Autokaupat pullollaan käytettyjä dieseleitä

Diesel-autoja ostettiin hulluina vuosina maa täyteen ja nyt dieselin kallistuessa bensan kanssa tasoihin jengi on alkanut palauttamaan dieseleitä autokauppoihin. Diesel ei enää tahdo kelvata kenellekään ja ne jäävät autokauppoihin mätänemään.

Alkaa jo näkymään käytettyjen dieselin hinnoissa, mikä on ikävä yllätys siinä vaiheessa, kun viimeisetkin dieselistit menevät vaihtamaan autonsa.
24324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vanhaa nuhasta pikkudieseliä riasakseen hanki.

Äänestä

Tämähän oli hyvä uutinen. Saa sitten uudehkon dieselin hankittua sopuhintaan.

Äänestä

EN tajua miksi dieselin hinta voi muuttua noin rajusti, eihän siinä ole edes paljon öljyä. Jossain autoshowssa näytettiin, että diesel auto toimii myös tavallisella rasvalla jota käytetään fritöösissä! Itse ainakin kävisin tankkaamassa dieselin Mäkkärin vanhoilla rasvoilla jos toi on totta.

Äänestä
  • Käyttövoimavero pienenee se on jäänyt kertomatta tuossa uutisessa ja sehän on menossa historiaan koko käyttövoimavero, mutta ei kuitenkaan kerralla

    Äänestä

  • lkjhgftyyyy kirjoitti:

    Käyttövoimavero pienenee se on jäänyt kertomatta tuossa uutisessa ja sehän on menossa historiaan koko käyttövoimavero, mutta ei kuitenkaan kerralla

    Niin pienenee. 18% henkilöautoilta.Sillä rahalla ei saa edes tankkia täyteen.
    En ole kuullut,että vero poistuisi,jos poistuu niin dieselpolttoaineen hinta kohoaa reilusti yli bensiinin hinnan.
    Katainen sanoi muutama vuosi sitten,"että nyt kannattaa ostaa dieselauto".
    Niinpä kannatti.
    Karavaani kulkee ja Herrat nauraa.Kusetusta,kusetusta,ja kansa kiltisti maksaa.

    Äänestä

Kyllä rypsiöljyllä voi periaatteessa ajella, mutta kun se tuppaa hyhmääntymään jo jääkaappilämpötiloissa, niin käyttökausi olisi sitten vain puoli vuotta.

Äänestä

huono provo!

Diisseleiden myynti on vain kiihtynyt ja asiantuntijat arvioivat että kohta suomessa myydyistä autoista puolet on jo dieseleitä. Nyt niitä on 40% myydyistä.

Dieselin hintahan ei dieselautoilijalle nouse, sillä vuotuinen dieselvero tippuu samassa suhteessa. Enemmän ajavat dieselautoilijat häviävät tässä jotain, mutta 10-30 tuhatta kilometriä vuodessa ajava dieselautolija vain voittaa kun vuotuinen dieselvero laskee.

Äänestä

Ennen laskettiin tarkkaan kannattaako sietää dieselin melua, tärinää, raskassoutuisuutta, nokea, laiskuutta ja sotkua. Jengi laski tarkkaan saako dieselillä ajamisesta riittävästi "palkkaa" eli säästöä. Ilmaiseksihan ei kukaan suostunut nokivasaralla jurnuttamaan.

Jos dieselin sietämisestä saatavaa korvausta ei katsottu riittävän suureksi, ostettiin pirteä ja hiljainen bensa-auto.

Nyt ei enää tarvitse laskeskella noita, kun diesel on heti alkuunsa kalliimpi.

Äänestä
  • Dieselin laiskuus ei ole enää 10 vuoteen ollut ongelma. Itse ostin dieselin turbon vuoksi, eli voimaa käyttökierroksilla. Fiksut bensaturbot mattimeikäläiselle tulivat markkinoille vasta äskettäin.

    Alkuun diesel on kalliimpi, mutta koska kulutus litroissa on alhaisempi on se enemmän ajavalle halvempi.

    Äänestä

Aloittajan logiikka on mahtavaa, autot joita myydään paljon, löytyy myös vaihdokkeina, wauh mitä älyä ja johdatusta!!
Paljon ajavat ajavat edelleen dieselillä ja vähän ajavat jotka ostivat huumassa dieselin, vaihtavat ne pois.

Äänestä

Dieselin ylläpito on kalliimpaa, joten vähämmän ajavan ei kannata dieseliä laittaa.

Ruiskupumput, hiukkasloukut ja suodattimet, muut suodattimet yms. siinä tonnit laulaa helposti, jos jotain rivahtaa rikki.

Hajonneesta ruiskupumpusta voi tulla korjaamolla yli kahen tonnin lasku osineen töineen päivineen. Hiukkassuotimen vaihto 1000 € jne.

Äänestä
  • Mutta dieselit kestää kauemmin. Esim. mersun dieselkoneilla ajetaan 500 000 kilometriä että heilahtaa. Siinä yhden hiukkassuodattimen vaihto käyttöiän aikana on pieni ja halpa juttu.

    Bensavehkeet taas ovat "ilmaisia" jo yli 200 000 kilometriä ajettuina. En uskaltaisi koskea edes bensavehkeeseen jolla on ajettu lähes kolmesataa tonnia.

    Sitäpaitsi nykyiset bensakoneet ovat vieläkin epäluotettavia kuin vanhat. Nykyään autot pitää saada vähemmän kuluttamaan ja autonvalmistajat ovat keksineet pienemmät bensakoneet joihin laitetaan turbo. Ajatelkaa nyt vähän kun 2000 kiloa painavaan tila-autoon laitetaan 1.4 litrainen turbokone huutamaan keulille. Sehän on tiensä päässä jo 100 000 kilometrin jälkeen.

    Äänestä

Öö no niin. Bensiinimoottorinen kun hajoaa, asiakas saa korjaamolta aina kassillisen rahaa kun piipahtaa remontissa. Vai käyttääkö ne tilisiirtoa nykyään?

Äänestä
  • Diesel on kuin automaattiloota, sitten kun rivahtaa, saa olla lompsa levällään pankkia myöden...

    Äänestä

  • turbodieselautomat kirjoitti:

    Diesel on kuin automaattiloota, sitten kun rivahtaa, saa olla lompsa levällään pankkia myöden...

    Mutta kun ei rivahda. Kestää 3 kertaa pitempään kuin bensarosvo.

    Äänestä

  • kuulikko ? kirjoitti:

    Mutta kun ei rivahda. Kestää 3 kertaa pitempään kuin bensarosvo.

    Ei nämä nuhaset mopodieselit!

    Äänestä

Töihin hankittiin juuriki kolme uutta Sprinterin alustaa.

Kaikki kolmea autoa tuli bensakoneella, koska se on vaan halvempaa nykyjään, isohkoissakin autoissa (iiiisot kuormat-autot on asia erikseen)

Äänestä

Kyllä mulle vaan olisi kelvannut, mutta kun kohtuullisesti ajetut dieselit maksoivat selvästi enemmän kuin tärpättimoottorit niin bensaan oli viimeksi tyytyminen.

Äänestä

dieselit hyytyilee pakkasella tienposkeen, kalliimpia korjata ja huoltaa, kallis hankkia uutena, haluttavuus käytettynä heikko, jälleenmyyntiarvo heikko, verotus epävarmaa kun sitä käyttövoimaveroa on rukattu ja se poistuu tai voi olla poistumatta, vain erittäin paljon ajavilla voi diesel olla järkevämpi valinta, muutoin bensa-auto.

Äänestä
  • -dieselit hyytyilee pakkasella tienposkeen

    Ja bensakäyttöiset ei hyydy?

    -kalliimpia korjata ja huoltaa

    sytytystulppien osalta on hintaeroja, sen myönnän. Sinä kun tiedät faktapohjalta, niin osaat varmasti kertoa paljonko eroa on kilometriä kohden

    -kallis hankkia uutena

    Olen samaa mieltä, ero on jopa useita prosentteja. Uudet autot ovat bensiinkäyttöisinä halpoja.

    -haluttavuus käytettynä heikko

    menehän nyt käymään vaikka jossain autoliikkeessä, ja tee vertailu vaihtoautoista suhteessa bensa/diesel. Kysy vielä myyjältä miksi niitä dieseleitä on niin vähän siellä.

    -jälleenmyyntiarvo heikko

    ihan viitaten kahteen edelliseen

    -verotus epävarmaa

    Verotushan on aivan varmaa

    Koita nyt tulla sieltä 80-luvulta edes pariksi päiväksi täällä käymään.

    Äänestä

Dieselautoilu kannatta, jos ajaa paljon. Meillä on sekä bensaturbo että Dieselturbo. Bensalla ei pääse samoihin kulutuslukemiin millään, vaikka suorituskyky on kummassakin samaa tasoa (9 s 0-100km/h 220km/h, Nm yli 300)Bensa 8,7 l/100km, diesel 5l /100km pikkupakkasilla. Kesällä bensa 8l/100km ja diesel 4,6l/100km, että silleen.

Äänestä

huolloista.....nissan navara vm-02 2,5 lastutettu turbo diesel 150hv 350nm vääntö 2000-3000rpm ISO huolto: moottori öljyt suodatin polttoaineen suodatin ilmanputsari vaihteiston,etuperän,jakolaatikon,ja perän öljyt jäähdytys nesteen vaihto jarru ja kytkin nesteiden vaihto jos tarpeen,tässä tapauksessa ei ollut .jarrujen ulkopuolinen tarkistus. kaikkien valojen tarkistus/polttimoiden vaihto. KOKO HUOLTO 430ekua,joten se siitä diiselien huoltojen kalleudesta.

Äänestä

ei diesel enään kannata ajatellaas esim. mb 124 200 diesel ja bensa 200 juu bensaa syö tollanen matka-ajossa 7 ja diesel saman ja ´ diesel vero joten ei kannata enää noita vanhoja 80-95 vuoden nuhapumppuja edes katella.!
Sama homma noi vanhat kaasutin bena resut paaliin vaan haisemasta

Äänestä

Riisseli-miehiä nyt vaan pännii, kun pää jäikin vetävän käteen. Siinä se!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eivät kelpaa kenelle kirjoitti:

Diesel-autoja ostettiin hulluina vuosina maa täyteen ja nyt dieselin kallistuessa bensan kanssa tasoihin jengi on alkanut palauttamaan dieseleitä autokauppoihin. Diesel ei enää tahdo kelvata kenellekään ja ne jäävät autokauppoihin mätänemään.

Alkaa jo näkymään käytettyjen dieselin hinnoissa, mikä on ikävä yllätys siinä vaiheessa, kun viimeisetkin dieselistit menevät vaihtamaan autonsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu