Keväällä kirjoitin, kuinka päädyimme silloisen tyttöystäväni kanssa eroon ilman mitään riitoja. Niin sanotusti elämä tuli seurusteluun eteen. Koulua, töitä ynnä muuta. Meille ei aikaa riittänyt.
Vielä kuitenkin toisinaan tai sanoisinko liian usein nuo asiat tulee mieleen ja kalvaa syvällä sisälläni.
Ymmärrän kyllä sen, että hän ei enää sitten selvästikkään ollut kiinnostunut minusta. Hankala vain hyväksyä sitä. Johtuuko se sitten siitä, että tuli sitä selittelyä, joka aina enemmän ja enemmän alkoi tuntumaan vain joltain tekosyyltä. Koskaan aikasemmin hän ei ollut antanut mitään syytä millekkään epäluottamukselle.
Joitain kuukausia sitten eräs tuttava pariskuntamme sai lapsen ja monesti heidän luona käydessäni näen kuinka kumpikin on innoissaan uudesta tulokkaasta. Monet kerrat olen miettinyt sitä illuusiota ja haavekuvaa, että kuinka mukavaa se olisi ollut, jos mekin olisimme jossain välissä voineet olla siinä samassa tilanteessa.
Muutamia kertoja olen nähnyt hänen olevan menossa johonkin tapahtumaan erään toisen miehen kanssa. Silloin on tullut mieleen katkeria ajatuksia siitä, kuinka hänellä piti olla syksylläkin paljon kiireitä koulun ja töiden kanssa.
Oon viettänyt paljon aikaa omien kavereiden kanssa, tavannut muita naisia, tehnyt töitä ja viimeistellyt omia opintojani. Aloitin jopa uuden harrastuksenkin. Koittanu mennä siis todellakin eteenpäin elämässä jäämättä tuohon tilanteeseen. Ulkoisesti olen varmasti eteenpäin mennytkin, mutta silti mikään ei ole pystynyt täyttämään sitä aukkoa joka mun sisälle jäi tuosta erosta.
Antauduin siihen suhteeseen täysin 110%:sti ja sitten se päättyi vedoten selityksiin, jotka ei tuntunu enää kestävän päivänvaloa.
Erosta on nyt kulunut 7 kuukautta. Joulu on tulossa ja on tilaisuuksia ja tapahtumia ynnä muuta ynnä muuta. Mikään ei vain taaskaan maistu miltään. Monet ystävistäni elää parisuhteissa ja tuntuu, että itse olen täysin yksin, vaikka olisin heidän kanssaa viettämässä iltaa. Viereltä puuttuu se, jolle annoin kaiken rakkauden.
Mikään ei maistu eikä kiinnosta. Tuntuu kuin ois elämänilo viety. Tänä iltana on pikkujoulut. Raahaudun sinne vaikka juuri tällä hetkellä en haluaisi nähdä ketään. Haluaisin vain hautautua peiton alle ja unohtaa kaiken ja koko maailman.
Vielä kuitenkin toisinaan tai sanoisinko liian usein nuo asiat tulee mieleen ja kalvaa syvällä sisälläni.
Ymmärrän kyllä sen, että hän ei enää sitten selvästikkään ollut kiinnostunut minusta. Hankala vain hyväksyä sitä. Johtuuko se sitten siitä, että tuli sitä selittelyä, joka aina enemmän ja enemmän alkoi tuntumaan vain joltain tekosyyltä. Koskaan aikasemmin hän ei ollut antanut mitään syytä millekkään epäluottamukselle.
Joitain kuukausia sitten eräs tuttava pariskuntamme sai lapsen ja monesti heidän luona käydessäni näen kuinka kumpikin on innoissaan uudesta tulokkaasta. Monet kerrat olen miettinyt sitä illuusiota ja haavekuvaa, että kuinka mukavaa se olisi ollut, jos mekin olisimme jossain välissä voineet olla siinä samassa tilanteessa.
Muutamia kertoja olen nähnyt hänen olevan menossa johonkin tapahtumaan erään toisen miehen kanssa. Silloin on tullut mieleen katkeria ajatuksia siitä, kuinka hänellä piti olla syksylläkin paljon kiireitä koulun ja töiden kanssa.
Oon viettänyt paljon aikaa omien kavereiden kanssa, tavannut muita naisia, tehnyt töitä ja viimeistellyt omia opintojani. Aloitin jopa uuden harrastuksenkin. Koittanu mennä siis todellakin eteenpäin elämässä jäämättä tuohon tilanteeseen. Ulkoisesti olen varmasti eteenpäin mennytkin, mutta silti mikään ei ole pystynyt täyttämään sitä aukkoa joka mun sisälle jäi tuosta erosta.
Antauduin siihen suhteeseen täysin 110%:sti ja sitten se päättyi vedoten selityksiin, jotka ei tuntunu enää kestävän päivänvaloa.
Erosta on nyt kulunut 7 kuukautta. Joulu on tulossa ja on tilaisuuksia ja tapahtumia ynnä muuta ynnä muuta. Mikään ei vain taaskaan maistu miltään. Monet ystävistäni elää parisuhteissa ja tuntuu, että itse olen täysin yksin, vaikka olisin heidän kanssaa viettämässä iltaa. Viereltä puuttuu se, jolle annoin kaiken rakkauden.
Mikään ei maistu eikä kiinnosta. Tuntuu kuin ois elämänilo viety. Tänä iltana on pikkujoulut. Raahaudun sinne vaikka juuri tällä hetkellä en haluaisi nähdä ketään. Haluaisin vain hautautua peiton alle ja unohtaa kaiken ja koko maailman.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.