Itse aloitin seurustelun asuessani ulkomailla. Päätettiin olla yhdessä viimeiset oleskelu kuukauteni ja erota kun tulisi aika minun lähteä kotiin. (miehen päätös)
Kävi kuitenkin niin että hän sai töitä suomesta kesäksi ja "seurasi" minua tänne, ja nyt asutaan yhdessä. Hän suunnittelee jäävänsä suomeen opiskelemaan joten suhteen jatkuminenkin olisi siltäosin mahdollista.
MUTTA hänen mielestään vajaa 100km välimatkakin olisi liikaa. Syynä ilmeisesti se että hänen entinen petti(myöskin kaukosuhde). Hän muistaa jatkuvasti muistuttaa ettei tämä ole pysyvää ja ettei kaukosuhde voi toimia.
Eilenkin kysyi että olenko onnellinen? Hänen mielestään näytin onnelliselta. Ilo sammui kun hän jälleen kerran muistutti että enää kaksi kuukautta jäljellä.
Siitä huolimatta uskon kaukosuhteisiin. Osa onnistuu ja osa ei, mutta samoinhan voi "lähisuhteetkin" epäonnistua...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihme mies sinulla. Vertaa sinua koko ajan entiseen ja kuvittelee, että olet samanlainen pettäjä. Lisäksi pitää 100 km välimatkaa liian pitkänä ja uskoo, ettei toimi? Unohda mies ja vaihda hänet parempaan. Kyllä tuossa ajassa jo luulisi rakastuneen sinuun ja tajuavan, että luottamus pelaa teidän suhteessanne.
100 km on jo pitkä matka! Työssäkäyvän ja harrastavan ihmisen on todella hankala pitää yllä kunnollista suhdetta 100 km:n päässä asuvaan! Otetaan lisäksi vielä toisen vuorotyö, jonka vuoksi yhteistä aikaa ei kertakaikkiaan ole!
Minä elin yli 6 vuotta viikonloppu-/lomasuhteessa ja se oli aivan perseestä! Sen jälkeen muutimme yhteen. Vajaat vuotta myöhemmin menimme naimisiin. Vajaan kahden vuoden päästä häistä erosimme.
Olisin säästänyt vuosia normaalissa "lähisuhteessa". Naisen petollisuus ja kykenemättömyys arkeen olisi paljastunut paljon aiemmin.
Tulevaisuudessa en ryhdy suhteeseen kenenkään kanssa, johon en voi tutustua kunnolla ilm,an, että se välimatkan ja vähäisen yhteisen ajan takia kestää vuosia.