Kulmien kestopigmentit, kokemuksia?!

Olen kohta 19-vuotias Oululainen naisenalku. Ollessani kahdeksannella luokalla, koulussamme oli villitys, että kaikki nyppivät kulmakarvansa kokonaan pois ja piirsivät tilalle kynällä uudet kulmakarvat. Kuten arvata saattaa tein itsekin niin ja nypin kulmakarvani pois koko kasi- ja ysiluokan ajan.

Lukion ekalla kuitenkin kyllästyin ainaiseen piirtämiseen ja siihen, että kulmat lähtivät heti pois. Erityisen kiusallista kulmien lähteminen on silloin jos olen uimassa julkisella paikalla, jos sataa kaatamalla vettä tai jos satun vahingossa pyyhkäisemään ne pois eikä kulmakynä ole mukana tms. Kulmien piirtäminen vie myös paljon aikaa aamulla ja on todella vaikeaa saada kulmat symmetrisiksi ja samanmuotoisiksi.

Olen monesti yrittänyt kasvattaa oikeita kulmakarvojani takaisin, mutta ne kasvavat todella harvassa enkä voi olla ilman piirrettyjä kulmia. Johtuuko kulmieni olemattomuus tuosta yläasteen aikaisesta villityksestä?! Ennen kulmani rehottivat paksuina ja rumina, kunnes vetäisin kaikki kerralla pois.

Lukion ekalla aloin myös etsiä keinoja kulmieni parantamiseksi ja tutustuin kestopigmentteihin. Äitini ei silloin antanut lupaa laitattaa niitä eikä varsinkaan suostunut maksamaan niistä monta sataa euroa. Nyt hän kuitenkin yhtäkkiä ehdotti, että ostaisi ne minulle joululahjaksi. Olin tietenkin iloinen ja yllättynyt, mutta luin keskustelupalstoja ja joillakin kestopigmentit olivat kuulemma haalistuneet jo vuodessa eikä minulla ole opiskelijana varaa ottaa niitä joka vuosi. Mitä voin tehdä jos niistä tuleekin aivan kauheat? Sattuuko niiden laitto? Kokemuksia? Kiitos jos joku jaksoi lukea tänne loppuun asti (:
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kulmakarvagirl kirjoitti:

Olen kohta 19-vuotias Oululainen naisenalku. Ollessani kahdeksannella luokalla, koulussamme oli villitys, että kaikki nyppivät kulmakarvansa kokonaan pois ja piirsivät tilalle kynällä uudet kulmakarvat. Kuten arvata saattaa tein itsekin niin ja nypin kulmakarvani pois koko kasi- ja ysiluokan ajan.

Lukion ekalla kuitenkin kyllästyin ainaiseen piirtämiseen ja siihen, että kulmat lähtivät heti pois. Erityisen kiusallista kulmien lähteminen on silloin jos olen uimassa julkisella paikalla, jos sataa kaatamalla vettä tai jos satun vahingossa pyyhkäisemään ne pois eikä kulmakynä ole mukana tms. Kulmien piirtäminen vie myös paljon aikaa aamulla ja on todella vaikeaa saada kulmat symmetrisiksi ja samanmuotoisiksi.

Olen monesti yrittänyt kasvattaa oikeita kulmakarvojani takaisin, mutta ne kasvavat todella harvassa enkä voi olla ilman piirrettyjä kulmia. Johtuuko kulmieni olemattomuus tuosta yläasteen aikaisesta villityksestä?! Ennen kulmani rehottivat paksuina ja rumina, kunnes vetäisin kaikki kerralla pois.

Lukion ekalla aloin myös etsiä keinoja kulmieni parantamiseksi ja tutustuin kestopigmentteihin. Äitini ei silloin antanut lupaa laitattaa niitä eikä varsinkaan suostunut maksamaan niistä monta sataa euroa. Nyt hän kuitenkin yhtäkkiä ehdotti, että ostaisi ne minulle joululahjaksi. Olin tietenkin iloinen ja yllättynyt, mutta luin keskustelupalstoja ja joillakin kestopigmentit olivat kuulemma haalistuneet jo vuodessa eikä minulla ole opiskelijana varaa ottaa niitä joka vuosi. Mitä voin tehdä jos niistä tuleekin aivan kauheat? Sattuuko niiden laitto? Kokemuksia? Kiitos jos joku jaksoi lukea tänne loppuun asti (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu