Sain PT:ltä uuden kunto-ohjelman. Ensimmäisen kerran jälkeen seuraavana päivänä kropassa tunsi, että on tullut tehtyä uusia liikkeitä. Oli tunne, että treeni oli tehokas. No olen nyt käynyt kolmesti treenaamassa eikä treenin jälkeisenä päivänä enää tunnu mitään. Nyt on puolestaan tehoton tunne. Eikai treeni ole voinut menettää tehoaan näin vähässä ajassa?? Kyseessä on perusvoimaharjoitus ja käyn salilla 2-3 kertaa viikossa.
Treeni ei tunnu tehokkaalta
3
283
Vastaukset
- kakkaalumella
On tainnut aloitteleva roinapetteri unohtaa progression.
- Pikku-A
No jos perusvoimaa haetaan, tunne pitääkin olla sellanen, että vielä itte kävelee autoon omilla jaloilla-bodareilla asia on toisin, jalkatreeni ei oo menny perille jonsei paareilla kanneta ulos.
Kolmen treenikerran jälkeen olet vasta vähän tottunut heiluttamaan räpylöitäsi, sen takia näennäisesti se ei "tunnu" missään-mutta kyllähän se vaikuttaa. Olet vasta ajamassa kehoa siihen tlaan, että voidaan ALOITTAA harjoittelemaan. Ei mopolla mennä kuuhun, katsos.- pundiksella
Kyseessähän ei siis ole elämäni ensimmäinen salitreeni, vaan nyt sain siis uuden treeniohjelman uusine harjoitteineen. Kehon pitäisi siis olla jo siinä tilassa, että se ottaisi harjoituksista kaiken hyödyn irti. Lähinnä tulee mieleen, että treenaanko väärin jolloin harjoitteista saatu hyöty valuu hikenä pois. Oikeastaan ei tule edes kunnon hiki. Mutta kun treenaan saamieni ohjeitten mukaisesti, niin ei se voi mennä vikaan :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401898- 1861601
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461230Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40769
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23712Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627