Kerran petetty

En pysty enää juurikaan katsomaan edes telkkua kun joka ohjelmassa jollain tavoin petetään. Tulee oma kokemus aina mieleen ja sitten onkin päivä pilalla. Luulin päässeeni siitä yli mutta yllätys yllätys se vaivaa vieläkin.
18662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

vai niin, yritä päästä yli, mitä se sitten olikin, ja telkku kiinni!

Äänestä
  • Kauanko on aikaa petetyksi tulleesta ja kuinka kauan petturuus kesti, oliko vakavaa?
    Petetyksi tulleiden kertomusten mukaan toipuminen kestää 2-6v.

    Äänestä

Sulla on varmasti asian käsittely vielä kesken, vaikka et ole sitä itse ehkä tajunnutkaan. Itse asiassa on varmaan ihan hyvä, että vaikkapa telkkariohjelmat tuo nuo ajatukset ja tunteet pintaan, niin sitten ne tulee käytyä läpi. Toki se on inhottavaa kun joutuu vellomaan tuossa aiheessa, mutta se työ on vaan tehtävä. Kuten useasti petetty tuolla toteaa, niin toipuminen voi kestää. Anna itsellesi se aika, äläkä kiiruhda liian nopeasti eteenpäin.

Äänestä

Anna itsellesi aikaa, kuten muutkin on sanoneet. Jossain vaiheessa jotkut tuollaiset jutut saattavat jopa huvittaa, jos tarina on kerrottu oikein. Aluksi sattuu kaikki, minulla myös kaikki romanttiset elokuvatkin. Kaikki tuntui niin äklöltä ja liian romanttiselta tai muuten vain kamalalta. Nyt pystyy jo katsomaan aika hyvin kaikenlaisia juttuja, mutta liian romanttiset ja "olen sinulle se oikea" - elokuvat ovat vielä vähän vaikeita välillä. Ja minulla on kulunut nyt vuosi. Terapeutin mukaan tosiaan tuo pari vuotta on sellainen aika, että alkaa jotenkin olemaan selvillä vesillä.
Koskaan ei tule olemaan niin, että joku asia ei toisi näitä muistoja vielä pintaan. Joskus jopa tuskallisena muistona. Mutta ylipäänsä muistot haalenevat ja tuskakin on enää muisto vain. (Toivon todella, että näin on)

Äänestä

Itse koen juuri samalla tavoin tällä hetkellä. Omasta kokemuksesta on vasta vähän aikaa. On tuskallista kun mieleen palaa kaikki muistot tapahtuneesta pienestäkin vihjeestä juuri vaikkapa telkkariohjelmasta. Noihin aikaisempiin kommentteihin täytyy kai vain luottaa, että kyllä aika parantaa haavat...

Äänestä
  • Aika parantaa pitää kuitenkin paikkansa.

    Äänestä

Keskustelu ystävän kanssa tai muuten elämää eteenpäin ?

Äänestä

minulle tuli rintasyöpä. Mies petti monta kuukautta...jäi rysän päältä kiinni ja muutti ihanan sairaahoitajan luo asumaan. Repikää siitä, jäin yksimään "kuoleemaan" syöpään..olen vielä hengissä toistaiseksi seuraavaan tarkastukseen asti...päivä kerrallaan...tulevisuuden suunnitelmat meni kankkulan kaivoon.!!!!!

Äänestä
  • Olen pahoillani puolestasi. Tosi ikävä juttu. Minulle kävi taas niin, että mies oli sairaalassa hoidossa ja hänet kaappasi sitten hyvin häntä hoitanut sairaanhoitaja. Suhde alkoi sairaalassa ja koko elämäni hajosi.
    Miehellä on onnekseen nyt toinen ihana elämä. Hän sanoikin, että on tosi hienoa. Mulla ja lapsilla oli ensin todella huoli hänestä ja olimme jyrkyttyneitä. Ja elämä voi todellakin järkyttää vielä lisää, näin sain oppia!
    Tuli enemmän kuin kestinkään, mutta oli pakko.

    Äänestä

  • hyvä hoito kirjoitti:

    Olen pahoillani puolestasi. Tosi ikävä juttu. Minulle kävi taas niin, että mies oli sairaalassa hoidossa ja hänet kaappasi sitten hyvin häntä hoitanut sairaanhoitaja. Suhde alkoi sairaalassa ja koko elämäni hajosi.
    Miehellä on onnekseen nyt toinen ihana elämä. Hän sanoikin, että on tosi hienoa. Mulla ja lapsilla oli ensin todella huoli hänestä ja olimme jyrkyttyneitä. Ja elämä voi todellakin järkyttää vielä lisää, näin sain oppia!
    Tuli enemmän kuin kestinkään, mutta oli pakko.

    Aikamoisia lumppuja noi sairaanhoitajat... jakaa nyt työpaikalla toosaa.

    Äänestä

  • Noloooo kirjoitti:

    Aikamoisia lumppuja noi sairaanhoitajat... jakaa nyt työpaikalla toosaa.

    Ei me kaikki olla lumppuja.. löytyy meitäkin, jotka ovat tulleet itse peteytksi...

    Äänestä

  • Noloooo kirjoitti:

    Aikamoisia lumppuja noi sairaanhoitajat... jakaa nyt työpaikalla toosaa.

    Aivan, nimittäin kokemusta täälläkin.

    Äänestä

  • hyvä hoito kirjoitti:

    Olen pahoillani puolestasi. Tosi ikävä juttu. Minulle kävi taas niin, että mies oli sairaalassa hoidossa ja hänet kaappasi sitten hyvin häntä hoitanut sairaanhoitaja. Suhde alkoi sairaalassa ja koko elämäni hajosi.
    Miehellä on onnekseen nyt toinen ihana elämä. Hän sanoikin, että on tosi hienoa. Mulla ja lapsilla oli ensin todella huoli hänestä ja olimme jyrkyttyneitä. Ja elämä voi todellakin järkyttää vielä lisää, näin sain oppia!
    Tuli enemmän kuin kestinkään, mutta oli pakko.

    Oho, on käynyt juuri kuin minulle. Mies parani, mutta minut jätettiin. Ja hoitaja jätti perheensä ja tuli asumaan entiseen kotiimme. Tosi syvällinen hoitovakaumus.

    Äänestä

Tiedän tunteen täysin. Mua petettiin, ilmeisesti noin vuoden verran ennenkuin asia selvisi. Mikään ei sen jälkeen oo ollut samalla lailla kun ennen, tuntuu että pettämistä on ihan joka paikassa ja siitä on tullut ihan "normaalia".
En voi käsittää sitä. :( Vuosi siitä on kulunut ja elämä jo paremmalla mallilla, mutta vihan tunteet yllättävää hirveän vahvoina vieläkin.

Äänestä

No mitä sitä jostain pettämisestä kannattaa välittää, sitä tapahtuu paljon, harmi tietysti että kumppanisi jäi kiinni pettämisestä, tieto lisää tuskaa. Tunnen monia ihannepariskuntia, joissa nainen tai naisen kaverit jne eivät voisi kuvitellakaan niiden kunnollisten miesten pettävän, mutta miesluonto on sellainen, että kunnon mieskin pettää kun sopiva tilöaisuus tulee :) Naisten vaan pitäis se jo tajuta, ettei se miesten vieraissakäyminen ole niin vaarallista.

Äänestä
  • Entä naisten?

    Äänestä

Sinulle elämää on, minäkin olen pahoillani puolsestasi. Minulle kävi samoin. Sairauteni aikana mies löysi toisen (ei syöpä mutta vakavaa kuitenkin, useita leikkauksia veritankkauksineen). Kulki luonani sairaalassa itkemässä kuinka pelkää menettävänsä minut ja lohdutti itseään toisen sylissä.
On ollut siellä jo neljä vuotta ja siellä pysyköön.
Minä elän sairauteni kanssa paljon onnellisempana yksin kuin pettävän miehen kanssa.
Alussa tuntui että elämä on liian raskas elää mutta kun aikaa on kulunut niin helpottaa. Elämä voittaa kuitenkin.

Äänestä

Se mikä ei tapa vahvistaa,sanotaan.
Mutta koville se ottaa,tiedetään.kiitos petollisen naisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itku tulee kirjoitti:

En pysty enää juurikaan katsomaan edes telkkua kun joka ohjelmassa jollain tavoin petetään. Tulee oma kokemus aina mieleen ja sitten onkin päivä pilalla. Luulin päässeeni siitä yli mutta yllätys yllätys se vaivaa vieläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu