Olemme seurustelleet kuusi vuotta. Olin kuusitoista vuotias kun aloimme seurustelemaan, avomieheni oli kahdeksantoista.
Olemme asuneet yhdessä neljä vuotta. Itse kerkesin asumaan yksinäni ennenkuin muutimme yhteen, avomieheni muutti suoraan vanhempien luotaan tai itseasiassa voisi sanoa suoraan armeijan käytyään.
Me ostimme omistusasunnon noin neljä vuotta sitten. Rahallisesti olemme aina pärjänneet, molemmat tällä hetkellä töissä. Rahasta ei siis ole koskaan ollut riitaa ja meillä onkin ollut yhteenmuutosta asti ns. yhteiset rahat.
Meillä on ollut vaikeitakin hetkiä suhteessa, mutta ei koskaan mitään ylitsepääsemättömiä. Seksikin on aina toiminut hyvin. Pääsääntöisesti kaikki on ollut aina hyvin.
Avomieheni kosi minua puoli vuotta sitten ja kirkko sekä hääpaikka olisi ensi kesäksi varattuna. Ehkäisystä puhuttiin että jätetään heti häiden jälkeen pois ja lapsia saa tulla jos on tullakseen. Häistä ja lapsista ollaan puhuttu muutama vuosi, vaikka nuoria ollaankin.
Kaikki siis hyvin?
No ei ihan niinkään...
En tiedä mikä on muuttunut. Tuntuu että noin 2-3 kuukautta sitten jokin muuttui. Seksiä emme ole harrastaneet tuon jälkeen ollenkaan. Jostakin syystä olen kadottanut haluni ja tuntuu että avomieheni on kadottanut halunsa minuun. Olen antanut hänelle suuseksiä kerran tänä aikana, mutta siihen se jääkin.
Hellyys ja toisen huomioiminen on jäänyt jostakin syystä pois. Tuntuu etten saa avomieheltäni mitään hellyyttä ja kun huomautan asiasta ei hän ymmärrä.
Olemme riidelleet tosi usein ja tuntuu että kaikki hänessä (ne pienimmätkin asiat) ärsyttävät ja saavat vereni kiehumaan. En jaksa kun minulla on paha olla kaiken aikaa. Kaksi viimeistä yötä olen nukkunut sohvalla kun olemme riidelleet illalla niin pahasti ja kun minä olen erittäin tempperamenttinen ja paha suustani olen katsonut parhaaksi siirtyä sohvan puolelle ennenkuin sanon jotakin mitä katuisin aamulla.
Tuntuu että myös kaikki minussa ärsyttää häntä tällähetkellä. Hän haluaa viikonloppuisin lähteä kavereiden kanssa ilman minua ja muutenkin tehdä asiat ilman minua kokonaan. Huonoa tässä että meillä on yhteinen kaveripiiri, joten jään sitten yksinäni. Hän ei puolusta minua koskaan missään tilanteessa.
Minulla on olo kuin oltaisiin vain kämppiksiä tai kavereita nyt.
Olen alkanu miettimään eroa, mutta se tuntuu niin vaikealta ratkaisulta.
Meillä on sama kaveripiiri, ja yhteinen omistusasunto. Voisi sanoa siis että yhteinen elämä. Avomieheni on hyvää ystävää molempien veljieni kanssa. Miten kävisi jos erottaisiin? Eron jälkeen ikäänkuin joutuisimme silti olemaan toistemme seurassa. Toisaalta en osaa kuvitella elämääni ilman häntä ja voin hyvin kuvitella hänet lasteni isäksi. Mutta tätä tilannetta en jaksa. Avomieheni on kuitenkin todella hyvä, parempaa ei ole. Meillä on aina mennyt niin hyvin, nyt en tiedä mikä mättää ja miksi nyt yllättäen.
Meidän molempien vanhemmat ja sukulaiset odottavat innolla häitämme ja ovat innokkaita auttamaan järjestelyissä. Aina kun häät tulevat puheeksi tulee minulle jotenkin olo että en jaksa suunnitella.
Minua itkettää usein.
Kun olen ajatellut eroa tulee mieleeni vain etten pärjäisi ilman avomiestäni, ja tajuaisin hetken päästä että olen tehnyt pahan virheen ja pilannut tulevaisuuteni. Olisinhan vuoden päästä naimisissa ja ehkäpä jopa raskaana.
Toisaalta mietin että voisin saada parempaakin, haluaisin olla yksin eikä tarvitsisi olla pahalla mielellä.
Kaikki on niin sekavaa. Enkä todellakaan haluaisi tuoda lapsia tälläiseen elämään missä vanhemmat vain riitelisivät ja tekisivät pahaa mieltä toisilleen kaiken aikaa...
Enkä osaa kirjoittaa niin hyvin asioista että saisi parhaan kuvan mitä tarkoitan.
En tiedä miksi kirjoitan ja mihin tarvitsen apua, ehkä toivon vain että joku lukisi, kertoisi kokemuksistaan jos on ollut samankaltaisessa tilanteessa tai muuten vain kertoisi mietteensä tilanteeseeni. Kiitos.
Olemme asuneet yhdessä neljä vuotta. Itse kerkesin asumaan yksinäni ennenkuin muutimme yhteen, avomieheni muutti suoraan vanhempien luotaan tai itseasiassa voisi sanoa suoraan armeijan käytyään.
Me ostimme omistusasunnon noin neljä vuotta sitten. Rahallisesti olemme aina pärjänneet, molemmat tällä hetkellä töissä. Rahasta ei siis ole koskaan ollut riitaa ja meillä onkin ollut yhteenmuutosta asti ns. yhteiset rahat.
Meillä on ollut vaikeitakin hetkiä suhteessa, mutta ei koskaan mitään ylitsepääsemättömiä. Seksikin on aina toiminut hyvin. Pääsääntöisesti kaikki on ollut aina hyvin.
Avomieheni kosi minua puoli vuotta sitten ja kirkko sekä hääpaikka olisi ensi kesäksi varattuna. Ehkäisystä puhuttiin että jätetään heti häiden jälkeen pois ja lapsia saa tulla jos on tullakseen. Häistä ja lapsista ollaan puhuttu muutama vuosi, vaikka nuoria ollaankin.
Kaikki siis hyvin?
No ei ihan niinkään...
En tiedä mikä on muuttunut. Tuntuu että noin 2-3 kuukautta sitten jokin muuttui. Seksiä emme ole harrastaneet tuon jälkeen ollenkaan. Jostakin syystä olen kadottanut haluni ja tuntuu että avomieheni on kadottanut halunsa minuun. Olen antanut hänelle suuseksiä kerran tänä aikana, mutta siihen se jääkin.
Hellyys ja toisen huomioiminen on jäänyt jostakin syystä pois. Tuntuu etten saa avomieheltäni mitään hellyyttä ja kun huomautan asiasta ei hän ymmärrä.
Olemme riidelleet tosi usein ja tuntuu että kaikki hänessä (ne pienimmätkin asiat) ärsyttävät ja saavat vereni kiehumaan. En jaksa kun minulla on paha olla kaiken aikaa. Kaksi viimeistä yötä olen nukkunut sohvalla kun olemme riidelleet illalla niin pahasti ja kun minä olen erittäin tempperamenttinen ja paha suustani olen katsonut parhaaksi siirtyä sohvan puolelle ennenkuin sanon jotakin mitä katuisin aamulla.
Tuntuu että myös kaikki minussa ärsyttää häntä tällähetkellä. Hän haluaa viikonloppuisin lähteä kavereiden kanssa ilman minua ja muutenkin tehdä asiat ilman minua kokonaan. Huonoa tässä että meillä on yhteinen kaveripiiri, joten jään sitten yksinäni. Hän ei puolusta minua koskaan missään tilanteessa.
Minulla on olo kuin oltaisiin vain kämppiksiä tai kavereita nyt.
Olen alkanu miettimään eroa, mutta se tuntuu niin vaikealta ratkaisulta.
Meillä on sama kaveripiiri, ja yhteinen omistusasunto. Voisi sanoa siis että yhteinen elämä. Avomieheni on hyvää ystävää molempien veljieni kanssa. Miten kävisi jos erottaisiin? Eron jälkeen ikäänkuin joutuisimme silti olemaan toistemme seurassa. Toisaalta en osaa kuvitella elämääni ilman häntä ja voin hyvin kuvitella hänet lasteni isäksi. Mutta tätä tilannetta en jaksa. Avomieheni on kuitenkin todella hyvä, parempaa ei ole. Meillä on aina mennyt niin hyvin, nyt en tiedä mikä mättää ja miksi nyt yllättäen.
Meidän molempien vanhemmat ja sukulaiset odottavat innolla häitämme ja ovat innokkaita auttamaan järjestelyissä. Aina kun häät tulevat puheeksi tulee minulle jotenkin olo että en jaksa suunnitella.
Minua itkettää usein.
Kun olen ajatellut eroa tulee mieleeni vain etten pärjäisi ilman avomiestäni, ja tajuaisin hetken päästä että olen tehnyt pahan virheen ja pilannut tulevaisuuteni. Olisinhan vuoden päästä naimisissa ja ehkäpä jopa raskaana.
Toisaalta mietin että voisin saada parempaakin, haluaisin olla yksin eikä tarvitsisi olla pahalla mielellä.
Kaikki on niin sekavaa. Enkä todellakaan haluaisi tuoda lapsia tälläiseen elämään missä vanhemmat vain riitelisivät ja tekisivät pahaa mieltä toisilleen kaiken aikaa...
Enkä osaa kirjoittaa niin hyvin asioista että saisi parhaan kuvan mitä tarkoitan.
En tiedä miksi kirjoitan ja mihin tarvitsen apua, ehkä toivon vain että joku lukisi, kertoisi kokemuksistaan jos on ollut samankaltaisessa tilanteessa tai muuten vain kertoisi mietteensä tilanteeseeni. Kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Huomasin jotain samankaltaisuuksia meissä. Eli itsekkin olen alkanut miettimään eroa avomiehestäni. Olemme parikymppisiä, 4 vuotta seurusteltu, joista 2 vuotta nyt asuttu yhdessä. Hän on ihan OK tyyppi, hauska ja meillä on paljon yhteistä. Ei pahemmin riidellä ja muutenkin kaikki on aika tasaista. Mutta kuitenkin tuntuu että jotain puuttuu. En tiedä rakastanko häntä, en varmaan jos en edes tiedä.. Tuntuu, että ollaan lähinnä kämppiksiä. Mikään ei ole varsinaisesti huonosti mutta mikään ei myöskään tunnu miltään. Emme pahemmin juttele mitään syvällisempiä asioita tai suunnittele tulevaisuutta. En ole viitsinyt vielä puhua tunteistani tai niiden puuttumisesta miehelle.
Muutan muutaman kuukauden päästä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Halusin muuttaa yksin ja se käy avomiehelleni, koska hän opiskelee toisella paikkakunnalla. Hän haluaa tietysti että seurustelemme edelleen vaikka muutamme erilleen ja sanoinkin hänelle että yhdessä jatketaan. Olen kuitenkin alkanut miettimään että jos erottaisiin.
Tunnen itseni ilkeäksi ihmiseksi kun mietin tällaisia asioita ja suunnittelen hänen jättämistä enkä uskalla hänelle puhua.. Vielä.. Mutta yritän ajatella myös, että välillä pitää olla itsekäs. Ei se ole toistakaan kohtaan reilua että ei tunne mitään häntä kohtaan. Pitää myös ajatella tulevaisuutta.
En usko, että kirjoituksessani oli järkeä enkä usko että siitä oli hyötyä sulle.. Mutta halusin myös purkaa ajatuksia. Toivon, että saat ajatuksesi ja asiasi järjestykseen. Muista ajatella myös itseäsi ja tulevaisuuttasi. Näetkö teidät onnellisesti yhdessä kymmenen vuoden päässä? Mikä tekee sut onnelliseksi? Millaisen ihmisen kanssa haluat mennä naimisiin? Onko tää joku vaihe vaan millon kaikki tuntuu sekavalta? Voisko häitä siirtää vielä, jos haluisitte vielä miettiä asiaa?
Nosta kissa pöydälle ja kysy suoraan mieheltäsi että miksei meillä enää harrasteta seksiä ja jos sitä ei harrasteta, niin suhdehan päättyy. Katso rauhassa mitä miehesi vastaa. Ja tärkeintä, esitä asiasi niin että sanot sen mahdollisimman tunneneutraalisti. Se on parasta aroissa aiheissa.
Yksin et tätä voi ratkoa, vaan jutelkaahan :)
Ehkä teidän pitää ottaa hieman etäisyyttä toisiinne koska teillä kirjoittamasi perusteella on tosiaan yhteinen elämä ja olette ehkä liikaakin toistenne seurassa. Enkä tarkoita että teidän pitäisi pitää mitään taukoa tms, vaan olla edes yksi viikonloppu erikseen eri paikoissa. Mene sinä vaikka viikonlopuksi tyttökaverisi kanssa kylpylään ja avomiehesi voisi mennä mökkeilemään tms. Kun olette olleet pari päivää erossa ja näette viikonlopun jälkeen uudelleen, huomaatte varmaan että on ollut ikävä ja haluatte läheisyyttä toisiltanne. Kannattaa ainakin kokeilla. Voisiko siitä olla haittaa? Voimahali!
Itselläni on vähän samantapainen tilanne kuin sinulla. Kun luin juttuas, tuntuikuin olisin ite kirjoittanut sen. Poikasystäväni on 21-vuotias ja itse olen 19-vuotias. Olen miettinyt ajoittain eroamista, sillä tuntuu etten oo onnellinen, mutta toisaalta taas olen todella onnellinen turvallisessa suhteessa. Hän on ensimmäinen poikaystäväni ja sen lisäksi myös ainut ihminen kenen kanssa olen harrastanut seksiä. Seksi meillä on hyvää, mutta sitten se tunnepuoli on taas jotain muuta. Haluaisin, että mieheni sanoisi minulle ihania asioita ja näyttäisi hellyyttä minulle. Haluaisin, että hän innostuisi asioista joita ehdotan hänelle, mutta aina kun jotain ehdotan ei mikään innosta häntä. Hän on mielestäni jotenkin negatiivinen ihminen. Hänen huumorintajunsa on heittää paskaa läppää ja en jaksa kuunnella sitä enää. Olen miettinyt, että meneekö nuoruuteni hukkaan? Meneekö elämäni hukkaan? Olenko vakiintunut liian aikaisin ja olisiko minulle joku enemmän samankaltaisempi ihminen suhteen ulkopuolella? En ikinä pettäisi häntä, sillä se on mielestäni kauheaa. Välillä sekin on käynyt mielessä, mutta ei se mitään muuttaisi. Olen sanonut hänelle, että voisiko hän yrittää muuttaa käytöstään niin, että ottaisi minut huomioon enemmän. ''Joo, joo'' hän vastaa, mutta ei ikinä tee asialle mitään. Olen siis yrittänyt keskutella asioista, vaikka kuinka monta kertaa, mutta mikään vaan ei mene perille. Meillä ei myöskään niitä yhteisiä intressejä tunnu oikein olevan. Tiedän, että hän silti vilpittömästi rakastaa minua, mutta se ei taida riittää minulle. Haluaisin myös tuntea hänen rakastavan minua. Hän voisi näyttää sen minulle jotenkin! mutta ei toivookaan. Nyt on pikkuhiljaa alkanu tulee semmonen olo myös, että en halua siltä enää ees seksiä ja tuntuu pahalta kieltäytyä. Asutaan siis yhdessä ja rakastan sitä, mutta en vaan tiiä enää mitä tehä. En osaa olla ilmankaan sitä. Enkä ehkä ees halua, koska kukaan ei kumminkaan olis samanlainen kuin se. No tulipahan vähän avauduttua, ehkä tulee ittelle taas parempi mieli. Mun avomies lähtee kohta inttiin, ehkä ois silloin hyvä miettiä mitä elämältään haluaa.
Kasvoit ehkä aikuisemmaksi ja huomasit, että teinihienhajuinen kouluttamaton inttipoika ei ole se sinun juttusi. Kaipaat selvästi elämältä enemmän.