olen 15-vuotias tyttö ja minulla on masennus ja ahdistus häiriö. minulla on kavereita ja paras kaverini seurutelee isoveljeni kanssa joka on roolimallini ja toiseksi paras ystäväni. Mutta minusta on alkanut tuntua,että aina kun olemme kolmestaan, olen kolmas pyörä. He asuvat periaatteessa yhdessä joten emme ole enää kolmestaan niin usein enää, mutta silloin kun olemme tuntuu, ettei minua kaivattaisi juuri silloin ja häiritsen vain ja lähden usein yksin kotiin ja olen melkein 24/7 kotona huoneessani pelaamassa ja piirtämnässä ja itsetuntoni moittii minua koko ajan. tai no, ei minulla sellaista olekkaan. vihaan itseäni. ja nyt kun olen muidenkin kavereiden kanssa jotenkin hakeudeudun vain omiin oloihini se on jotenkin vain helpompaa olla yksin. ja päässäni kaikkuu vain oma ääneni joka sanoo että kannattaa tottua yksinäisyyten koska tulet olemaan sellainen ikuisesti. Harvat seurutelu suhteeni ovat menneet ihan päin persettä koska tunsin aina, että todellisuudessa hän ei pidäkkään minusta ja nyt ajattelen, että kannaattaa vain olla yksin. haluasin vain olla onnellinen ja iloinen tavallinen nuori joka pitää hauskaa. mitä teen??
erakko ja outo??
so fucking lonely...
0385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.