Levottomuuksia/sotia odotettavissa? Miksi ?

Ihmiskunnan energiakriisi

Nykyinen fossiilisiin polttoaineisiin perustuva energiatalous on tiensä päässä ilmastonmuutoksen ja öljyn hupenemisen vuoksi.
Näin väittää monen muun tutkijan ohella biologi Jorma Keskitalo, Ihmiskunnan energiakriisi -kirjan kirjoittaja.

Kirjassa väitetään, ettei fossiilisille polttoaineille ole löytynyt sellaista korvaajaa, joka olisi yhtä aikaa halpa, teknisesti helposti hallittavissa, kuluttaisi vain vähän uusiutumattomia luonnonvaroja, ei aiheuttaisi kasvihuonekaasujen päästöjä, mutta tuottaisi suuret määrät energiaa ihmiskunnan tarpeisiin.

Torstaina 24.11. Politiikkaradiossa
keskusteltiin ihmiskunnan kohtaamasta energiakriisistä.

Keskustelemassa olivat ilmastotutkija ja professori Atte Korhola Helsingin yliopistosta,
uusiutuvien energialähteiden expertti ja Aalto-yliopiston professori Peter Lund sekä Kaksijalkainen ympäristövallankumous -pamfletin kirjoittanut yhteiskuntateoreetikko ja filosofi Tere Vadén Tampereen yliopistosta.

Mukana lähetyksessä myös Ihmiskunnan energiakriisi -kirjan kirjoittaja Jorma Keskitalon haastattelu. Toimittajana on Tapio Pajunen.

Päästöt lisääntyneet 25 % !!!! Vaikka puhutaan niitten rajoittamisesta....huhuh....
"Kestämätön Tie" on kuulemma tämä länsimainen "elämäntapa"
Karua kuultavaa.
Areenassa voi kuunnella.
354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...Päästöt lisääntyneet 25 % , -- vaikka .. " -
Juurihan julkaistiin suomalainen keksintö , jolla kavihuonekaasut suodatetaan kallioihin silikattikerroksiin . jotka hajoittavat kaasut vedeksi ja mineraaleiksi .
sitten jo Beringinmerelä on yksistään satojen vuosien öljyvarat .
Meillä lähdetään näköjään aina siitä , että käytössä olevia varoja pitää olla tuhat vuotta eteenpäin .
..MITÄ IHMETTÄ ? ei meistä kukaan tiedä sadan vuoden päähän ,

Äänestä

"Näin väittää monen muun tutkijan ohella biologi Jorma Keskitalo, Ihmiskunnan energiakriisi -kirjan kirjoittaja."

Hienoa että täällä uskotaan biologien tutkimustuloksiin.
Mitäköhän Jorma Keskitalon mielipide on evoluutioteoriasta?

Äänestä

voi hel-vetti teidän jeppuloiden kanssa. te etsimällä etsitte kaikkea ikävää jotta saisitte uskotella itselleen jotta voisitte uskotella itsellenne harmagedoni tulevan.

raivostuttaa tuollaiset ihmiset jotka elävät jossai pirun valheen verkossa ja kuplassa. elävät vain odottaakseen maailmanloppua jotta maailmallisten tappaminen saisi alkaa..ette piittaa paskan vertaa kuin itsestänne..kuvittelette olevanne muita ihmisiä parempia ja pelasutuvanne johonkin paratiisiin jossa leijonakin syö ruohon.

uskotteko kaikki sadut jotka miellyttää teitä??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kriisi alkanut jo... kirjoitti:

Ihmiskunnan energiakriisi

Nykyinen fossiilisiin polttoaineisiin perustuva energiatalous on tiensä päässä ilmastonmuutoksen ja öljyn hupenemisen vuoksi.
Näin väittää monen muun tutkijan ohella biologi Jorma Keskitalo, Ihmiskunnan energiakriisi -kirjan kirjoittaja.

Kirjassa väitetään, ettei fossiilisille polttoaineille ole löytynyt sellaista korvaajaa, joka olisi yhtä aikaa halpa, teknisesti helposti hallittavissa, kuluttaisi vain vähän uusiutumattomia luonnonvaroja, ei aiheuttaisi kasvihuonekaasujen päästöjä, mutta tuottaisi suuret määrät energiaa ihmiskunnan tarpeisiin.

Torstaina 24.11. Politiikkaradiossa
keskusteltiin ihmiskunnan kohtaamasta energiakriisistä.

Keskustelemassa olivat ilmastotutkija ja professori Atte Korhola Helsingin yliopistosta,
uusiutuvien energialähteiden expertti ja Aalto-yliopiston professori Peter Lund sekä Kaksijalkainen ympäristövallankumous -pamfletin kirjoittanut yhteiskuntateoreetikko ja filosofi Tere Vadén Tampereen yliopistosta.

Mukana lähetyksessä myös Ihmiskunnan energiakriisi -kirjan kirjoittaja Jorma Keskitalon haastattelu. Toimittajana on Tapio Pajunen.

Päästöt lisääntyneet 25 % !!!! Vaikka puhutaan niitten rajoittamisesta....huhuh....
"Kestämätön Tie" on kuulemma tämä länsimainen "elämäntapa"
Karua kuultavaa.
Areenassa voi kuunnella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu