Voiko sellaiseksi yleensä ryhtyä, vai pitääkö olla jonkinlainen sisäsyntyinen ominaisuus? Koska en näillä näkymin koskaan pääse viettämään aikaa naisen kanssa, voin hyvin ryhtyä täyttämään tyhjiötä tällä hyväksytyimmällä addiktion muodolla. Onko palstalla ketään, jotka paikkaavat ihmissuhteiden puutetta hullulla työmätöllä? Toimiiko?
Ryhtyäkö työnarkomaaniksi?
kertokaas narkkikset
8110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hitto ku meni kirpeistä Bilareista kieli rikki.
Hyvin toimii, jos on sellainen työ, jota tekee mielellään. Silloin ominaisuus on ns. sisäsyntyinen ja pääsee esille. Muuten työnarkomania on voi jäädä ikään kuin piileväksi, joilloin se ei ilmene.
Ehkä töitten kautta löytyy se nainenkin hyvällä tuurilla. Kapakoista naisia on turhaa etsiä ainakaan silloin, jos on jo kasvanut aikuiseksi.
Mä olen sellainen, jos olen sinkku. Ylivilkas adhd. Teen koko ajan jotain. Jos en palkkatyössä, niin kotona. Ja liikun koko ajan kun hilleri. Mä olen aika levoton luonne varsinkin yksin eläessäni. Niinpä koko aika pitää olla jotain tekemistä ja ohjelmaa. Joten helposti työssä venyis tekemään ylitöitä vapaaehtoisesti aina kun tarvis. Liikuntaa tuli harrastettua kahden ihmisen edestä. Ilman lepopäiviä.
Jne. Mä olen opettelemalla opetellut vaan olemaan ja nauttimaan olemisesta. Se on ollut todella, todella vaikeeta. Mun luonteelle kova koettelemus, jopa niin kova et olen ollut joskus masentunut sen takia. Yleensä väsyneenäkin teki mieli ottaa tirsat ja nukkua. Mutta kun heitin sängylle pitkälleen, max 5 min ja pomppasin jo ylös tekemään jotain.
Meni useampi vuosi niin, että yötkin nukuin ns. koiranunta. Aivot kävi kaiken aikaa kierroksilla. Ja kaiken yötä tiesin mitä ympärillä tapahtuu. Aamusta olo oli kuin olis vetänyt kaiken yötä urakalla töissä. Valmiiksi väsynyt ja kipeä olo. Eli ylikierroksilla. Josta sitten aiheutui myös kroonista kipua. Lopulta piti lääkkein madaltaa sitä kipua ja jotta kykenee rentoutumaan uneen saakka. lääkäreiltä asti tuli käskyä ja kehoitusta hellittää siitä ylikierroksilla olemisesta.
Tai vedän itseni loppuun jo paljon ennen varsinaista eläkeikää. Oon myös elänyt työnarsistin kanssa. En suosittele hankkiutumaan siihin olotilaan. Vaikka se kyllä varmaan vaatii tietynlaisen luonteenkin. Suorittamisesta tykkäävän ja tekemisellä oloa kohentavan luonteenlaadun.
Nyt kun osaa ollakin, niin siitäkin tulee joskus valittamista. Miksi sä vaan olet. :-) Mutta mä kuuntelen nyt itseäni ja pakotan itseni olemaan välillä ihan tekemättä yhtikäs mitään. Ihan pakko. Emmä halua olla mikään ylisätky hyppyheikkikään loppu elämääni. Joka nukkuu toinen silmä auki ja toinen kiinni ja suorittaa jotain kaikenaikaa.
Työnarsisti ja työnarkomaani eli työstä itsensä ja oman egonsa löytävä ihminen. Jolle suorittamisen määrä kuvastaa ylintä itseä. Ego rakentuu tekemisen ympärille. Ihminen joka ei tee ja suorita kaiken aikaa ei ole mitään ajattelu kaavalla. Kaikki ihmissuhteet voi jäädä työn vuoksi hoitamatta ja toisarvoisiksi työnarsistin kanssa.
En tiedä onko se täsmällinen sana kuvaamaan ihmistä, mutta ehkä kärjistettynä tekee itsensä ja tarkoituksensa julki?
Kunpa olisinkin enemmän tällainen, sivuvaikutuksista huolimatta. Pääsisin sentään johonkin suuntaan elämässäni. Olen aivan toisesta ääripäästä, eli pystyn vaikka tuijottamaan seinää koko päivän jääkaapin hurinaa kuunnellen. Ei löydy energiaa tai intoa oikein mihinkään. Tästä on kieltämättä aika vaikea yhtäkkiä ryhtyä työnarkomaaniksi.
Se voi johtua ihan masennuksesta, niin kun kauhea suorittaminenkin. Oletetaan, että ihmiset aina taantuu ja pysähtyy, kun ne masentuu. Todellisuudessa ne voi käydä ylikierroksillakin ja paeta suorittamiseen ahdistunutta oloa. Ja masennusta.
Mä en kauheesti usko työnarkomanian auttavan, mutta toki se paikoillaan olemiselle vastakohtaa antaa.
En suosittele, ellei työsi todella ole intohimosi ja hyödyt merkittävästi extratunneista, eikä mieluiten silloinkaan. "Kun polttaa kynttilää molemmista päistä, enkelit kandelaaberissa kiertää ympyrää ja helisevät" runoili edesmennyt Melleri. Ja se jos mikä on totta.
Minulle työ on aina ollut yksi tapa toteuttaa itseäni, vaikka en olekaan kuin keskituloinen ja tavallista työtä tekevä ihminen. Silti olen tehnyt usein myös jotakin kakkosduunia. Yksi motivoija on ihan yksinkertaisesti raha. Haluan rahaa, jotta voin ostaa sellaisia asioita, joita haluan. Toinen syy on se, että haluan olla hyvä työssäni ja selviytyä siitä. Itse asiassa, jos töissä on kiire, olen parhaimmillani. Jos on hiljaista, niin ne vähätkin tehtävät meinaa jäädä tekemättä.
En itse pidä pahana sitä, että tekee paljon töitä. Kyse on enemmänkin työn laadukkuudesta ja siitä, että osaat keskittyä olennaiseen. Se, että on motivoitunut työhön ja haluaa kehittyä siinä, niin se ei välttämättä vaadi sitä, että istuu töissä 12 h/vrk. Itse saan usein enemmän aikaiseksi 6 tunnissa tehokkaasti kuin jos pitäisi venyttää päivää, jolloin pidemmän päälle väsähtää ja se työteho laskee.
Yksi keino on pyytää lisää vastuuta työnantajalta. Toinen keino on ottaa kakkosduuni (sivutyö). Kolmas keino on olla mukana yhdistys- tai järjestötoiminnassa. Neljäs keino on opiskella vapaa-ajalla työtä tukevaa asiaa esimerkiksi kielten opiskelu ei mene koskaan hukkaan ja esimerkiksi iltalukiossa voi korottaa peruskoulun tai lukion yksittäisiäkin arvosanoja.
Itse olen toteuttanut näitä siten, että olen pyytänyt päästä erilaisiin projekteihin mukaan. Kuten aiemmin mainitsinkin, olen tehnyt myös sivutöitä. Olen myös tehnyt vapaaehtoistyötä urheiluseurassa, josta ei karttunut rahaa, mutta hyviä ihmissuhteita senkin edestä. Olen aina ollut työssä, jossa ei ole ollut kauheasti koulutusta työnantajan puolelta, mutta olen lukenut vuosikausia esim. kieliä työväenopistossa ja lukenut yksittäisiä kursseja avoimessa yliopistossa.
Jos koko tämän ajan olisin ollut tosi tiiviissä parisuhteessa, niin iso osa näistä olisi jäänyt tekemättä.