Katolinen vai luterilainen kasteoppi?

Katolisessa kirkossa sakramentit ns. "hoitavat homman"

Lutherin uskonpuhdistuksen mukaan kaikissa sakramenteissa on oltava usko mukana

Niinpä kun vauva ei voi itse uskoa, niin Luther opetti lapsikasteen kohdalla:
- kummit rukoilevat lapselle uskoa, joka tulee yliluonnollisesti kastettavaan vauvaan
- lisäksi kummit vastasivat vauvan puolesta mm. kysymyksiin:
- "Luovutkos "kastettavan nimi" P:stä?
- johon kummit vastaavat vauvan puolesta
- "Luovun!"
- jne

Kysynkin siis että tunteeko kukaan ketään AitoLuterilaista(TM)?
vai
ovatko "luterilaiset" palanneet katoliseen kastekäyntäntöön?
6104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Käytäntö on katolisessa, luterilaisessa ja jokaisessa pieniä lapsia kastavassa kirkossa/yhteisössä se, että, kun pienenä kastetut kasvavat, he saavat myös opetusta. Ideana on Jeesuksen käskyä noudattaen tehdä nämä ihmiset opetuslapsiksi kastamalla ja opettamalla.

Jos Jeesukseen uskominen "ei oikein nappaa", niin kirkosta saa päättää lähteä poiskin. Eli valinnanvapaus on.

Jotkut muut jengit eivät salli pieniä lapsia tuotavan kasteessa Jeesuksen luo. Vasta sitten, kun aikuinen Jeesukseen hurahtaa ja takahuoneen kuulusteluista selviää, hänet kelpuutetaan ottamaan kaste. Armo on ansaittava omilla kyvyillä. Sitä ei anneta avuttomalle ihmiselle lahjaksi.

Äänestä
  • Errorille!

    Kuka on riistänyt vauvat pois Jeesuksen sylistä, jos ne täytyy kasteessa
    palauttaa sinne takaisin?

    Mistä tuollainen julma oppi on peräisin?

    Valehteliko Jeesus, kun sanoi:
    "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta. Älkää estäkö heitä!"

    Äänestä

  • julma oppi kirjoitti:

    Errorille!

    Kuka on riistänyt vauvat pois Jeesuksen sylistä, jos ne täytyy kasteessa
    palauttaa sinne takaisin?

    Mistä tuollainen julma oppi on peräisin?

    Valehteliko Jeesus, kun sanoi:
    "Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta. Älkää estäkö heitä!"

    Keskiajalla kehitettiin julma oppi kieltää kaste pieniltä lapsiraukoilta.

    Jeesus ei sanonut, että lapsi syntyessään jo kuuluu taivasten valtakuntaan.

    VAAN

    Lapsi ottaa valtakunnan vastaan. Lasten pitää sallia TULLA Jeesuksen luo. Hän ei ota valtakuntaa vastaan, ellei hän pääse Jeesuksen luo. Estelijöiden tuomio on pahempaa kuin myllynkivi kaulassa mereen upottaminen.

    Äänestä

kysymykseni koski lähinnä katolinen vs luterilainen vs "luterilainen" oppi
eli Lutherin mukaan vauvakin uskoo ennen kastetta,
koska vauva saa tuon kasteen yliluonnollisesti kummien rukousten seurauksena
===============================================================
tuon kaikki vauvana ja lähetystyössä aikuisetkin
sekä niitten aikuisten, jotka itse uskovat,
niin NIIDEN lapsetkin saavat tämän lapsikasteen armon
Onko se sitten kastavan papin teko
(tahi hätäkasteen tekevän maallikon)
vaiko Jumalan teko
en ota tässä kantaa

ns. uskovien kasteella yleensä tarkoitetaan ymmärtävässä iässä olevien kastetta
tyyliin "uskoo ja kastetaan"
onko nyt tuo usko omaa ansiota vai lahja Jumalalta
en ota tässä kantaa

opetuksia ja opettamisia on monenlaisia
käsittääkseni minkään kuppikunnan jäsenyys ei takaa yhtään mitään
ja toisen uskosta on paha mennä sanomaan

esim. onko Markku Koivisto
kun hän kerran teki syntiä?
Saako syntinsä tunnustava anteeksi?

Oliko/onko tosissaan on ongelma
ja oli Pietarin ja Simonin tapauksessakin
Raamatun mukaan noita Simonkin uskoi ja kastettiin
Miten hänen lopulta kävi
ei tarkalleen kerrota
=======================
takaisin asiaan:
onko joku joka ihan oikeasti tietää jonkun joka on AitoLuterilainen?

Äänestä
  • Kyselet perin vaikeita.

    Aitoluterilaista ei ole olemassakaan.

    Luterilaisilla on monta erilaista käsitystä ja käytäntöä kasteen suhteen, ja
    kaikki sanovat perustavansa oppinsa Lutherin opetuksiin.

    Luther itsekin sekoili kaste-asiassa, joten ilmeisesti kaikki eri versiot ovat aitoluterilaisia!
    Lutherkin opetti aluksi uskovien upotuskastetta.

    Kaikki muut, paitsi raamatullinen uskovien kaste, kuuluvat
    tämän päivän luterilaisuuteen:: "Joka uskoo ja kastetaan,
    pelastuu."

    Siimonin ja Pietarin tapauksessa toteutui se sana, että uskovakin
    voi langeta!!!

    Äänestä

selkis - kiitos!
eli
ehkä sitten ennemmin kronologiaa:
(ottaen huomioon että Luther halusi puhdistaa katolisen kirkon)

* alkuluterilaisuus (Luther ja aikalaisensa, "opetuslapset")
* protestanttisen liikkeen synty ja varsinainen luterilaisuus
...
...
...
* vanhauskoiset = fundikset (Luther-säätiö, evlut herätys, nuotta.com,...)
* liberaalit = Raamattu on legendaa, kaanon kaanonissa? sateenkaarikirkko
* kahtiajako Suomessa? (tai päinvastoin: Maailman Ekumeeninen Kirkko)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cyberangel kirjoitti:

Katolisessa kirkossa sakramentit ns. "hoitavat homman"

Lutherin uskonpuhdistuksen mukaan kaikissa sakramenteissa on oltava usko mukana

Niinpä kun vauva ei voi itse uskoa, niin Luther opetti lapsikasteen kohdalla:
- kummit rukoilevat lapselle uskoa, joka tulee yliluonnollisesti kastettavaan vauvaan
- lisäksi kummit vastasivat vauvan puolesta mm. kysymyksiin:
- "Luovutkos "kastettavan nimi" P:stä?
- johon kummit vastaavat vauvan puolesta
- "Luovun!"
- jne

Kysynkin siis että tunteeko kukaan ketään AitoLuterilaista(TM)?
vai
ovatko "luterilaiset" palanneet katoliseen kastekäyntäntöön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu