Nyt on ihan pakko tulla tänne avautumaan. Tuntuu etten kestä enää. Onko tämä henkistä väkivaltaa, en tiedä, mutta yhtä kärsimystä tämä ainakin on.
Olemme olleet mieheni kanssa 2 vuotta kihloissa ja meille on tulossa muutaman kuukauden kuluttua vauva. Mieheni on pettänyt minua omien tietojeni mukaan ainakin 4 kertaa, minä en ole häntä koskaan. Olemme eronneet ja palanneet yhteen niin monta kertaa etten edes muista.
Voihan tämä johtua raskaushormoneista että otan mieheni käytöksen nyt raskaammin ja herjaavampana. Joudun kuitenkin päivittäin kuuntelemaan mm. sitä kuinka tyhmä olen ja kuinka en osaa tehdä mitään oikein. Joka päivä kuuntelen sitä kuinka surkea ihminen hänen mielestään olen. Olen jo tavallaan tottunut ettei mieheni ole koskaan hyvällä päällä. Hän ei myöskään koskaan ole kotona. Ja sen pari tuntia päivässä minkä hän kotona viihtyy, kuuntelen vain ja ainoastaan sitä haukkumista. On joskus hyviäkin päiviä, en vain muista milloin viimeksi sellainen olisi ollut. Aamulla mieheni herää, käy suihkussa ja lähtee kavereiden kanssa jonnekkin. Ei puhettakaan että minä saisin kotoa jonnekkin lähteä. Jos jonnekkin kuitenkin vasten hänen tahtoaan menen, noin 15 min välein tulee soittoja että missä olen ja kenen kanssa häntä nyt petän. Onko hän itsestään niin epävarma että epäilee koko ajan, että häntä pettäisin? Olen ehdottanut pariterapiaa ja lääkärissä käymistä ja vaikka mitä. Hän ei kuitenkaan sellaisiin suostu.
Mieheni on käynyt minuun käsiksi aikaisemmin muutamia kertoja, koskaan hän ei ole kuitenkaan lyönyt. Nyt käsiksi käymiset ovat vähentyneet, niitä ei ole ollut kohta vuoteen. Vielä puoli vuotta sitten näytti että nyt kaikki on hyvin, mutta sitten alkoi nimittely ja alistaminen. Itselläni rahatilanne on koko ajan tiukilla, elämme periaatteessa mieheni rahoilla koska hän käy töissä. Aina kun riitaa tulee, päällimmäiseksi asiaksi nostetaan se että hänen rahoilla minä ne kaikki laskut maksan ja että ilman häntä olisin köyhä kuin kirkonrotta. Mikä on itseasiassa aivan tosi asia.
Tuntuu ettei mieheni tajua sitä että meille on tulossa lapsi, hän käyttäytyy vieläkin kuin nuori teinipoika joka kapinoi jotakin vastaan. Häntä ei kiinnosta kulkea neuvoloissa mukana eikä tunnustella lapsensa liikkeitä. Saati olla kotona ja valmistautua vauvan tuloon. Olen aivan varma että jään jossain vaiheessa yksinhuoltajaksi. Ajatus pelottaa ihan suunnattomasti, että miten sitä sitten jaksaa.
Ei sitä oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, lähteä kävelemään syntymättömän lapsen kanssa vai jäädä toivomaan että hän joskus muuttuisi. Tuntuu että olen henkisesti palasina. Tuntuu että olen jokin pieni hiirulainen joka kyyhöttää kotona nurkassa ja odottaa iloisena että milloin se mies tulee kotiin, vaikka tietää tasan tarkkaan mitä tekstiä sieltä suusta taas tulee.
Olemme olleet mieheni kanssa 2 vuotta kihloissa ja meille on tulossa muutaman kuukauden kuluttua vauva. Mieheni on pettänyt minua omien tietojeni mukaan ainakin 4 kertaa, minä en ole häntä koskaan. Olemme eronneet ja palanneet yhteen niin monta kertaa etten edes muista.
Voihan tämä johtua raskaushormoneista että otan mieheni käytöksen nyt raskaammin ja herjaavampana. Joudun kuitenkin päivittäin kuuntelemaan mm. sitä kuinka tyhmä olen ja kuinka en osaa tehdä mitään oikein. Joka päivä kuuntelen sitä kuinka surkea ihminen hänen mielestään olen. Olen jo tavallaan tottunut ettei mieheni ole koskaan hyvällä päällä. Hän ei myöskään koskaan ole kotona. Ja sen pari tuntia päivässä minkä hän kotona viihtyy, kuuntelen vain ja ainoastaan sitä haukkumista. On joskus hyviäkin päiviä, en vain muista milloin viimeksi sellainen olisi ollut. Aamulla mieheni herää, käy suihkussa ja lähtee kavereiden kanssa jonnekkin. Ei puhettakaan että minä saisin kotoa jonnekkin lähteä. Jos jonnekkin kuitenkin vasten hänen tahtoaan menen, noin 15 min välein tulee soittoja että missä olen ja kenen kanssa häntä nyt petän. Onko hän itsestään niin epävarma että epäilee koko ajan, että häntä pettäisin? Olen ehdottanut pariterapiaa ja lääkärissä käymistä ja vaikka mitä. Hän ei kuitenkaan sellaisiin suostu.
Mieheni on käynyt minuun käsiksi aikaisemmin muutamia kertoja, koskaan hän ei ole kuitenkaan lyönyt. Nyt käsiksi käymiset ovat vähentyneet, niitä ei ole ollut kohta vuoteen. Vielä puoli vuotta sitten näytti että nyt kaikki on hyvin, mutta sitten alkoi nimittely ja alistaminen. Itselläni rahatilanne on koko ajan tiukilla, elämme periaatteessa mieheni rahoilla koska hän käy töissä. Aina kun riitaa tulee, päällimmäiseksi asiaksi nostetaan se että hänen rahoilla minä ne kaikki laskut maksan ja että ilman häntä olisin köyhä kuin kirkonrotta. Mikä on itseasiassa aivan tosi asia.
Tuntuu ettei mieheni tajua sitä että meille on tulossa lapsi, hän käyttäytyy vieläkin kuin nuori teinipoika joka kapinoi jotakin vastaan. Häntä ei kiinnosta kulkea neuvoloissa mukana eikä tunnustella lapsensa liikkeitä. Saati olla kotona ja valmistautua vauvan tuloon. Olen aivan varma että jään jossain vaiheessa yksinhuoltajaksi. Ajatus pelottaa ihan suunnattomasti, että miten sitä sitten jaksaa.
Ei sitä oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, lähteä kävelemään syntymättömän lapsen kanssa vai jäädä toivomaan että hän joskus muuttuisi. Tuntuu että olen henkisesti palasina. Tuntuu että olen jokin pieni hiirulainen joka kyyhöttää kotona nurkassa ja odottaa iloisena että milloin se mies tulee kotiin, vaikka tietää tasan tarkkaan mitä tekstiä sieltä suusta taas tulee.
Vastaukset 4
Vanhimmat
luulisi että sun rakkaus kuihtuisi miestäsi kohtaan kun hän sua kerta pettääkin ja sitten kehtaa kohdella vielä kuin roskaa.
vaikka olet raskaana ja pelottaa jäädä yksin niin etkö nyt ole jo kuin yksin jos miehesi kerta menee miten tykkää?
sitten kun vauva syntyy niin uskotko että se oisi vaikka vauvan kanssa että pääsisit kavereiden kanssa rauhassa kahville??
voin sanoa että olisit varmasti onnellisempi yksin vauvasi kanssa kun että saat itkeä ja tuntea pahaa mieltä miehesi takia harvase päivä.
ja varmasti sinkku-äitinä löytäisit vielä miehen joka arvostaisi sua niin kuin kuuluukin eikä kohtele kuin roskaa.
mene yksin neuvolaan ja avaudu siellä kaikesta ja PYYDÄ apua että saisit elämäsi kuntoon.
voimia loppu odotuksellesi,nyt ajattelet itseäsi ja tulevaa vauvaasi. anna ukon mennä. ;)
Hei
Menepä ihan ensimmäiseksi osoitteeseen www.turvakoti.net siellä on paljon tietoa ja tukea perheväkivallasta. Ja henkisestä väkivallasta. Esim. tämä pätkä on suoraan nettiturvakodista:
Henkinen väkivalta
Henkistä väkivaltaa on esimerkiksi läheisen alistaminen nimittelemällä erityisesti toisten läsnä ollessa tai nolaamalla hänet julkisesti. Sitä on myös sosiaalinen eristäminen esimerkiksi ystävistä tai sukulaisista, taloudellinen alistaminen, mielipiteiden ilmaisun tai pukeutumisen kontrollointi, vapaasti ulos menemisen estäminen, seksuaalisuuteen liittyvä psyykkinen alistaminen tai fyysisellä väkivallalla uhkaaminen. Fyysinen väkivalta sisältää aina henkistä väkivaltaa. Jo väkivallan uhka on henkistä väkivaltaa. Pelkoa voidaan pitää väkivallan merkittävimpänä ja yleisimpänä oireena pahoinpitelyjen määrästä ja laadusta riippumatta. Monet naiset ovat kokeneet parisuhdeväkivallassa pahimmaksi pelossa elämisen ja väkivallan uhan.
Nettiturvakotiin pääsee chattailemään työntekijän kanssa nimettömänä, saat apua omaan tilanteeseesi ja löydät itseäsi lähinnä olevan auttajan. Älä alistu enää. Pärjäät kyllä yksinkin ja saat ainakin mahdollisuuden aloittaa uuden kaverinkin kanssa, nykyinen miehesi ei tule muuttumaan.
Pitäisi kai määritellä se parisuhde vähän tarkemmin. Onko se velvollisuus sietää mitä vain vai onko oikeus vaatia myös itselleen hyvää? Mitä ihmettä tuollaisesta suhteesta voi kukaan nainen saada, että katselisi siitä edestä kehittymättömän ilkiön toilailuja ja kuuntelisi p-apuheitaan vuodesta toiseen? En kyllä usko, että tuo mies kunnioittaa itseäänkään. On varmaan tullut tehtyä elämässä yhtä sun toista, itse näin ulkopuolisenä epäilisin pettämistaipumuksestakin. Onko sinulla todella turvallisempi olo tässä suhteessa kuin omillasi? Riittävätkö näinkin hatarat puitteet?
Etkö sä yhtään katso, millasen kanssa teet niitä lapsia?