Etelä Suomen epätieteellinen seura on nyt saanut mittavan tutkimustyönsä päätökseen. Tutkimuksen kohteena on ollut ns. puuttuva lenkki siis ihmisen ja apinan väliltä. Tutkimustyö aloitettiin varhaisella 80-luvulla jolloin kanta suomessa oli runsas. Tämä kyseinen laji tuolloin nimettiin seuraavasti: Tedicus plasticus idioticus.
Kesken tutkimuksien kanta kuitenkin heikkeni ja katosi samoihin aikoihin rock a billy purukumin kanssa.
Myöhemmin 90-luvun loppupuolella tehtiin irrallisia havaintoja yksilöistä mm Kouvolassa Monttu nimisessä ravintolassa, jossa kenttähenkilökuntamme yritti pyydystää kyseisen yksilön. Henkilökunnan sanoin homma kuitenkin kusi ja idea tedicus plasticuksen tainnuttamisesta tuhkakupilla ei ole kannattavaa. Yksilö pääsi pakoon ja myöhemmin samman näköinen yksilö nähtiin tuning autossa kuuntelemassa teknoa. Tästä päättelimme että lajin muuntautumis kyky on uskomattoman nopea, teoriaa tutkittuamme se pitää paikkansa.
Nyt kuitenkin kiitos internetin uusi kanta on paikallistettu savosta lienee Sulkavan seuduilta ja liikehdintää on havaittavissa Vammalan suuntaan. Netissä on havaittu valtavaa uhoa joka tutkimustemme mukaan edeltää pariutumista erään vaaleanpuna mekkoisen naaraan kanssa olettaen että soidin menot ovat menestyksekkäät.
Epätieteellinen seura on kiinnostunut saamaan paikalla olijoilta informaatiota tapahtumista vammalan suunnalta tälle palstalle ja jos mahdollista rengastamaan yhden yksilön seurantaa varten.
Rengastamisessa on huomioitavaa lajin agressiivisuus ja mahdollinen aseistus ettei kyseinen yksilö vahingoita itseään. On todettu ettei laji kykene juurikaan vahingoittamaan kiinni ottajia mutta vahinkojahan voi tapahtua.
Rengastaminen itse on hyvin yksinkertaista se tapahtuu silmän alueelle ja kätevin työ kalu on nyrkki.
Lajille on ominaista:
-viljelee runsaasti genitaaleihin liittyviä sanoja
-epämääräinen pukeutuminen
-vääristellyn tiedon/väärän tiedon levittäminen oikeana
-uskoo vakaasti että Billy´s pakastepitsat ovat ainoa oikea ravinto
-viljelee kliseitä
-uhoaa kovasti etenkin kiima aikana
-hiljainen ja syrjään vetäytyvä, mutta siellä äänekäs
-kykenee tiukan valvonnan alaisena yksinkertaisiin miehistö tehtäviin
-ei voi olla vastaamatta tähän tiedotteeseen tuhansin haukkuma sanoin
kiitoksia mielen kiinnosta terveisin
K.Tervalimppu
tutkimus johtaja

Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo. Ja sinä ja lajitoverisi (tecnotus homotus) voitte painua vaikka suonsilmään!
Tedirebeleille ei vittuilla. Ne on sullakin dublot kurkussa kun tavataan!
Ei millään pahalla todellakaan (turha alkaa huoritella tai "raivota" mulle :) heh) Elvis rebel, mutta etkö todella huomaa millon joku provoaa ihan tahallaan ja nauraa sulle päin naamaa kun alat uhota ihan kympillä vastaan. Rock-a-billy bitch olen itsekin, mutta täytyy osata nauraa joskus itselleenkin...
Teet vaan itsestäs naurettavan kun et kestä mitään pientäkään vinoilua.
Lues toi juttu uudestaan, se on oikeesti aika hauska ja kiva kun joku tuntee suomen rock´n´roll skeneä noin hyvin (vaikka sittä ilmeiseti ei pidäkään) ja jaksaa nähdä noin paljon vaivaa provosoidakseen "meitä"...
Mä ainakin nauroin vedet silmissä tolle jutulle...
Eikö todellinen Teddy-asenne lähde siitä että on itse mikä on ja antaa muiden olla mitä on ja pitää mielipiteensä. Ei haukku haavaa tee...
Nenne :)
Saat kuule tyttö kuusi tuumaa tulikuumaa parrua perseeseen jos toi neuvominen ei lopu!
sitähän tässä tarvitaan! *pyllistää valmiiksi*
Jotkut ne vaan ei todella tajua... :)
...Muista laittaa sitä soaveeta myös alapäähän.
Voipi olla, että saat haulipanoksen takapuoleesi.
Voi Jessus, ei tässä mitään pikku kalle vitsejä enää tarvita. Tää on aivan mainio palsta :)hehheh
kuten jo aiemmin mainitsin lajille on ominaista ensitilassa vastata mahdollisimman karskilla tavalla tämänkaltaisiin tutkimuksiin, sekä muihinkin kirjoituksiin.
Tällä tavoin tehdään naaraaseen vaikutus ja lisääntyminen mahdollistuu.
Turpaanlyönti on useinmiten uhkailun aihe ja tästä johtuen lajin kuolleisuus on varsin suuri.
Kuolleisuudella tarkoitan lähinnä sitä, että laji muuntautuu johonkin muuhun alakulttuuriin kokiessaan olonsa uhatuksi vrt. tapaus Kouvola.
Myöskin tapaturmat ja varsinkin viiltohaavat ovat lajille yleisiä, johtunee halusta kantaa mukana partaveitsiä vaikka tavatut yksilöt usein ovat leuastaan karvattomia.
Kouvolassa on kanssa kovii rockabillytedsrebeleitä. tänne vaan koittamaan!!
Turha täällä netissä uhota saatanan pulun nussima rakin löyhkä!
Kukaan missään ei pärjää tedirebelille!!!
hopparit..
Kouvolas ei oo yhtää oikeeta tedii ne on kaikki kuusankoskelta