En tiedä onko tämä oikea paikka puhua tästä. Pakko purkautua johonkin kun ottaa niin lujaa päähän. Ja olisi mukava saada asiallista keskustelua aiheesta.
Mites teillä joilla on lapsia, mutta ette pidä appivanhemmistanne, eli heidän isovanhemmistaan? Omat riidathan eivät saisi vaikuttaa lapseen, mutta entä jos anoppi/appi ei mielestänne sovellu lapsia hoitamaan?
Minä en yhtään tykkää mieheni äidistä, ja olen varma ettei hänkään pidä minusta. En halua lastani heille hoitoon, enkä haluaisi heillä vierailla. Minulla ja miehelläni on 9kk ikäinen lapsi, hän on ensimmäinen ja ainoa lapsemme.
Tulin aluksi hyvin juttuun anopin kanssa, pidin häntä mukavana ihmisenä jne. Raskaaksi tultuani minusta rupesi tuntumaan että anoppi on muuttanut mieltään minusta. Oli jotenkin tyly ja katsoi minua "nenänvartta pitkin". Heitti vähän kummallisia kommentteja.
En ole ollenkaan samaa mieltä anopin kanssa hänen kasvatustyylistään. Syitä on monia, enkä viitsi niitä kaikkia tässä luetella. Mieheni sai aikoinaan luvan kanssa ajella mopolla 13vuotiaasta lähtien. Mielestäni lapsilla ei ole asiaa moottoriajoneuvoilla liikenteen sekaan, ei vaikka olisivat kuinka hyviä tahansa ajamaan. Mielestäni 15vuotiaatkin ovat liian nuoria, ja olen todella tyytyväinen että joutuvat nykyään suorittamaan jonkinlaisen ajokoulun ennen kortin saamista.
Miehen pikkuveli sai myöskin luvan kanssa ajella ilman korttia, ja kortin kun sai niin anopin mies viritti mopon, anopille tämä oli ok, mutta sakot jos poika saa niin hän ei niitä ainakaan maksa.
Ja nyt ei ole kyse peltoautoilusta tms, vaan siitä että 13vuotias on ihan liian nuori ajamaan liikenteessä autojen seassa, ja se on vanhempien tehtävä takoa järkeä päähän ja nimenomaan varjella onnettomuuksilta.
Mieheni ollessa pieni lapsi, anoppi seurusteli miehen kanssa joka lapsia kohtaan oli ja on edelleenkin aikamoinen hirviö. Oli kuulemma todella ilkeä miehelleni. Silti oli ja pysyi perheessä.
Kesällä kun olimme anoppilassa, rouva riisui lapseni täysin alasti ja lähti viemään näytille naapuriin. Kävin vessassa ja sillä välin oli vauva ja anoppi hävinnyt, kaikki vaatteet vaippa oli maassa, mies sitten kertoi että olivat lähteneet naapuriin. Minulle ei ole ollenkaan ok että minun lastani kanniskellaan alasti pitkin kyliä. Samana päivänä oli puhetta siitä kun lapsi mönkii vaunuissaan niin kovasti, että saattaa sieltä tippua jos ei vahdi. Anoppi ihmetteli että mitäs sitten jos tippuukin, nurmikko on pehmeä niin eihän siitä mitään haittaa ole vaikka tulisi pää edellä.
Anoppi tuntuu jollakin tapaa todella lapselliselta. Ei ollenkaan äidillinen. Ja ei, en nyt tarkoita että täytyisi olla pullantuoksuinen kotirouva, mutta mielestäni vanhempien täytyy olla se tuki ja turva, ja neuvoa ja opettaa kaikessa missä pystyy.
Anoppi miehineen on käynyt meillä vain kolme kertaa, ja me olemme käyneet heillä kymmeniä kertoja pelkästään tänä vuonna. Kesällä käytiin todella usein, oltiin yötäkin. Asumme isossa kerrostalo huoneistossa, mutta se ei ilmeisesti anopille kelpaa, kun ei koskaan tahdo tulla kylään. Kesällä sanoi minulle, ei nyt ihan suoraan, mutta oli helppo lukea rivien välistä; eikö meillä olekin paljon kivempaa kuin teillä, eihän kerrostalo elämä kivaa ole?.
On pari kertaa aiheuttanut miehelle todella huonon omatunnon ja pahan mielen, kun emme ole hetkeen käyneet heillä. Asuvat 30km päässä, mielestäni heidän olisi paljon helpompi lähteä meille, kuin että me lähtisimme heille. On vauva ja koira, he ovat kahdestaan. Miksi ihmeessä he ovat niin pettyneitä ja surullisia kun emme ole heillä nyt hetkeen käyneet, eiväthän hekään koskaan käy meillä! Olen kymmeniä kertoja sanonut että kyllä meillekin saa tulla, ihan mielellään.
Miehellä oli synttärit kuukausi sitten ja anoppi miehensä kanssa tuli käymään kahvilla. Minä olin suihkussa kun he tulivat, menin olohuoneeseen tervehtimään heitä niin anoppi todella tylysti sanoi minulle; ai sinäkin olet täällä, luulin että olet jossain... (hiljaisuus) muualla. Voi anteeksi että olen omassa kodissani miehen syntymäpäivänä...
Lapsi tottakai vierasti heitä kun eivät olleet pitkään aikaan nähneet. Anoppi ilmeisesti veti herneen nenään, ei edes yrittänyt olla lapsen lähellä. Mulkoili koko vierailun ajan, ei puhunt lapselle/lapsesta mitään, kunnes juuri ennen lähtöä kysyi miksi kutsumme lasta lempinimellä kun hänellä on niin hieno etunimi.
Jaa että lempinimeäkään ei saisi olla.
Huomenna pitäisi lähteä heille kylään. Minua ei huvita yhtään. En uskalla jättää lastani hetkeksikään anopin vahdittavaksi. En ole sanonut miehelleni mitään siitä etten hänen äidistään pidä, enkä siitä etten missään nimessä tahdo että veisimme lasta heille hoitoon. Syntyisi kamala riita. Minäkin luultavasti suuttuisin jos mies sanoisi ettei halua antaa äidilleni lastamme hoitoon. Äitini ja anoppi ovat kuin yö ja päivä, on todella huolehtivainen ja tiedän että ei jättäisi lasta hetkeksikään yksin. Hänelle ei todellakaan olisi ok jos vauva tippuisi vaunuista pää edellä.
Mites teillä joilla on lapsia, mutta ette pidä appivanhemmistanne, eli heidän isovanhemmistaan? Omat riidathan eivät saisi vaikuttaa lapseen, mutta entä jos anoppi/appi ei mielestänne sovellu lapsia hoitamaan?
Minä en yhtään tykkää mieheni äidistä, ja olen varma ettei hänkään pidä minusta. En halua lastani heille hoitoon, enkä haluaisi heillä vierailla. Minulla ja miehelläni on 9kk ikäinen lapsi, hän on ensimmäinen ja ainoa lapsemme.
Tulin aluksi hyvin juttuun anopin kanssa, pidin häntä mukavana ihmisenä jne. Raskaaksi tultuani minusta rupesi tuntumaan että anoppi on muuttanut mieltään minusta. Oli jotenkin tyly ja katsoi minua "nenänvartta pitkin". Heitti vähän kummallisia kommentteja.
En ole ollenkaan samaa mieltä anopin kanssa hänen kasvatustyylistään. Syitä on monia, enkä viitsi niitä kaikkia tässä luetella. Mieheni sai aikoinaan luvan kanssa ajella mopolla 13vuotiaasta lähtien. Mielestäni lapsilla ei ole asiaa moottoriajoneuvoilla liikenteen sekaan, ei vaikka olisivat kuinka hyviä tahansa ajamaan. Mielestäni 15vuotiaatkin ovat liian nuoria, ja olen todella tyytyväinen että joutuvat nykyään suorittamaan jonkinlaisen ajokoulun ennen kortin saamista.
Miehen pikkuveli sai myöskin luvan kanssa ajella ilman korttia, ja kortin kun sai niin anopin mies viritti mopon, anopille tämä oli ok, mutta sakot jos poika saa niin hän ei niitä ainakaan maksa.
Ja nyt ei ole kyse peltoautoilusta tms, vaan siitä että 13vuotias on ihan liian nuori ajamaan liikenteessä autojen seassa, ja se on vanhempien tehtävä takoa järkeä päähän ja nimenomaan varjella onnettomuuksilta.
Mieheni ollessa pieni lapsi, anoppi seurusteli miehen kanssa joka lapsia kohtaan oli ja on edelleenkin aikamoinen hirviö. Oli kuulemma todella ilkeä miehelleni. Silti oli ja pysyi perheessä.
Kesällä kun olimme anoppilassa, rouva riisui lapseni täysin alasti ja lähti viemään näytille naapuriin. Kävin vessassa ja sillä välin oli vauva ja anoppi hävinnyt, kaikki vaatteet vaippa oli maassa, mies sitten kertoi että olivat lähteneet naapuriin. Minulle ei ole ollenkaan ok että minun lastani kanniskellaan alasti pitkin kyliä. Samana päivänä oli puhetta siitä kun lapsi mönkii vaunuissaan niin kovasti, että saattaa sieltä tippua jos ei vahdi. Anoppi ihmetteli että mitäs sitten jos tippuukin, nurmikko on pehmeä niin eihän siitä mitään haittaa ole vaikka tulisi pää edellä.
Anoppi tuntuu jollakin tapaa todella lapselliselta. Ei ollenkaan äidillinen. Ja ei, en nyt tarkoita että täytyisi olla pullantuoksuinen kotirouva, mutta mielestäni vanhempien täytyy olla se tuki ja turva, ja neuvoa ja opettaa kaikessa missä pystyy.
Anoppi miehineen on käynyt meillä vain kolme kertaa, ja me olemme käyneet heillä kymmeniä kertoja pelkästään tänä vuonna. Kesällä käytiin todella usein, oltiin yötäkin. Asumme isossa kerrostalo huoneistossa, mutta se ei ilmeisesti anopille kelpaa, kun ei koskaan tahdo tulla kylään. Kesällä sanoi minulle, ei nyt ihan suoraan, mutta oli helppo lukea rivien välistä; eikö meillä olekin paljon kivempaa kuin teillä, eihän kerrostalo elämä kivaa ole?.
On pari kertaa aiheuttanut miehelle todella huonon omatunnon ja pahan mielen, kun emme ole hetkeen käyneet heillä. Asuvat 30km päässä, mielestäni heidän olisi paljon helpompi lähteä meille, kuin että me lähtisimme heille. On vauva ja koira, he ovat kahdestaan. Miksi ihmeessä he ovat niin pettyneitä ja surullisia kun emme ole heillä nyt hetkeen käyneet, eiväthän hekään koskaan käy meillä! Olen kymmeniä kertoja sanonut että kyllä meillekin saa tulla, ihan mielellään.
Miehellä oli synttärit kuukausi sitten ja anoppi miehensä kanssa tuli käymään kahvilla. Minä olin suihkussa kun he tulivat, menin olohuoneeseen tervehtimään heitä niin anoppi todella tylysti sanoi minulle; ai sinäkin olet täällä, luulin että olet jossain... (hiljaisuus) muualla. Voi anteeksi että olen omassa kodissani miehen syntymäpäivänä...
Lapsi tottakai vierasti heitä kun eivät olleet pitkään aikaan nähneet. Anoppi ilmeisesti veti herneen nenään, ei edes yrittänyt olla lapsen lähellä. Mulkoili koko vierailun ajan, ei puhunt lapselle/lapsesta mitään, kunnes juuri ennen lähtöä kysyi miksi kutsumme lasta lempinimellä kun hänellä on niin hieno etunimi.
Jaa että lempinimeäkään ei saisi olla.
Huomenna pitäisi lähteä heille kylään. Minua ei huvita yhtään. En uskalla jättää lastani hetkeksikään anopin vahdittavaksi. En ole sanonut miehelleni mitään siitä etten hänen äidistään pidä, enkä siitä etten missään nimessä tahdo että veisimme lasta heille hoitoon. Syntyisi kamala riita. Minäkin luultavasti suuttuisin jos mies sanoisi ettei halua antaa äidilleni lastamme hoitoon. Äitini ja anoppi ovat kuin yö ja päivä, on todella huolehtivainen ja tiedän että ei jättäisi lasta hetkeksikään yksin. Hänelle ei todellakaan olisi ok jos vauva tippuisi vaunuista pää edellä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Riitelimme miehen kanssa viikonloppuna tästä aiheesta. Hänen äitinsä kuulemma minun takiani on niiin vähän tekemisissä lapsen kanssa. Ja tuo on kyllä niin p*ska puhetta! Minä olen se joka on ollut koko ajan ystävällinen, iloinen, kohtelias, avulias ja mitä kaikkea. Olen ollut koko ajan varma siitä että anoppia ei lapsenlapsi kiinnosta, ja näköjään ei sitä kehtaa sanoa vaan pistää minun syykseni sen ettei ole tekemisissä.
Minä olen lukemattomia kertoja pyytänyt heitä käymään, joka kerta kun olemme heillä käyneet olen antanut lapsen anopin syliin. On kyllä vähän loukkaantunut olo kun anoppi tekee minusta "pahiksen".
Anoppi ei koskaan kysele kuulumisiamme, soittaa miehelle todella harvoin. Silloin harvoin kun soittaa, niin aiheuttaa ovelasti miehelle huonon omantunnon kun ei olla siellä käyty. Ja sitten lapsi vierastaa, tulee vielä huonompi omatunto.
Kyllä täälläkin saa tulla käymään!! Pari viikkoa sitten anoppi oli kuulemma pahalla mielellä kun ei olla käyty.. Ja minä näin punaista, rupesi v*tuttamaan oikein urakalla. Ovat käyneet sen kolme kertaa täällä ja kesällä me ramppasimme heillä joka viikko!
Esim. kun lapsemme oli muutaman viikon vanha, anoppi tuli auttamaan (eka ja vika kerta kun meitä missään auttanut) miestä muutaman painavan tavaran kanssa ja minä lähdin koiran kanssa. "Jaa lähdet karkuun heti kun pitäisi jotain tehdä!" sanoi minulle. En todellakaan lähtenyt karkuun, lääkärinmääräys oli että en kanna muuta kuin vauvaa kuukauteen.
Kesällä meidän piti mieheni kanssa mennä minun sukulaisteni luokse, mutta se peruuntui kun anoppi keksi koko ajan miehelle puuhaa ettei pääsisi lähtemään.
Minä olen aina ollut ystävällinen miehen perheelle, olen osallistunut keskusteluihin jnejne, ja jäi jotenkin tosi huono fiilis viime kerrasta. Anoppi tulee minun kotiini ja on avoimesti pettynyt siitä että olenkin kotona. Tosi törkeää tulla toisen kotiin olemaan tarkoituksella epäkohtelias.
En ole tämän jälkeen anoppia nähnyt, enkä haluaisikaan. Huomenna pitäisi mennä heille kylään ja minua ei huvita yhtään.
Miten saisin pidettyä pään kylmänä? Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta että osaa raivostuttaa koko ihminen!
Meillä samoja juttuja...anoppi oli ihan ok ne vuodet ennen kuin lapsia tuli. Oltiin jopa tiiviisti tekemisissä, eli vietettiin paljon aikaa miehen lapsuuskodissa ja silti anoppi vaikutti ihan mukavalta, joskin hieman turhan uteliaalta ja toisaalta hanakalta puuttumaan poikansa asioihin. Minä sain olla rauhassa.
No, lapsia syntyi ja meno muuttui. Alkoi tulla kaikenlaisia kommentteja, kerrassaan ihmeellisiä kasvatusohjeita ja muutakin puuttumista meidän elämään. Lapsiin suhtautuu todella "huolettomasti", jopa appiukko huomauttanut anopille eli vaimolleen että voisi vahtia lapsia vähän tarkemmin kun ovat kuitenkin vielä pieniä eivätkä ymmärrä kaikkia vaaranpaikkoja. Eli ei ole vain minun tulkintaa. Anoppinikaan ei ole mitenkään "äidillinen", vaan kalsean oloinen ja saattaa suhtautua todella kummallisesti lapseen joka tarvitsisi (minun mielestä) tukea, turvaa tai lohdutusta. Saattaa esim. nauraa lapsen itkiessä kun lapsi "on niin huvittavan näköinen". Kun huomautin tästä, anoppi puolustautui sanomalla ettei tarkoita mitään pahaa.
Anoppi pitää itseään suorapuheisena ja sellaista heillä on kuulemma aina ollut...no niin kyllä meilläkin, mutta ei se meillä ainakaan tarkoittanut sitä että voi töräytellä mitä sylki suuhun tuo. Välillä tuntuu että anoppi tekeytyy hieman hömelöksi ihan tahallaan, "minä kun olen vaan tällainen". Sillä verukkeella voi sitten sanoa mitä huvittaa. Omaa elämäntapaansa anoppi pitää aivan ylivertaisena ja paasaa siitä jatkuvasti kuinka meidänkin pitäisi syödä, liikkua jne. kuin hän/he.
Meilläkin anoppi on kokenut ettei saa olla mummo lapsenlapsilleen kun minä omin lapset ja vien ne mieluummin omalle äidilleni kuin hänelle. No niin vienkin ja ihan hyvällä omalla tunnolla. Sen keskustelun jälkeen jossa em. asia tuli esiin, olen pyrkinyt antamaan hänelle tilaisuuksia olla mummo, mutten ole todellakaan lähtenut lapsia viemään sinne, vaan appivanhemmat ovat tulleet meille. Olen usein ehdottanut miehelleni (ja anopillenikin tämän kertonut) että lähtisi lapsen tai lasten kanssa anoppilaan ja antaisi vanhemmilleen tilaisuuksia tavata lapsia ja miestä, itse en niin hingu mukaan. Mutta eipä mies itsekään halua olla tekemisissään äitinsä kanssa (mm. edellä mainituista syistä) joten siinä sitten saa anoppikin kohdata kasvatustyönsä tulokset.
Meillä onneksi ollaan miehen kanssa aivan samoilla linjoilla äitinsä suhteen joten keskinäisiin väleihimme tämä anoppi-asia ei ole negatiivisesti vaikuttanut. Enemmänkin yhdistänyt. Onneksi. Välillä tilanteet on äityneet niin hankaliksi että jos vielä mieskin yhtyisi samaan kuoroon ja valittaisi kuinka nuivasti suhtaudun äitiinsä, olisin jo varmaan ottanut ritolat.
Oltiin viikko sitten kylässä ja kerroin että ostettiin lapselle uusi pinnasänky kun meinasi edellisestä tulla päälleen. Anopin vastaus oli että pitäisi opettaa tulemaan alas sängystä. 9kk ikäinen lapsi ei varmasti oppisi pinnasängystä tulemaan alas ilman haaveria.
Lisää syitä miksi en uskalla jättää hoitoon...
Anoppi myös nauraa aina kun lapseni itkee. Hänen mielestään itkevän vauvan luo ei mennä, eikä lohduteta. Nälkää jos itkee niin annetaan ruokaa, muut itkut on turhia, jos itkee niin antaa itkeä. Tinttailu itku on asia erikseen, en minäkään sitä noteeraa, mutta jos lapsi selvästi tarvitsee syliä/lohtua niin tuntuu pahalta kun tiedän että anoppi vain nauraisi-
Eilen tapahtui sitten se mitä olen stressannut; mies kertoi että äitinsä tahtoisi ottaa poikaa yöksi hoitoon. "Kai se sulle sopii" mies totesi. Ei todellakaan sovi, en vain sitä tohdinnut sanoa.
En oikeasti luota tippaakaan anopin lapsenhoito taitoihin, en vaikka ei ole omia lapsiakaan hengiltä saanut (kun jotkut siitä valittivat että eihän hän omiakaan lapsia ole hoitanut niin että olisi henki pois).
Lapsi on tosi vilkas, konttailee kovaa vauhtia ja kiipeilee jokapaikkaan, eli on koko ajan vahdittava. Anoppi on niin monen monta kertaa heittänyt sellaisia kommentteja jotka kertovat siitä että hän ei ole luotettava hoitaja.
Lapsi saa tippua vaunuista tai sängyltä, lapselle saa antaa samaa ruokaa kuin meillekin (viimeksi kun oltiin kylässä anoppi laittoi lautasen täyteen meidän ruokaamme ja antoi pojalle, lupaa kysymättä. lapsi itki koko päivän ja illan, vatsa varmaan kipeä), lapsen luo EI mennä jos itkee jne.
Minä stressaan nyt jo ihan hirveästi. En missään tapauksessa halua antaa lasta heille hetkeksikään, yöksi varsinkaan!! Mutta koska lapsi on pari kertaa ollut minun äidilläni yöhoidossa niin miehen mielestä hänenkin äidin pitäisi saada. Mielelläni antaisinkin lapsen anopille, jos hän ei olisi tuollainen.
Pelkään että lapselle sattuu jotain. Ei nyt välttämättä mitään isoa onnettomuutta (onhan sekin mahdollista jos esim.vaunuista tippuu) mutta jotain kuitenkin. Jos/kun jotain sattuu (loukkaa itsensä esim) niin häntä ei sitten lohduteta tms. Itkevän lapsen luo ei mennä.
Mitä ihmettä minä nyt teen?!
Hei, Sinun ja miehesi lapsi! Sinä päätät ja lapsenne etu on tärkeintä. t. Isä itsekin
minulle anoppi on niin ilkeä, että kohdistaa vihansa lapsiin.
mulla on 4 v poika ja sit syntyi tyttö vauva. samoihin aikoihin mieheni veljelle syntyi tyttö. kerran olin kylässä ja satuin piipahtamaan wc:ssä kun tulin takasin anoppi ja hänen tyttäret eli mieheni siskot olivat puhumassa pikku tytöille ja kun kuulin pysähdyin kuuntelemaan kun on epäilykset mulla. samalla sain tietää kuinka ne vihaa mua ja lapsiani, jopa sille tasolle että haukkuvat ja nipistävät tyttöni ja sanovat hänen sedän lapsille että vihakee tota äpärää ja lyökee sitä. heti rynäsin sisään ja arvatkee mitä anoppi ja "noidat" mieheni siskot sanoivat voi noita lapsia kun eivät ymmärrä rakastaa toisiaan. minun anoppi esittää mieheni edessä että hän rakastaa mua ja lapsia kun mieheni ei usko mua meille tulee ongelmia ja aina kun hän haluaa viedä lapset kylään niin mua pelottaa jättää mun lapset hetkeksi yksin noiden kaa. mitä neuvoks????
minäpä ostin pienen kameran ja opetin pojalle jos joku lyö hän nauhoittaa ja niin hän teki ja mieheni sai todisteet hänen äitiä vastaan ja siinä loppui noita akan kausi