Ystäväni on tänä keväänä saanut esikoisensa.
Hänellä on lapsen vaatetus, tyyli ja huoneen sisustus jo tarkasti mietittynä.
'Ongelmaksi' on nyt osoittautunut tämän ystäväni anoppi. Ystäväni valittaa, kuinka anoppi menee aivan omine lupineen ostelemaan lapselle vaippoja, vaatteita ja leluja. Onpa kehdannut ostaa jopa vaunuihin kiinnitettävän 'leluroikottimen'!! (sellainen vauvan päälle pingotettava helistinlelu, en tiedä sen nimeä...).
Ystäväni on hirveän stressaantunut tällaisesta tungettelusta, sillä hän haluaa ITSE päättää minkälaisia ja minkä näköisiä vaatteita, vaippoja ja leluja hänen lapsensa käyttää.
Olen itse hankalassa välikädessä, sillä en ymmärrä ollenkaan ystäväni mielen pahoittumista. Hänen anoppinsa ei kuitenkaan ole yltiömäisesti syytänyt tavaraa, vaan antanut jotain pientä silloin, kun ovat olleet käymässä - eli n. kerran kuussa...
Ehkä ymmärtämättömyyteni johtuu siitä, että itselläni ei ole lapsia...
Mitä mieltä te olette, tunkeileeko anoppi liikaa tuomalla lapselle/perheelle pieniä lahjoja, kun tulevat käymään vai onko ystäväni liian kontrolloiva, kun haluaa päättää kaikista lapsen tavaroista ehdottomasti itse?
Hänellä on lapsen vaatetus, tyyli ja huoneen sisustus jo tarkasti mietittynä.
'Ongelmaksi' on nyt osoittautunut tämän ystäväni anoppi. Ystäväni valittaa, kuinka anoppi menee aivan omine lupineen ostelemaan lapselle vaippoja, vaatteita ja leluja. Onpa kehdannut ostaa jopa vaunuihin kiinnitettävän 'leluroikottimen'!! (sellainen vauvan päälle pingotettava helistinlelu, en tiedä sen nimeä...).
Ystäväni on hirveän stressaantunut tällaisesta tungettelusta, sillä hän haluaa ITSE päättää minkälaisia ja minkä näköisiä vaatteita, vaippoja ja leluja hänen lapsensa käyttää.
Olen itse hankalassa välikädessä, sillä en ymmärrä ollenkaan ystäväni mielen pahoittumista. Hänen anoppinsa ei kuitenkaan ole yltiömäisesti syytänyt tavaraa, vaan antanut jotain pientä silloin, kun ovat olleet käymässä - eli n. kerran kuussa...
Ehkä ymmärtämättömyyteni johtuu siitä, että itselläni ei ole lapsia...
Mitä mieltä te olette, tunkeileeko anoppi liikaa tuomalla lapselle/perheelle pieniä lahjoja, kun tulevat käymään vai onko ystäväni liian kontrolloiva, kun haluaa päättää kaikista lapsen tavaroista ehdottomasti itse?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itselläni ei ole lapsia, mutta voin silti sanoa mielipiteeni. Ymmärrän kyllä ystävääsi, mutta myös anoppia. Ystäväsi on varmasti tuntenut anoppinsa monta vuotta jo ennen lapsen syntymää ja todennut tämän tungettelevan luonteen. Ehkä ystäväsi ei ole niinkään pahoillaan siitä, mitä lapsi anopilta saa, vaan siitä, että hän näkee lapsen saamissa lahjoissakin anopin tungettelevan puolen. Anoppi varmasti tarkoittaa hyvää ja lapsen äitikin varmasti ilahtuu lahjoista lahjoina, mutta hän ehkä kokee anoppinsa jatkavan samaa "tungettelevuutta" nyt lapsensa kohdalla ja pelkää, että anoppi alkaa ohjailla myös lapsen elämää. Osuinkohan yhtään oikeaan?
En tiedä osuitko oikeaan, sillä ystäväni ei ole pahemmin maininnutkaan anoppiaan ennen kuin nyt, lapsen synnyttyä.
Ja ne harvat aikaisemmat maininnat ovat olleet lähinnä positiivisia ja he ovat käsittääkseni tulleet ihan hyvin toimeen. Ystäväni on luottanut anoppinsa kokkaustaitoon ja soitellut häneltä kakku ja piirakkareseptejä useammankin kerran, kun olemme tehneet ruokaa yhdessä.
Ainoa negatiivinen asia, minkä muistan hänen maininneen anopistaan, tuli kun ystäväni oli miehensä kanssa ollut appivanhempien kanssa pari vuotta sitten kahden viikon autoreissulla Euroopassa. Silloin hän oli omien sanojensa mukaan erittäin tyytyväinen, että matka oli ohitse, hän ei olisi kuulemma kestänyt enää päivääkään samassa autossa ja teltassa appivanhempien kanssa. Sama kommentti tuli tosin vuotta myöhemmin hänen omista vanhemmistaan samanlaiselta reissulta...
Kumpikaan ei oikein ole väärässä.
Onhan se luvallista, että jotain pientä aina tuo kun käy, jos vielä käy noin harvoin. Tokihan voisi kysyä mitä äiti mahdollisesti haluaa, mutta en minä pahaksi laittaisi jos anoppi välillä jotain pientä tuo. Silloin se menisi liiallisuuksiin jos alkaa muuttaa täysin äidin jo laittamaa vaatekasaa ja leluja, mutta ilmeisesti hän ei niin kuitenkaan tee. Eikä mitään isoa ole laittamassa.
Hyvä, että ystäväsi on jo miettinyt asioita mitä hän tahtoo ja millaisia. Mutta ei kaiken tarvitse olla niin pikkutarkkaa, ettei mitään muuta saisi lapselle tuoda. Siinähän menee jo kaikilla hyvinkin vaikeaksi tuoda mitään jos tyyli on niin tarkka, ettei pienistä lahjoista voisi vain iloita ja kiittää.
Tokihan äiti ja isä ovat ne henkilöt jotka asioista ja tyyleistä päättävät. Voisit yrittää saada ystävääsi keskustelemaan asiasta anopin kanssa ja vaikka keskenän sopimaan mikä voisi olla hyvä lahja, jolloin anoppi tietäisi mitä hän mahd. tarvitsee ja haluaa ja osaisi ostaa tällaista pientä tavaraa ja vaatetta.
Ei sinun ymmärtämättömyytesi johdu siitä ettei sinulla ole lapsia... Minustakin on suorastaan hullunkurinen tämä tapaus :) Ja lapsiakin sattuu olemaan. Enkä kyllä koskaan vielä ole tähän törmännyt...
..."vetää herne nenään" noinkin pienestä asiasta. Näin ulkopuolisen silmin katsottuna siis. Vaikea sanoa ystävääsi yhtään tuntematta, että miksi hän reagoi sinänsä viattomaan lahjojen osteluun noin voimakkaan kielteisesti.
Tuskin anoppi pahuuttaan noita tavaroita ostelee, eikö ole ihan luonnollista että mummi haluaa muistaa lasta lahjoilla (etenkin jos kyse on mahdollisesti ensimmäisestä lastenlapsesta?). Ymmärtäisin ystäväsi suuttumuksen, jos anoppi väen vängällä syytäisi tavaraa, mutta noin pienet ja harvoin annetut lahjat eivät todellakaan ole stressaantumisen arvoista tungettelua.
Ilmeisesti hänen valitsemansa tavarat eivät tyydytä ystäväsi vaativaa makua; jos hän on muutenkin ihminen, jolla on voimakkaat mielipiteet asioista ja siitä miten kaiken pitää olla? Hän on kyllä aika kontrolloiva (ainakin tässä asiassa), noin pienestä asiasta ei kannattaisi lähteä tekemään mitään arvovaltakysymystä - kärpäsestä on turha tehdä härkästä.
Olen isoäiti ja paininut samojen asioiden kanssa tyttäreni saatua lapsensa. Ostin alussa kaikenlaisia lahjoja vauvalle, mutta tyttäreni kieltäytyi niistä aika inhottavalla tavalla. Silloin päätin, etten osta enää yhtään lahjaa äidin kautta annettavaksi! Tyttäreni haukkuikin vähän myöhemmin sitten minut huonoksi mummiksi, joka ei välitä lapsenlapsistaan! Kerroin syyn tyttärelleni ja sanoin hoitavanikin lasta vain jos tuot lapsen(t) kotiini, en muuten! Silllä ehdolla taas ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa pidänkö lapsenlapsistani, vaiko en! Tyttäreni ei myöskään päätä,kenestä tykkään, kenestä en. Murjotti aikansa, mutta sitten tuli vapaaehtoisesti hieromaan sovintoa kanssani. En ole koskaan puuttunut mitenkään tyttäreni oman kodin hoitoon ja asioihin, eihän ne minulle kuulukaan. Apua olen kuitenkin valmis aina antamaan, mutta vain kysyttäessä. Tyttäreni oli vain mustasukkainen ja omistushaluinen lapsistaan vauvana ja niinhän sen täytyy ollakin! Nykyään olemme sovussa puolin ja toisin ja arvostamme ja kunnioitamme toistemme näkemyksiä. Olen käynyt pyydettäessä hoitamassa lapsia heidän omassa kodissaankin ja nyt isompana lapset tulevat meille mielellään myös yökylään. Lahjojen osto ja muu toiminta sujuu sulassa sovussa ja luottamuksella. Annan äidin päättää lastensa asioista enkä puutu niihin. Teen niin kuin haluaisin itsellenikin tehtävän. Kumpikin lapsenlapsi on rakas sydämessäni, aivan kuten tyttärenikin. Sanoin samoin tyttärellenikin ja kun hän vakuuttui asiasta murrosiän kuohujen jälkeen, niin yhteistyömme alkoi kahden aikuisen välisenä suhteena, olemmehan äitejä nyt kumpikin.
Kirjoituksesi pohditutti ja tajusin, että ystäväni on todellakin 'maultaan' melko vaativa ja hänellä on hyvin tarkat mielipiteet siitä mikä on hyvännäköistä ja tyylikästä - joskin tuo mielipide on melkoisen tuuliviirimäinen ja kääntyy hyvinkin nopeasti kulloisenkin muodin mukaan...
Mutta vahva se maku on silti ja hänen käsityksensä kauniista ja rumasta on melkein ehdoton. Syy kiukustumiseen löytyy siis todennäköisesti sieltä!
Asia ei aiemmin oikein ole tullut ilmi, sillä hänhän on saanut ihan itse päättää omasta pukeutumisestaan ja tyylistään... Mutta tarkemmin kun tosiaan ajattelen hänen käytöstään, huomaan hänessä hyvinkin ehdottomia piirteitä. Ja liittyen juuri ulkonäköön, pukeutumiseen ja tyyliin.
Lapsi ei ole ainoastaan äidin ja isin lapsi, vaan yhtä hyvin mummin ja ukin lapsenlapsi.
Mitenkäs äiti suunsa panee sitten kun tarvitsee lapselleen hoitajaa, eikä mummi "joudakaan".
Kyllähän se niin on, että lapsi tarvitsee pitkällä tähtäimellä isovanhempiaan siinä missä omia vanhempiankin.
Isovanhempien on hyvä saada olla mukana lapsen elämässä aivan alusta lähtien, eikä vasta sitten kun "perintöä" jaetaan tai muunlaista apua tarvitaan.
Tapauskohtaista sanoisin...
Tulipa vain heti sellainen ajatus, että ystäväsi taitaa vain olla ronkeli hupakko, jolle ei kelpaa kuin marimekot ja lauraashleyt... Hui, ettei vain kukaan menisi ostamaan mitään väärää, etenkään anoppi.