainakin haluaisin keskustella ja muuttaa asioita.

Vuodesta toiseen vaan odottaa että asiat muuttuisi paremmiksi itsestään. Eihän ne itsestään mihinkään muutu, jonkun täytyy nähdä se vaiva että muuttaa asioita. Mikä voi olla aikuisella ihmisellä kun ei halua mitään tehdä asioiden hyväksi.
31017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikä pitää vielä teidät yhdessä!!
Jos miinusmerkkistä on enemmän kuin plussaa yhteiselossa jotakin on pahasti pielessä.
Jos välität itsestäsi ja puolisostasi neuvoisin tekemään radikaalin ratkaisun, jos puhe ei suju muutatte erilleen. Jatkossa näette toisenne eri valossa kun saatte rauhassa nollata tilanteen.

Äänestä

Mun vaimo on juuri tuollainen. Kaikki tekeminenkin on mahdollisimman suurta kiusaa aiheuttavaa. Jos nyt ylipäätään mitään tekee. Kukkapenkkikin on istuttamisen jälkeen ollut täysin koskematon liki 10 vuotta. Arvatkaa, miltä se näyttää? Itse en uskalla siihen koskea, koska haukut tulisi ihan varmasti kukkien repimisestä.
Kissanpaska saa olla olohuoneessa paraatipaikalla vaikka vuoden. Kerran senkin kokeilin.
Mikä ihme saa ihmisen mädäntymään paikalleen?
Eroakaan hän ei halua, koska palvelen häntä niin hyvin, eli teen kodissamme oikeastaan ihan kaiken.
Itse voisin aivan hyvin erota, mutta lapsien takia en halua. Olen nähnyt aivan liikaa raakalaismaista sotaa eronneiden välillä. Silloin kyllä riittää virtaa.

Äänestä
  • Taidatte olla yhtä saamattomia molemmat. Tekosyy: vaimo saisi erosta virtaa kinttuihin. Kaivelehan se malka silmästäsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikämikä kirjoitti:

Vituttaa asua sellaisen paskiaisen kanssa joka ei halua puhua mistään, eikä halua korjata mitään eikä varsinkaan näe itsessään mitään vikaa. Itsessänikin on vikaa, en väitä etteikö olisi, mutta ainakin haluaisin keskustella ja muuttaa asioita.

Vuodesta toiseen vaan odottaa että asiat muuttuisi paremmiksi itsestään. Eihän ne itsestään mihinkään muutu, jonkun täytyy nähdä se vaiva että muuttaa asioita. Mikä voi olla aikuisella ihmisellä kun ei halua mitään tehdä asioiden hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu