Viime vuosina köyhien ja rikkaiden määrissä on ollut selvää kasvua ympäri maailmaa, kun tuloerot kasvavat jopa huolestuttavaa vauhtia. Samalla on ryhdytty tutkimaan sitä miksi jotkut ovat köyhiä tai rikkaita. Tulos ei ollut kovinkaan suuri yllätys.
Sosiaalisia asenteita selvittäneen tuoreen British Social Attitudes -brittitutkimuksen mukaan 54 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että sosiaalituki ja työttömyyskorvaukset ovat liian suuria. Samalla selvisi myös, että brittien mielestä köyhyys on köyhän oma vika, ja että siitä saadaan syyttää vain omaa laiskuutta. Peräti 63 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että työtä vieroksuvat vanhemmat ovat itse syyllisiä köyhyyteensä.
Asenteet ovat muuttuneet muutamassa vuodessa merkittävästi samaan aikaan kun taantuma vaikuttaa yhä enemmän brittien arkeen, BBC Radio 4 uutisoi. Samaan aikaan britit ovat alkaneet epäillä ilmastonmuutoksen todenperäisyyttä, vaikka luonnonmullistukset ovat yleistyneet viime vuosina selvästi. 37 prosenttia oli sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen vaikutuksia on liioiteltu. Homoliittojen vastustus on vähentynyt selvästi. Vuonna 2000 niitä vastusti 46 prosenttia, mutta nyt enää 29 prosenttia.
http://www.stara.fi/2011/12/07/tutkimus-koyhyys-on-koyhan-omaa-laiskuutta/
Sosiaalisia asenteita selvittäneen tuoreen British Social Attitudes -brittitutkimuksen mukaan 54 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että sosiaalituki ja työttömyyskorvaukset ovat liian suuria. Samalla selvisi myös, että brittien mielestä köyhyys on köyhän oma vika, ja että siitä saadaan syyttää vain omaa laiskuutta. Peräti 63 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että työtä vieroksuvat vanhemmat ovat itse syyllisiä köyhyyteensä.
Asenteet ovat muuttuneet muutamassa vuodessa merkittävästi samaan aikaan kun taantuma vaikuttaa yhä enemmän brittien arkeen, BBC Radio 4 uutisoi. Samaan aikaan britit ovat alkaneet epäillä ilmastonmuutoksen todenperäisyyttä, vaikka luonnonmullistukset ovat yleistyneet viime vuosina selvästi. 37 prosenttia oli sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen vaikutuksia on liioiteltu. Homoliittojen vastustus on vähentynyt selvästi. Vuonna 2000 niitä vastusti 46 prosenttia, mutta nyt enää 29 prosenttia.
http://www.stara.fi/2011/12/07/tutkimus-koyhyys-on-koyhan-omaa-laiskuutta/
Vastaukset 26
Vanhimmat
V i t t u sinbä olet sekaisin kuin peikko.
Sinun hengenheimolaisesi ovat tuhonneet koko maailmantalouden ja sinä yrität syyllistää köyhiä.
HAKEUDU PELLE HOITOON!!!!!!!!!
54% Vastanneista oli varakkaita eikä ollut kuullut työmarkkinatuesta kuin uutisissa.
Asutko muuten briteissä? Itse en jaksaisi tällaista soopaa kirjoittaa pitkän työpäivän jälkeen mutta näköjään joku jaksaa...
Pakkomielteisiin on muuten ihan päteviä lääkkeitä nykyään olemassa vaikka aluksi oireet pahenevatkin jonkun verran mutta koittasit vaan jaksaa syödä niin kyllä se siitä sitten helpottaa.
Syntymäporvari näkee asiat niinkuin parhaaksi näkee, kun ei tosi asioista tiedä mitään, ja lukee maailmaa kuin piru raamattua.
brittilehtien tyypillinen tutkimus, jolla ei ole minkäänlaista arvoa, täysin läpinäkyvää keskiluokan perseennuolua.
Olen 32v, asun yksin punavuoressa 200m2 asunnossani jonka olen perinyt vanhemmiltani. Omaisuutta on lähes 2 miljoonan edestä (oli 3,5 miljoonan, mutta osakkeiden arvo laski viime vuosina).
ENKÄ OLE TEHNYT TÖITÄ PÄIVÄKÄÄN!
Köyhyys muka laiskuutta ja paskat!
Itse olen töissä ja mieheni myös, mutta silti ollaan hyvin vähällä ruualla kahden lapsen kanssa, ettei oo tosikaan.. Puhumattakaan lasten vaatteiden ostosta yms.. Itse vielä lisäksi opiskelen, että pääsisi parempi palkkaiseen työhön.. Varmaan ollaan ihan saatanan laiskoja!!
Yksi syy köyhyyteen on SURKEET PALKAT. Kovin moni hyvätulonenkaan ei ole tyytyväinen liksaansa. Yrityksille on tärkeintä se tulos ja mieluusti min. duunari määrällä. Jos yritys antais parempaa liksaa ja palkkais muutaman ihmisen lisään yleisesti, niin kiireet hieman helpottaisi ja siitä tulis yrityksellekkin iloa pitkässä aikajaksossa. Nythän palkataan vain pätkätöihin ja minimi liksalla, jota ei koskaan ole tarkotus nostaa. Jos pitää päästä eroon duunarista sen voi potkasta pois ja palkata taas uuden mini liksalla.
Siis pikkasen lisää liksaa duunista ja heebot ostaa taas enemmän ja koko talous hyötyy. Pihtaamalla tän maan talous ei kohene ja uusia köyhiä vaan tulee.
Kokkarismi on mielisairaus.
Suurin osa rikkaista on laiskoja..se on totuus. Myyvät toisten työtä !
Vapaiden työmarkkinoiden suurin pulma nykyisin 2011
Ei ole tarjolla työnantajia, joka osaisivat hinnoitella osaamisensa tason oikein. Yliarvostettuja osaamatonta työnantajia on pilvin pimein. Palkatta vaan pitäisi suoriutua työnteosta. Näin kuitenkin on. Suurin osa ei kykene hoitamaan työtehtäviään, joten heiltä ei voi saada palkkaakaan.
Juokaa viinaa! Niin minäkin teen.
Mulla menee hyvin kun oon aina kännissä.
Syötkö kans munnoo ja antsuuvista?
Kaleb syö joka päivä kans Boston-kakkua. Tämä tiedoksi.
Tarkentaen:
Boston-kakkua edellä mainitun munnoo ja antsuuvista -menyyn lisäksi.
Köyhyys ei ole laiskuutta. Köyhyys on tyhmyyttä. Itsekkään en ollut lapsena mitenkään rikas mutta tiesin jo alussa mitä tehdä. Lapsuudessani oppilaita opetettiin palkansaajaksi, jolla ei voi rikastua. Mutta perustin 15 vuotiaana pesulan eräässä pienessä kylässä jossa asuin. Sillä ei tietenkään rikastunut mutta perustin ruokakaupan, ostin seudun kaikki ruokakaupat vähitellen ja lopulta minula oli jo kokonainen ruokakauppaketju. Ja arvatkaapa mitä ei ollut kuule vaikeata eikä riskialtista.
Pärjäätkö hyvinkin näiden S-kauppojen ja K-kauppojen seassa?
Terv ex ruokakauppias
...näitä valopäitä!
Saitko ihan itse kopoitua tekstin tänne oikein linkkeineen päivineen?
Ja erittäin luotettavasta tiedejulkaisusta vielä :-D
Ja oikein aito mielipidetutkimus!
Tässähän ihan mykistyy...
Tämä on sitä aitoa "huippututkimusta" agitaattoreineen :-D
Ei ole ihmisen tyhmyydellä rajaa...ei.
Kyllä pörssisijoittaja on laiskempi vaikka varallisuutta on enemmän kuin duunarilla joka tekee yli 8 tuntia päivässä töitä ja jolla on vähemmän varallisuutta. Varallisuudella ja laiskuudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Ihmiset vain ovat erillaisia kuin toiset. Jos kaikki maailman ihmiset olisivat samanlaisia menestyjiä olisi se katastrofi, eli kaikki ihmiset olisivat todellisuudessä yhtä köyhiä, koska varallisuus olisi sama. Lähestulkoon kaikki multimiljonäärit ovat röyhkeitä ja julmia ihmisiä joille ihmishenki ei merkitse mitään. Mitä röyhkeempi olet, sen varakkaampi ole. Varakkaat ja muut ihmiset ovat niin hemmetin kateellisia työttömälle tai köyhälle ihmiselle. En ymmärrä miksi. Todellisuudessa ihmisen paineensietokyky yhteiskunnassa määrittelee kuka menestyy missäkin ammatissa ja kuka ei. Kukaan ei ole samallaviivalla, kaikilla ei ole samoja edellytyksiä menestyä jo anatoomisten ja muiden erovaisuuksien takia. Perhetausta sanelee myös pitkälti menestystarinan ja ruhtinaalliset perinnöt pohjustavat sitä. Lottovoittajia on aina joka ammattiryhmässä kuten Veikkauksen arpapeleissä. Jokaisen ihmiset menesty on todellisuudessa arpapeliä ja muut ihmiset antavat sen menestymismahdollisuuden, ei itse menestyjä, vaikka itse niin harhaluuloisesti uskoo tai kiittävät siitä lopuksi Jumalaa, ei sitä henkilöä joka antoi sen mahdollisuuden menestyä. Hyvä koulutus on vain yksi osa alue menestyksen tiellä.
"Yksi syy köyhyyteen on SURKEET PALKAT. Kovin moni hyvätulonenkaan ei ole tyytyväinen liksaansa. Yrityksille on tärkeintä se tulos ja mieluusti min. duunari määrällä. Jos yritys antais parempaa liksaa ja palkkais muutaman ihmisen lisään yleisesti, niin kiireet hieman helpottaisi ja siitä tulis yrityksellekkin iloa pitkässä aikajaksossa."
Kiire johtuu siitä että palkat ovat viime vuosina nousseet tuottavuutta enemmän. Tämä on syönyt maamme kilpailukykyä melkoisesti. Koska palkoissa ei jousteta alaspäin, on työtahdissa joustettava ylöspäin.
Et voi mitata palkkojen tasoa sillä onko vasuriänkyräduunari tyytyväinen, koska sitä hän ei varmasti ole. Vaikka liksaa saisi 10 000e kuussa, silti duunarin palkka olisi pieni ja porvari kaiken pahan alku.
"Siis pikkasen lisää liksaa duunista ja heebot ostaa taas enemmän ja koko talous hyötyy."
Ei talous sillä nouse jos lisätään kulutusta lisäämättä tuotantoa. Se aiheuttaa velkaantumisen tai inflaation kun hinnat nousevat. Tarvitaan lisää tuottavuutta, jotta olisi enemmän mitä kuluttaa.
Kyllä palkka on liian pieni, jos tekee duunia 9h päivässä, eikä palkalla saa maksettua edes 19m2 yksiön vuokraa itäkeskuksessa ilman asumistukea.
Ehkä sittenkin ainoastaan porvareiden palkat ovat liian suuria? Jos joku Wahlroos nostaa 14 miljoonan osingot, kun saman aikaan lomauttaa tuhansia pankintyöntekijöitä ja alentaa muiden palkat. Mitä jos hän tyytyisi vain 2 miljoonan osinkoihin? Niin noidenkin tuhansien työntekijöiden työpaikat voitaisiin säilyttää ja puidenkin palkkoja korottaa vaikka satasella.
Pääomatulo ei ole sama asia, kuin palkka. Jos saat osinkoa, omistat jotain.
Wahlroos sattuu omistamaan melko monta Sampo pankin osaketta, siksi hän saa osinkoa. (joka ei ole palkka).
Omistajalla on oikeus saada osinkoa omistamastaan yrityksestä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Osinko
ks. "syy osinkojen jakamiselle"
Voisi verrata huippu-urheiluun. Jotkut alittavat 10 sekunnin ajan 100 metrillä ja suurin osa ei, vaikka harjoittelevat jopa enemmän eli ovat ahkerampia kuin ne jolla on edellytyklset alittaa se 10 sekunnin aika omien luontaisten ominaisuuksien tuloksena. Sama koske suurta varallisuutta ja rikastumista. Vain harvat siinä onnistuvat ja olkoot tyytyväisiä osaansa, mutta valitus jatkuu ja jatkuu heidän osalta koska rahalla ei saa pitkäaikaista hyvänolon tunnetta...
ninkö
jk jo riitä, että häiriköit idioottitoistoillasi Maailmanmenoa-palstaa päivittäin?
Oikeinkirjoitteluharjoituksiasi voit tehdä aloittelijoiden palstalla, muista myös isot kirjaimet kohdalleen..
>Aloittelevat keskustelijat
Tällä palstalla voit kokeilla viestien kirjoittamista Suomi24:n keskusteluihin.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3244
@S-pankki Hyvin pärjään, kiitos kysymästä.
Lapsiperheiden asema heikentynyt ja lapsiköyhyys lisääntynyt - tarvitaan tehostettuja toimia tilanteen korjaamiseksi
Lapsiperheiden asema on heikentynyt 1990-luvulta lähtien. Lapsiperheiden verotusta on kiristetty poistamalla lapsi- ja yksinhuoltajavähennykset. Eri etuuksien leikkaukset ovat vaikuttaneet lapsiperheiden suhteellista asemaa heikentävästi. On osoitettavissa, että eri sosiaaliturvaetuudet ovat jääneet merkittävästi jälkeen ansiotulojen reaalikehityksestä. Vuonna 2004 lapsiköyhyysaste oli 12,3 prosenttia, kun se oli vuonna 1990 vain 4,9 prosenttia. Paljolti perusturvan suhteellisen heikkenemisen johdosta tuloköyhyys laskettuna alle 60 prosenttina mediaanituloista on kasvanut noin kaksinkertaiseksi 1990-luvun alkuvuosiin verrattuna. Samalla on kasvanut köyhissä perheissä elävien lasten määrä ja heitä on nykyisin 128 000. Monilapsisissa, pienten lasten perheissä ja yksinhuoltajaperheissä suhteellisen köyhyyden lisääntyminen on ollut kaikkein voimakkainta. Oman erityisen ryhmänsä muodostavat opiskelijalapsiperheet, joiden asema on heikko. Toimeentulotuen varassa pitkäaikaisesti elävien määrä on kasvanut. Neljännes yksinhuoltajaperheistä sai toimeentulotukea vuonna 2005. Yksinhuoltajaperheiden riippuvuus toimeentulotuesta on korkea. Lapsiperheiden köyhyyden taustatekijöitä ovat usein vanhempien työttömyys, pätkä- ja osa-aikaiset työsuhteet sekä pienipalkkaisuus. Pitkäaikaissairaudet ja vammaisuus voivat heikentää oleellisesti perheen taloudellista selviytymiskykyä. (Tulonjakotilasto 2005, Perusturvan pulmat ja uudistamisen vaihtoehdot 2007, STKL, EAPN-Fin lapsiköyhyysraportti)
http://www.stkl.fi/lausunto_17.10.2007.html
Työssä käyvien verotus on aivan liian kevyttä ja varaa kiristyksiin on.