Ihastunut, flirttiä, mutta ei mitään todellista

Sapettaa niin, että ihan itkettää.

Eräs mies on flirttaillut minulle muutaman kuukauden ajan, mutta eihän hänestä saa mitään irti. Sitten välillä kun otan etäisyyttä, hyppää heti taas lähemmäs. :(

En tykkää tällaisesta ollenkaan! :(
5276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulle kävi samoin. aina kun meni lähelle, toinen lähti karkuun mutta kun jätin rauhaan tuli kohti.
Lopulta huomasin olevani sairaan ihastunut. Kun en saanut selville hänen nimeään enkä kyennyt mennä puhumaan suoraan (vei jalat alta), otin yhteyttä (viime keskiviikkona) hänen kaveriinsa. kaveri pisti tekstarin ettei häntä kiinnosta kiinnosta, on perhe ja mies.

Hän on töissä meidän ruokalassa enkä kestä nähdä häntä. Tapahtui ns.ytimen 100% sulaminen.Olen ihan rikki.En saa unta. Kuuntelen vain Adelea ja yritän hoitaa rutiineja. kaikki energia menee siihen etten romahda.

Äänestä

Piti äsken kirjoittaa että kantsii sun ottaa suoraan yhteyttä jos vain tiedät nimen.
En tiedä vieläkään ihastukseni nimeä.
Ottaa päähän ihan helvetisti (kirjaimellisesti).

Äänestä

ja vieläkin käy mielessä että sattuiko jokin erehdys että ihastukseni ei ollutkaan se jolta kysyttiin.

mutta tosiaan, onnensa ohi ei kannata kulkea

Äänestä

jep lapset ja kantsii myös seurata omia viestejään heh heh

Äänestä

hmm, miksi otat etäisyyttä jos haluat tutustua! kummaa toimintaa, seuraukset sen mukaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NeitiPB kirjoitti:

Sapettaa niin, että ihan itkettää.

Eräs mies on flirttaillut minulle muutaman kuukauden ajan, mutta eihän hänestä saa mitään irti. Sitten välillä kun otan etäisyyttä, hyppää heti taas lähemmäs. :(

En tykkää tällaisesta ollenkaan! :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu