Jouduin exäni pahoinpitelemäksi alkuvuodesta. Kävimme kesällä sovittelussa, mutta sovittelu epäonnistui ja nyt juttu menee luultavammin käräjille.
No entinen on ollut yhteyksissä minuun sovittelun jälkeen ja olemme olleet tekemisissä. Ex halusi olla kanssani kaveri ja minä hölmönä luulin, että hän on oikeasti muuttunut. No kuukausi sitten meille tuli riitaa siitä, kun kännissä menin möläyttämään yhdelle tutulle miksi olemme exän kanssa eronneet. No siitä asti ex on välillä ollut mukava, mutta välillä taas uhkailee sillä, että hommaa jotkut tuttunsa hakkaamaan minut jos en ala käyttäytyä hänen mielestään oikealla tavalla.
Olen monesti käskenyt entisen jättää minut rauhaan, mutta noita uhkailu soittoja tulee joka päivä melkein. Hän on monta kertaa sanonut, että tulen kuolemaan tai että kannattaa katsoa olan taakse kun kävelee yksin ym. Ei siinä muuten mitään, mutta ex liikkuu oikeastikin hulluissa porukoissa joissa väkivalta on arkipäivää ja monet ovat istuneet linnassa taposta joten hänellä on oikeasti hulluja kavereita joten en epäilisi yhtään. Pari noista hänen kavereistaan onkin uhkaillut minua exäni kautta, koska olen tehnyt heidän mielestään väärin siinä kun kutsuin poliisit paikalle, kun ex hakkasi minua.
Olen muutenkin ahdistunut tuosta koko jutusta kun en tiedä miten tuo juttu etenee ja mistä saan tietoa meneekö juttu käräjille ym. En ole ennen ollut vastaavassa tilanteessa joten en tiedä miten minun tulisi toimia tässä asiassa.. :(

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.