Johanna lämmitteli suhdetta – Artoa viinipullolla päähän!

"Johanna Tukiaisen ja Arto Länsmanin aviolitto päättyy virallisesti tämän viikon perjantaina, mutta vaikka Tukiainen herjaa aviomiestään julkisuudessa jatkuvasti, halusi hän vielä yrittää pelastaa pariskunnan suhdetta. Ilta alkoi romanttisissa merkeissä, mutta päättyi putkareissuun.

Arto Länsman oli eilen juhlimassa itsenäisyyspäivää Tampereella kun Johanna ilmestyi paikalle. Arton kertoman mukaan Johanna halusi tulla lämmittelemään heidän suhdettaan, ja pari söikin yhdessä hienon illallisen. Ongelmat alkoivat kun he päätyivät samaan hotellihuoneeseen. Huoneessa mustasukkaiseksi heittäytynyt Tukiainen raivostui Artolle ja löi miestä punaviinipullolla päähän. Isku oli niin voimakas, että pullo särkyi ja Arto sai päähänsä usean sentin mittaisen verta vuotavan haavan. Hotellin henkilökunta kutsui tapauksen johdosta paikalle poliisit, jotka veivät sekä Tukiaisen, että Länsmanin mukanaan. Arto päästettiin kuulustelujen jälkeen vapaaksi, mutta Tukiainen joutui viettämään yönsä putkassa.

Riidasta huolimatta Johanna otti heti sellistä päästyään yhteyttä Artoon. - Johanna laittoi viestin heti kun pääsi vapaaksi. Haluaa tavata mut tänään, kertoo Arto Länsman.

Kuvamateriaalia Arton vammoista saadaan myöhemmin tänään."
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ha,ha,ha,ha,ha,,,,, kirjoitti:

"Johanna Tukiaisen ja Arto Länsmanin aviolitto päättyy virallisesti tämän viikon perjantaina, mutta vaikka Tukiainen herjaa aviomiestään julkisuudessa jatkuvasti, halusi hän vielä yrittää pelastaa pariskunnan suhdetta. Ilta alkoi romanttisissa merkeissä, mutta päättyi putkareissuun.

Arto Länsman oli eilen juhlimassa itsenäisyyspäivää Tampereella kun Johanna ilmestyi paikalle. Arton kertoman mukaan Johanna halusi tulla lämmittelemään heidän suhdettaan, ja pari söikin yhdessä hienon illallisen. Ongelmat alkoivat kun he päätyivät samaan hotellihuoneeseen. Huoneessa mustasukkaiseksi heittäytynyt Tukiainen raivostui Artolle ja löi miestä punaviinipullolla päähän. Isku oli niin voimakas, että pullo särkyi ja Arto sai päähänsä usean sentin mittaisen verta vuotavan haavan. Hotellin henkilökunta kutsui tapauksen johdosta paikalle poliisit, jotka veivät sekä Tukiaisen, että Länsmanin mukanaan. Arto päästettiin kuulustelujen jälkeen vapaaksi, mutta Tukiainen joutui viettämään yönsä putkassa.

Riidasta huolimatta Johanna otti heti sellistä päästyään yhteyttä Artoon. - Johanna laittoi viestin heti kun pääsi vapaaksi. Haluaa tavata mut tänään, kertoo Arto Länsman.

Kuvamateriaalia Arton vammoista saadaan myöhemmin tänään."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu