HESEKIEL 38:2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan
Googin esikuva Hesekielin aikoina oli tietenkin Lyydian kuningas Gyges (muinaiskreikaksi Γύγης) joka hallitsi Vähässä-Aasiassa noin 680–644 eaa.
Gyges ei kuitenkaan koskaan liikuskellut Palestiinassa, joten jos emme lähde siitä, että Hesekiel erehtyi, niin ennustukselle on löydyttävä muu selitys. Koska Uuden testamentin mukaan vanhan Testamentin ennustukset eivät ulotu Messiaan tulon jälkeiseen aikaan, on Goog löydyttävä viimeistään ajanlaskumme alusta tai ei ollenkaan:
Matteuksen evankeliumi:
11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;
Luukkaan evankeliumi:
16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin
Annettakoon Raamatun selittää kuka on Goog. Goog on Ruubenin sukukuntaa, osa Israelia:
1.Aikakirja:
5:4 Jooelin pojat olivat: hänen poikansa Semaja, tämän poika Goog, tämän poika Siimei
Entä kuka on tuo Roos, jonka ruhtinas Goog on:
1.Mooseksen kirja:
46:21 Benjaminin pojat olivat Bela, Beker ja Asbel, Geera ja Naaman, Eehi ja Roos, Muppim ja Huppim ja Ard.
Eli siis Roos on myös osa Israelia, Benjaminin sukukuntaa.
Mesek ja Tuubal ovat Jaafetin poikia, silloisia heimoja Vähässä aasiassa:
1.Mooseksen kirja:
10:2 Jaafetin pojat olivat Goomer, Maagog, Maadai, Jaavan, Tuubal, Mesek ja Tiiras.
HESEKIEL 38:6 Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.
Goomer oli siis myös Jaafetin poika ja Toogarma edelleen hänen poikansa:
1.Mooseksen kirja:
10:3 Ja Goomerin pojat olivat Askenas, Riifat ja Toogarma.
HESEKIEL 38:5 Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla.
Puut viittaa Pohjois-Afrikkaan.
HESEKIEL 38:11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina - asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
SELITYS: Tässä on siis kysymys aseettomasta, pasifistisesta yhteisöstä, joka tuo mieleen alkuseurakunnan, hengellisen Israelin.
HESEKIEL 38:15 ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.
SELITYS: Rooman valtakunta lukuisine kansoineen, ulottuen Pohjois-Afrikkaan, Egyptiin ja Persian rajoille, tuli "Pohjan periltä" ja miehitti myös Israelin alueita. Sen kanssa liittoutuivat "googilaiset" ja "roosilaiset" eli kristillisestä näkökulmasta katsottuna Messiaan hylänneet luopiojuutalaiset, Israelin oksasta irronneet heimot, temppelipapit ja fariseukset.
HESEKIEL 38:19 Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa minä sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
HESEKIEL 38:20 Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.
SELITYS: Matteuksen selostus ristiinnaulitsemisen tapahtumista:
27:51 Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat
HESEKIEL 38:21 Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan.
HESEKIEL 38:22 Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.
HESEKIEL 38:23 Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra."
SELITYS: Matteuksen selostus ristiinnaulitsemisen tapahtumista:
27:54 Mutta kun sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: "Totisesti tämä oli Jumalan Poika."
Täten siis voimme lopuksi todeta, että ainoastaan alkuseurakunnan tapahtumat ja se hengellinen voitto, jonka se saavutti sekä luopiojuutalaisista että pakanoista, on selitys Hesekielin ennustukselle Googin sodasta, joka oli puhtaasti hengellistä sotaa:
Efesolaiskirje:
6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hienoa ! mutta vyt on jo kiire muualle !
Niin.
On kertakaikkisen epärehellistä yrittää vääntää Vanhan Testamentin profetioita sellaisiksi, että ne kertoisivat tästä päivästä.
Täytyy sanoa, että annoit ajattelemisen aihetta esitykselläsi, kiitokset myös asiallisuudesta ettet sortunut kovin ivaamaan uskovia.
Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti, kuitenkin Vanhan Testamentin teksteissä viitataan myös kaukaiseen lopun aikaan asti ajateltuna vaikkapa Mooseksen päivistä. Ennustaahan Mooses Israelin hajoituksen pitkäksi ajaksi ja paluun lopun ajalla. (ei tarkoita Babylonian pakkosiirtolaisuutta)
Kuitenkin näkemyksesi on kiinnostava....
Olen eri mieltä tästä hengellisen sodan tulkinnasta. Tässä kohtaa Raamattu puhuu oikeasta sodasta.
Raamatussa on kyllä monia sellaisia profetioita, joiden kohdalla historia on toistanut itseään. Sen takia joskus, tulkinnat ovat olleet vaikeammin tehtävissä.
Tämä Googin alue on Israelin pohjoispuolinen alue. Googin sota on itse asiassa juuri puhkeamassa.
Syyria ja Libanon ovat liitossa keskenään. Mielenkiintoista on myös se, että Venäjä on sotilasliitossa Iranin ja Syyrian kanssa. Venäjä ihan tosissaan näyttää auttavan sotilaallisesti sekä poliittisesti Syyriaa.
Assad on uhannut koko Lähi-Idän laajuisella sodalla, jos Syyrian asioihin puututaan sotilaallisesti. Siis tarkoittaa sitä, että kun Assadilta alkaa jo pinna palaa paineen takia, niin silloin toteuttavat tämän uhkaamansa maanvyöryn. Assad on uhannut laajalla tykistöohjus hyökkäyksellä Tel Avivia, jonka he tekisivät Libanonin ja Palestiinan kanssa. Assadilla on voimaa toteuttaa isku kymmenillä tuhansilla ohjuksilla ja vielä kemiallisilla taistelukärjillä. Assad käyttänee kemiallisia taistelukärkiä, koska muuten Assadilla ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia voittaa sota.
No mitä tässä käy? Israel voittaa ja Damaskos tuhotaan aivan maan tasalla. Ilmeisesti Israel käyttää ydinasetta kostona Syyrian kemiallisten aseiden käytöstä.
Tästä sotaa leviää koko maapallon kattavaksi kolmanneksi maailmasodaksi ja ydinsodaksi. http://www.israel-apu.org/profetia/naky1968.html
Hesekiel ennustaa tässä päivien lopulla tapahtuvasta Googin sodasta,
jolloin kaikki kuolleet nousevat ylös, olivatpahan he maassa, tuonelassa
tai manalan takana.
Siellähän Googin armeijan sotilaat makaavat täydessä sotavarustuksessa
valmiina tähän sotaan ja tulevat yli maanpiirin ( Avaruuden ) , kun aikanaan
Korkein laittaa heidät tämän Googin sodan tehtävään.
Ihmisen inhimillisessä viisaudessa tutkitaan Raamattua maailman muo-
don mukaisessa historiallisessa viisaudessa sillä tiedolla, joka voidaan
löytää kirjoitetuista teksteistä.
Hesekiel on ennustanut Jumalan hengen ilmoituksen mukaan, joten
ilman Hengen yhteyttä tieto on vain omassa itsessään opitun ymmär-
ryksen mukainen.
Jeesuksen opetus perustui uuden ajan jakson alkamiseen Matt 11: 12
joka jäi kesken Profeetoilta em taivaallisen sodan takia ja toisaalta
Mooseksen laista puutui ylösnousemus Isille, joka puuttui heiltä
lupauksen mukaisesti.
Tämäkin ajan jakso kaksi aikaa on päättymässä, alkaa uusi ajan jakso
ns puoli aika, jonka jälkeen on aikanaan tämä Googin sota.
Ajatuksemme on mielemme jatketta, jos joku löytää itsestään ymmär-
ryksen siitä, voiko siitä tiedosta vapautua, jonka on varastoinut itseensä,
hänen olisi helpompi sopeutua tähän uuteen aika kauteen, joka tuo
todellisuuteen senkin mikä ei kaikista tunnu sopivalta ja oman mielen
mukaiselta.
Hesekiel puhui "aikojen lopusta" ja tarkoitti sillä juuri tätä Vanhan Liiton ajan loppua ja uuden alkua.
Googista ja Haamageddonista on valtavasti liikkellä oletuksia arvailuja ja höpinää joka saa ihmiset huokailemaan ja hössötelemään turhia "hengellisiä" näkemyksiään. Yksi jos toinenkin "profeetta" liittää asioita väkisin nykyaikaan.
Olen kuunnellut ja ihmetellyt riitelyä ja erinäisiä tulkintoja syyrioista ja turkeista ja venäjästä ja jos minkälaisista hypoteeseistä. Minusta nuo repivät seurakuntaa eivätkä ole tarpeellisia, vaan hämmentäviä ainoastaan. Vakuuttavimmalta tuntuu Raamatullinen tulkinta joka liittyy uhripalvelusten loppuun josta usea muukin asia puhuu Vanhassa Testamentissa.
Tuon pari näkemystä sekaan. Veli hopea mainitsi kuolleiden ylösnousemuksen, mutta meidän ei tule sivuuttaa että Raamattu puhuu näiden tapahtumien tapahtuneen Jeesuksen ristinkuolemassakin. Haudat avautuivat. Lisäksi Goog on liitetty eräissä tulkinnoissa Saulin ja Samuelin aikana käytyyn sotaan Agagilaisia vastaan, jossa Saul säästi Agagin kuninkaan, mutta Samuel tappoi hänet. Alkukielessä nuo sanat ovat samoja.
Esterin kirjassa, joka liittyy juutalaisten pakkosiirtolaisuuden ja paluun aikaan on Agagilainen Haaman. Googin sodalla voidaan hyvinkin tarkoittaa tätä sotaa. Daniel, Nehemia, Hesekiel kaikki puhuvat läheisesti juuri noista asioista ja ajasta. Gogin suku siis sai päätöksen tuossa sodassa, kun ahasveros antoi Haamanin hirtettäväksi juonittelunsa vuoksi. Kuitenkin tuo sota käytiin, josta juontaa tuo purim juhlakin. Minusta tuo tulkinta Gogin sodasta on johdonmukaisin enkä siitä ole löytänyt ristiriitaisuuksia kun taas näissä nykyaikaan liitettävissä asioissa niitä on aivan valtavasti. Ei pitäisi mennä edemmäksi anasta kuin tarpeellista ja Sana selittää hyvin itse itseään. En kuitenkaan tarkoita etteikö Jumalan sana voisi olla liitettävissä näihinkin lopun aikoihin, mutta kehoitan ettei kristityt lähtisi noihin sepittelyihin joissa on huomattavissa siionistien sodanlietsontaa.
On myös selvitetty että nykyiset Siionistit eivät suinkaan ole todellisia Juutalaisia lainkaan, vaan itse niitä antisemitistejä, jotka polveutuvat Japhetista (Jaafet) eikä suinkaan Seemistä jonka jälkeläinen Aabrahamkin oli. Tarkemmin Askenatista. Jaafet > Goomer > Askenat. Hyvin mielenkiintoinen palapelin palanen joka sopii hyvin kohdalleen.
Kiitos aloittajalle kijoitusten "pureskelusta". Olet hyvin löytänyt Tuubalit ja Goomerit Sanasta kun moni etsii ne mielikuvituksestaan eikä niitä kiinnosta Kirjoitukset.
Välttäkää siionismipropagandatulkintoja, ne ovat eksytystä.