Olen tapaillut kolme kuukautta. Pari esimerkkiä lähiajoista:
Vastasin empatialla ja myötätunnolla hänen pahaan oloonsa. Totesi ettei ystävällisyys sovi minulle.
Ja kun sanoin, että minulle tulee huono olo itsestäni jos toinen välttelee ja torjuu ilman syytä. Mies hermostui ja melkein huusi että en nyt kertakaikkiaan jaksa tätä.
Lisäksi kun minulla oli heikko hetki ja kyynel tuli silmään, hän tuntui halveksuvan tunteellisuuttani.
Miehellä on stressaava elämänvaihe, ja hän sanoo olevansa hyvin väsynyt.
Silti koitan miettiä pärjäisinkö näiden piirteiden kanssa, mm. raivostuu pienestä eikä pysty keskustelemaan ja sitten tuo että empatiaa joutuu säännöstelemään. Ja se että olen alkaut varoa omia sanomisiani ja eleitäni... Tuntuu etten voi olla oma itseni:(
Taitaa olla suhteen lopettaminen edessä:(
Vastasin empatialla ja myötätunnolla hänen pahaan oloonsa. Totesi ettei ystävällisyys sovi minulle.
Ja kun sanoin, että minulle tulee huono olo itsestäni jos toinen välttelee ja torjuu ilman syytä. Mies hermostui ja melkein huusi että en nyt kertakaikkiaan jaksa tätä.
Lisäksi kun minulla oli heikko hetki ja kyynel tuli silmään, hän tuntui halveksuvan tunteellisuuttani.
Miehellä on stressaava elämänvaihe, ja hän sanoo olevansa hyvin väsynyt.
Silti koitan miettiä pärjäisinkö näiden piirteiden kanssa, mm. raivostuu pienestä eikä pysty keskustelemaan ja sitten tuo että empatiaa joutuu säännöstelemään. Ja se että olen alkaut varoa omia sanomisiani ja eleitäni... Tuntuu etten voi olla oma itseni:(
Taitaa olla suhteen lopettaminen edessä:(
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuulostaa melkein (eikä ihan vähäänkään) mun exältä jonka kans erottiin muutama kk sitten.
juuri nuo mainitsemasi piirteet oli meidän suhteessa lorun loppu, enkä usko että ne siitä olis ainakaan hänen kohdalla tullu muuttumaan. Kun sitä stressiä , väsymistä,toisen vähättelyä,torjumista...sitä oli ihan kokoajan lähes alusta asti ja pari vuotta jaksoin uskoa kuukaudesta toiseen lausetta ." kyllä tää kohta helpottaa,usko pois" ja aina tuli uusi väsymisen ja stressin aihe esiin, välillä oikeen huomas et mies hakemalla haki itselleen niitä uusia väsyttäviä tekijöitä saadakseen vedota niihin.(lisäsi omatoimisesti työmääräänsä,harrastuksiaan,oli viikonloput ties missä,joka kissaristiäisiin piti ängetä ymym )ja siksi ei suhteemme viimeisen vuoden aikana tehnyt kanssani yhtään mitään, hyvä että nähtiin jopa 4 kertaa esim.koko viime kesänä. JA ei meillä ollut välimatkaa kuin 30 km. eli ei voi puhua edes olosuhteiden pakosta välimatkan suhteen.
Siihen se sitten päättyikin, ja nyt kuulemma minä olen syyllinen, mutta mieluummin näin, kuin olla toiselle suhteessa ilmaa.
Voimia sinulle minkä päätöksen sitten ikinä teetkin
Miksihän sun mies oli sun kanssa kuitenkin kaksi vuotta?
Oisko meillä molemmilla, sulla ollut ja mulla on, narsistit? Paha olo kaadetaan toisen päälle, syyllistetään toista ja jopa joutuu jo alkaa miettiä omia sanojaan "ettei vaan herätä karhua"? Pahinta minusta on nimenomaan tuo, että miehen käytös alkaa vaikuttaa persoonaani niin että alan miettiä miten voin puhua toiselle:(
Mä aion ottaa miehen kanssa puheeksi tämän asian. Surettaa vaan jo nyt, ettei mulla ole hyvä olla tässä suhteessa ja että se on suurella todennäköisyydellä ohi:(
Niin..hyvä kysymys miksi oli niinkin kauan. En itseasiassa sitä itsekkään tiedä. Saattoi kyseessä olla narsisti, joka haki vaan uutta sulkaa hattuunsa, hajota ja hallitse- menetelmällä. Hän sai tuntea olevansa mies jota nainen ei hylkää, oli hän sitten itse kuinka kusipää tahansa.
Ymmärrän täysin tuon sinun kurjan olosi siitä kun joutuu miettimään jokaikisen kommenttinsa etukäteen, ettei saisi paskaa niskaan ihan ämpäritolkulla, se vähäinenkin määrä on jo ihan tarpeeksi ihnottavaa. Samaa se meinaan oli meilläkin. Mies vähätteli minua suurimmaksi osaksi eikä suostunut ymmärtämään että nimenomaan se, että jätti minut suhteessa aina viimeiseksi vaihtoehdoksi, lisäsi pahaa oloani.
Ja auta armias jos siitä suunsa päätti avata : tuli kyllä harvinaisen selväksi mikä olin hänen mielestään ja hänhän oli suorastaan uhri, kun kehtasinkin sanoa oman mielipiteeni ääneen, mutta hänen mielipiteet sitä vastoin olivat aina niitä ainoita ja oikeita. Minulla ei lopulta ollut oikeutta enää suuttua/loukkantua mistään, ja aina piti vain hymyillä ja olla näyttämättä pahaa oloa, silloin sain jopa myönnytyksiä :" noniin, nyt on paljon kivempaa kummallakin kun ymmärrät että kaiken, millä sua loukkasin ja voi lakaista maton alle ja jos hymyilet vielä tän viikon loppuun asti, voin jopa hymyillä sulle takaisin"
Siis tämähän oli aina se sanoma mitä hän viestitti mulle korulauseissaan.
Ja voit varmasti uskoa, että anteeksi hän ei koskaan pyytänyt. minun sitä vastoin piti aina pyytää anteeksi,,,lopulta jopa hänenkin virheensä : " sitten meillä on taas niin mukavaa, eikös juu"
Kuulostaa varmaan tutulta...Eli tässähän toistuu tuo sama mitä sinäkin käyt läpi : miehen käytös alkaa todellakin vaikuttamaan omaan persoonaan.
Kerro toki miten asia etenee, kohtalontoverina ymmärrys sinua kohtaan on suuri.
Nph?