The Ukulele Orchestra of Great Britain huhtikuussa Helsinkiin
Keskiviikko 18.4.2012 Savoy-teatteri
Rockin ja popin klassikoita nelikielisellä ukulelellä tulkitseva The Ukulele
Orchestra of Great Britain soittaa 18. huhtikuuta Helsingissä. Yhtye
esiintyi edellisen kerran pääkaupungissa vuonna 2009, jonka jälkeen suosittu
bändi on nähty elävänä kaksi kertaa Tampereella ja kerran Lahdessa.
The Ukulele Orchestra of Great Britainin ohjelmistossa on kappaleita mm.
David Bowielta, Frank Sinatralta, Nirvanalta, Steppenwolfilta ja Velvet
Undergroundilta. Myös klassinen musiikki ja spagetti-westernien soundtrackit
saavat The Ukulele Orchestra of Great Britainilta osansa.
Aiemmat keikat Suomessa ovat näyttäneet orkesterin tason sekä musiikillisena
että verbaalisena viihdyttäjänä. Esiintymisten välispiikit muuttuvat
luontevasti stand up -komiikaksi, jossa kuivakka brittihuumoria on
arvossaan. The Ukulele Orchestra of Great Britainin esiintyessä on hankala
pitää naamaa peruslukemilla, ja välillä ryhmä myös herkistää hienolla
soitollaan ja vivahtekkailla versioillaan kansainvälisistä hiteistä ja
klassikoista.
ke 18.4. klo 19 Savoy-teatteri, Helsinki: The Ukulele Orchestra of Great
Britain (UK)
38 e toimituskulut, ennakko Lippupalvelu
www.ukuleleorchestra.com
www.savoyteatteri.fi
The Ukulele Orchestra of Great Britain 18.04.2012 Helsinkiin
keikalla_tänään
1
184
Vastaukset
- nembooking
Lippuja menee kaupaksi lujaa vauhtia, kannattaa hankkia tästä:
http://www.lippupalvelu.fi/event/The-Ukulele-Orchestra-of-Great-Britain-lippuja/SAV1804A
Facebook eventti tässä:
http://www.facebook.com/events/237708096318360/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233113Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68720Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3703Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32581Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35567Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3560Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es19510Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3509- 40501
- 36495