VAMPYYRIELOKUVASTA DEMONINEN RIIVAUSTILA!

Uusi Twilight -elokuva on aiheuttanut selittämättömiä tajuttomuuskohtauksia myös Suomessa. Tiistaina kerrottiin, että Yhdysvalloissa elokuvan teatterissa nähneet ovat kärsineet epileptisistä kouristuksista.

Iltalehden tietojen mukaan myös Suomessa on saatu useita sairauskohtauksia kesken Twilight - Aamunkoi -elokuvan näytöstä.

28-vuotias Jukka sai omituisen kohtauksen elokuvan näytöksessä Helsingin Tennispalatsissa. Kohtaus tuli elokuvan alkupuolella.

- Yhtäkkiä tunsin, että vintti pimeni. Havahduin siihen, kun tyttöystäväni ravisteli minua ja kysyi, että onko kaikki kunnossa.

Jukka ei heti tajunnut, missä oikein oli. Havahduttuaan hän oli alkanut hikoilla voimakkaasti.

Tyttöystävän mukaan Jukka oli kohtauksen aikana vapissut ja sätkinyt kummallisesti ja sen jälkeen tuijottanut tyhjyyteen.

Yksi kohtaus sattui puolestaan Jyväskylän Finnkinossa elokuvan ennakkonäytöksessä.

- Elokuvan puolessavälissä tyttö hyppäsi ylös penkistä ja huusi apua. Teatteriin sytytettiin valot, ja näin kuinka tytön vieressään ollut nuori nainen taipui kaarelle kouristellen, kertoo elokuvaa katsomassa ollut mies.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011113014851814_vi.shtml

Elokuva kertoo vampyyreistä. Ihmiset saavat kohtauksia siinä kohdassa elokuvaa, jossa nainen synnyttää vampyyrin ja ihmisen ristisiitoksen, joten tämä saatanallinen elokuva on ilmiselvästi riivausta eikä epilepsiaa aiheuttava:
http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:1jP76TsM-d0J:www.raidersnewsnetwork.com/ Possession-Like Seizures Reported Around The Country Among Moviegoers During Twilight 'Breaking Dawn' Vampire Birthing&cd=2&hl=fi&ct=clnk&gl=fi

Uutisessa mainittu elokuva on kolmas neljästä elokuvasta, jotka muodostavat vampyyrisaagan. Jo edellisen elokuvan aikana yksi mies Uudessa Seelannissa kuoli kesken elokuvan katsomisen:
http://www.godlikeproductions.com/forum1/message1123759/pg1

Elokuvat perustuvat Stephanie Meyerin kirjoihin, joiden juonen hän näki unessa ja tunsi pakottavaa tarvetta kirjoittaa siitä kirjan:
http://forum.davidicke.com/archive/index.php/t-179751.html

10 kirottua elokuvaa, joita ympäröivät erikoiset onnettomuudet ja kuolemantapaukset:
http://www.hauntedamericatours.com/toptenhaunted/SCAREYMOVIES.php
14239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mainostemppu, pelkkä mainostemppu!

Äänestä
  • 60- luvulla elokuvassa psyko käytettiin samaa mainoskikkaa. ihmisiä muka pyörtyili näytöksissä ja tarvittii sairaanhoitaja näytökseen valmiiksi. tosin siinä näytöksessä ei ollut mitä kävin katsomassa :) et silleen......

    Äänestä

  • 17+16 kirjoitti:

    60- luvulla elokuvassa psyko käytettiin samaa mainoskikkaa. ihmisiä muka pyörtyili näytöksissä ja tarvittii sairaanhoitaja näytökseen valmiiksi. tosin siinä näytöksessä ei ollut mitä kävin katsomassa :) et silleen......

    Jos jotain kikkaa on käytetty 50 vuotta sitten, se ei todista, että sitä kaytettäisiin nyt. Huomaa, että elokuvanäytös on useissa paikoissa keskeytetty kohtausten takia. Kuka haluaisi aiheuttaa pettymystä katsojille elokuvan katkaisemisella ja huonoa mainetta elokuvalle? Se olisi erittäin surkeaa mainosta.

    Äänestä

  • KAVAHTAKAA! kirjoitti:

    totta siinä voi olla eri syyt. en ole nähnyt elokuvaa joten en tiedä sen "rakennetta" mutta jos siinä on eritoten välkkyviä jaksoja, se saattaa aiheuttaa epileptisen kohtauksen. samalla tavoin kuin määrätyllä tiheydellä välkkyvät diskovalot. epilepsia käsittääkseni voi olla piilevänäkin.
    siinä voisi olla yksi syy.

    useita hollywood leffoja joissa on pahojahenkiä eli demoneja - varokaa...

    ennen puhuttiin rock-levyistä samaa...

    viihdettä satanistinen valta käyttää maailmassa levittääkseen pahoja henkiä- SAATANAN henkimaailmaa-

    rukoile Jeesusta apuun aina !

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    useita hollywood leffoja joissa on pahojahenkiä eli demoneja - varokaa...

    ennen puhuttiin rock-levyistä samaa...

    viihdettä satanistinen valta käyttää maailmassa levittääkseen pahoja henkiä- SAATANAN henkimaailmaa-

    rukoile Jeesusta apuun aina !

    Twilight vampyyri-elokuva,.,.,

    alkaa nukuttaa jo heti kun kuuleekin- kuka jaksaisi katsella jotain vampyyri-filmiä jos nyt ai satu olemaan alle jotain 14-vuotias...

    https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=riivaustila

    Äänestä

! twilighT

Äänestä

kauheeta! Vaikuttaa aika pahalta! :(

Äänestä

O-ma-Gaad! Whatta shiit!

Äänestä

No voe mahoton!!! Hyvin mainostat elokuvaa.

Äänestä

Anglo-Kapitalistit tekevät entistäkin epätoivoisempia tekeleitä ja kuspiät tungeksivat katsomaan niitä. Vieläpä maksavat tästä roskasta !

Äänestä

iha oikeesti joku kuolee ihmiiä kuolee joka minuutti ei oo miteikään outoa jos kuolee elokuvateatterissa sydänsairas diapeetikko vähän jännitti näytös veriarvot huonot no totta kai se kuolee ei sillä leffalla oo niin väliä matkijanärhi vai aamunkoi tai entäpä vaikka inside out 2 monissa vanhuksille suunnatuissa hiihto kisoissa ainakin pari kuolla kupsahtaa onko se kirous no ei onko se luonnollista no joo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

KAVAHTAKAA! kirjoitti:

Uusi Twilight -elokuva on aiheuttanut selittämättömiä tajuttomuuskohtauksia myös Suomessa. Tiistaina kerrottiin, että Yhdysvalloissa elokuvan teatterissa nähneet ovat kärsineet epileptisistä kouristuksista.

Iltalehden tietojen mukaan myös Suomessa on saatu useita sairauskohtauksia kesken Twilight - Aamunkoi -elokuvan näytöstä.

28-vuotias Jukka sai omituisen kohtauksen elokuvan näytöksessä Helsingin Tennispalatsissa. Kohtaus tuli elokuvan alkupuolella.

- Yhtäkkiä tunsin, että vintti pimeni. Havahduin siihen, kun tyttöystäväni ravisteli minua ja kysyi, että onko kaikki kunnossa.

Jukka ei heti tajunnut, missä oikein oli. Havahduttuaan hän oli alkanut hikoilla voimakkaasti.

Tyttöystävän mukaan Jukka oli kohtauksen aikana vapissut ja sätkinyt kummallisesti ja sen jälkeen tuijottanut tyhjyyteen.

Yksi kohtaus sattui puolestaan Jyväskylän Finnkinossa elokuvan ennakkonäytöksessä.

- Elokuvan puolessavälissä tyttö hyppäsi ylös penkistä ja huusi apua. Teatteriin sytytettiin valot, ja näin kuinka tytön vieressään ollut nuori nainen taipui kaarelle kouristellen, kertoo elokuvaa katsomassa ollut mies.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011113014851814_vi.shtml

Elokuva kertoo vampyyreistä. Ihmiset saavat kohtauksia siinä kohdassa elokuvaa, jossa nainen synnyttää vampyyrin ja ihmisen ristisiitoksen, joten tämä saatanallinen elokuva on ilmiselvästi riivausta eikä epilepsiaa aiheuttava:
http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:1jP76TsM-d0J:www.raidersnewsnetwork.com/ Possession-Like Seizures Reported Around The Country Among Moviegoers During Twilight 'Breaking Dawn' Vampire Birthing&cd=2&hl=fi&ct=clnk&gl=fi

Uutisessa mainittu elokuva on kolmas neljästä elokuvasta, jotka muodostavat vampyyrisaagan. Jo edellisen elokuvan aikana yksi mies Uudessa Seelannissa kuoli kesken elokuvan katsomisen:
http://www.godlikeproductions.com/forum1/message1123759/pg1

Elokuvat perustuvat Stephanie Meyerin kirjoihin, joiden juonen hän näki unessa ja tunsi pakottavaa tarvetta kirjoittaa siitä kirjan:
http://forum.davidicke.com/archive/index.php/t-179751.html

10 kirottua elokuvaa, joita ympäröivät erikoiset onnettomuudet ja kuolemantapaukset:
http://www.hauntedamericatours.com/toptenhaunted/SCAREYMOVIES.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu