Hei
Mulla on ongelma. Mä mainitsin jo täällä tästä aikaisemmin, mutta en pääse ex-ystävästä irti. Kyse on oikeesti kahden aikuisen naisen välisestä ystävyydestä, joka rikkoontui 17 vuoden tuntemisen jälkeen aivan naurettavista jutuista.
Tiedän, että tää on tyhmää, mutta mä pyörittelen tätä yhä liikaa päässäni ja joskus puhun itsekseni asunnossani ja mietin mitä sanoisin jos kohtaisin tämän. Suurin ongelma on se, että nään sitä oikeasti samalla työpaikalla usein. Ja esitetään, että ei oltais tunnettu 15 vuoteen.
Mun on pakko päästä tästä ystävyydestä jotenkin irti oman mielenterveyteni takia. Mutta niin kuin sanoin mä en todella todella ikinä missään maailmassa puhua tätä sen kanssa auki. SE on aina nauranu heikoille ja tunnevammasille ihmisille ja jos sanoisin sille että tää vaivaa mua yhä niin, se varmana naurais päin mun naamaa. Lisäksi meilä oikeasti on yhteisiä kavereita, joiden kanssa nähdään silloin tällöin ja olen 100% varma, että se ylenkatsois ja levittelisi asioita musta.
Uskon, että tämä kuulostaa huvittavalta jonkun mielestä. Mutta en tajunnut miten vaikeata on päästää 17 vuoden jälkeisestä ystävyydestä irti.
Mä en siis voi selvittää tätä kasvokkain tai kirjeitse/sähköpostitse joutumatta luultavasti silmätikuksi muiden kavereideni edessä ja uudestaan selkäänpuukotettavaksi. Mutta mun ajatuksetkin häiriintyy työpaikalla kokouksissa kun siellä on niin jumalattoman "kylmä" ilmapiiri. Miten mä oikeesti pääsisin tästä nyt irti? Tarkotan tällä sitä, että en pyörittelisi asiaa mielessäni ja vatvoisi asunnossani ääneen, miten pääsisin ystävyydestä irti. Oon koettanu purkaa ajatuksiani paperillekin, mutta siitä ei ole apua!
Tän on loputtava, koska ajaudun muuten kohta psykologin juttusille kun en voi enää nukkua!
Mulla on ongelma. Mä mainitsin jo täällä tästä aikaisemmin, mutta en pääse ex-ystävästä irti. Kyse on oikeesti kahden aikuisen naisen välisestä ystävyydestä, joka rikkoontui 17 vuoden tuntemisen jälkeen aivan naurettavista jutuista.
Tiedän, että tää on tyhmää, mutta mä pyörittelen tätä yhä liikaa päässäni ja joskus puhun itsekseni asunnossani ja mietin mitä sanoisin jos kohtaisin tämän. Suurin ongelma on se, että nään sitä oikeasti samalla työpaikalla usein. Ja esitetään, että ei oltais tunnettu 15 vuoteen.
Mun on pakko päästä tästä ystävyydestä jotenkin irti oman mielenterveyteni takia. Mutta niin kuin sanoin mä en todella todella ikinä missään maailmassa puhua tätä sen kanssa auki. SE on aina nauranu heikoille ja tunnevammasille ihmisille ja jos sanoisin sille että tää vaivaa mua yhä niin, se varmana naurais päin mun naamaa. Lisäksi meilä oikeasti on yhteisiä kavereita, joiden kanssa nähdään silloin tällöin ja olen 100% varma, että se ylenkatsois ja levittelisi asioita musta.
Uskon, että tämä kuulostaa huvittavalta jonkun mielestä. Mutta en tajunnut miten vaikeata on päästää 17 vuoden jälkeisestä ystävyydestä irti.
Mä en siis voi selvittää tätä kasvokkain tai kirjeitse/sähköpostitse joutumatta luultavasti silmätikuksi muiden kavereideni edessä ja uudestaan selkäänpuukotettavaksi. Mutta mun ajatuksetkin häiriintyy työpaikalla kokouksissa kun siellä on niin jumalattoman "kylmä" ilmapiiri. Miten mä oikeesti pääsisin tästä nyt irti? Tarkotan tällä sitä, että en pyörittelisi asiaa mielessäni ja vatvoisi asunnossani ääneen, miten pääsisin ystävyydestä irti. Oon koettanu purkaa ajatuksiani paperillekin, mutta siitä ei ole apua!
Tän on loputtava, koska ajaudun muuten kohta psykologin juttusille kun en voi enää nukkua!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hmm, nyt on kyllä aika paha. Varmaa paras olis jos sais uuden hyvän ystävän joka ei edes tuntis häntä tai tuota kaveri porukkaa mutta helpommin sanottu kuin tehty :/
Minullakin on kokemusta välirikosta. Siitä on jo aikaa ja se syö vieläkin. Itse ajattelen että olisi ollut reilumpaa oman eteenpäin menon vuoksi pystyä keskustelemaan asiat läpi. Aina se ei ole mahdollista. Se kuitenkin pidentää irtipäästämisprosessia. Mielestäni yhtä oikeata neuvoa ei tällaiseen pysty antamaan sillä jokaisen stressireaktio on omanlaisensa. On ollut yksi matka kokeilujen maailmaan etsiessä oikeaa tapaa irrottautua. Sitten eteeni tuli vapautus siitä ettei asiasta tarvitse päästä eroon sillä mitä enemmän sitä tekee sitä varmemmin asia pysyy itsessä. Anna itsellesi oikeus tuntea mitä tunnet,
pikku hiljaa asia itsessään päästää otteensa sinusta. Juttele rauhassa itseksesi,
kerro ajatuksistasi niille jotka jaksavat kuunnella, kirjoita kirje ja polta se. Mieti mitä voit menettää sillä että puhutkin hänelle suoraan. Kyse ei ole siitä mitä muut sinusta ajattelevat vaan siitä miten itse itsesi kanssa elät. Voi olla että ystäväsikin kärsii omalla laillaa vaikka siltä ei näyttäisi ja minä ainakin luotan siihen lakiin että jokainen asia lopulta napsahtaa omaan nilkkaan kun aikansa odottaa.
Ärsyttävintä on se kun muut jakelevat neuvojaan ja käskevät unohtaa moiset.
Tunne ja järki ihmisessä useimmiten elää omaa elämäänsä.
Elämä ei ole reilua. On kuitenkin helpompaa jos focusoit enemmän siihen mitä tästä opit, mitä tästä sait parempaa enemmän kuin siihen mitä menetit.
Sinua odottaa jotakin parempaa.
VAI IIN