Miten suhtautuisitte muihin värillisiin ihmisiin

Miten suhtautuisitte sellaisiin ihonvärillisiin ihmisiin kuten punaisiin keltaisiin sinisiin vihreisiin violettisiin oransseihin ihmisiin?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koska kaikki maailman viisaus löytyy science fictionista on tätäkin aihetta jo käsitelty. Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjoissa Marsissa asuu áinakin punaisia, vihreitä, keltaisia, mustia ja valkoisia ihmisiä joista punaiset ovat eniten maan ihmisten kaltaisia vaikka lisääntyvätkin munimalla. Maasta kotoisin oleva päähenkilö värjää ihonsa punaiseksi jottei joutuisi kokemaan rasismia. Marsin kansanryhmiä hallitsevat yleensä pahikset joista maan mies vapauttaa ne jonka jälkeen kansanryhmät muuttuvat ihan kivoiksi. Maan mies perustaa monikulttuuriperheen punaisen naisen kanssa ja he saavat munan. Koska munasta kuoriutuva lapsi on vaaleanpunainen voidaan olettaa että maan mies on sen isä, ainoa muu mahdollisuus isäksi olisi joku pyhistä therneistä joilla on valkoinen iho. Tarina ei kerro kiusataanko lasta koulussa ja miten seksi onnistuu munivan naisen kanssa. Maailmanrauha ja rotujen rinnakkaiselo käyvät toteen kunhan planeetan sotavaltiaaksi valitaan valkoinen yhdysvaltalaismies. Myös ilmatehdas, kelluntasäteet ja telepatia toimivat oikeasti

Äänestä

Riippuu vähän siitä, miten pärjäisivät veronmaksajina vai tulisivatko tänne vain täyshoitoon lisääntymään kuin kaniinit.

Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama, minkä värinen iho.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sounil kirjoitti:

Miten suhtautuisitte sellaisiin ihonvärillisiin ihmisiin kuten punaisiin keltaisiin sinisiin vihreisiin violettisiin oransseihin ihmisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu