Tarina pettuleivästä. Sellainen usko on että pettuleivällä pärjäisi vieläkin.
Huomattavaa on että nälkävuosina (1800-luvun puolivälissä) suomalaiset eivät osanneet kalastaa jään alta. Venäläiset sotavangit opettivat toisen maailman sodan aikana suomalaisille pilkkimisen. Tosin kalaa pitäisi syödä kilo päivässä että saisi siitä pelkästään lepoenergian.
Armeija tutki pettujauhon ravintoarvoa ja haitta-aineita 80-luvun alussa.
Ihminen saa petusta lepoenergiaa tarvittavan määrän seuraavasti:
- kaada yli 50 v mänty keväällä
- irroita nila, kuivaa se ja jauha
- Kun rotille syötettiin 100% pettujauhoa, rotat kuolivat 4 päivän päästä.
Tutkija epäili että petun työstämiseen meni enemmän energiaa kuin siitä sai. Homma perustui uskoon.
Kun pettua laitettiin alle 10% jauhoihin, se ei aiheuttanut myrkytystä, mutta veren vuotoa suolistossa kylläkin karkeuden takia.
Samoin uskotaan että kotitekoisessa marjamehussa on C-vitamiinia. Kun marjat kuummennetaan, suurin osa C-vitamiini häviää. Tätä ei kerrota missään mutta näin se on.
Tuoremarjoissa on 120 mg/100 g C-vitamiinia ja sokeroidussa laimentamattomassa mehumaijamehussa on 30 mg/100g.
Lantussa on 40 mg/100 g ja haudutetussa lantussa 25 mg.
punakaali 80 mg, haudutettu 46 mg.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.