Ollakko vai eikö olla?

Kerrankin olen löytänyt ihmisen, jonka nimikin saa perhoset vatsaani ja suun hymyyn, rakkaudentunnustukset leijumaan pilvissä, ja ajattelu aikaan tunteen minkälaista en tiennyt edes olevan olemassa. Eli täydellisen miehen, yhtä pikkuvikaa lukuunottamatta. Meillä on noin neljänsadan kilometrin välimatka, mikä on paljon, kummallekkin meistä. Kummankaan meidän 18vuotiaan rahatilanne ei ole sellainen, että pääsisimme tapaamaan toisiamme kerran viikossa, ennemminkin kerran kuussa. Soittelemme päivittäin usean tunnin puheluita, viikonloppuja lukuunottamatta, kun kumpikin menee oman kaveriporukkansa kanssa juhlien. Seurustelusuhteemme on kestänyt pian puoli vuotta, ja mies puhuu paljon suunnitteluvaiheessa olevasta yhteenmuutostamme ja siitä miten meillä on koko loppuelämä aikaa!
Ongelmani suhteessa on se, etten osaa luottaa. Olen hänellekkin yrittänyt selittää, että kun en tiedä mitä hän tekee ja kenen kanssa esimerkiksi viikonloppuisin, mutta mies vain nauraa ja sanoo että ei ymmärrä ajatusmaailmaani. Olen mustasukkaisuuteni takia valvonut useat yöt, ja itkenyt vielä useammat itkut, mutten keksi mitään mikä helpottaisi. Puhuminen miehelle ei tosiaan auta, koska tämä vain nauraa, tai kyselee miksi taas jäkätän.. Tahtoisin nyt siis jonkun viisaamman mielipiteitä, eikö mies ole yhtä tosissaan kanssani, vai eikö hän vain tajua oikeasti miksi olen mustasukkainen? entä miten saisin mustasukkaisuuden vähenemään, vai pitäisikö minun yrittää unohtaa mies, ja löytää yrittää rakastua johonkin toiseen?
3308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ensinnäkin 18-vuotias on vasta pojankloppi eikä mikään mies ja harrastukset ja riennot sen mukaiset.Tuskinpa tuossa vielä kovin vakavalla pohjalla mennään.Ei yksikään 18-vuotias ole ilman kuukautta mikäli vaan suinkin jonkun vällyjen alle pääsee.Eikä hän sitä paitsi tunnu ottavan sun tuntojas mitenkään tosissaan jos vaan naureskelee luurin toisessa päässä.Ei sun kannata olla mustasukkainen moisesta kaverista vaikka se varmaan aiheellista oliskin.
Ota joku omalta paikkakunnaltasi niin pääset vahtimaan ja kyttäämään paremmin,jos se tuntuu susta ihan elämäntehtävältä.Tai jos haluat kiduttaa itseäsi niin jää tuohon "suhteeseen" ja valvo ja itke itsesi "kuoliaaksi" jos ei sulla parempaa tekemistä ole.

Äänestä

Aika kamalalta jo 18 vuotiaana joutua parisuhteen kiemuroihin,itse en noteerannu alle 3kymppisenä vielä seurustelujuttuja mitenkään.

Äänestä

Mulla on sama tilanne.

Olen itse 26 & miesystäväni 34.

Meillä on välimatkaa reilu 500km.

Olemme kuitenkin pääsääntöisesti nähneet joka päivä,koska itse olen työtön & näin ollen päässyt matkustamaan niin paljon kuin minua huvittaa.

Miesystäväni on töissä käyvä ihminen,joten hän ei niin vain pääse luokseni.

Nyt kumminkin olemme ainakin 1kk erossa toisistamme,koska odotan polvileikkaukseen menemistä & sitten kun ei sen jälkeen tiedä kuinka pian saan sitten matkustella.

Olemme olleet perisuhteessa 6kk & olemme suunnitelleet yhteenmuuttamista kesä-heinäkuun vaihteessa 2012 & perheen lisäystä sekä kihloihin & naimisiin menemistäkin olemme suunnitelleet,mutta emme ole vielä päättäneet koska menemme.

Itsellänikin tuon luottamuksen kanssa ongelmia,koska 2 entistä suhdetta päättyi toiseen naiseen,joten ei ole helppo luottaa.

Miesystävänikin nauraa minulle,kun kerron siitä etten luota häneen & jos kyselen että onko yksin,niin vastaa kyllä että on,mutta enhän minä näe 500km päähän,että puhuuko totta vai valehteleeko.

Rakastamma kummatkin toisiamme,mutta se luottamus & pettämisen pelko kaivaa minua vieläkin.

Kertokaa joku neuvoja mitä teen?

En haluaisi erota tuosta ihanasta miehestä.

Ja ei hänkään halua erota.

Riitoja meillä ei ole ollut,mutta sanaharkkaa on hänen "harrastuksestaan"(pelaa siis wow-nimistä peliä,joten siitä on tullut sanaharkkaa).

Mitä pitäisi siis tehdä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustasukkamamma! kirjoitti:

Kerrankin olen löytänyt ihmisen, jonka nimikin saa perhoset vatsaani ja suun hymyyn, rakkaudentunnustukset leijumaan pilvissä, ja ajattelu aikaan tunteen minkälaista en tiennyt edes olevan olemassa. Eli täydellisen miehen, yhtä pikkuvikaa lukuunottamatta. Meillä on noin neljänsadan kilometrin välimatka, mikä on paljon, kummallekkin meistä. Kummankaan meidän 18vuotiaan rahatilanne ei ole sellainen, että pääsisimme tapaamaan toisiamme kerran viikossa, ennemminkin kerran kuussa. Soittelemme päivittäin usean tunnin puheluita, viikonloppuja lukuunottamatta, kun kumpikin menee oman kaveriporukkansa kanssa juhlien. Seurustelusuhteemme on kestänyt pian puoli vuotta, ja mies puhuu paljon suunnitteluvaiheessa olevasta yhteenmuutostamme ja siitä miten meillä on koko loppuelämä aikaa!
Ongelmani suhteessa on se, etten osaa luottaa. Olen hänellekkin yrittänyt selittää, että kun en tiedä mitä hän tekee ja kenen kanssa esimerkiksi viikonloppuisin, mutta mies vain nauraa ja sanoo että ei ymmärrä ajatusmaailmaani. Olen mustasukkaisuuteni takia valvonut useat yöt, ja itkenyt vielä useammat itkut, mutten keksi mitään mikä helpottaisi. Puhuminen miehelle ei tosiaan auta, koska tämä vain nauraa, tai kyselee miksi taas jäkätän.. Tahtoisin nyt siis jonkun viisaamman mielipiteitä, eikö mies ole yhtä tosissaan kanssani, vai eikö hän vain tajua oikeasti miksi olen mustasukkainen? entä miten saisin mustasukkaisuuden vähenemään, vai pitäisikö minun yrittää unohtaa mies, ja löytää yrittää rakastua johonkin toiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu