Eli kyseessä tällainen 19-vuotias mieshenkilö, joka ei ole koskaan seurustellut ja poikuuskin tallella. Olen sosiaalisesti varsin heikkolahjainen eikä kavereita ole. Ehkä juuri sosiaalisten kontaktien puute on syynä siihen etten ole seurustellut vaan eipä ole koulussakaan koskaan tärpännyt kun ei ole yksikään vastakkaisen sukupuolen edustaja koskaan osoittanut kiinnostustaan (jollei jotain yksittäistä ala-asteaikojen juttua lasketa).
En edes haaveile mistään tyttöystävistä, koska mahdollisuuteni sellaisten suhteen ei ole paranemassa joten irtoseksi lähinnä kiinnostaisi. Oman paikkakunnan yökerhoihin meneminen ei nappaa, ensinnäkään koska tuntuu vaivauttavalta olla siellä tuttujen naamojen keskellä ja vielä epämukavampaa sinne on mennä jos hameväkikin sattuu torjumaan lähestymisyritykseni.
Omankin kotikaupunkini baareista voisin lähteä yrittämään kunhan tämän hetkinen kouluni päättyy - eikä ole väliä vaikka tutut näkisivätkin kun en joudu niiden kanssa olemaan enää suuremmissa tekemisissä - ja laivastakin voisi toki yrittää (en nyt vaan satu pääsemään yksin risteilylle kun ikäkin on vielä alle 20 v).
Niin että kertokaas jotain vinkkejä miten tuo seksin saaminen parhaiten onnistuisi? Huorissa käymistä ei tarvitse sitten ehdottaa (vaikkei siinä sinänsä mitään vikaa olekaan), kun en sellaisia mistään käsiini saa.
En edes haaveile mistään tyttöystävistä, koska mahdollisuuteni sellaisten suhteen ei ole paranemassa joten irtoseksi lähinnä kiinnostaisi. Oman paikkakunnan yökerhoihin meneminen ei nappaa, ensinnäkään koska tuntuu vaivauttavalta olla siellä tuttujen naamojen keskellä ja vielä epämukavampaa sinne on mennä jos hameväkikin sattuu torjumaan lähestymisyritykseni.
Omankin kotikaupunkini baareista voisin lähteä yrittämään kunhan tämän hetkinen kouluni päättyy - eikä ole väliä vaikka tutut näkisivätkin kun en joudu niiden kanssa olemaan enää suuremmissa tekemisissä - ja laivastakin voisi toki yrittää (en nyt vaan satu pääsemään yksin risteilylle kun ikäkin on vielä alle 20 v).
Niin että kertokaas jotain vinkkejä miten tuo seksin saaminen parhaiten onnistuisi? Huorissa käymistä ei tarvitse sitten ehdottaa (vaikkei siinä sinänsä mitään vikaa olekaan), kun en sellaisia mistään käsiini saa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"kun en sellaisia mistään käsiini saa."
Niitähän on tuolla suomi24:n treffeissä vaikka kuinka. Bongaat vaan tavallista paljastavamman/seksikkäämmän kuvan, yleensä ne on jotain 21-25v. Tsekkaat että tyttö ei profiilissa kerro itsestään paljon mitään, paitsi muutaman yksittäisen jutun mistä hän tykkää. Lähetät viestin "Moi mitäs puuhailet" johon tyttö vastaa "Tarjoan palvelujani lähinnä maksua vastaan, hinta se ja se, kiinnostaako?" Muistathan että olette molemmat laittomissa puuhissa, koska tyttö tarjoaa seksiä maksua vastaan ja sinä ostat sitä. Tällaisia laittomuuksia suomi24:n treffeiltä löytyy eikä profiileja ole edes aktiivisesti poistettu, samat on olleet näkyvillä viikkokaupalla.
Joo, voisihan tuonkin kortin kääntää ja katsoa, pistää vaan epäilyttämään tuo netin käyttö apuvälineenä tässä asiassa. Kai sitä oli ennen internetin aikakauttakin mahdollisuus päästä pukille ilman hyvää ulkonäköä tai suosiostatusta, noista kahdesta seikasta tuntuu koko homma olevan kiinni mutta eipä huvittaisi oikein tulla jonkun nettikusettajan huijaamaksi jollain netistä löydetyillä feikkikuvilla...
Valitettava totuus on että kertakäyttösuhteita etsii lähinnä pintaliitoa arvostavat naiset. He katsoo ensimmäiseksi juuri sitä miehen ulkonäköä ja suosiostatusta. Ja kerroit että tyttöystävistä et edes haaveile... no, voin kertoa miten minä omassa nuoruudessani (josta ei ole kovin kauaa aikaa) hoidin homman.
Silloin seksin ostaminen ei ollut vielä laissa kielletty. Opiskelin ammattikorkeassa ja meidän ryhmässä lähes kaikki muut oli nuoria naisia. Sen kokoisessa porukassa on aina nähtävillä luonteiden koko kirjo; on tiukkapipoista tosikkoa ja todella avointa huoletonta kaunotarta sekä kaikkea siltä väliltä. No, kenenkään kanssa ei spontaanisti syntynyt mitään säätöä koska olen tavallisen näköinen ja minulla ei juurikaan ollut kavereita eli sosiaalista statusta.
Tytöt puhuu keskenään jatkuvasti miehistä ja usein sain kuulla heidän keskinäistä leikkimielistä sanailuaan siitä, kenen julkkiksen tai jopa kenen miesopettajan kanssa he haluaisivat harrastaa seksiä. Poikkeuksellisesti keskeytin tämän jutustelun ja sanoin; - Kuka teistä sitten haluaa sekstailla mun kanssa? Koitti pitkä hiljaisuus jonka jälkeen jatkoin: -Noni, arvasin ettei kukaan teistä uskalla. Siihen porukan vapaamielisimmäksi tunnettu (ja samalla hyvännäköisin) tyttö vastasi: - Mä uskallan, paljon maksat?
Silloin tiesin tilaisuuteni tulleen. - Kolmesataa käteisellä ja se on sit koko ens yö, sanoin. Tyttö hymyili siihen malliin ettei ollut ennen saanut seksistä rahaa, ainakaan näin paljoa. -Oukkei, hän sanoi hitaasti mutta innostuneesti, kolmen muun tytön kuullen, jotka tosin ennestään tiesi ettei tämä yksi ollut milloinkaan pihdannut itseään. Sillä sekunnilla rahalla ei ollut minulle mitään merkitystä ja hienointa oli että tunsin hänet jonka kanssa menin ekaa kertaa sänkyyn. Se yö ei unohdu milloinkaan.
No tarjoat vaan rahaa jollekin teinitytölle tai tarjoudut ostamaan sille jotain, vaatteita tai siideriä. Yllättävän moni antaa, halvemmalla kuin ammattihuora. Et miltään "tyttöystävältäkään" ilmaiseksi saisi, joutuisit kuitenkin syöttämään ja juottamaan sitä ennen kuin lohkeaa.
On aika tavallista aloittaa ns. kaveriseksillä jonkun tuntemansa naisen kanssa. Jos siis omiin kavereihin lukeutuu joku sinkkunainen. Siihen ei paljoa tarvita; mukava yhteinen illanvietto josta asiat pikkuhiljaa etenevät. Jos eivät etene niin so what- jatkatte normaalisti kavereina.
Kaveruus osoittaa aina että nainen on hyväksynyt sinut. Kahdella sinkulla siitä ei ole pitkä matka punkkaan. Siksi naisille kannattaa aina olla ystävällinen ja luoda uusia kaveruussuhteita. Näin ne suurin osa seurustelusuhteistakin alkaa!
Seksin ostaminen täysikäiseltä on laillista.