Ongelmani koskee poikaystäväni harrastusta, joka vie aikaa joka ilta noin 3-5h, jopa enemmän. Olemme seurustelleet reilun vuoden ja poikaystäväni on ollut suurimman ajan tuosta ajasta armeijassa, joka on vähentänyt entisestään yhdessäolo-aikaamme.
Pidän poikaystävästäni monessa mielessä, hän on rehellinen, luotettava, alkoholin kanssa todella kohtuullinen.. monin puolin täydellinen ja ihana. Välillä vain tuntuu niin kuin olisimme jotain kavereita ja näkisimme vain silloin tällöin kun hän ehtii.
Siksi haluaisinkin kuulla mielipiteitä ja kommentteja, mikä on vähimmäinen aika, mistä ette parisuhteestanne tingi, ja toisaalta se, milloin parisuhde ei ole enää parisuhde kun yhteistä aikaa on todella vähän?
Pidän poikaystävästäni monessa mielessä, hän on rehellinen, luotettava, alkoholin kanssa todella kohtuullinen.. monin puolin täydellinen ja ihana. Välillä vain tuntuu niin kuin olisimme jotain kavereita ja näkisimme vain silloin tällöin kun hän ehtii.
Siksi haluaisinkin kuulla mielipiteitä ja kommentteja, mikä on vähimmäinen aika, mistä ette parisuhteestanne tingi, ja toisaalta se, milloin parisuhde ei ole enää parisuhde kun yhteistä aikaa on todella vähän?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vaaditko ukoltasi ehkä jopa liikoja?
Se sen armeijassa käynti ei ole sen oma halu. Se ei mahda asialle...
"monin puolin täydellinen ja ihana"
->Atleettinen ja komia: -> se viettää aikaa kuntosalillakin...
Yhdessäoloaika yleensä vähenee, jos vaadit miehestä tiettyjä asioita, vaikka et sitä itse osaisi mieltääkkään niin...
Sohvaperunan taas saa lähimmästä baarista. Järki käteen.
Vaatimukset miehen suhteen ja aika eivät vain kulje käsi kädessä.
Totta, että ei tällaista miestä löydä ihan mistä tahansa. Mutta.. Välillä vain tuntuu että olisi kiva olla vain yhdessä, käydä leffassa/salilla/kylpylässä tai jotain. Tuntuu että aikaa riittää ainoastaan siihen yhteen ja ainoaan harrastukseen sekä töihin.
Onko järkeä seurustella, tai varata itseänsä jollekin vain siitä syystä että voi ehkä joskus tulevaisuudessa (10 vuoden päästä) viettää aikaa myös ihan vaikka kotona olemalla yhden kokonaisen illan?
Olen yrittänyt puhua asiasta ja kertoa, mutta tuntuu ettei auta.. Miten te miehet ymmärrätte parhaiten?
vinkkejä kaivaten :)
Joku kohtuus urheilussakin, mutta ymmärrän kilpaurheilua, että siinä pitää treenata todella paljon ja sanonkin, että sen kaltaiset ihmiset ei sovi "normaaliin" parisuhteeseen missä toinen toivoo paljon yhteistä aikaa toisen kanssa.
Eli olet tienhaarassa: Kysy mieheltäsi: Haluaako hän vähentää treenausta, että saa aikaa sinun kanssa(tästä seurausta että ei ole paras/parhaimpia lajissaan) vai haluaako hän jatkaa normaalisti treenausta(jolloin hänellä ei ole aikaa sinulle).
Valintakysymys.
Punnitse itse kumpaa arvostat suhteessa enemmän: Omaa aikaa vai yhteistä aikaa.
Mä olin tosin yksinäinen kilpaurheilulajia harrastavan miehen kanssa. Odotin pitkään, että hän olisi ollut enemmän kanssani mutta niin ei käynyt. Toisaalta en voi pakottaakaan toista lopettamaan hänelle tärkeitä urheiluja. Vaan niin kävi, että suhteemme päättyi, sillä lopulta emme olleet enää läheisiä koska suhdetta ei ollut hoidettu lainkaan. Ja erosimme. Sääli koska suhteessa oli paljon hyvää. Mutta yksin ei voinut suhdetta rakentaa:(
Itse käyn joka toinen päivä treeneissä jotka vie matkoineen sen 2,5h. Tuo siis perus työpäivän päätteeksi ja töitä on kuutena päivänä viikossa. Tänään tiistaina menin normaalisti töihin kahdeksaksi tyttöystävän jäädessä nukkumaan (hän on opiskelija, eikä edes jokaiselle päivälle ole luentoja) ja pääsin töistä klo 16, josta sitten menin kotiin ja hain treenikassin vaihdoin vaatteet ynnä muut, ja lähdin sitten treeneihin klo 17:30 ja tulin kotiin yheksän kieppeissä. Tein ruokaa ja nyt syön, sitten pitääkin yöpuulle.
Ymmärrän kyllä jos tuo kuulostaa kovin kiireiseltä, etenkin jos on koko päivän ollut itse kotona, niin tuntuu että toinen on vain kokoajan poissa... Mutta sellaista se on aikuisen elämä ja rahaakin on jostain saatava. Tuona ainoana viikon vapaapäivänäni sitten tapaa tyttöystävän äiti soittaa (lue: käskeä) syömään hänen luokseen, johon sitten lähdemme.
Niinsanottua yhteistä aikaa on arkena varsin vähän, mutta lomalla sitten otamme kiinni ja lähdemme pariksi päiväksi reissuun isovanhempien kesämökille esimerkiksi, joka näin loska-aikaan on aina tyhjillään. Siellä sitten hän lukee kirjojaan, kalastelemme ehkä, itse hakkaan halkoja ja teen muita pihatöitä ja lämmitän takkaa jne jne.
Touhuaminen on kivaa, enkä oikein pysty aloillani olemaan. Tyttöystävä sitten joko jaksaa touhuta mukana tai sitten ei. Yhdessä kuitenkin kokkaamme ja siivoamme ynnä muuta. Televisiota meillä ei ole kotosalla kun sitä ei juuri koskaan tullut katsottua.
Kyllä minä ainakin haluan elää yhdessä tyttöystäväni kanssa vaikka loppuelämäni - enkä halua mitenkään teennäisesti sitä korostaa tekemällä asioita joita en oikeasti haluaisi tehdä. Olemme olleet yhdessä nyt 2,5 vuotta ja minulle ainakin tulee hyvä mieli ja hymy huulille jo pelkästään siitä että voin katsoa tyttöystäväni touhuavan omiaan olohuoneessa tai työhuoneessa.
Se on jotenkin niin kauhean söpöä että voisin katsoa häntä tuntikausia... noh vähempikin riittää minulle. Aloittajan kysymykseen: en minä tiedä mitään minimiaikaa, ihmiset ovat erilaisia. Me ainakin olemme tyytyväisiä kun yöt voimme nukkua lusikassa yhteisen peiton alla. Kyllä siinä sitä aikaa tuleekin vietettyä. =)
Ajatteleppa jääkiekon pelaajia ja jos miehesi meinaa harratuksestaan ammatin niin sit äpitää treenata ja onhan yöt aikaa seksiä harrastaa. Itsekkin nuorempana pelasin koripallo kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ja hyvin riitti aika tyttöystävän kanssa ja se on vain järjestelykysysmys. Vielä 50v vaikka perhetta on niin kerkiän harratamaan 2-6 kertaa viikosaa ja koskaan ei ole ollut perhe-elämästä pois ja pitää itsensä pitää kunnossa että jaksaa. Olisiko se kiva jos istuisitte illat baarissa kaljaa juomassa eikä olisi muita harrastuksi ja 10vf jalkeen kummaltakin terveys mennyt ajatteleppa sitä. Eihan siksiin tarvita kun 10h viikossa niin hyvin kerkiää.
Vanha totuushan on, että urheilu on kansakunnan syöpä. Miehesi on saastunut pahimman kauta ja syöpäpesäke pitää leikata irti. Jätä heti tuollainen maanikko ja etsi tavallinen, kunnon suomalainen mies, joka viihtyy sohvalla ja sängyssä seuranasi. Ei siitä mitään tule, jos miehesi vain itseään peilailee kuin mikäkin pelle ja unohtaa sinut. Urheilijoissa on aimo annos narsismia ja naismaista itsensä paljastelijaa ja kun tavallinen sohvaperuna empaattisesti ottaa sinut huomioon, niin urheilija vain keimailee itsensä kanssa. Surkeita otuksia tuollaiset urheilijat.
Olet suuren valinnan edessä! Olet tavatessanne tiennyt poikaystäväsi harrastuksesta ja siitä kuinka paljon se vie aikaa. Kaikki parit ovat yksilöllisiä ja tarvetta yhteiseen aikaan ei ulkopuoliset voi määritellä. Oletteko vaan niin erilaisia ja tarpeenne suhteesta on erilainen. Oletko valmis hyväksymään kultasi huippu-urheilijana, jolloin hänen vapaa-ajastaan menee suuri osa treenaamiseen vai haluatko kultasi olevan jotain mitä sinä haluat? Toisen muuttaminen on mahdotonta, sillä silloin haluat toisen olevan jotain mitä hän ei oikeasti ole. Armeija-ajasta ei kannata murehtia, se on hetkessä ohi. Palvelus kestää maksimissaan vain vuoden. Se on molemminpuolin stressaavaa mutta myös ainutlaatuista. Muistakaa molemmat tukea sinä aikana toisianne.
Kaikkea hyvää, mihin päätökseen päädytkään!!
Ei tule onnistumaan, jos toista ei näe tarpeeksi tärkeäksi jotta on oikeasti valmis järjestämään aikaa. Kipeää kokemusta on.