minkä aiotte varastaa aatto aamuna? :DD
Joko olette merkanneet kuusen,
metsänvartija.
1973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Merkkasin kerralla viisi. Sukulaisille kanssa. ,)
Sitä kuusea kuuleminen jonka merkinnyt olen sinisellä lettinauhalla. Punainen herättäisi huomiota jouluvärillään ja joku muu saattaisi sen viedä. Lettinauhan tai kuusen.
Toivottavasti on lunta ettei tarvitse vetää kelkkaa pitkin asvalttia.
Ei vaiskaan. Just laitoin keittiön ikkunaan sini-puna-vihreä-keltaisen led piuhan 12 metriä jossa 120 led lamppua. En olisi sitäkään laittanut mutta on muu juhla tuossa alkuviikosta.
Kuusta ei ole ollut about hyvin hyvin moneen aikaan ja valot ja koristeetkin vähentyneet vuosi vuodelta. Viime jouluna taisi olla pelkkä ikkuna tähti.
Tänä jouluna en ole suomen kamaralla, eilen maksoin matkan pois. Matkalaukku ei ole niin iso, että sinne mahtuisi joulukuusi:)
Tottakai!
Heijastimen laiton alaosaan ja haen sitten pimeellä lähempänä Joulua ;)
Se on jänskää. Vaikka omilta mailta haenkin. :-D
Muista ottaa taskulamppu mukaan, että heijastin heijastaa:) Ettet ota väärää kuusta, pitää ottaa suora.
Tietenki ;o))),,, pirtin lattialla odottaa kuusi jo kiihkeenä ulospääsyä,,, Oli helppo nakki, kun ei lumeen jääny jälkiä;o))),,, eilen sen kuusen hain,,, tänää olikin sitte jo vähän vaisumpaa,,,
Päästin koiran ulos ja käskin nuuskia ,mikä kuusi tuoksuu vähemmän.
Koira lirauttti tyveen ja asia on selvä, katkaisen vähän korkeemmalta jotta ei haise koiran pissille. :)
Nyt on perheen yhteishengen vahvistamiseen taas oiva mahdollisuus mennä yhdessä valikoimaan ja hakemaan kuusi yhteiseen kotiin.
Itse muistan lapsena, alle 10 vuotiaana, yhden mieleen painuvimmista kokemuksista isän kanssa kahden toimiessa. Kukaan ei ollut tietoinen toimistamme, ja sovimme pitävämme sen salaisuutena. Se oli kiellettyä, ymmärsin :) Olimme 10 m omasta tilanrajastamme naapurin perämetsässä mielenkiintona joulukuusen löytäminen, ja sieltähän se löytyi :D
Noin kahdentoista olin :)
velpoijan kanssa kuusta haettiin .
Suksilla ja pulkka mukana omasta metsästä :(
Velmies koitti sanoo älä ota suksia pois jalasta vaan en kuullut :(
Putosin kainaloita myöden komean kuusen juurelle siinä meni velmiehellä aikaa ,että sai kiskottua minut sieltä takas suksille :))
Ei ollut vihainen pienelle.
Ei tarvitsenut merkata. Päätän vain otanko oikealta vaiko vasemmalta,,, naapurin kuusiaidasta ;)
Keles,,, kun mulla molemmin puolin on kuusiaidan korkeus naapureilla jottain 25 metriä,,, ei oikeen pirttiin mahu ;o))),, tai ei se oikeestaan pirttiin jäkkään, ulos se haluu, se kuusikin,,, niinku minäki ;o))),,, mutta koristelu on vaikeeta tuon korkusiin ;o))),,,
Kuusesta viis, eiku kuus...mut käväisin tänään Oulussa, hengailin siellä hetken, en nähnyt maria enkä mokkaa, vaikka kaffella istuttiin bisketissä.;)
Ostin kotiintuomiseksi sen kuuluisan korvapuustin.;) Tosin oli tarjous lähteä vellinkeittäjäksi tuonne lapinmaalle, mutta jätin sen harkintaan vielä....tiedä vaik sit ensikeväänä.;D
Karvainen lapsi oli ainakin ikävissään.;(
Kuusi varastetaan sitten kun löydetään, mutta omasta mettästä.;)
Keleen muija!!! Mä huomasin tässä yks päivä että oot tulossa tänne, mut kuis sinuun taaskaan ei saa yhteyttä!!!, selkään saat kun vastakkain tullaan, ja tullaanhan me, se on varma!!! Oisin kyllä tarjonnu kaffeet, vaikka tänään ei ollu oikein hyvä päivä,,, oli semmonen tilaisuus,,, no lippu puolitangossa taloyhtiössä :o(,,, ei kiva,,,
Eikös ollukkin hyvää, se korvapuusti? ;o))),,,
Älä ainakaan kovin syvälle sinne lapinmaalle vellinkeittäjäks,,, siel on mäkäräisiä, ja ne on piruja, ainakin räkkäaikaan,,, todella yäks,,,
No eiks karvanen ollu mukana?,,,
No mun kuuseni on todella tuolta rajan takaa ;o))),,, ei naapurin tontilta,,, kerron sit joskus ;o))),,,
Katon kuorosotaa,,, mielenkiintosta,,, välillä pasianssia ;o))),,,
Kivaa illanjatkoa ;o))),,,
Unohtu,,, sillon kun Loordi voitti 2006 euroviisut, tultiin akkaporukan kans sunnuntaina Hailuodosta lautalla maihin,,, ihme ettei lauttamiehet nakannu meitä kesken matkan mereen, kun autossa radio huusi sattaa, ja akkaporukka siinä samalla ;o))),,, Oli todella upea kokemus,,, se Loordin voitto,,,
Pohjoisen poika hävisi kuorosodan :)
tyylikkästi.
Niin teki :o(((,,, Olisin kyllä suonu voiton Loordille,,, vanhukset kun on arvottomassa asemassa nykyisin, ois edes jotain viihdykettä saaneet,,, Äänestin Loordia,,,
aave mariiaaa
niin se hehtaarinkokoinen korvapuusti on syöty, itseasiassa ostin niitä kaksi...toisen tytölle ja toisen pojalle...poika jältti illan sitä omaansa.;) Tuosta se Oulu tunnetaan eli jättiläisenkokoisista korvapuusteista.:)
Pieni mainospätkä tähän: jos käyt Oulussa, niin osta korvapuusteja kahvila Bisketistä.;)
mitäs sä tulit siihen surkeuttasi voivottelemaan? Otan osaa.:/
Pitäs tuolle Veralle antaa kunnon korvapuusti, mielummin koko kämmenellä. ;D
Se lapsonen tarttee kurinpalautusta. Tai sitten sen on skitso vanha ämmä.