ENSIN BREIVIK NÄYTTELEE HULLUA ja SITTEN SE PARANTUU

HULLUUDESTA !

Ensin se joutuu "hoitoon" ja sitten vuoden päästä se "paranee" ja pääsee vapaaksi.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/11/1451577/breivikin-teot-skitsofreenikolle-aarimmaisen-epatodennakoisia

Voi vitunsikavirkapsykiatrit, te olette per-seestä koko porukka. Pikku-Anders pyörittää teitä mennentullen ja palatessa.
9119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvät liksat saa joku, kun elämän työkseen ryhtyy tuon päätä tutkimaan ja selvittämään.

Äänestä
  • Breivik oli homokulkueessa mukana ja kaverit kertoo, että hänellä ei koskaan tavattu tyttöystävää. Homous ei ole leikinasia.

    "SAARI OLI SIIS HOMO
    Kirjoittanut: tunnen mä 25.9.2008 klo 10.33

    Luonnollisesti Kauhajoen murhaaja Saari joutui
    koulukiusatuksi,koska hänen homokaveri opiskeli
    samalla luokalla,joten nuorukaisten homosuhde
    paljastui opiskelutovereille.Siitä huolimatta
    Saari murhasi jopa homokaverinsa,koska
    homosuhde perustuu vihaan.Näin ollen vihan todellinen
    syy oli Saaren homoseksuaalisuus,jonka toki poliisikin jo tietää. "

    Äänestä

Ei pääse vapaaksi. Saa kuitenkin viettää lääkehumalassa loppuikänsä suljetulla osastolla. Periaatteessahan kunnon pilvessä on tosi vapaa. (Leikkaa talteen).

Äänestä

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=1901

Jos Breivik todetaan syyntakeettomaksi, myös tapaukseen liittyvät epäselvyydet jäävät tutkimatta.

Anders on vapaamuurarien suunnittelema henkilö ei mitään muuta. Koko maailma on täysin korruptoitunut näiden hyvä veli järjestöjen toimesta.

Äänestä
  • Vapaamuurari ei voi tuomita toista muuraria.

    Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että homoseksuaaleilla on enemmän terveyteen ja ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia kuin heteroseksuaaleilla.

    "Ferguson (ym. 1999) seurasi 21 vuoden ajan Uudessa Seelannissa kaikkia eräällä asuinalueella syntyneitä nuoria. Tutkittuja oli yli tuhat ja haastateltavat olivat 21 vuoden ikäisiä. Tutkimus totesi, että homo-, lesbo- ja biseksuaalinuorilla (GLB) oli heteroseksuaaleja nuoria enemmän mielenterveysongelmia: vakavaa masennusta, itseluottamusvaikeuksia, yleistä ahdistuneisuutta, käytöshäiriöitä, riippuvuutta nikotiiniin ja kemiallisiin aineisiin, moniongelmaisuutta, itsemurha-ajatuksia ja itsemurhayrityksiä.

    Tieteelliset tutkimukset vahvistavat, että uskolliset pitkäikäiset homo- ja lesbosuhteet ovat harvinaisuus. Homoseksuaalisten suhteiden ongelmat ovat peräisin ehkä kahdesta lähteestä. Ensimmäisen ongelman aiheuttaa toisen sukupuolen tasapainottavan vaikutuksen puute.

    Toinen syy suhteissa ilmeneviin vaikeuksiin liittyy homoseksuaalisuuden syntyyn. Lapsuuden ja nuoruuden ongelmallinen kehitys on jättänyt jälkensä. Samat kokemukset, jotka ovat aiheuttaneet homouden synnyn sabotoivat myös rakkaussuhdetta. Näitä ovat lapsuuden hyväksikäyttökokemukset, ongelmallinen perhetausta, koulukiusaaminen, erilaisuuden tunne ja eristyminen.

    Tutkimusten mukaan seuraavat ongelmat ja terveysriskit liittyvät läheisesti homoseksuaalisuuteen:

    1. Homomiehillä on enemmän satunnaisia seksisuhteita kuin heteromiehillä. Tästä aiheutuu myös se, että seksitaudit ovat yleisempiä homomiehillä.
    2. Homo- ja lesbosuhteet ovat lyhyempiä verrattuina heterosuhteisiin
    Pitkät miesten väliset suhteet ovat harvinaisuus ja ne kestävät tutkimusten mukaan parhaiten jos ne ovat avoimia (eli partneri saa harrastaa seksiä ulkopuolisen kanssa).
    3. Uskottomuus on yleisempää homo- ja lesbosuhteissa verrattuna heterosuhteisiin
    4. Muihin parisuhteisiin verrattuna lesbosuhteissa on enemmän väkivaltaa, symbioottisuutta ja vähiten seksiä. Nämä vaikuttavat usein suhteen hajoamiseen.
    5. Homot ja lesbot käyttävät heteroseksuaaleihin verrattuna enemmän alkoholia
    6. Masennus on yleisempää homoilla ja lesboilla verrattuna heteroseksuaaleihin
    7. Itsemurha-ajatukset ja -yritykset ovat yleisempiä homoilla ja lesboilla verrattuna heteroseksuaaleihin

    [Ferguson, D.M. ym: "Is Sexual Orientation Related to Mental Health Problems and Suicidality in Young People" Archives of General Psychiatry 1999, Vol.56, No.10, 876-880. ]"

    Äänestä

  • homouden pimeäpuol. kirjoitti:

    Vapaamuurari ei voi tuomita toista muuraria.

    Homot ja lesbot ovat tietenkin kaikilta elämänominaisuuksiltaan heikkoja ja myös heikkoja kestämään elämän asioita.

    Luonto yrittää ratkaista asiaan siten että kun elinkelvottomat yksilöt seuloutuvat pois populaatiosta, niin kehitys kehittyy ja ihmisrotu lujittuu, sivistyy ja voimistuu.

    Luulen että Darwin myös allekirjoittaa tuon, ellei se ole sitä jonnekin kirjoittanut, en tiedä. Kuitenkin siis; elionkelvottomat yksilöt eivät saa lapsia tai saavat niitä huomattavasti keskivertoa vähemmän. Tuota taustaa vasten on täysin loogista ja evoluutioteorian mukaista että heikoista ykslöistä tulee homoja ja lesboja, jotka elämänkutsumuksensa mukaiasesti eivät halua eivätkä saa lapsia.

    Homouden ja väkivallan suhde on myös hyvin loogista,. Turhautuminen luo väkivaltaa ja se hakee omat toteutuskanavansa, mitä ne sitten milloinkin ovat. Breivikin tapauksessa kuvaan liittyy myös laaja ja raskas mielisairaus.

    Äänestä

Oli se hullu tai ei, se tulee rangaista tekemisensä rikosten perusteella.

Vittu, hulluus ei vapauta vastuusta rikoksenteossa. Jos vapauttaa, alkaa olla tämän yhteiskuntajärjestelmän vuoro siirtyä historian mustaan suohon ja tunkiolle. Sitten tulee joku uusi ja parempi järjestelmä.

Äänestä
  • Breivik ampui ihmisiä Norjassa, ei Suomessa! Meillä Suomessa on aivan eri lait. .

    Tämä hullu pitäisi laittaa leposideterapiaan jota on tehostettu psykedeelein. Norjassahan näitä psykedeelisiä aineita ollaan tutkittu alkoholistienkin hoitoon, joten laki tuskin on esteenä.

    Tapaus pitää joka tapauksessa tutkia oli Anders hullu tai ei.

    Äänestä

  • rauhotu ny kirjoitti:

    Breivik ampui ihmisiä Norjassa, ei Suomessa! Meillä Suomessa on aivan eri lait. .

    Tämä hullu pitäisi laittaa leposideterapiaan jota on tehostettu psykedeelein. Norjassahan näitä psykedeelisiä aineita ollaan tutkittu alkoholistienkin hoitoon, joten laki tuskin on esteenä.

    Tapaus pitää joka tapauksessa tutkia oli Anders hullu tai ei.

    Olet vielä liian pieni ymmärtämään kokonaisuuksia, joten jätä sellaiset asiat vanhemmille ihmisille. Tsemppiä silti tai sitten ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viisas Mies. kirjoitti:

HULLUUDESTA !

Ensin se joutuu "hoitoon" ja sitten vuoden päästä se "paranee" ja pääsee vapaaksi.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/11/1451577/breivikin-teot-skitsofreenikolle-aarimmaisen-epatodennakoisia

Voi vitunsikavirkapsykiatrit, te olette per-seestä koko porukka. Pikku-Anders pyörittää teitä mennentullen ja palatessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu