Olen joutunut vierestä seuraamaan yhdenyön suhteen seurauksia. Avioliitto hajosi, mielenterveys järkkyi ja ihmisestä tuli onneton pitkäksi aikaa.Kyse oli vain humalassa tehdystä hairahduksesta.Mutta se tuska mikä aiheutuu toiselle ja itselle, se vääntää sydämen irti rinnasta. Mietitään siis jokainen tahollamme... Kannattiko? Voisiko silti antaa anteeksi ja unohtaa.
Kannattaako
Hurja täti
144181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
oon joutunu kokemaan sen ihan itse. Mieheni oli kahden viikon työreissulla toisella paikkakunnalla ja oli siellä baarireissulla ympäripäissään lähtenyt toisen naisen matkaan. Kondomia olivat käyttäneet, mutta sekin oli mennyt rikki. Viikon oli mies pohtinut ennen kotiin tuloa, kertoako vai ei ja kotiin tultuaan kerkesi sitten minun kanssani olemaan kahteen kertaan intiimisti, ennen kuin tunnusti. Klamydian oli siltä horolta saanut, joten testeihin ja lääkekuurille jouduttiin molemmat. Minäkin, kun en muuta tehnyt, kuin odotin lapsemme kanssa isää kotiin palaavaksi. Olo on nyt NIIN tyhjä. Vielä asumme miehen kanssa saman katon alla, mutta en tiedä kauanko jaksan tätä menoa. Mies katuu tekoaan todella paljon ja sen on sanonut useasti, mutta ei se minun oloani paranna. Jos päätän lapsen kanssa lähteä, tulee elämämme olemaan tiukkaa, mutta on sekin parempi, kuin elää onnettomana miehen kanssa, johon ei enää pysty luottamaan eikä uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen. Miehen mielestä meillä meni hyvin, ennen kuin mokasi kaiken. Siksi en pystykään ymmärtämään mieheni tekoa. Mies ei itsekään tiedä syytä tekoonsa. Naista hän ei tunne eikä kuulemma haluakaan tuntea. Mutta minä menetin uskon ihmiseen, jonka kanssa ollaan yhdessä oltu 7 vuotta ja meillä on 2 vuotias lapsi. Ne ei tunnu merkkaavan miehelle mitään, eikä taida todella minua edes rakastaa. Jos todella rakastaisi jotakuta ihmistä 100 prosenttisesti, ei edes näkisi muita naisia/miehiä. Se on minun mielipiteeni. Itsellä ei ole mielessäkään käynyt, että kokeilisin muita. Kai siinäkin mielessä miehet ja naiset poikkeavat toisistaan. Miehillä vain on niin löysä moraali ja tarve pönkittää itsetuntoaan muilla naisilla. Unohtamaan en pysty ikinä ja tuskin anteeksikaan antamaan. Mies joutuu vaan vierestä seuraamaan aiheuttamaansa tuskaa ja odottamaan päätöstäni. Jäin sen takia, että saataisiin asia selvitettyä ja odottamaan, että selvitän itselleni, mihin kykenen. Jos pystyn anteeksi antamaan ja asian taka-alalle siirtämään, annan miehelle mahdollisuuden todistaa, että on valmis tekemään kaikkensa meidän suhteen jalustan uudelleen pystyttämiseksi ja luottamuksen takaisin saamiseksi.
Varmasti miehesi katuu... se on vaan niin, että muna vie miestä - halusi hän sitä tai ei. Ei hän sinua halunnut loukata.
Ei se niin mene... Eivät kaikki miehet petä. Se on omista periaatteista kiinni... Kannattas unohtaa tuollaiset miehet. Jos toista todella rakastaa, ei voi tehdä noin
Jos kerran pettää on siihen valmis toistekin.
Ei voi rakastaa sinua jos haluaa toista naista.
Niin juovuksissa ei olekaan ja jos on niin ei yleensä kykene.
Mä oon ite pettäny miestäni. Voin sanoa, että saatan pettää toistekin, eli jätä se mies. Musta tuntuu, että kun on ihan oikeesti tosi rakastunu niin sillon ei pysy pettään, vaikka olis kuin kännissä.
