Erosin pari viikkoa sitten yhdestä tytöstä... En tiedä voiko sitä kyllä edes eroksi kutsua sillä emme seurustellut. 2kk tunnettiin ja sen aikana nähtiin muutaman kerran.
Tilanne kuitenkin vielä ns. "roikkuu" sillä vaikka sovimme (minun aloitteesta, sillä oli itse sanonut aikaisemmin ettei ole tällä hetkellä valmis suhteeseen, en ole kyllä minäkään) olevamme vain kavereita vaikuttaa vielä melko kiinnostuneelta... Viimeksi puhuimme n. 1 vk sitten, ainakin omalta osuudeltani vain kaverina, hänestä en olisi niinkään varma... Sen jälkeen päätin olla pitämättä häneen yhteyttä, ei tosin ole kyllä itsekkään että sitä tehnyt. Jos jotain laittaisi niin toki voisin moikata yms mutta jo ihan oman "toipumiseni" kannalta en halua olla kauheammin yhyeyksissä. Tällä hetkellä olo on muuten hyvä (jos ei oteta huomioon ongelmaa josta kohta kerron) mutta en halua että tunteet alkaisivat taas heräillä..
Elikkä se ongelma:
Ahdistaa, sillä tiedän että tulemme vielä näkemään.
Ja miksi tulemme näkemään? Noh, hänen kaverinsa tuntevat paljon kaverini kavereita ja muutamia kavereita yms. Ja yleensä viikonloppuisin sitten olemme kaverieni kanssa heidän kanssaan joten esim jos on juhlia, eiköhän hänet kavereineen sinne kutsuta. Niinhän me alunperin tavattiinki...
En haluaisi jäädä pois kaikista juhlista ym kivasta vain välttääkseni exääni... Mutta se vain ahdistaa niin paljon jo ajatella että vielä tavattais. Vaikka hänen ei olisi enään kiinnostunut, mikä ikävä kyllä tuskin pitää paikkaansa, en haluaisi enään nähdä häntä... Se on hyvä jos jotkut pystyvät olla tekemisissä exiensä kanssa mutta minä en siihen yksinkertaisesti pysty.
En tiedä pystyykö tässä nyt kauheemmi neuvoja antaa mulle mutta halusin vaa tulla avautumaan.
Huomenna onkin jo perjantai.. Täytyy katsoa mitä tapahtuu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
laita pussi päähän, niin et näe, eikä tarvi olla näkyvänä ja voit bailata mielin määrin.
Jos ei nyt ihan pussia päähän, mutta joku peruukki voiski olla iha jees ;)
voit myös seurustella iphonen kanssa koko juhlien ajan virallisen ja tärkeän näköisenä. Peruukki voi tehostaa vaikutusta. Jos meinaa tulla tiukka tilanne, aina voi syventyä iphonen ihmeelliseen maailmaan. Sen ominaisuuksiin kuuluu varmasti joku unconnecting people sovellus, jota voisit kokeilla käytännössä.
Pahoittelen kirjoitusvirheitä, iPhonen näppäimistö ei ole mikään paras mahdollinen ja muutaman sanan jälkeen ei enään näe mitä on kirjoittanut niin pitää yrittää vain muistaa mitä aikaisemmin kirjoitti, ja niin kuin näkyy, se ei ole aina kauhean helppoa.. :s
Ap
no eihän se näköjään ole sulla helppoa muutenkaan, peruukkikin on varmasti kuuma ja hikinen kapistus. Toista se oli ennen kun kännykätkin osas vaan soittaa ja viestitellä, koitas opetella savumerkkejä, niin alkaa iphonen kanssa juttu luistamaan sitten paremmin. Ja ei se nyt niin vakavaa ole, jos vähän ahdistuu eksistä juhlissa tai jos tulee kirjoitusvirheitä, eiks se vähän kuin kuulu asiaan, ahdistua etukäteen ja harmitella jälkikäteen ja olla siinä välissä muuten vain hankalana ja vaikeena. Sit jos menee juhlat pilalle, ni aina on hyvä syy tiedossa, se eksä. Joten voit ahdistua pilata vaikka koko viikkosi, kaikki menee reilusti samaan laskuun.
itse olen samanlaisessa tilanteessa ollut.. erosin yhden pojan kanssa pari vuotta sitten ja meillä oli paljon samoja kavereita ja nähtiin todella usein ja käytiin samaa kouluakin vielä :D Tilanne ei ollut mikään helppo.. Varsinkaan kun tälle mun eksälle tuli uus tyttöystävä, eli näin häntä usein toisen naisen kanssa ja en ollut vielä kunnolla päässyt hänestä yli niin teki vähän pahaa kattella kun eksällä oli jo uusi nainen... Mutta ajan kanssa minäkin sitten pääsin yli. Kyllä se siitä :) Ajattelin silloin ihan samoin kuin sinä että ''enhän voi skipata juhlia eksän takia '' jnejne.. Ja en skipannutkaan, pahaa teki välillä nähdä eksää eron jälkeen mut kyllä itelläni se ajan kanssa sitten ohi meni.. Kyllä se siitä ja ole vahva! :) Pahoittelen jos tekstini on jotenkin epäselvä tai jtn.. Lukihäiriö enkä ole kauhean hyvä kirjoittaja :DDD