Kyllä ihmiset oppii virheistään jos haluavat oppia. Luulenpa täysin, että miehesi on erheensä tajunnut ja saanut oppinsa kantapään kautta. Ja koska kuitenkin on valmis alistumaan ja odottamaan päätöstäsi ja ratkaisuasi, ja katuu toden teolla... On hän erehdyksensä myöntänyt ja ottanut opikseen.
Ainahan sanotaan kerran pettää, aina pettää. On myös tapauksia, joissa on kerran petetty, muttei koskaan enää. Kun on koettu se syyllisyys, tuska ja kipu ja ennen kaikkea nähty se sama miten se toiseen koskee. Kuinka sekopäiseksi se tuska voi saada kun osaa vain itkeä.
Joskus ymmärrys vain katoaa. Tekee asioita, joita ei osaisi kuvitellakkaan. Niin miehet kuin naisetkin. Asioita jotka tekevät kipeää, satuttavat. Silti niitä tekee.
Tilanteessanne on surku, että on jo lapsi. Sillä lapsi, vaikka pieni onkin, aistii vanhempien väliset tunteet ja ne vaikuttavat häneenkin. Mutta jo sen lapsen takia sun kannattaa antaa anteeksi hänelle, jotta hän voisi antaa anteeksi itselleen. Mutta unohtaa ei tarvitse. Anna luottamuksen taas kasvaa ja tulla takaisin. Aikaa se vie, mutta se on mahdollista. Sen eteen pitää vain tehdä kaksinkertainen määrän työtä verrattuna aiempaan. Mutta se voi palata...
Anna mahdollisuus ja asioiden rauhoittua. Ota aikaa hieman ja katso. Jos alkaa näyttää siltä, että mies uusii tekonsa... Lähde sitten. Silloin mieskin tietää mitä todellakin menetti.
viina vaikuttaa just niin päin, että mitä enemmän ottaa sen "komeempi" stondis ja kauemmin kestää...
kyllä miettiny asioita molemmin puolin, mut se on vaan niin HEL**TIN vaikeeta antaa anteeks tollasta, kun ite oon sitä mieltä, että jos on suhteessa mukana 100% ja saman verroin rakastunut kumppaniinsa, ei muita naisia/miehiä näekään. Vielä asutaan saman katon alla ja tää järjestely toimii meillä. Saan selvyyden asioihin ja samalla pystyn seuraamaan, mitä kaikkea mies on valmis tekemään. Mä kun satun vielä rakastamaan miestäni, se ei hävinnyt mihinkään. Sen takia se niin paljon kirpaseekin. Joka päivä asia tulee mieleeni ja mietin, teinkö oikean ratkaisun, kun jäätiin. Toisaalta, jos oltaisiin lähdetty, pohtisin todennäköisesti samaa. Jos alkaa näyttämään siltä, etten mä pääse siitä yli, enkä pysty olemaan mieheni kanssa ajattelematta sitä naista, on tää homma tuhoon tuomittu. Vielä ei olla edes yritetty mitään, kun ei oikein tee mieli... Mä en itke enää tätä juttuu kirjottaessa, kai sekin on jo jotain. Mut mä oon huomannu sen, et musta on tullu katkera. Ajattelen kaupassakin, kun vastaan tulee onnellinen pariskunta, että kyllä se toinen vielä pettää ellei oo tehny sitä jo. Vittuilen miehelleni, enkä anna hänelle päivääkään rauhaa, etten muistuta häntä tekosestaan. Kai mulla on sitten joku tarve loukata häntä, kun hänkin loukkasi mua niin verisesti. Olen sitä kuvannut hänelle niin, että on kuin hän olisi repinyt paljain käsin mun sydämen irti rinnasta, heittänyt maahan, astunut päälle ja pyörähtänyt vielä päällä. Mutta kattellaa. Mulla on onneks vanhemmat aika lähellä, että jos päätän muuttaa, antavat he ekan katon pään päälle, kunnes löydän vuokra-asunnon.
Mulla meni itelläni kaksi vuotta, että lopulta asia siirtyi syrjemmälle mielestäni. Mutta tänä päivänä me voimme myös olla se onnellinen pari joka teitä kävelee vastaan.
Se oli loukkaus ja se sattui niin pirusti. Vielä kauan jälkeen päin. Katkeruus tuli, vei mennessään ja sai lopulta jopa siihen pisteeseen, että olin valmis tekemään saman.
Onneksi en tehnyt vaan saman kokenut nainen eräässä chatissä auttoi asiasta yli. Vertailtiin kokemuksia ja kirjoiteltiin asioista. Ja lopulta siä vain huomasi katkeruuden pikku hiljaa hälvenneen. Miehen olevan vielä siinä kaikkien niiden kiukuttelujen ja haukkumisten ja muiden pikku riitojejn jälkeenkin. Sitä näki kuinka toinen oli muuttanut tapansa, vain siksi jotta uskoisin hänen olevan se joka antaa minulle kaiken... myös sen yhden virheen jälkeenkin. Ettei hän ole kuitenkaan valmis minusta ja meistä luopumaan. Ja eräänä päivänä hän kosi... Enkä voinut kuin nauraa.
Pitkä oli tie ja tuskainen, mutta me selvisimme. Yhdessä.
Jos voisin, antaisin sinulle kaiken sen voiman jota nyt kannan sisälläni. Kaiken sen uskon, että tästä ylöspäin voi olla vain hyvää. Niin sen tekisin. Mutta en tiedä kuinka sen voisi tehdä. Jaksamisia sinulle. Koeta pärjätä...
vastauksistasi. Eiköhän tämä tästä jossain vaiheessa parane. Tunteet on kuitenkin niin vahvana mukana, että kaikkeni teen enkä helpolla luovuta. Tajusin vähän aikaa takaperin, etten ole minäkään ollut täydellinen. Suhde jäänyt hoitamatta molemmin puolin, osittain johtuen miehen työstä, joka vei aina arkipäiviksi muualle Suomeen ja oli vain viikonloput kotosalla. Lapsi vei suurimman osan ajasta ja itsekin väsynyt. Kaikenlaista tuli sanottua ja tekemättä jätettyä. Nyt miehellä onneksi uusi työ ja illat kotona. Jos vaikka saataisiin asiat puhuttua. Mies onneksi puhuu, kun kyselen. Ei se asia murehtimalla parane. Annan itselleni ja miehelle aikaa. Kyllä se ajatus siitä sitten päässä selkenee murehtimattakin, että mitä pitää tehdä. Voimia se minulta vaatii ja ponnisteluja meiltä molemmilta.
Ei mitään anteeksiantoja. Se tekee sen uudestaan. ja viina ei ole mikään tekosyy. Jos muut kiinnostaa, mitä vittua olla yhdessä.
Vastaan sinulle näin henk.koht. Olen antanut monelle naiselle vaikka elänkin parisuhteessa. Voin todeta että suhteemme on parantunut huomattavasti "avoimen luonteeni takia" Joten on asioita mitkä eivät ole aivan ns. mustavalkoisia ps. voin antaa sinullekkin.
Päissään tehtyjä juttuja ei saa hyväksyä niistä on keskusteltava ja muistutettava silloin tällöin. Erota ei kannata muutaman töppäyksen jälkeen. Vaatii vain itsellekin saman oikeuden tehdä samoin. Käy mielummin itsekkin vieraissa kuin hajoittaa perheen. Anteeksi voi antaa, mutta samalla mitalla.
eli sun mielestä ei oo muuta vaihtoehtoo, kuin antaa samalla mitalla takaisin. Mies kännipäissään hypännyt vieraaseen petiin, niin itse baariin myös, vetää kännit ja pettää vuorostaan? Kahden ihmisen välinen suhde ei tuollaisesta parane. Sitä voi saman tien heittää toisen pellolle. Mä miehelle sanoin, ettei musta oo niin alhaiseen tekoon. Mutta kaikki tablaa tyylillään...